Toistuva masennus

Toistuva masennus

Käyttäjä pihJAla aloittanut aikaan 28.10.2014 klo 09:33 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä pihJAla kirjoittanut 28.10.2014 klo 09:33

Haluaisin kuulla millaista teidän elämä on tai miten olette järjestäneet elämänne? Minulla on ollut useita masennusjaksoja liittyen vaikeisiin elämäntilanteisiin ja syksyihin ja diagnoosikin on toistuva masennus. Tähän asti olen kuitenkin ajatellut masennukset ”yksittäisiksi” ja vasta nyt alan oikeasti ajatella että kyllä se vaan näyttää olevan suunnilleen 1 masennus/vuosi. Varsinkin keväällä ja kesällä voin ehkä ihan hyvin, jaksan kaikkea ja olen sosiaalinen mutta sitten jossain vaiheessa tipahtaa ja ei jaksa mitään, ei kiinnosta nähdä ihmisiä eikä tehdä mitään. Ja voitte kuvitella miten käy töitten, harrastusten, kaiken..

Pointti on siis että aina aiemmin olen masennuksesta selvittyäni jatkanut elämää niinkuin ennenkin, mitä en sitten kuitenkaan ole jaksanut. Nyt alan ajatella että se miten suunnittelen elämääni pitää tehdä sen mukaan, miten jaksan huonoimpina aikoina. Mitä ajatuksia teillä tuosta?

Tällä hetkellä opiskelen monimuotokoulutuksessa ja vasta alkoi työssäoppiminen. Toivon että selviydyn siitä hyvin tai edes kohtalaisesti.. Opiskelun aloittaminenkin meni niin että keväällä hain koulutukseen kun voin hyvin ja tein työ- ja tulevaisuudensuunnitelmia. Nyt vaan toivon että selviydyn opiskeluista ja en tiedä mitä voin tehdä valmistuttuani kahden vuoden päästä (tarkoittaa siis mitä jaksan, mihin minun voimat riittää ilman että olen ihan puhki tai pitkillä sairaslomilla..).

Käyttäjä terve88 kirjoittanut 29.10.2014 klo 02:01

Hei.
Minulla on diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö. En usko että se on minulle oikea diagnoosi. Luulen että olen ihan normaali syysmasennuksista kärsivä ihminen.
Sain kirjoituksestasi kuvan, että myös sinä tulet kesäisin ja keväisin hyvin juttuun elämän kanssa, ja kuvittelet olevasi normaali, kunnes taas tulee syksy ja seinät kaatuu.
Syksy on siitä paha, että alkusyksystä kesän jälkeen tuntuu että voimia olisi vaikka mihin. Sitten tulee kahmittua kalenteri täyteen vaikka mitä harrastusta ja projektia.
Lopulta kun tulee pimeä ja kylmä ja voimat loppuvat, iskee ahdistus ja masennus ja paniikki hoitamattomista asioista.
Ja taas mennään ja noidankehä pyörii..
Onko sinulla kokemusta jostain valohoito-laitteista tms.? Haluaisin tosiaan tietää onko niistä mitään hyötyä.

Käyttäjä pihJAla kirjoittanut 29.10.2014 klo 17:17

JUURI noin se mullakin menee.. Minulla on kirkasvalolamppu ja kyllä se vähän lievittää masentunutta oloa ja sen jälkeen jaksaa jonkun verran paremmin aamulla mutta ei se auta sillä tavalla että ois ihan normaali olo. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan. 🙂 Toisilla käsittääkseni riittävä kirkasvalo vie kokonaankin syysmasennuksen pois. Käveleminen ja ulkoilma auttaa myös, varsinki aamupäivästä ja päivästä.

Mäkikuismatabletit oon aloittanut joku aika sitten, mutta siitä ei oo vielä niin paljon aikaa että osaisin sanoa auttaako ne.

Käyttäjä pihJAla kirjoittanut 01.11.2014 klo 20:51

Työssä on sujunut ihan hyvin, mutta muuten tuntuu menevän huonompaan suuntaan. Kaikki arki vyöryy päälle ja en jaksa hoitaa asioita eikä minulla ns. pysy mitkään langat käsissä. Olo on jaksamaton ja surullinen ja menee pahemmaksi. Ennen kaikkea olen kyllästynyt, väsynyt, pettynyt ja kiukkuinen siihen, että masennus tulee aina uudelleen. Ei auta ajatella että kyllä tämä tästä ja sitten on kaikki hyvin kun tästä selviydyn.. Käyn terapiassa ja se on tuntunut hyvältä mutta nyt sekin tuntuu vähän merkityksettömältä juuri tuon toistuvuuden vuoksi.

Maanantaina aloitan venlafaksiinin jonka lopetin alkukesästä. Sen suhteen on aika suuret odotukset. Toivon että sen avulla voin elää normaalisti - huolimatta syksystä/talvesta ja kuormittavasta elämäntilanteesta (joka nyt on vaan mitä on ja tulee olemaankin vielä pitkään). Sitten en enää hevin luovukaan siitä tai ainakin aloitan sen viimeistään elokuun ensimmäisenä päivänä. Ei kiitos enää ikinä yhtään tämmösiä syksyjä.. Lääkkeen aloitus vähän pelottaa jos se pahentaa oireita ja miten kauan kestää ennen kuin se auttaa. Työ ja kotiarki ja kaikki.. Mutta ehkä sen kestää kun uskoo että siitä on apua tulossa. Siitä on ollut apua aiemminkin.

Käyttäjä pihJAla kirjoittanut 02.11.2014 klo 20:47

Tänään oli hyvä päivä. 🙂 Ollut kyllä tosi toiminnantäyteinen ja tultiin kotiin vasta iltapalalle ja nukkumaan. Kotona on yleensä pahinta.. Toivon kuitenkin että tämä päivä on joku pieni askel parempaan suuntaan.

Käyttäjä Väsykoheltaja kirjoittanut 14.11.2014 klo 09:15

Auts, kuulostaapa tutulta. Töissä sujuu, ja silloin kun lähden kotoa pois, mutta vähänkin rentoutuessa ja ulkoisen hässäkän hiljetessä masennus ja kaikenlaiset ajatukset valtaavat mielen. Ja koko ajan ei voi jaksaa touhutakaan.

Onko venlafaksiini auttanut sinua pihJAla? Minulla on tuo sama lääke, vaihdettiin sertraliinista elokuussa. Hyviä hetkiä on enemmän, mutta aallonpohjat eivät ole lievittyneet, ja väsyttää enemmän ja enemmän.

Onko sinulle mietitty pysyvää masennuksenestolääkitystä? Millaisessa terapiassa käyt?

Voimia syksyysi!