Unet on tosi tärkeitä meille kaikille. Ja osa ongelmaa elämässä. Mieli väsyy jos ei synny tai säily jnknlaista tasapainoa vaatimusten ja levon välillä.

Usein vaikein vastus elämässä nousee omassa päässä pyörivästä ajatusmyllystä jolle jää toiseksi ja näkökyky kapenee vaan varjoihin.

Jos löytää jostain uutta oman asenteen säätämiseen, voi huomio kiinnittyä valoisaan eikä varjoilla niin väliä enää. Ainakaan ne ei enää vie täyttä huomiota.

Mmila, mitä olet mieltä ajatuksesta, että onneton olo (=masennus) nousee jostain jhnkn liittyvästä tyytymättömyydestä? Mikähän siinä on että useammin kuin huomio menee siihen mitä on, se menee siihen mitä ei ole?  Miksihän meidät ihmiset on luotu riittämättömiksi, harvoin on hyvä mieli siitä että riitetään tällaisina kuin ollaan?

Hei, nimimerkki keskustelua! Kiitos viestistäsi. Mietin tuota, mitä kysyit... En koe olevani kovinkaan tyytymätön elämääni. Toki yleisesti ottaen olisin mieluummin töissä kuin nuori eläkeläinen, mutta olen päässyt siihen liittyvästä harmistuksesta jo kutakuinkin yli vuosien varrella. Minulla olisi periaatteessa hyvä ja tyydyttävä elämä, kun vaan jaksaisin elää sitä! Omaan saamattomuuteeni olen tyytymätön kyllä.

Olen hoitajan kanssa usein puhunut siitä, miten vaativa olen itseäni kohtaan. Koen, etten riitä. Pitäisi suorittaa ahkerammin ja olla parempi. Joka päivä pitäisi tehdä jotain järkevää ja sitten kun en jaksa, koen itseni kelvottomaksi. Minulla on tiettyjä asioita, joita haluaisin tehdä, mutta en saa aikaiseksi. Sekin masentaa.

Viime yönä jaksoin herätä siihen juttuuni, otin vain osan iltalääkkeistä nukkumaanmennessä klo 21:30. Loput otin sitten jutun jälkeen ja nukuinkin aamuun asti. Yritän tänään jättää sen vanhan iltalääkkeen kokonaan pois ja toivon, että yö menee hyvin. Aamulla heti kahvin jälkeen piti alkaa värittää, väritin yhden kuvan. Myöhemmin tänään ajattelin värittää toisen.

Nyt ei ahdista mitenkään kauheasti. Väsyttää ja masentaa. Jos jaksan, käyn huomenna keskustassa kaupassa hakemassa kehyksiä, joita katselin tällä viikolla. Tarvitsen neljä kappaletta, onneksi eivät ole kalliita kun ovat niin pieniä. Muuten aion tehdä samaa kuin tänäänkin eli lepäillä ja värittää.

Jotenkin kai ongelman.keskiössä on se miten 'hyväksi' on elämän myötä kasvanut. Kokemukset itsestä suhteessa toisiin. Olenko hyväksi havaittu, onko omia tekemisiä tai tuntemuksia katsova minä itsen silmissä toisten kanssa samassa linjassa?

En haluais käyttää sanaa.vertailu kun se on ansa mikä johtaa ala-(tai ylä-)vireisyyteen, vaan mieluummin ajattelisin kyseessä on tuumailu miten samanlaisia me erilaisinakin ollaan, ihmiset yleensä. Samalla viivalla siinä mielessä. Jokaisessa omat hyvät ja huonot puolet.

Kun on sinut omien puoliensa kanssa, asenteen valinnat on saamisia, saattaa jopa päivän päätteeksi huomata 'hei tämä olikin hyvä päivä'.Koko pitää-verbin sais talloa suon turpeeseen...

Siitähän ei pääse mihunkään että elämä on paljon tekemisiä, välttämättömiä juttuja jotka ei aina nappais, mutta kuitenkin ryhtymällä antavat jotain sisältöä, tuntemuksia elossaolemisesta ja oikeasta elämästä. Keventävät antavat voimia, välttämättömät helpotuksia, 'sainpas tehdyksi'...

Tuo aikaansaamattomuus josta kirjoitat, se niin tuttua, ja sitäkin kuin se ois itseä vastaan taistelua, epämukavuusalueiden välttelyä.

Kun nykyihminen on kasvanut viihtymään. Aiemmat sukupolvet kasvoivat työhön, vaihtoehtoja ei ollut. Enemmän viihdyttiin naapuripiireissä, nykyihmisiä riivaa yksinäisyyden kirot.

Hei, nimimerkki keskustelua! Kiitos pitkästä viestistä. Koen itseni toisinaan yksinäiseksi ja toisinaan en. Joskus ärsyttää pimpottava puhelin, kun ihmiset laittavat viestiä. Silti toisaalta kaipaisin sitä, että voisin puhua jonkun kanssa kunnolla. Se yhteydenpito on aina niin pintapuolista. Harvoin kukaan kysyy, mitä kuuluu. Tosin en osaisi siihen edes vastata.

Haluaisin ottaa yliannostuksen. En sitä kuitenkaan nyt ota, kun en ole täällä kotona yksin. Ja mitä se hyödyttäisi? Tuskin kuolisin, joutuisin vaan ottamaan hiiltä. Viimeksi kun otin yliannostuksen en suostunut juomaan hiiltä kun se on niin pahaa, pistivät nenämahaletkun. Se oli karseaa. Haluaisin nyt välttää sen. Aiemmasta yliannostuksesta sain myös oksennusrefleksin lääkkeitä nieltäessä, en pysty nielemään montaa pilleriä yhtä aikaa tai oksennan. Hankaloittaa yliannostuksen ottamista kun pitäisi niellä pilleri kerrallaan. En taida nyt jaksaa siihen ruveta.

Ei mitenkään erityisesti ahdista tällä hetkellä. Olo on jotenkin latistunut, masentaa kai. Ei oikein tunnu miltään. Kunpa kuolisin.

Yksi turha päivä takana, kohta pääsee unten maille. Ainakin yrittämään nukkumista. Jätin eilen vanhan iltalääkkeen pois ja nukuin siitä huolimatta ihan hyvin. Vaihto voi jopa siis onnistua.

Väritin kaksi kuvaa ja niistä tuli kamalia. Teen aivan liian värikkäitä, ei mitään harmoniaa. Mutta kunhan väritän omaksi ilokseni, että on jotain tekemistä. Siinä saa useamman tunnin kuitenkin päivästä kulumaan. Ja saa olla kotona, ei tarvitse lähteä mihinkään. Illasta katsoin neljä jaksoa lempisarjaani. Katson samoja jaksoja koko ajan, se on jotenkin lohdullista. Tiedän jo tarkalleen mitä tapahtuu ja se on osa viehätystä. Olisi minulla paljon sarjoja jonossa, mutta en nyt ainakaan vielä halua vaihtaa. Näin on hyvä.

Huomenna lähtö heti aamusta ja meno jatkuu pitkälle iltapäivään. Toivottavasti jaksan enkä väsähdä kesken. Voihan se olla piristävääkin, enemmän kyllä luulen että uuvuttavaa. Paras hetki on aina se kun pääsee kotiin. Mieluiten olisin täällä vaan koko ajan, mutta kun on noita velvollisuuksia. Pakko yrittää edes pari kolme kertaa viikossa hoitaa.

Nyt menen ja otan iltalääkkeet ennen kuin keksin jotain typerää. Masentaa.

Hei. Minulle tuli mieleeni ettet olekaan ihan saamaton tyyppi, ehkä tarvitset vain hieman myötätuntoa. Haluaisitko ruveta ajattelemaan tässä millaista työtä alkaisit tekemään jos saisit itse päättää. Olen lumoutunut väritys teemastasi, minullakin on aikuisten värityskirja jota en ole jaksanut tai viitsinyt aukaista pitkään aikaan, lisäksi olen harrastanut maalausta öjlyväreillä, mutta kaikki on jäänyt pitkäksi ajaksi tekemättä. Olen vain ajatellut etten tänään taas viitsi tai jaksa, kun ei ole kunnollista inspiraatiota. Terkkuja Pikemiten.

Hei, Pikemiten! 😊 En pysty käymään töissä, olen ollut eläkkeellä jo monia vuosia. En tiedä, millainen työ minulle sopisi. Onneksi työelämään palaaminen ei ole ajankohtaista, tuskin tulee koskaan olemaan.

Eilen olin liikenteessä 9-16:30 ja sen jälkeen ihan puhki, menin jo yhdeksältä nukkumaan. Tänään olen hyppinyt siellä täällä, käynyt vähän kaupoilla. Siinä sivussa väritin yhden kuvan ja muuten olen ollut kirjan uumenissa. Aika mukaansatempaava kirja, kun vaan olisi keskittymiskykyä enemmän... Huomenna en ajatellut tehdä mitään erikoista, perjantaina on taas menopäivä.

Olen saanut tänään yllättävän paljon aikaiseksi, vaikka voimia ei ole ollut. Nyt olen jo aika uupunut ja odotan, että pääsen nukkumaan. En tiedä, mitä kirjoittaa kun ei minulle kuulu oikein mitään. Väsyttää vaan.

En ole ehtinyt/jaksanut täällä käydä, on ollut menoja. Tänään en ajatellut tehdä juurikaan mitään, lepäilen vain. Huomenna on vihdoin se hoitajan aika, hieman ahdistaa. En osaa siellä oikein mitään puhua. Onneksi hoitaja on kova puhumaan niin ei tule hiljaisia hetkiä.

En ole ehkä ihan niin masentunut enää kuin pari viikkoa sitten. Nyt koen itseni ensisijassa uupuneeksi. Kai masentuneeksikin kyllä. Olen yrittänyt piristää itseäni ostelemalla kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, rahaa on mennyt ihan liikaa. Ei tämä maanista ole kuitenkaan, masennukseen shoppailua vain. En ole elänyt yli varojeni. Kyllä kaikelle käyttöä tulee, että eivät jää kaappeihin pölyttymään.

Huomaan, että olen aika pihalla maailmanmenosta ja kavereideni kuulumisista, kun en jaksa juuri sosiaalista mediaa nykyään selailla. Ei oikein kiinnosta, tätä en tietysti kavereille myönnä. On vaan omassa elämässä nyt tarpeeksi tekemistä. Pariin kaveriin pidän yhteyttä viesteillä, muuten on aika hiljaista sosiaalisella rintamalla. Ehkä tarvitsen nyt omaa rauhaa.

Harmittaa, kun eräs kaverisuhde on muuttunut jotenkin omituiseksi. Olen yrittänyt pitää yhteyttä viesteillä kohtalaisen usein, aina voimien mukaan. Kuitenkin välit ovat menneet jotenkin nihkeiksi ja nyt huomaan, että en oikeastaan enää edes välitä. Olkoon sitten niin, ollaan nihkeitä puolin ja toisin ja passiivis-aggressiivisesti kommentoidaan. Muuten voisin unohtaa koko ihmisen, mutta näen häntä kerran pari viikossa pakosti. Olen sosiaalisilta taidoilta kömpelö ja ahdistun tällaisista, kun en tiedä mitä tein väärin. Vika on varmasti minussa, koska outous alkoi kaverin puolelta. Päätin, etten nyt enää laita hänelle viestiä ja nähdään kun nähdään, silloin käyttäydyn tietysti normaalin kohteliaasti kuten kaikkia kohtaan.