Toisenlainen yksinäisyys
Olen yksinäinen. Onhan mulla kavereita ja hyviä ystäviäkin, mutta olen ”poikkeava” siinä mielessä että en ole koko ikänäni ollut minkäänlaisessa seurustelusuhteessa tai muussakaan läheisemmässä kanssakäymisessä naisten kanssa. 30 vuotta on oltu täällä ihmettelemässä maailman menoa. Kun tätäkin ryhmää selailin niin huomasin kuinka erilaisista ongelmista kärsivät ihmiset on kuitenkin löytäneet elämänkumppanin. Pistää vaan entisestään masentamaan. Mulla on usein tosi paska olo tämän ongelman vuoksi ja joskus olen ollut niin masenutunut että itsensä lopettaminen on ollut tosi lähellä.
Monet varmaan ovat omasta tahdosta jättäneet nämä hommat ja valinneet yksin olemisen, mutta en minä. Halua kyllä löytyisi mutta ei rohkeutta. En mielestäni ole mikään hirveän sisäänpäinkääntynyt tai ujo ihminen. Kuitenkin naisten lähestyminen ”sillä mielellä” (en tarkoita pelkästään seksiä tässä) on käsittämättömän ahdistavaa. Toisaalta useimmiten en halua edes yrittää kun joka kerta olen tullut torjutuksi. Musta tämä ei kyllä tunnu miltään normaalilta ujoudelta jota esim. teini-iässä podetaan. Nykyisin tämä homma on jotenkin niin paljon mun pään sisällä että en vakavissani edes harkitse jollekin naiselle juttelemista esim. baarissa.
Tuntuu että ammatti-ihmisetkään eivät ymmärrä ongelmaani ja vähättelevät sitä. ”No mikset mene sitten baariin ja iske naista itsellesi” oli entisen terapeuttini kommentti kun kerroin yksinäisyydestäni. ”Ole vaan oma itsesi”, ”rohkeesti vaan mene juttelemaan niille” jne. on myös kuultu aika helvetin monta kertaa. Ei se auta. Miten sitä rohkeutta voi valaa oman pään sisälle kun aivot menee totaalisen jumiin kun yrittää jutella naisen kanssa? Mulla on myös naispuolisia ystäviä ja kavereita mutta heidän kanssaan tulen hyvin juttuun, eli tämä ei ole mitään yleistä pelkoa naisia kohtaan. Ainoastaan tuollaiset ”latautuneet” tilanteet on täysin toivottomia mulle. Betasalpaajiakin olen kokeillut, mutta nehän auttaa vain ruumiillisiin oireisiin. Ne ei poista sitä pään sisällä olevaa pelkoa joka käskee poistumaan tilanteesta.
moikka,
minulla on useampikin ystävä, joka on edelleen, yli 3-kymppisenä sinkku. Polot menevät pitkin seiniä, koska naisella lisäpaniikkia luo myös lapsettomaksijäämisen pelko. Nämä kaverini ovat toinen toistaan kauniimpia (siis ihan oikeasti), sporttisia, ulospäinsuuntautuneita ja korkealle koulutettuja. Jostain syystä ei vaan onnaa. Toiset ovat hirmu flirttejä, mutta heti kun tulee arki, ei kestetä pientäkään omituisuutta miehessä. Toiset taas tyrmäävät heti miespolot (ja kuitenkin kitisevät samalla, etteivät saa ketään). Kolmannet kyllä deittailevat urheasti ja seurustelevatkin, mutta sitten se ei vaan onnistu. Itse olen juurikin eronnut yli 10 vuoden suhteesta.. ja kaikkien sinkkujen on myös hyvä muistaa, että parisuhteetkaan ovat harvoin ongelmattomia JA puolet avioliitoistakin päättyy eroon. Silti uskon ja toivon, että niitä sielunkumppaneita löytyy kaikille! Ei niitä etsimällä etsimällä löydä, vaan jos sellainen iskemismeno ahdistaa tai stressaa deittailu vieraiden kanssa, niin olisiko kavereissa tai kavereiden kavereissa .. löytyisikö tutun/kaverin pippaloista tms? Ainakin usein näin löytyneet tyypit ovat jotenkin samalla aallonpituudella, eikä kyseessä ole ihan ventovieras. Harrastuksista? Mutta jotenkin nyt itselläni on sellainen olo, ettei enää koskaan parisuhdetta, vaikka siinä ei mitään hirveää draamaa ollutkaan - ei suhteessa eikä erossa. Jotenkin vaan ihmissuhde draama on omiaan tuomaan piilevät mielenterveysongelmat esiin. siksi mäkin olen täällä.
Kuitenkin väitän, että sun ei kannata missään tapauksessa vajota mihinkään epätoivoon. Osallistut reippaana pippaloihin, sosiaalisiin tapahtumiin ja harrasta unisexjuttuja ja ennen kaikkea HYMYILE! ja ole aidosti kiinnostunut muiden jutuista. Kyllä se vielä löytyy. Juttelemalla se selviää 🙂🌻
pikku-akka kirjoitti 17.8.2010 22:5
Kuitenkin väitän, että sun ei kannata missään tapauksessa vajota mihinkään epätoivoon. Osallistut reippaana pippaloihin, sosiaalisiin tapahtumiin ja harrasta unisexjuttuja ja ennen kaikkea HYMYILE! ja ole aidosti kiinnostunut muiden jutuista. Kyllä se vielä löytyy. Juttelemalla se selviää
Joo kyllähän mä luotan siihen että tässä maailmassa on mulle sopivia ihmisiä ja kuljen kyllä tarpeeksi usein erilaisissa sosiaalisissa tapahtumissa. Kaveripiiri on sen verran laaja että sitä kautta voisi löytyä joku (esim. kaverin tuttava).
MUTTA:
Kun ei uskalla mennä edes juttelemaan sille kivan oloiselle tytölle. Lykkään ja epäröin aina niin kauan että tilaisuus menee ohi. Pelkkä silmiin katsominen on jo myrkkyä saati sitten että pitäisi jotain aktiivisesti. Sitä itse asiassa on helpottunut kun on saanut välteltyä koko illan esim. jotain tuttua naista jonka tiedän olevan vähän musta kiinnostunut. Noin sekaisin mä olen.
Yksinkertaisesti mä tarvisin vain lisää rohkeutta mutta kun sitä ei löydy! Tässä on jo yli vuosikymmen yritetty ja vieläkin olen aivan hermona.
silentdespair kirjoitti 13.08.2010 klo 16.25
Kaiken A ja O on mielestäni avoimuus!
Kun uskaltaa olla avoin oma itsensä ei muuta tarvita, nyt sinun kaikki energiasi menee pelkkään peittelyyn, mikä surettaa ☹️ Hukkaat aikaa ja samalla teet itsesi vain entistä ahdistuneemmaksi.Olethan jo täällä uskaltanut kertoa paljon itsestäsi! Mikset voi live-elämässä kertoa noita samoja juttuja joskus jollekkin (luotettavalle henkilölle). Ei nuo nyt niin pahoja "vikoja/ongelmia" oikeasti ole. olet vain tehnyt niistä paljon suurempia.
Eli ei mitään hätää, anna mennä vain!
En mä mielestäni mitenkään hirveästi peittele tätä asiaa, mutta en toisaalta kailota siitä kaikille. Läheisille kavereille olen kyllä kertonut. On vain turhauttavaa kun kaikki toistaa sitä että eihän naisia tarvitse pelätä. No eihän tässä pelätäkään kaikkia, vain niitä joiden kanssa tulee liiankin hyvin juttuun.