Ajattelin kirjoittaa aiheesta tänne ja toivonkin saavani vastauksia ja kokemuksia muilta.. Olen 25-vuotias nainen ja olin koko yläasteen koulukiusattu. Ensimmäisen yläastevuoden kiusaajat uhkailivat fyysisellä väkivallalla ja yriitivät saada kaverini minua vastaan. Kasi luokalla aimmista kiusaajistani tuli kavereitani ja jossain vaiheessa aloin seurustella minua huomattavsti vanhemman 18-vuotiaan pojan kanssa. Poika oli minua paljon kokeneempi ja lopulta päätyi sänkyyn parhaan kaverini kanssa ja erohan siinä tuli. Poika aloi valehdella minusta kavereilleni ja sai heidät uskomaan juttunsa. Tästä alkoikin elämäni helvetti. Minua haukuttiin, uhkailtiin, minusta levitettiin ilekitä juttuja ja kotiini soiteltiin.
En halunnut näyttää kiusaajille että pelkään heitä ja olinkin hyvin vahva uloisesti. En kertonut kenellekään kiusaamisesta ja aloin hakeutua viikonloppuisin alkoholin pariin. Alkoholin vaikutuksen alaisena aloin hakea ”lohtua” pojista/miehistä. Jotenkin olin niin lapsellinen, että ajattelin tuollaisen olevan normaalia ja luulin että pojat tykkäsivät oikeasti minusta. Toisin vain kävi ja ilkeitä juoruja alkoi vain liikkua enemmän ja enmmän. Kaikkein pahinta oli kuulla juoruja sänkypuuhista.. Näin jälkeenpäin vaan toivon että olsiin ollut vahva ja uskaltanut kertoa jollekin. Tulin pahasti aikuisten miesten hyväksikäyttämäksi ja vielä haukutuksi ”huonoksi sängyssä”, joita asioita en edes olisi ollut valmis harrastamaan.
Heti yläasteen jälkeen muutin pois melko pieneltä paikkakunnalta ja pidina nuo asiat visusti salaisuutenani. Sain uusia ihania ystäviä ja kaikki oli taas hyvin. Tuolloin en juurikaan ajatellut noita asioita.
Välillä muutin taas kaupunkia työn perässä ja aloin seurustella. En ikinä ollut kertonut kenellekään kiusaamisesta tai omista tyhmistä tekosistani, enkä kertonut kumppanillenikaan. Seurustelimme 6 vuotta, mutta en koskaan osannut päästää miestä kunnolla sisimpääni. Suhde oli näin jälkeenpäin mietittynä osaltani hyvin etäinen. Alussa mies halusi näyttää tunteitaan, mutta aika pian hän huomasi että torjun lämmön.
Olen nyt alkanut eron myötä käymään omaa elämääni läpi ja tajuan että teini-iän traumat vaikuttavat syvästi elämässäni. En koskaan halunnut että kukaan saa tietää exäni kavereista mistä olen kotoisin. Kielsin exääni kertomasta kenellekään.
Nykyisin en osaa elää päivääkään etten häpeäisi omia teini-iän tekojani.. Sain äskettäin kuulla että eräs yläasteluokalla ollut poika oli edelleen levitellyt noita asioita exälleni ja muillekin. Joskus mietin onko tuolla pojalla itsellään niin täydelline ja puhdas elämä, että voi muista levitellä ikivanhoja asioita.. Kaitpa hänellä on siihen sitten oikeus. Nykyisin asiat ovat menneet sellaisiksi että välillä vietän hyviä päiviä, mutta yleensä päivittäin mietin mitä minusta puhutaan kaupungilla ja mitä muut minusta ajttelevat.
Toivon vaan niin kovasti että voisin unohtaa kaikki nuo pahat asiat kiusaamisen, omat tekoni ja päästä niistä yli. Ettei tarvitsisi aina uuden ihmisen tavatessa miettiä tunteeko hän jonkun joka tietää. Tiedän etten enää ikinä halua pettää rakkaita ihmisiä ja joskus jos uuden rakkauden löydän haluaisin olla hänelle rehellinen ja avoin. Haluaisin pystyä sanomaan rakastavni häntä… en vain tiedä tulenko koskaan pystymään siihen. Pelkään että ”aukaistuani” itseni jollekin saan kokea yhä uudeelleen puukon selässä.. Kertokaa jos jollain samanlaisia kokemuksia, miten niistä olette päässeet yli. Tämä teksti voi olla hyvin sekava, koska vaikea lyhyesti selvitellä näitä..
Heippa
Meillä jokaisella on menneisyys ja se pitää hyväksyä ja eiköhän meillä jokaisella
ole omat muistot eikä niistä kannata mieltä pahoittaa.
vaan eletään tulevaisuutta ja katsotaan elämää eteenpäin ja nautitaan elämästä
Äläkä ikinä mieti mitä muut puhuu / ajattelee sinusta sillä yleensä ei ne
ajattele mitään ja jos ajattelevat niin anna ajatella ei niistä mieltä kannata pahoittaa.
Äläkä käytä alkoholia äläkä tupakkaa enää.
Kuljet aina vaan pää pystyssä.
Minä toivon kaikkea hyvää sinun eläämääsi.
Kaunista kevättä sinulle
Hei. Kosketti kovasti sinun tarinasi. Koulukiusaamisineen. Kummallista on että meitä ihmisiä, jotka koemme saman kohtalon on sittenkin aika paljon.
Käyttäytyykö ihminen kuitenkin samalla lailla tietyissä tilanteissa, tilanteissa jotka ovat jonkun trauman, pelon yms. aiheuttamia.
Alkoholi on tuttu aine minullekin ja se on vihoviimeinen rohkaisija, sen aineen vallassa tulee tehtyä tyhmyyksiä, joita ei voi piilotella, ne näkyy ja kuuluu. Ja jälkiviisas olen minäkin ollut, joka on kuitenkin ollut hyvä asia, sillä olen kuitenkin tajunnut mikä meni pieleen.
Kotopuolessa olen edelleen se mikä heille jäi mielikuviksi minusta kun lähdin. Senkin ymmärrän, että jos olisin jäänyt ja alkanut elää toisin, he olisivat ehkä muuttaneet käsitystään tai sitten ei. Mutten jaksanut jäädä, olisin kait tuhoutunut, eli joskus paikkakunnan vaihto on ihan hyvä juttu.
Täällä minua ei tunneta. Ja näiden ihmisten on muodostettava minusta se kuva minkä annan. Enkä taatusti kerro kaikkea. Niinkuin ei ole viisasta kertoa uudelle kumppanillekaan jos sellaisen löytää. Jos joku puhuu jotain minusta niin ei sille mitään voi, tosi ystävät muodostaa minusta kuvan tässähetkessä, eikä pelkää minun menneisyyttä, eikä onneksi enää tarvitse olla kaikkien ystävä.
Ja lohdutan itseäni sillä, että en itse alistu juoruilemaan muista, ja jokainen kantaa itse omat virheensä ja joutuu niistä vastaamaan, se juoruilijakin.
Tsemppiä sinulle, ole rohkea ja pää pystyyn!
Hei pandal!
On hyvä että olet nyt pysähtynyt miettimään teini-iän tapahtumia, koska ne varmaan ovat sinua satuttaneet ja ne eivät unohdu tai katoa, vaikka kuin yrittäisi niitä piilottaa ja haudata. Ne täytyy käsitellä, jotta pääsee eteenpäin.
Kiusaaminen on kamala asia ja varsinkin lapsena tai teini-iässä se jättää syviä jälkiä. Olit teini-iässä varmasti neuvoton ja olisit tarvinnut apua. Yritit yksin selvitä ongelmista ja teit sitten sellaisia ratkaisuja, jotka eivät olleetkaan ehkä sinulle eduksi. Mutta pystyisitkö ajattelemaan, että ne "hölmöt" teot joita häpeät, ne olivat sinun yrityksiä hakea hyväksyntää ja rakkautta, jota kaikki tarvisevat, eikä siinä ole mitään väärää. Ne eivät vain olleet luotettavia henkilöitä, joiden kanssa olit tekemisissä. He tekivät väärin kun kiusasivat sinua ja levittivät sinusta asioita, he saisivat hävetä!
Kun kiusataan on sen jälkeen tosi vaikea luottaa ihmisiin ja päästää ketään lähelle, jottei taas tulisi satutetuksi. Ja varmasti ne epäilykset mielessä on, että mitähän minusta puhutaan taas. Sinulla on hyvä asenne, että haluaisit ola rehellinen ja avoin, haluaisit rakastaa ja tulla rakastetuksi.. Sitä kohden kannattaa pyrikiä askel kerallaan. Se on varmasti mahdollista, mutta ei ehkä tapahdu päivässä tai viikossa.
tekstistäsi ei käynyt ilmi oletko opiskelija vai työssä käyvä, mutta voisitko päästä keskustelemaan kokemuksistasi, esim. opiskelijaterveydenhoitajalle tai työpsykologille. Tai vaikka sitten suoraan mt-polille. Jos vähääkään tuntuu, että yksin ei jaksa eikä asiat selviä, niin rohekasti vain juttelemaan. Ammatti-ihmisiin voi ainakin luottaa ja sieltä voi saada myös helpotusta. Onko sinulla nyt kuitenkin ystäviä, joihin voit luottaa? saatko heiltä tukea? Yksin ei kannata jäädä näiden asioiden kanssa ja on hyvä, että kirjoittelet tänne.
Moikka pandal,
Minä taas olen 26-vuotias, vuosien koulukiusaamisen läpikäynyt nuori nainen. Menneisyyteni on jättänyt minuun jälkensä. Pelkään vieläkin torjutuksi tulemista, ja siksipä avautuminen ja ystävystyminen ovat haasteitani. Parisuhteeseen en ole vielä kyennyt, eikä minulla ole ollut vahvoja tunteita ketään nuorta miestä kohtaan. Ehkä kyse on siitä, että en ole uskaltanut tuntea.
Kaikilla meillä on menneisyytemme, eikä se ole aina kaunis. Virheitä tehdessäsi olet ollut nuori ja rikki ja vailla oikeanlaista ohjausta. Et ole suinkaan paha ihminen! Ole iloinen siitä, että olet kasvanut ulos noista vanhoista ajoista.
Onko sinulla ketään, jonka kanssa käsitellä menneisyytesi haamuja? Katse eteenpäin!! 🙂👍