Hmm, en ole ehkä oikea ihminen puhumaan asiasta mutta ehkä menneisyyden voi antaa nousta mieleen silloin kun se nousee, ilman että se on takertumista tai menneisyydessä elämistä. Kummaahan se olisi jos ei ikinä saisi mieli karata menneisiin - ja raskasta, jos pitäisi aina työntää olla valppaana työntämään niitä taka-alalle. Mindfullnesissa (en ole lukenut kirjaa josta puhuit, mutta oletan että kyse on jostain tällaisesta) on paljon hyviä puolia, mutta suhtautuisin varovasti ajatukseen että pitäisi aktiivisesti pyrkiä olemaan tietoinen ja läsnä kaikissa tilanteissa.

Hei, TuskinKoskaanEhjä, tuntuupa mukavalta, että joku toinenkin on kokenut samaa! Mminäkin olen vuosia sitten lukenut juuri tuon Eckhart Tollen kirjan ja minulla on sama kokemus kuin sinulla. Masennus hävisi. Aina kun luin kirjaa eteenpäin, masennus katosi loppupäiväksi tai pariksi päiväksi ja koin olevani vapaa ja tasapainoinen, jopa onnellinen.

Se ei kuitenkaan osoittautunut pysyväksi ratkaisuksi. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että kirjan lukeminen nosti hetkeksi esiin jonkin toisen osan mieleni sisällä, ikään kuin sellaisen mielen tilan, jossa lillun jonkinlaisessa ongelmattomassa hyvänolon tilassa. Voisi sitä kuvata nykyhetkeksikin. Se on mukava tila ja tunne, mutta huono puoli on se, että jos kuvittelen sen olevan pysyvää tai "ratkaisu" ongelmiini, se ei toimi. Samat traumat ja masennus nousevat mieleni sisältä hetken päästä kuitenkin. Huonot olotilat ovat toinen ja kolmas tai neljäs osa minua ja yhtä pysyviä kuin tuokin, joka Tollen kirjaa lukiessa nousi esiin. Myös tietynlainen musiikki minulla aktivoi Tollen kirjan tyyppistä rauhallista oloa

Pop-musiikki taas aktivoi minussa sellaista "olen mahtava ja pystyn mihin vaan" -oloa. Välttelen nykyään sitäkin, koska sitä seuraa sitten kuitenkin romahtaminen ("olen niin huono että pitää kuolla").

Parempien mielen tilojen jälkeen tulee ainakin minulla aina myös niitä huonompia, eikä kirjan lukeminen tai musiikki näytä vaikuttavan pysyvästi ollenkaan, mutta toisinaan niillä saan aktivoitua "parempia" mielen tiloja ja masennus väistyy tilapäisesti. Toisaalta se masennus tulee kyllä sitten niiden jälkeen vähintään yhtä suurella voimalla kuin oli alunperinkin.

Minulla on sellainen käsitys, että psykoterapia saattaa saada aikaan pysyvämpiä muutoksia, jos traumat käsitellään oikealla tavalla ja jos se sattuu toimimaan. Minulla mikään itsehoitomenetelmä ei ole tuottanut pysyvämpiä parannuksia, vaikka olen yrittänyt sinnikkäästi kaikenlaista. En silti sano, etteikö se voisi jonkun toisen kohdalla auttaa.

Muutoin huonoista oloista ja menneisyyden nousemisesta mieleen ajattelen hyvin samalla tavalla kuin soroppi tuossa edellä jo hyvin kuvasi.

Terapiasta saamani hyöty oli itsen ymmärtämisen lisääntyminen. Menneiden painolasteista katosi käsittämättömyys niiden käsittelyiden myötä. Vaikeus hyväksyä vaikeimpia kohtia lieveni niin, että eteenpäin askelia menen, ajoittaisista takapakkihetkistä huolimatta. Sanotaan, joka tietoa lisää, tuskaa lisää. Jos menneisyyden mysteerit aukeaa, aukeaa ymmärrystäkin ja tuskasta jää jäljelle kuin vaan tyhjään tauluun raamit. Tapahtuneet tietää, mutta niillä ei ole enää mieltä sekoittavaa vaikutusta. Saa elää nyt. Ei enää kuin silloin.

Kiitos vastauksista! Sain niistä hyvää pohdittavaa

Purjevene: Juuri saman olen kokenut kuin sinä Tollen kirjan suhteen! Kiitos kun vastasit minulle, vastauksestasi oli suuri apu.

keskustelua: Minä kävin kolme vuotta psykoterapiaa. Minulle sen arvo oli siinä että oli kuuntelija. Siinä se. Ääneen ajattelu ja menneisyyden puiminen kyllä laittoi minut prosessiin jossa kävin traumojani läpi. Tämän jälkeen ja sen ohessa tutustuin tuollaiseen henkiseen kasvamiseen ja kiinnostuin siitä.

soroppi: Joo, mindfullness-tyyppistä hommaa nimenomaan