Hei ja kiitos jakamisesta. On hienoa, että sinulla on ympärillä hyviä ihmissuhteita. Itse olen kärsinyt yksinäisyydestä välillä ja sen vuoksi ymmärränkin, miten merkittävää on, että on hyviä ihmissuhteita. Viisautta pohdintoihisi sen osalta, että milloin olisi hyvä hakautua töihin. Työhön hakeutuessa tulee vastaan sekin valinta, että meneekö kovin  haastavaan tai stressaavaan työhän vai olisiko oman jaksamisen määrän kannalta parempi ottaa rauhallisempi työ.

Minulla töihin paluu edessä pitkän sairasloman jälkeen. Hämmentää ja ahdistaa kun juurikaan mitään tukea ei tähän saa. En vaan jaksa selvittää asioita ja innostua työpaikan etsinnöistä yhtään, mutta kai se pakko olisi ja kuitenkin ennemmin tai myöhemmin edessä. Kauhean yksinäiseltä tuntuu, kun ei ole sosiaalista tukea, ystäviä tai sukulaisia jotka ymmärtäisivät tai edes kuuntelisivat. Vähäisetkin yhteydet muihin ihmisiin hävinneet nyt sairastelun myötä, kun en ole osannut pitää yhteyksiä yllä. Ammattilaiset tuntuu toistavan omaa mantraansa vailla aitoa yhteyttä tilanteeseeni, ei käy kateeksi heitäkään, parhaansa tietysti yrittävät.

Töihin palaaminen tuntuu ikävältä, kun luulen, että en ole vielä tarpeeksi toipunut, ja ehkä palan kokonaan loppuun siellä sitten. No, tuleepa sekin sitten koettua.

Kyllä, hyvät ihmissuhteet ovat todella korvaamattomia. Niitä arvostaa aivan erityisesti silloin, kun on kohdannut yksinäisyyden kivut. Toivottavasti Ayale sinulla on nykyisin kontakteja, eikä sinun tarvitse olla yksin!❤

Hyvä pointti, että minkä luontoiseen työhön haluaa. Ajattelen sillä tavalla, että jokaiselle on oma paikkansa ja siihen päätyy ajallaan. Kannattaa rohkeasti kuulostella nimenomaan sitä, millaiseen työhön aidosti haluaa ja soveltuu. Tätä pohdintaa voisi puolestaan jatkaa sillä, että mikä on mukavuusaluetta ja mikä epämukavuus-, mutta samalla kehittymisen aluetta. 😊 Toisin sanoen valitsee itseä kehittävän työn.

On houkuttelevaa uskoa siihen, että jokaiselle on sopiva työpaikka jossain. Toivon, että se tarkoittaa sellaista paikkaa, jossa on mukava touhuta toisten parhaaksi ja missä ei tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin on. Työpaikka, josta saa lähteä huoletonna ja hymyillä suin kotiin lepäämään, olisi tavoitteena ihan mukava. Tietysti palkkaakin pitää saada.

Voi että nimim. kuukkels, toivotaan parasta kohdallasi! Harmi kuulla, että sosiaalista tukea ei ole saatavilla. Ymmärrän kyllä tuon hyvin, että kun sairaus vie voimat, niin ei jaksa pitää yhteyttä ihmisiin. Toivottavasti yhteydet eivät ole kuitenkaan katkenneet ja että yhteys palaisi tuttaviin jälleen. Mitä jos ottaisit yhteyttä tuntemiisi ihmisiin pikkuhiljaa? Kertoisit ehkä heille tilanteestasi? Pyydä rohkeasti apua tutuilta ihmisiltä, jos se suinkin vain luonnistuu.

Sen mitä itse on huomannut tässä uupumisen aikana, on se, että joissakin tilanteissa aktivoituminen elvyttää. En tosin ole kokeillyt työhön menemistä, muitta muissa arkisissa asioissa. Parhaillaan työ olisikin elvyttävä ja elämää eteenpäin vievä tekijä. Siinä on kyllä ehdottomasti sekin puoli, että on vaarana kuormittua liikaa. Saa olla tosi tarkka, että kuuntelee itseä, ettei mene liikakuormituksen puolelle liian aikaisin. Joissakin tilanteissa on todellakin viisautta antaa aikaa palautumiselle niin kauan, kuin mieli ja keho sitä vaativat. On turha alkaa työnhakuun jos tietää, että käy köpelösti. Sen kun vielä pystyisi osoittamaan ammattilaisille, että ei tosiaan vielä pysty.

Oletko muuten tietoinen, että esim. TE-palveluilla ja ohjaamoilla eri paikkakunnilla tarjotaan uraohjausta ja muuta tukea työnhakuun? On erilaisia cv-pajoja ja tällaisia juttuja, jotka madaltavat kynnystä hakeutua töihin. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää näitä. Palvelut ovat juuri sitä varten, että no, että niitä tarvitsevat saisivat tarvitsemaansa tukea työnhakuun. Rutkasti tsemppiä meille kaikille. Luotetaan tulevaisuuteen ja siihen, että löydämme paikkamme ajallaan työelämästä! Ja erityisenä muistutuksena: Yksin ei tarvitse kenenkään meistä jäädä pärjäämään.

Ayale kirjoitti:
On houkuttelevaa uskoa siihen, että jokaiselle on sopiva työpaikka jossain. Toivon, että se tarkoittaa sellaista paikkaa, jossa on mukava touhuta toisten parhaaksi ja missä ei tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin on. Työpaikka, josta saa lähteä huoletonna ja hymyillä suin kotiin lepäämään, olisi tavoitteena ihan mukava. Tietysti palkkaakin pitää saada.

Tuo olisi kyllä ihanteellinen tilanne Ayale!

Kiitokset vastauksesta! Mulla on onneksi tulossa tapaaminen nyt työeläkeyhtiön järkkäämän psykologin kanssa niin käydään noita läpi. Pölhöä on kun ei mikään kiinnosta, ja kun en saa itsestäni pois edes sitä ajatusta/pelkoa että joudun johonkin epämotivoivaan työhön ja masennun siellä vaan lisää. Tai siis että kaikki työ on vaan epämotivoivaa, ja vie innostuksen ja elämänilon löytymistä kauemmaksi.

Mulle kun tuo työ on ollut jotenkin niin tärkeä osa elämää ja omaa olemista, niin kai sitä sitten ajattelee sen olevan tärkeä ratkaisu tästä masennuksesta ulos. Siksi haluaisi ja toivoisi, että löytäisi jonkun kivan paikan, missä olis kiinnostavat tehtävät ja mukavat työkaverit. Tuntuu vaan vähän siltä, että odottelen prinssiä ratsullaan saapuvaksi...

<div class="js-reply-content-127948">

Kuukkels, kiva, että sinulla on tuo tapaaminen. Toivottavasti saat siitä jotakin uutta inspiraatiota tilanteeseesi. Sitäkin toivon sinulle, että löytäisit mukavalta tuntuvan työn kokonaisuudessaan. Mielestäni sinun ei tarvitse pyyhkiä itsestäsi sitä pelkoa, että joutuisitkin epämotivoivaan työhön ja masentuisit lisää. Ehkä kokeilemalla selviää.

Minullakin on sellainen pelko, että mitä jos ajaudun huonoon työpaikkaan. Erityisesti tämä koskee pelkoa siitä, että joutuisin syrjityksi Olin aiemmin työyhteisössä, jossa koin syrjintää ja muutenkin työyhteisö oli uupumiselle altistava. Pari muutakin työntekijää alle kymmenestä uuvahti puolen vuoden aikana, mikä kertoo mielestäni yhteisöstä ja olosuhteista paljon. Annoin työssä kyllä palautetta asioissa, joissa toivoin muutosta, mutta en kokenut tulevani kuulluksi millään tavalla ja asiat jatkuivat samalla radalla.

Nyt minulla on herännyt sisällä sellainen pikkumyy, että minähän en elämääni tuhlaa enää huonoissa yhteisöissä. Jos jatkossa sattuu huonolta tuntuva työpaikka ja asioihin ei voi vaikuttaa, vaikka yrittäisikin, vaihdan kylmän viileästi paikkaa. Toki työntekijänä on oma vastuu siinä, miten suhtautuu työntekoon ja miten toimii työpaikalla. Haluan olla hyvä ja luotettava työntekijä, joka kantaa vastuunsa eikä ota kaikkea annettuna. Kuitenkin hyvät ja motivoivat sekä työntekijöistään huolta pitävät työpaikat erottuvat. Hyvä työyhteisö on sellainen, jossa ihmiset nimenomaan ovat motivoituneita ja työ lisää elämäniloa!

Kirjoitit kuukkels, että työ on tärkeä osa elämää ja omaa olemistasi ja että sinusta tuntuu, että odotat työstä jotakin käänteentekevää ratkaisua tilanteeseesi. Hyvässä tapauksessa työ voisikin olla ratkaiseva elämäniloasi lisäävä tekijä. Oletko ajatellut, voisiko masennuksesta löytää muitakin ulospääsyreittejä kuin työ? Mitkä muut asiat voisivat lisätä elämäniloasi? Ei tarvitse vastata tähän näihin kysymyksiin, mutta esitän kysymykset siksi, että jos näistä kysymyksistä olisi apua sinun juttuusi.

</div>

Niin ja edelliseen kommenttiini selvennyksenä, että en tullut kirjoittaneeksi mainitsemaani työyhteisöä aloitusviestissä, koska opiskelin tämän työkokemuksen jälkeen. Työpaikka kuitenkin on ollut yksi niistä merkittävistä tekijöistä, jotka ovat johtaneet uupumiseeni.

Omalla kohdalla työvuosien karttuessa olen hahmottamassa tarkemmin sitä, minkälainen työasema on minulle luontaisesti riittävän haastava, mutta ei kuitenkaan liian vaativa. Välillä kyllä tulee sellainen olo, että pitäisi kovasti edetä uralla johtajaksi, mutta sitten pohdin itseäni ja totean, että oikeastaan rivityöntekijän asema on minulle ihan kiva ja hyvä, enkä välttämättä nauttisi sellaisesta, mihin yleensä uraa ajatellaan kehitettävän. Uuden oppiminen on minulle sopivampi uralla kehittymisen tapa. Vaikka asema työmarkkinoilla ei muuttuisikaan, silti voin opiskelulla kehittää itseäni ja myös tarjota työssä asiakkaille enemmän asiantuntijuutta. Osaisipa rentoutua tässä työelämässä ja unohtaa paineet siitä uralla etenemisestä.

Venähtipä edellisestä tukinet-tsekkauksesta aikaa. Ayale, sangen mielenkiintoista pohdintaa sinulta. Kun tiedät, mikä omalla työpolullasi toimii, niin aivan rohkeasti voit edetä hyväksi katsomasi tavalla. Ei tarvitse mennä sen mukaan, mitä ympäristö ehkä odottaa eikä myöskään omien vaatimusten tarvitse antaa liikaa ohjata omaa toimintaa. Minun mielestä on parasta tavoitella sitä tilannetta, että nimenomaan voi itse hyvin.

Eräälle tuttavalle tarjottiin uralla ylennystä, mutta hän totesi vain, että työ vain lisääntyisi ja viihtyy nykyisessä pestissä niin hyvin, että ei ottanut tarjousta vastaan. Sama henkilö on myös todennut, että hyvin menee kun ei vertaa. Aika viisaita ajatuksia!

Ayale jos joskus sattuu tuntumaan, että haluaakin edetä urallaan johtajaksi, niin sitten sitä kohti. Mutta niin kauan, kun ei siltä tunnu, ei ole mikään pakko edetä johtajaksi. Miksi pitäisi? Sinulla on jo nyt ihailtava asenne uuden oppimisesta!