Tasapainoilua mielen keinulaudalla

Tasapainoilua mielen keinulaudalla

Käyttäjä sasutäti aloittanut aikaan 18.02.2019 klo 02:37 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 18.02.2019 klo 02:37

En löytänyt vanhaa ketjuani, joten aloitan uuden (yksinpuhelun).

Tällä hetkellä menee.. no, huonosti. Nukun aivan liian vähän tai vaihtoehtoisesti aivan liian paljon. Saan ihme ”virtapiikkejä”, jolloin tuntuu että voisin tehdä ihan mitä vain ja kykenen aivan kaikkeen; kun tämä ”piikki” sitten väistyy, olenkin niin väsynyt että tuntuu etten jaksa yhtään mitään.

Nytkin kello on yli puoli kolme, yöllä, enkä minä ole nukkunut silmällistäkään. Aamulla olisi avohoitopuolelle ryhmäänmeno, mutta saa nähdä miten jaksan sinne nousta. Jos nyt yleensäkään saan nukutuksi yhtään.

Syön salmiakkihunajaa suoraan purkista ja istun puolialasti tässä koneen äärellä.

Tarvitsisin taas omaa aikaa ihan useamman päivän, mutta mitenpä sitä saan, kun kumppani on kotona. En viitsi sitä ajaa ulos omasta kodistaan, itsellä ei ole paikkaa minne lähteä eikä rahaa esimerkiksi pariin hotelliyöhön, jonne saisi ottaa koirankin mukaan. Joten kärvistelen ja jossain vaiheessa taas ”repeän”.

Toivottavasti tämä ei ole enteilyä siitä, että joutuisin taas osastolle.

Käyttäjä kirjoittanut 18.02.2019 klo 10:36

Hei Sasutäti.
Unettömuuteen on lääkkeensä. Itse kävin juuri lääkärillä uusimassa nukahtamislääkkeeni,
joka on samalla rauhoittava, enkä usko etteivät lääkärit kirjoita mielummin lääkkeitä kuin
hoitoonohjauksia. Hyvää jatkoa ja kokeile lääkäriä ajoissa.
😍

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 18.03.2019 klo 11:12

Nyt menee paremmin.

Nukun noin 12 tunnin yöunia ja saatan nukkua vielä lisäksi päikkäreitäkin. Jaksan kuitenkin touhuta ja olla, enkä välttämättä tarvitse niitä päiväunia.

Haluaisin lähteä opiskelemaan, mutta melkeinpä kaikki muut toppuuttelevat ja suorastaan käskevät odottaa, katsoa miten vointi lähtee menemään ja antaa itselle aikaa toipua. Haluaisin kuitenkin jotain järkevää tekemistä, en koe nettilukio-opintoja sellaiseksi kun se ei kiinnosta.

Aloitin ruokaremontin viikko sitten. Tässä on ihan hyvin mennyt, olen pysynyt säännöllisessä ruokarytmissä, kiinnittänyt huomiota annoskokoihin ja syönyt enemmän kasviksia ja pitänyt ruokailun ns. päiväpainotteisena ja illalla syönyt vain pienen iltapalan päivällisen jälkeen; ennen se oli sellaista, että olin päivän syömättä ja illalla mätin suuhuni isoja annoksia. Lisäksi olen alkanut juoda (taas) vettä enemmälti, kun se pitkään oli etten saanut litraakaan alas päivän aikana. Tuloksia näkyy jo nyt, ja minulta on muutama sentti vyötäröltä kadonnut; luultavasti vain nestettä, mutta kumminkin. Kunhan nyt saan tämän säännöllisen syömisen ja annoskoot kuntoon kiitettävällä tasolla, on aika keskittyä muuhun ruokavalion viilaamiseen.

Jouduin lainaamaan äidiltäni vuokrarahat, kun kumppanin palkka oli niin pieni. Se helpotti hieman tilannetta, mutta hävetti (ja hävettää) ihan älyttömästi. Että edelleen olen rahallisesti riippuvainen äidistäni. En haluaisi olla, mutta pakosta olen. Meidän tulomme ovat kumppanin kanssa kohtuupienet, kaikki menee mitä tulee, emmekä ole oikeutettuja toimeentulotukeen, koska kumppani käy töissä ja hänen tulonsa ovat yli sallitun rajan. Minun tuloni jäisivät alle sen, mutta koska asumme yhdessä ja olemme naimisissa, hänenkin tulonsa siihen vaikuttavat. Ja se ahdistaa, koska esimerkiksi asuntolainaa maksaisimme vähemmän kuin vuokraa nyt, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että joudumme vuokralla asumaan.

Joo, semmosta tällä kertaa. Mitäs teille ihmiset kuuluu?

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 06.04.2019 klo 02:26

Nyt menee hyvin, jopa vähän liiankin..

Olen ostanut koirien käyttäytymiseen, koulutukseen, kasvatukseen, ruokintaan yms. liittyviä kirjoja yli sadalla eurolla. Lisäksi tuossa joku tunti sitten tein 18 varausta kirjaston kirjoihin. Aihe on niin mielenkiintoinen ja haluan opiskella sitä itsenäisesti, että ei vaan malttanut olla ostamatta/lainaamatta.. Nyt onkin sitten tämän kuukauden extrarahat käytetty, ei ostella enää mitään ylimääräistä.

Muutoinkin mieli on tosiaan hyvä. Jaksan tehdä ja toimia. Ensi viikolla lupauduin pitämään näyttelytreenit koirille, ja jossain vaiheessa (tiistaina tai keskiviikkona) pitäisi treenata omien treenattavien koirien (eli oman nuoremman ja kumppanin pikkusiskon koiran) kanssa. Lisäksi lupasin kevään aikana pitää 5-6 kerran arkitottiskurssin, jos/kun tulijoita sille kurssille olisi tulossa.

Sain myös työkokeilupaikan läheisestä pieneläinhoitolasta, joka järjestää myös kursseja ja koulutusta. Tai siis minulla on työpaikka, mutta ei vielä päätöstä työkokeilusta. Mutta ei sen pitäisi olla ongelma. Tarvitsen uuden lääkärinlausunnon, koska entinen on yli vuoden vanha. Ensi viikolla minulla on hoitokokous ja siellä pitää muistaa asia ottaa puheeksi, että pääsisin aloittamaan mahdollisimman pian. Alussa on kolme päivää viikossa, viisi tuntia päivässä. Tarkoitus olisi nostaa päiviä viiteen ja mahdollisesti lisätä tuntejakin, jos se vaan onnistuu.

Ja jos tuo työkokeilu onnistuu, niin sitten ensi vuonna, kunhan kuntoutustuki loppuu, haen opiskelemaan eläintenhoitajaksi, koirapainotteiselle linjalle. Se on se omalta tuntuva ala ja "mun juttu" siitä huolimatta, että melko varmasti valmistun työttömäksi, ellen satu saamaan varpaita ovenrakoon työkokeiluaikana. Opiskeluajan asun nuoremman koiran kanssa asuntolassa, sillä ei ole järkeä maksaa vuokraa kahteen osoitteeseen. Viikonloput sitten pääasiassa vietän kotona, ellei satu olemaan viikonlopputöitä.

Semmoista nyt tänne. Taisipa tästäkin ketjusta tulla yksinpuhelu. Eipä ketään kiinnosta minun höpinäni.

Käyttäjä Koikoi kirjoittanut 09.04.2019 klo 14:51

Moi sasutäti, luin sattumalta ketjusi läpi ja ajattelin hihkaista. Kuulostaa ihanalta, että sulla on suunnitelmia! Mun on vaikea nähdä tällä hetkellä eteenpäin omassa elämässäni, ja tuli tosi hyvä mieli, kun luin, että olet löytänyt sua kiinnostavan alan ja oman juttusi.

Sain masennusdiagnoosin joskus kuukausi sitten, olen kuitenkin sairastanut tätä teinistä asti ja olen nyt päälle kolmenkymmenen. Teen ns. oman alan pätkätöitä ja mietin alanvaihtoa, mutten tiedä mihin suuntaisin. Oman alan hylkääminen tuntuu luovuttamiselta, ja häpeän jo valmiiksi, että joutuisin kertomaan vanhoille työ- tai koulukavereille siitä, etten jaksanutkaan tällä alalla, jolle moni haluaa.

Mutta siis tunnistin itseni tuosta sun kirjainnostuksesta! Olen tänä keväänä tän diagnoosin myötä lukenut jonkun 4 selfhelp-kirjaa, kuunnellut podcasteja, varannut kirjastosta 15 kirjaa liittyen häpeään ja muihin omiin juttuihini liittyen. En ollut lukenut tai kirjoittanut mitään vuosikausiin, mutta nyt alkaneen lääkityksen myötä sain jotenkin palan itseäni takaisin. Kovasti siis tankkaan tietoa ja nää aiheet kiinnostaa muutenkin, mutta mulla on omassa mielessä itselleni sellainen leima, etten osaa opiskella ja lukea, ja että mun on sen takia turha haaveilla opiskelusta. Mutta ehkä joskus kokeilen.

Paljon tsemppiä täältä, toivottavasti sun arkitottiskurssi ja työkokeilusuunnitelmat menee hyvin!