Ajattelin kertoa enemmän asioiden taustaa. Olen oikeudenmukainen ihminen ja siksi kaikki satuttaa suututtaa sekä lisäksi tunnen surun lisäksi suunnatonta vihaa.
Kasvatin poikani yksinhuoltajana. Pojan isä sortui alkoholiin eikä yhteiselämästä enää tullut mitään. Poikani oli silloin 4-vuotias.
Onneksi hän oli helppo sekä kiltti lapsi. Hänen kanssaan ei ollut koskaan oneglmia. Kävin työssä, poika oli hoidossa päiväkodissa.
Pojan isä ei pitänyt lapseen yhteyttä kunnes pojan ollessa 15 vuotias isä alkoi tavata lastaan. Hommasi poikansa työhönsä kesätyöpaikkaan eli poika sai tienata itsellensä hieman rahaa. En missään vaiheessa estänyt pojan ja isän yhteydenpitoa. Sellainen ei olisi tullut mieleenkää.

Kesäisin olimme aina kuukauden kesälomani tuolla kotipaikkankunnallani XXXXXX . Poikani viihtyi siellä muutenkin aina hyvin. Meillä oli laaja suku niin isän kuin äidin puolelta. Kaikkia sai tavata ja aina oli kotonani paljon vieraita. Samoin kesämökillä.

Vuodet vieri ja poika lähti armeijaan. Minulla todettiin rintasyöpä 1992 joka leikattiin ja hoidettiin säde- sekä sytostaattihoidoin. Olin 10 vuotta jälkitarkastuksissa. Kuuluin kaikenlaisiin tutkimusryhmiin omasta halustani. Hoidot olivat raskaat ja koko rinta poistettiin. Kolme vuotta sitten tehtiin tosi suuri plastikkakirurginen leikkaus jossa vatsasta tehtiin uusi rinta. Leikkaus oli iso ja toipuminen kesti pitkään.
Kaikesta huolimatta syöpä oli kokemus jota en antaisi pois. Siinä joutui käymään läpi koko tunneskaalan, pelon epätoivon jne.
Oppi ymmärtämään kuinka hauras ihmiselämä on. En kerro tätä siksi että kaipaisin sääliä.

Poikani tavatessa 1992 tämän avovaimonsa aavistin suuria ongelmia. Poikani oli täysin kokematon ja vailla ihmistuntemusta. Tapasi naisen samana iltana kun sai armeijasta lopputodistuksen. Palvelusaika oli 9 kuukautta eli sotilaspoliisina.
Nainen oli poikaani viisi vuotta vanhempi jo kerran eronnut ja 4 vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Jo alussa suhde tökki pahasti. Välillä poika sai lähtöpassit naisen luota ja muutti asuntooni toiseen huoneeseen takaisin kunnes taas aloittivat uudestaan.

Sen seurauksena syntyi kolme lasta. Kaksi ihan peräkkäin. Liitossa oli hyvin tiukalla otteella mukana tytön äiti joka kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön. Huomasin ettei hän oikein sulattanut mieshenkilöitä eikä poikaanikaan. Poikani oli hänen mielestään 100 kiloa pystyyn nostettua paskaa; kertoi veljenpoikani joka sattui vierailulle perheen kotiin. Hän kauhistui että lasten kuullen isoäiti puhuu tuollaisia.

Ongelmat kärjistyivät. Muistan poikani katseen siltä ajalta. Hänen silmissään oli ikäänkuin verho. Hän kärsi ja niin kärsin minäkin.
Hän kertoi ettei hän voi olla kotonaan koska siellä on aina isoäiti paikalla. Hän kävi työssä ja usein viikonloppuisin tuli joko käymään luonani tai jonkun ystävänsä luona. Hän oli liian kiltti eikä ruennut taistelemaan kahta naista vastaan koska toiseksi olisi jäänyt ja sitten jäikin.

Vanhin lapsista oli 4-5 vuotias kun alkoi tapahtua. Isoäiti oli käyttänyt silloin kahdeksan vuotiasta poikaa lääkärissä. Tällä pojalla oli vakava tuhrimisongelma. Poika oli siis edellisestä liitosta. Siinä samalla isoäiti oli kertonut poikani pahoinpitelevän potkimalla päähän omaa 4-vuotiasta poikaansa. Poikani lapsia ei oltu koskaan käytetty lääkärissä kyseisistä syistä eikä poliisi ollut tehnyt yhtäkään kotikäyntiä perheeseen.

Lääkäri oli venäläinen lääkäri joka puhui huonosti sekä ymmärsi huonosti suomea. Hän teki heti lastensuojeluilmoituksen pojastani. Alkoi ankarat toimenpiteet. Poikani oli asunut jo pois perheestä koska hänelle ei siellä ollut tilaa. Hän lähti kotipaikkakunnalleni käymään moottoripyörällä.
Matkaa sinne on noin 600 km. Äitinikin eli vielä silloin eli pojan mummo.

No lasten äiti oli mennyt turvakotiin kaikkien neljän lapsensa kanssa. Hän oli kertonut että tilanteessa jossa isä teki sitä ja tätä ei voinut muuta kuin paeta. Ja miestä ei ollut mailla halmeilla koska oli 600 kilometrin päässä. Äiti vietti lapsineen turvakodissa kaksi viikkoa yhteiskunnan laskuun ja sen jälkeen siirtyi erääseen perhekotiin jossa vietti puoli vuotta. Aika oli aivan kamalaa. Lasten isä sai käydä valvotusti tapaamassa lapsiaan kerran viikossa ja niin hän kävikin kesken työpäivän. Minullekin suotiin yksi valvottu tapaaminen kerran kuussa. Yhden kerran kävin ja totesin ettei oikein käy minulle. En ole tehnyt mitään pahaa ja tilanne oli epämiellyttävä. Hoitaja oli jotenkin kokoajan puolueellinen ja jos suoraan sanon koin ettei hän ollut oikein ammattilainenkaan. Hänen käytös oli erittäin tökeröä. Nauhoitin sen ainoan vierailuni ja nauha on vielä tallessa. Pieni nauhuri oli laukussa.

Oikeutta poikani kävi kaski kertaa ja sai tapaamisoikeudet vaikka äiti vaati edelleen valvottuja. Näin lapset menettivät isänsä sekä isän puoleisen suvun. Onhan tuo ollut menetys tietysti meille molemmille. Kyllä jokainen haluaisi tavata lapsiaan ja etenkin lapsenlapsiaan.
Vanhin poikani lapsista on jo 16 vuotta. Olen tavannut hänet ehkä noin 5-6 vuotta sitten korkeasaaressa isänsä kanssa. Sitä ennen valvotusti perhekodissa. Sitäpaitsi meidät on aivan varmasti niin pahasti mustamaalattu lapsillekin joten suhteet tulevat tuskin koskaan täysin kuntoon.
Poikani kärsii koska nyt on puhelinnumeroitakin peukaloitu ilmeisesti sen takia jotta yhteydenpito olisi vaikeampaa. kaksi lapsista oli viikon maalla isänsä kanssa. Kolmaskin olisi saanut tulla mutta ei ilmeisesti halunnut tms. Ehkäpä lapsilla oli siellä mukavaa ja ovat alkaneet kysellä isän puolen suvusta. Aikaisemmin lasten numerot olivat luettelossa. Yhden kerran olen soittanut tälle vanhimmalle pojalle. Taitaa olla aikaa runsas kolme vuotta. Kului puolituntia soitosta kun lasten äiti soitti sanoen; jätä lapset rauhaan! En sanonut mitään suljin vain puhelimen enkä ole sen jälkeen soittanut. Jotain kertonee äidin luonteesta eräskin asia. Minä maalaan öljyväreillä ja 1995 maalasin tälle vanhimmalle pojalle taulun. Ostin siihen kehykset ja vein synttärilahjaksi. Äidin ja perheen muuttaessa pois asunnosta ainoa mikä oli jätetty vaatekomeron ylimmalle hyllylle oli tuo maalaamani taulu tälle pikkulapselle. Taulu on tuolla kaapissani.

Se mitä tässä perään on OIKEUDEMUKAISUUS. Viranomaiset jotka joutuivat tällaiseen mukaan heidän pitäisi olla ehdottoman puolueettomia. Tuokin että poikani tehtiin ERITTÄIN väkivaltaiseksi pelkkien puheiden perusteella. Ei tarvittu mitään näyttöä.

Sitten tapahtui tälle samalle miehelle niin että hänet pahoinpideltiin. Kymmenen ihmistä kaatoi hänet katuun lisäksi potkien. Tuntematon mies meni väliin ja häntäkin löytiin. Asiaa ei koskaan tutkittu eikä tekoon syyllisiä tuomittu. Oli onni onnettomuudessa ettei käynyt sen pahemmin.
Jos vertaamme näitä kahta tapahtumaa niin asiat tuntuvat hyvin omituisilta ja voiko enää tämän jälkeen uskoa että elämme oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa?

Olemme kunnollisia ihmisiä jos kunnollisuudella tarkoitetaan sitä ettei ole rikosrekisteriä, ei huume eikä alkoholiongelmia. Olen työskennellyt oikeuslaitoksen palveluksessa ja jos olisi rikollinen tämä ei olisi mahdollista. Miksi ei voida uskoa naisen motiivia erotilanteissa eli mikä se saattaa olla. Se voi olla kosto. Poikani ei ehkä kuitenkaan suostunut alistettavkasi ja siksi toimittiin tavalla joka oli aika julma.
Nainen pystyy ihan samaan pahuuteen kuin mieskin. Eivät naiset ole pyhimyksiä. Ja todellisuus muuten on tarua ihmeellisempää. Kaikki nämä kertomani voin todistaa asiapapereilla eli ovat todella tapahtuneet.

Jokainen isoäiti/isoisä varmasti rakastaa lapsenlapsiaan ja haluasi heitä tavata. Miksi pitää kontrolloida lastensa elämää kuten tuo toinen isoäiti tekee. MIksi pitää asettaa ehtoja; tuota tai sitä ei saa tavata. Tyttärensä on jo yli 40 v. Tuskin yksikään ihmisuhde tulee onnistumaan niin kauan kuin tytön äiti on elossa. On hänellä sellainen kuristusote tyttäreensä. Lapsillensa pitää antaa oikeus elää omaa elämää. Ei saa sotkeutua toisen perheeseen koska se ei ole oikein.Poikani lapsista kaksi on poikaa. Heistäkin tulee miehiä. Joskus ihmettelen miten tämä isoäiti voi rakastaa poikani lapsia koska inhosi poikaani niin paljon. Sitten herääkin kysymys, onko rakkaus tuollaista vai onko kysymys omistusoikeudesta? Lapset ovat vain lainassa. Pienen hetken kestää lapsuus siksi toivoisi sen olevan mahdollisimman onnellista sekä rikasta aikaa. Lapsuudessa luodaan pohja tulevalle elämälle ja onnellinen lapsuus on myös voimavara. On paremmat mahdollisuudet kestää elämän myrskyjä.

ps. eilen poikani soitti ja kertoi ettei lapsiin saa yhteyttä puhelimella. Olen todellakin huolestunut näiden lasten mielenterveydestä. Tuolla kasvatusmetodilla ihminen voi vaikka sairastua.