Terveet ihmiset eivät ymmärrä kipua
Pidin tänään esitelmän koulussa. Jännitin sitä etukäteen hirveästi, koska tiesin tarvitsevani kipujeni takia tuolin ja kaikki muut olivat pitäneet esitelmän seisten. Esitelmän jälkeen opiskelijat antoivat palautetta toisilleen. Joku kirjoitti palautteeseeni (jonka kaiken kukkaraksi piti olla vain positiivista ja opettajan oli määrä huolehtia kritiikistä), että ”Esiintyjän olisi ehkä hyvä seistä, kun puhuu”. Silloin minulla naksahti. Päädyin meuhkaamaan koko luokalle sairaudestani ja kivuistani. Olin niin raivoissani siitä, että joku voikin olla niin ajattelematon, että ajattelee istumistani kyseisessä tilanteessa laiskuutena tai tyhmyytenä. Ja vielä aikuisopiskelijoista kyse!
Nyt harmittaa, että päädyin taas kerran selittämään valintojani terveille. Miksi minun pitää jatkuvasti pyydellä anteeksi sairauttani, kun en pysty olemaan ja tekemään asioita niin kuin muut? Miksi olen aina tilitysvelvollinen, kun teen jotain erilailla? Moni luokkalaisistani kuitenkin tietää sairauteni, koska olen sen heille kertonut, ja puskaradion ansiosta varmaan loputkin, joten mikä siinä fyysisessä kivussa voi olla niin kertakaikkiaan vaikeaa ymmärtää?
Olisin seissyt, jos olisin pystynyt.
Pahuuttaan ei kukaan tuollaista kommenttia kirjottanut, ajattelemattomuuttaan ehkä. Palautteen on tarkoitus parantaa suoritusta, joten tarkoitus oli varmasti hyvä. Ihmiset tuppaavat ajattelemaan asioita kategorisesti siten, että kaikki pystyvät samaan kuin he itse. Se on ihan luonnollista, eivätkä he voi nähdä päältä päin, jos toisella on kipuja. Siksi on välttämätöntä kertoa ihmisille, että seisoisin, jos pystyisin siihen, mutta kun en pysty. Oman heikkouden kertomisessa ei pitäisi olla mitään hävettävää.
Mulla on kaikenlaisia näkymättömiä sairauksia ja vammaisuuksia ja en millään voi olettaa muiden tietävän niitä, jos en itse asiasta kerro. Esim. kipua ei kukaan näe.
Ketjun otsikko jo sen kertoo: terveet ihmiset eivät ymmärrä kipua. Se on luonnollinen lähtökohta, vaikka kertoisitkin kivustasi. Jokainen kokee joskus kipua, mutta armollinen ihmismieli unohtaa sen nopeasti. Kivun nopea unohtaminen suojelee psyykettä. Kroonisen kivun kanssa kamppaileva törmää jatkuvasti havaintoon, että terveet eivät ymmärrä kipuilevaa. Ymmärryksen puute ei kuitenkaan ole tarkoituksellista tai loukkaukseksi aiottua. Kipuilevaa se toki harmittaa, mutta minkäs teet (sen lisäksi, että kivusta kerrot), kun terveet ovat syyntakeettomia ymmärtämättömyyteensä. Luonto sen niin on järjestänyt ja ihan tarkoituksella. Kukaan ei esim. synnyttäisi toista lasta, jos muistaisi synnytyksen aiheuttaman kivun.
Tiedän sen, ettei palautteenantaja kirjoittanut sitä silkkaa ilkeyttään ja ymmärrän sen, ettei toisen kipua voi aina muistaa, vaikka siitä tietäisi.
Keskustelun aloituksen tarkoitus oli kyseenalaistaa vallitsevaa ajatusmaailmaa ja vallitsevia käytäntöjä (kuten sitä, miksei esitelmää voisi pitää istueltaan ja siihen suhtauduttaisiin yhtä normaalina). Miksi kipuihmisen täytyy kertoa kivusta muille saadakseen oikeutuksen erilaisiin toimintatapoihin? Eikö kipuihmisellä ole samoja oikeuksia yksityisyyteen? Miksi kipuihminen joutuu tuollaisessa tilanteessa valitsemaan yksityisyytensä ja sen välillä, ajatellaanko häntä esim. laiskana?
Itse en ole koskaan kysynyt, miksi joku ryntää vessaan kesken tunnin, tai miksi joku seisoo tunnin aikana. Tällainenkin tapaus yhdellä kurssilla oli ja myöhemmin kuulin, että henkilöllä oli selkäkipuja. Tietysti saatan asiaa mielessäni pohtia tai kummastella, mutta en ikinä lähtisi sitä kommentoimaan.
Minusta jokaisella on oikeus tavoitella mahdollisimman normaalia elämää vaikka olisi kuinka "epänormaali".
Vaikka vallitseva käytäntö useimmiten=enemmistö, niin sen kyseenalaistaminen on ihan tarpeellista ja rohkeaa, kun itse kuuluu esim. kipupotilaana vähemmistöön. Epäkohdan korjaamiseksi tarvitaan ääntä ja perusteluja, ja muutosten aikaansaaminen on työlästä. Olen melkoisen tyytyväinen, että muutosvoimaa vallitsevien käytäntöjen muuttamiseksi toiseksi on historian saatossa löytynyt. Muuten asuttaisiin vielä luolissa syömässä raakaa lihaa, ja suurin osa meistä menehtyisi jo alkumetreille.
Muutos lähtee tiedosta. Jos et kerro riittävän painokkaasti kivuistasi ja toiveistasi saada pitää esitelmä tuolissa istuen, niin mikään ei ainakaan muutu. En tiedä, voisitko pitää esitelmän aiheesta "Kipupotilas"? Muiden ymmärrys lähtee tiedosta, jonka sinä omakohtaisten kokemuksien saattelemana voit heille tarjota. Tyhjästä ei voi nyhjästä, joten muutoksia enemmistön ajattelutavoissa ja käytännöissä tuskin tapahtuu, ellei ihmisiä erikseen ravistele.
Niinhän se on aika monissa paikoissa, että pitää tuoda esiin omat sairautensa eikä vaan olettaa muiden tietävän munkin asiat.