Puhutaanko terapiasta?
Vai onko se niin henkkoht asia, ettei siitä voi mitään jakaa? Kiinnostaisi tietää mitä sinä sait irti niistä istumisista, vai oliko terapiasi maalausta tai musiikkia sisältävää? Miten selvititte terapiassa tunneasioita, koitko että pääsit terapiassa tunnetasolle? Selvitittekö terapeuttiin ihastumisen? Se kai tulee jossain vaiheessa vastaan jokaisessa terapiassa, olen ymmärtänyt.
Moi,
Minä olen vasta muutaman kuukauden käynyt terapiassa. Sairastan toistuvaaa masennusta ja paniikkihäiriöitä, viides kerta menossa. Löysin ihan loistavan terapeutin ja olen käynyt kerran viikossa. Kaikki vielä hyvin alussa. Periaatteessa kognitiivista mutta myös ratkaisukeskeisiä elementtejä ja hypnoterapiaa. Välillä piirrellään ja kirjoitellaan.
En tule missään vaiheessa ihastumaan terapeuttiini (olemme samaa sukupuolta ja olen hetero) se on varmaa, en tiedä mistä tuommoinen ajatus tulee?
Moikka!
Terapia on tietysti henkilökohtainen asia, mutta itse tulee siitä jonkin verran puhuttua ainakin läheisille. Ja just niitä asioita joita itse haluaa ja on valmis jakamaan. Mulla itsellä psykoterapiaa takana nyt 2 vuotta. Tapaamiset on ollut 2 kertaa viikossa. Nyt kolmas vuosi vain kerran viikossa. Tuntuu, että nyt vasta alan päästä niihin traumaattisimpiin asioihin käsiksi ihan tunnetasolla.
Paljon olen terapiasta saanut, paljon olen toki antanutkin. Voin ensimmäistä kertaa elämässäni hyvin.
Itsellä ei ole tullut ihastumista terapeuttiin. Näinkin voi tietysti käydä, mutta sen pystyy sitten siellä terapiassa tietysti käymään läpi.
Cherry77 kirjoitti 15.9.2018 10:1
En tule missään vaiheessa ihastumaan terapeuttiini (olemme samaa sukupuolta ja olen hetero) se on varmaa, en tiedä mistä tuommoinen ajatus tulee?
Hei, no lähinnä siitä tulee tuo ihastumisen ajatus, että terapeutteja on molempia sukupuolia. Voihan olla, että terapian aikana kiintyy persoonaan, ei niinkään sukupuoleen. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Itsellä ollut naisterapeutteja, kun en ole voinut puhua miesterapeutille. Seksuaalinen hyväksikäyttäjä oli mies, jota hyväksikäyttöä pääosin terapiassa käsiteltiin.
Oli muitakin traumoja, mutta tuon vaikutukset syvimpiä ja pisimpään vaikuttavia. Jos joku miettii epäröiden hakeutuako terapiaan vai ei, se satsaus omaan hyvinvointiin kannattaa tehdä.
Itse olen vasta hakeutumassa kuntouttavaan terapiaan, jännittää vähän.
Edessä on psykiatrin arviokäynnit.. voihan se olla että en edes ole riittävän / olen liiankin sekaisin moista varten enkä näin ollen saa "suositusta".. vai mikä se termi nyt olikaan. Kuitenkin siis sitä lausuntoa, joka tarvitaan että saa Kelan tuen terapiaansa.
Mistä ihmeestä tiedän, millaisen suuntauksen terapiaan haluan? En ainakaan mihinkään leikki & lauluryhmään. Tällä hetkellä käy työpsykologin vastaanotolla.. tiedä sitten miten se eroaa "oikeasta" terapiasta. Ilmeisesti ainakin intensiivisyyden osalta. Työpsykolla olen käynyt parin viikon, jopa kuukauden välein kun tuli vähän aikataulusompauksia.
Miten terapeutin kanssa edetään? Jos ei itsekään ole ihan varma, miksi hoitoa tarvitsee? Joo, masennusdiagnoosi taskussa ja keväällä pitkä saikku edellämainittu yhdistyneenä työuupumukseen, mutta mitä sitten?
Terapeutti: No mitäs?
Minä: No mitäs tässä. Ahistaa.
Terapeutti: Niin..
Minä: ---
Kävin toukokuussa psykoterapia-arviojakson (4-5 tapaamista psykologin kanssa terapiavalmiudesta). No, en soveltunut terapiaan, koska olin liian sairas. Sovittiin, että tammikuussa uusi arviojakso, JOS mielialat pysyneet tasaisena useamman kuukauden. Syyskuussa vihdoin saatiin hypomaniat ja masennukset kuriin, mutta nyt olen taas sairastunut masennukseen. Selvennyksenä vielä, että kaksisuuntaisen masennusjaksot ovat vakavia, joten terapia ei sovellu hoidoksi.
Alkaa tuntumaan, että en koskaan saavuta sellaista terveyttä, että pääsisin terapiaan. Hyötyisin ihan hirveästi psykoterapiasta, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi. Edessä on varmaan taas uusi lääkekokeilu.
*Hannastiina* kirjoitti 24.10.2018 13:54
Itse olen vasta hakeutumassa kuntouttavaan terapiaan, jännittää vähän.
Edessä on psykiatrin arviokäynnit.. voihan se olla että en edes ole riittävän / olen liiankin sekaisin moista varten enkä näin ollen saa "suositusta".. vai mikä se termi nyt olikaan. Kuitenkin siis sitä lausuntoa, joka tarvitaan että saa Kelan tuen terapiaansa.Mistä ihmeestä tiedän, millaisen suuntauksen terapiaan haluan? En ainakaan mihinkään leikki & lauluryhmään. Tällä hetkellä käy työpsykologin vastaanotolla.. tiedä sitten miten se eroaa "oikeasta" terapiasta. Ilmeisesti ainakin intensiivisyyden osalta. Työpsykolla olen käynyt parin viikon, jopa kuukauden välein kun tuli vähän aikataulusompauksia.
Miten terapeutin kanssa edetään? Jos ei itsekään ole ihan varma, miksi hoitoa tarvitsee? Joo, masennusdiagnoosi taskussa ja keväällä pitkä saikku edellämainittu yhdistyneenä työuupumukseen, mutta mitä sitten?
Tota oon miettiny kans ite, että miks asiakkaan pitää itse tietää mikä suuntaus sopii itelle. En mä ainakaan tienny kun terapian alotin ja terapian käyneenä oon sitä mieltä että se oli väärä. Kannattaa käydä ensin tutustumassa ennen ku sitoutuu terapeuttiin ja vaikka kysellä sillon vähän siitä sen menetelmästä ja hänen omista tavoistaan työskennellä asiakkaan kanssa.
Terapeutti osaa kyllä ohjata sitä keskustelua eteenpäin. Se varmaan haluaa kysellä sun elämäntilanteesta yleisesti aluks ja sit vähän lähteä siitä mistä syystä olit saikulla jne. En mäkään oikein tienny mistä siellä pitää puhua, mutta kyllä niitä asioita sit alkaa tulla mieleen ku saa kiinni siitä jutusta.
September kirjoitti 24.10.2018 15:9
No, en soveltunut terapiaan, koska olin liian sairas. - - -
Alkaa tuntumaan, että en koskaan saavuta sellaista terveyttä, että pääsisin terapiaan. Hyötyisin ihan hirveästi psykoterapiasta, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi. Edessä on varmaan taas uusi lääkekokeilu.
Toi on niin turhauttavaa ettei saa hoitoa koska on LIIAN sairas. Toisaalta terapiasta sanotaan että siitä ei oikeesti hyödy jos on pää liian sekasin, koska se on aika syväluotaavaa työskentelyä. Toivottavasti löytyy lääkitys kohalleen että pääset hoitoon!
*Hannastiina* kirjoitti 24.10.2018 13:54
Mistä ihmeestä tiedän, millaisen suuntauksen terapiaan ....
Hakiessani psykiatrilta B-lausuntoa terapiaa varten, hän ohjasi etsimään dynaamista/kognitiivis-analyyttista psykoterapeuttia. Eli sinut tunteva lääkäri osaa ohjata millaisen terapeutin yhteyteen sinun kannattaa hakeutua.
🙂👍
erakoksikokaan kirjoitti 25.10.2018 20:2
Hakiessani psykiatrilta B-lausuntoa terapiaa varten, hän ohjasi etsimään dynaamista/kognitiivis-analyyttista psykoterapeuttia. Eli sinut tunteva lääkäri osaa ohjata millaisen terapeutin yhteyteen sinun kannattaa hakeutua.🙂👍
Ok.. toivotaan että menee noin.
Mulla on muutenkin tosi epävarma olo tästä terapia-asiasta.
Olen nyt työterveyden piirissä ja sieltä tämä ehdotus tulikin. En nyt vain oikein tiedä, oletetaanko, että tilitän siellä kuntoutusterapiassakin vain työasioista, niinkuin pääosin nyt teen työpsykologin vastaanotolla. Kun psykiatrin lausuntokeikankin "tarjoaa" työnantaja..
Pulmani ovat omasta mielestäni kuitenkin aika pitkälti muista asioista kuin työpaikasta johtuvia.
Epävarmaksi itsen kokeminen on tuttua. Muistan sinua, että löytäisit sopivan terapeutin.
Olen käynyt kaksi 3v jaksoa psykoterapiaa, välissä 5v tauko Kelan systeemin vuoksi.
Ensimmäisellä kerralla terapeutti oli kognitiivinen, toisella tuo kognitiivis-analyyttinen. Tuon jälkimmäisen aikana Kela muutti korvaussysteemiään niin, että alkoi korvata aikuisille samoin kuin nuorille oli korvannut aiemmin, omavastuu pieneni. Kallista joka tapauksessa, jos vuoden terapian hintaa laskee yhteen, enkä tiedä oliko niin lystiäkään kuin ehkä joinain kertoina kun jälkimmäinen terapeutti oli huumorinkykyinen.
Ensimmäisen terapiajakson aikana olin välillä niin huonossa kunnossa, etten kyennyt ihmisten pariin menemään ja terapeutti kirjoitti taksilapun parilla kerralla. Silloinen terapia katkesi kesken, huonoon vaiheeseen, jossa tilanteessa terapeutti tuli vastaan ja järjesti muutaman ylimääräisen terapiakerran omakustannushintaan ilman Kela-tukea.
Terapioiden välissä oli vuoden sairausloma ja vuoden kuntoutus takaisin työmaailmaan, sain keskeytyneen opiskelun jatkamisen alkuun. Seuraavana vuotena jatkoin opiskelun loppuun.
Nyt teen 5h työpäiviä, eikä kukaan tiedä minkälainen samba oli käytävä päästäkseen tähän takaisin, normaaliin työntekijäporukkaan. Traumataustaisena olen sulautunut työyhteisöön vaikka sitä miksi tähänastisen elämäni aikana olen itseni kokenut, ei kai voi mikään muuttaa.
Terapian seurauksena tai ansiosta olen oppinut hyväksymään itseni ja siksi on helpompi olla ja hengittää. Mieli kelaa menneissä välillä, mutta ei enää niin että ahdistaisi. Terapeutin(jälkimmäisen) kanssa koin yhteyden turvallisuutta lisääväksi niin, että olen sitä myös itselleni, itsen kanssa on hyvä olla.
September kirjoitti 24.10.2018 15:9
.... Selvennyksenä vielä, että kaksisuuntaisen masennusjaksot ovat vakavia, joten terapia ei sovellu hoidoksi.
Meitä bipolaareja on monenlaisia. Kävin läpi pitkän psykoterapian bipolaarisuudesta huolimatta. Aika ajoin oli masennusjakso, sain terapiasta apua niihin vaiheisiin. Hakeutuessa terapiaan olin siinä määrin ok kunnossa, että se käynnistyi. Oli kertoja, etten olisi jaksanut, mutta menin silti sovittuna aikana. Kerran sain vaan levätä pitkälläni terapiahuoneen sohvalla. Masennuksiin minulla vaikuttaa unettomuus olennaisesti. Terapiassa käynnistyi asioita, joita purin mielen päältä lähettäen sähkö-postia terapeutille, vaikka tiesin ettei hän vastaa niihin. Niitä purettiin terapiakäynneillä.
Terapia voi soveltua hoidoksi myös kaksisuuntaisille. Tsemppiä!
Kiitos kokemuksesi jakamiseta erakoksikokaan.
Minäkin uskon hyötyväni terapiasta todella paljon. Bipolaarisuuden lisäksi on niin paljon muitakin juttuja, kuten paniikkihäiriötä ja tunnelukkoja ja vääristyneitä ajatusmalleja. Etenkin paniikkihäiriöön tarvitsen apua.
Toivon, että nämä sairausjaksot saataisiin aisoihin, jotta voin aloittaa terapian. Tällä hetkellä voimavarat eivät riitä.