Komppaan siinä mielessä, että joissakin rajoissa ihminen voi vaikuttaa aktiivisuudellaan hyvinvointiinsa, ja että sitä kannattaa sinnikkäästi yrittää. Korteilleen (perintötekijät ja kasvuympäristö) meistä kukaan ei voi mitään, mutta huonoillakin korteilla voi pelata huonommin tai paremmin. Elämä on kivustakin huolimatta arvokas. Jos mietitään, minkälaisten sattumuksien ja vaikeuksien läpi esi-isät ovat selviytyneet ja kyenneet jatkamaan sukua, niin oma elämä on äärimmäisen epätodennäköinen. Siis ihme. Peukutan siis sinnikkyydelle, niin teidän, jotka kamppailette, niinkuin myös esi-isien!🙂👍

Feikkaamiselle iso peukku alaspäin. Kaikenlainen feikkaaminen on minusta negatiivissävytteistä. Onnellisuuden ja hyväntuulisuuden yksi isoimmista huolen aiheista. Joillekin jää oikeasti feikkaaminen päälle. He turruttavat kaikki tunteensa feikin alle ja sen feikin alta on äärimmäisen vaikeaa, jos ei mahdotonta päästä pois. Omana itsenään oleminen riittää, ihan kaikille.

Esi-isien selviytymistä ja suvun jatkamista on minusta turha gloridifoida.

Ei voi mitään, jos pahoitin mielesi Pompula. Sellaista sattuu 🙂. Nämä biologiset jutut on osa mun maailmankuvaani, ja joillakin faktoilla yritän myös selviytyä. Kuten niillä geeneillä ja luonteenpiirteillä, jotka kaikista kurjuuksia tuottavasta mielipahasta huolimatta ovat lopulta päätyneet minuun. En tietenkään erota, mikä on feikkaamista, koska koko se kasvuympäristö, missä olen ollut, on vaikuttanut minuun jo pienestä pitäen. Koulutuskin on tehnyt tepposensa, niin myös avioliitto. Tulee omittua kaikenlaisia ajatuksia ja asioita. Minulle ei peukuttamisesta tai tsemppaamisesta tule negaatiota, mutta en myöskään osaa ajatella, että joku täällä palstalla feikkaa. No ehkä erotan huomionhakuiset ja epävakaat persoonat, mutta ajattelen, että kukin saa täällä tyylillään kirjoitella, ei se minua haittaa. Pääasia, että kirjoittavat. Ja en oikeasti osaa muuttaa tyyliäni Pompulan mieliksi. Ja hyvähän tuota feikkausasiaa on itsekin miettiä. On se varmaan tottakin, että en ole varma, mikä kaikesta on opittua, ja mikä "sitä omaa". Mutta tietoisesti en feikkaa, uskokoon se, ken tahtoo. Ja jos jotakuta ärsyttää, niin jättäköön mun turinat väliin. Kestän sen kyllä🙂.

Rina, minä ymmärsin Pompulan viestin niin, että hänen mielestään feikkaus taistelukeinona on huono asia. Eli että vain tuo viimeinen osa (esi-isät yms) oli vastausta sinulle ja viestin alkuosa oli kommentti koko keskusteluun. Voin olla väärässä.

Minä olen teidän kaikkien linjoilla 😀 Taistelu on tärkeää.

Tarkoitin sitä feikkaamisella, että jos esim. oot aivan kuoleman kierteessä ja ei näy valoa missään, niin jos vaikka alkuun feikkaamalla yrität olla iloinen, niin se voi muuttua ihan oikeaksikin. Aivan kuten joskus, kun aloitat nauramaan teko naurua, niin hetken päästä se voi olla oikeaa...

En minä sitä ehdota, että koko ajan pitäisi olla teko pirteä, mutta jos on täysin maissa, niin se voi viedä pahimman yli.

Noista esi-isistä, että kyllähän niille täytyy peukuttaa, koska ilman niiden taistelua et olis itse tässä.🙂👍

Luin viestisi uudelleen, Pompula, ja ymmärsin, että puhuit feikkaamisesta yleisellä tasolla. Mun mielestä on kahdenlaista feikkiä, ulkoista ja sisäistä. Se, että kun on pakko esittää ympäristölle terveempää, iloisempaa tai parempaa kuin on. Silloin kantavana voimana on häpeä ja tunne siitä, ettei kelpaa omana itsenään. Ristiriita ulkoisen esittämisen ja sisäisen olotilan välillä on niin suuri, että se varmasti aiheuttaa ahdistuneisuutta ja uupumusta. Mutta, mutta ...kannustaisin kuitenkin sisäiseen feikkaukseen eli tarkoituksellisesti positiivisiin ajatuksiin, vaikka ei siltä aina tuntuisikaan. Aivokoppa vain toimii niinkin, että vahvistamalla hyviä ajatuksia tuottavia hermoyhteyksiä, "huonojen "ja epätoivoisten ajatusten hermoyhteydet heikkenevät. Vähän niinkuin lihas, jota ei aimmin käytetty, kasvaa (tässä tapauksessa positiivisempi ja toiveikkaampi olo).

Piti ihan katsoa sanakirjasta nuo sanat feikkaus ja gloridifointi, olen sen verran "sivistymätön" mielenterveyskuntoutuja. nauratti kun tajusin etten ainakaan feikkaa olevani tietoinen mitä kaikki ulkomaalaiset sanat tarkoittaa.
Jos mikä niin minua ärsyttää kun kuuntelen televisiota ja joku muuten hyvä puhuja puhuu liikaa sivistyssanoja ettei oikeastaan ehdi kuunnella muuta kuin arvuutella mitä ne tarkoittaa.
Tuo äskeinen oli vain minun yksi ärsytys juttu, josta saan "kiukun" nousemaan.
Tämä oli alustus puhe sille että kaikki me joudutaan oikeassa elämässä näyttelemään. Emme voi olla "omia" itseämme juuri missään muualla kuin ehkä kotona, jos sielläkään. Aina pitää ottaa huomioon muut ihmiset.
Minunkin elämäni on muuttunut tosi paljon paremmaksi kun löysin vihdoin pitkän yksin olon jälkeen elämänkumppanin. ja enpä kehtaa hänelle valittaa ja uikuttaa joka tunnetta mikä minussa on. Ja kas kummaa, niin se vain on että elämä alkoikin sitten näyttää ihan oikeasti ihan mukavaltakin, vaikka huonoja päiviä onkin toisinaan.
Toinen huomio on se, että mieheni ei ole mielenterveyspotilas ollut koskaan, joten hänellä on terve suhtautuminen vastoinkäymisiin, yksinäisyyteen, työttömyyteen. Hän ei niistä syyttänyt itseään eikä muitakaan, vaan yritti elää niiden kans mahdollisimman mukavaa elämää. Hän kiertää kaukaa hankalat riidan haluiset ihmiset, ei suostu olemaan ilkeäsanaisten lähellä koska ei tykkää mistään pahasta ja ilkeästä. Olen saanut nyt lähi-opetusta miten oikeasti kannattaa elää ja toimia. Miksen ole aiemmin sitä tajunnut? No, kun olen elänyt ikäni epävakaitten, alkoholistien yms. lähipiirissä ja totuin sellaiseen käytökseen, etten muuta osannut.
Siksi vastasin tähän, että jos on syntynyt perheeseen jossa on mieli-sairautta niin melko varmaan sitä jossain määrin on myös itsessä. Mutta siitä voi päästä irti, kun alkaa katsomaan ympärilleen miten muut elävät ja ottamaan mallia sellaisesta mitä itsekin toivoo.
ja peukutus kannattaa! olen siitä ihan varma. Miten muuten voi mieli parantua ellei ala ihan itse itseään kehumaan ja nostamaan ylös. Oikeastaan tyytyväisyys oleviin oloihin taitaa olla avainsana. eikä haluta sellaista mitä ei ole.
🙄

Rina kirjoitti 7.3.2016 10:52
Mun mielestä on kahdenlaista feikkiä, ulkoista ja sisäistä. Se, että kun on pakko esittää ympäristölle terveempää, iloisempaa tai parempaa kuin on. Silloin kantavana voimana on häpeä ja tunne siitä, ettei kelpaa omana itsenään. Ristiriita ulkoisen esittämisen ja sisäisen olotilan välillä on niin suuri, että se varmasti aiheuttaa ahdistuneisuutta ja uupumusta. Mutta, mutta ...kannustaisin kuitenkin sisäiseen feikkaukseen eli tarkoituksellisesti positiivisiin ajatuksiin, vaikka ei siltä aina tuntuisikaan. Aivokoppa vain toimii niinkin, että vahvistamalla hyviä ajatuksia tuottavia hermoyhteyksiä, "huonojen "ja epätoivoisten ajatusten hermoyhteydet heikkenevät. Vähän niinkuin lihas, jota ei aimmin käytetty, kasvaa (tässä tapauksessa positiivisempi ja toiveikkaampi olo).

Toi on hyvä toi jako kahteen erilaiseen feikkiin. Eli ulkoinen feikki on niinkuin haitallista ja kuluttavaa feikkiä. Sisäinen feikki puolestaan sellaista aivojen myönteistä huijaamista.

Tuohon sisäiseen feikkiin liittyen, niin masennuksen hoidossa on aika paljon vastaavia elementtejä. Esimerkiksi itsensä pakottaminen kävelylle tai kuntosalille on tavallaan sisäistä feikkiä, josta palkintona on kuitenkin yleensä hyvä olo. (Kannattaa huomata, että ei-masentuneetkin usein kuvaavat pakottavansa itsensä liikunnan pariin sen positiivisten vaikutusten vuoksi.) Ymmärsin kuitenkin, että Rina ja minäitse89 tarkoittivat ennemminkin sisäistä feikkiä tunnetiloihin liittyen esimerkkinä tuo tekonauru. Inhoan muuten tekonaurua, mutta käsittääkseni naurujoogassakin aloitetaan nauramaan tekonaurua ja lopulta kuitenkin ihmiset nauravat ihan aidosti.

Minä olen huomannut, että kohteliaisuus vaikuttaa hieman samoin. Pyrin tietoisesti olemaan korostetunkin kohtelias eli kiittelen paljon, sanon 'kiitos samoin', pyydän anteeksi esim. pikkutönäisyjä tai kaupassa tilaa tarvitessani, pidän ovia auki jne. Täällä jurojen suomalaistenkin maassa saan takaisin yllättävän paljon hymyjä ja vastavuoroisia kohteliaisuuksia. Muutamia ystäviäkin olen saanut "koulutettua" hieman kohteliaammiksi. Pointtini on, että olen aidosti ilahtunut saadessani hyvää kohtelua. Ja lähtökohta on voinut olla se, että mieleni on tosi synkkä, mistä huolimatta teen "kohteliaisuusaloitteen" (esim. pidän ovea auki). Eli tavallaan kohteliaisuuteni on automatisoitunut toimintatapa tai jonkun näkökulmasta feikkiä, eikä kumpua mistään hyvästä olosta. Nämä ovat aika pieniä juttuja, mutta näilläkin on vaikutusta.

Lukossa, mulla on esimerkki tästä sisäisestä feikistä, ja miten se vaikuttaa vointiin. Vakavan masennukseni (kesto 8 kuukautta) aikana mun pääasiallinen ajatukseni oli "en pysty, en parane, en jaksa, kuolen ihan varmasti". Kun tuota hoki kuin mantraa, niin tilani ei ainakaan parantunut. Ilman sähköhoitoa hokisin varmaan noin edelleenkin (ellen olisi jo kuollut). Toki nuo lauseet vastasivat täysin mun silloista tunnetilaani, mutta myös se, mitä itselleni hoin (että en jaksa ja kuolen) vaikutti vahvistaen edellämainittua käsitystä. Ei tämä mitään mystiikkaa ole, että keskittymällä hyviin ja kannustaviin ajatuksiin, ihminen lisää omaa hyvinvointiaan. Ajatus vaikuttaa mielentilaan, ei pelkästään toisinpäin.Ja kyllä, olen opetellut ihan tietoisesti sanomaan itselleni, että kyllä pystyn ja jaksan. Silloinkin , kun on oikein vaikeaa ja en jaksa. Mutta jos en jaksa, niin ei se mitään. Silloin tuumaan, että pystyn ja jaksan kohta.
Salainen55 kirjoitti hienosti siitä, että hän on oppinut miehensä tuella välttelemään ja kiertämään kaukaa asioita tai ihmisiä, jotka häiritsevät hänen mielenrauhaansa. Minusta tuo on parhaita oivalluksia ikinä. Ainakaan tahallaan ei kannata hankkiutua ikävien asioiden pariin. Itse jätän väliin nettisivustojen vihapuheet. Vältän myös keskustelua ja tuskastumista maailmanpoliittiseen tilanteeseen, Suomen kahtiajakautumiseen, merien muovittumiseen. Toki haluan olla tietoinen asioista, mitä maailmassa tapahtuu, mutta asioille, joille en voi yksilönä mitään, en voi antaa liikaa valtaa päässäni. En yksinkertaisesti halua ahdistua lisää.
Ahdistumiseni sodista tai raivostumiseni muiden ihmisten "itselle väärille" mielipiteisiin ei auta minua, eikä maailmaa hiukkaakaan. Ajattelen mielummin vaikka linnunpoikasia pesässään lempeän tuulen suhistessa koivikossa. Ja jotenkin kuvittelen, että maailma olisi parempi paikka, jos vähän useampi niin tekisi.
Lukossa, kannatan tuota ystävällisten tekojen sarjaa. Kun hymyilet ja olet ystävällinen vaikkapa asiakaspalvelussa työskenteleville (no matter what mielentilasi onkaan), niin levität varmasti valoa ja jaksamista muille). Kun fokus kiinnittyy hetkeksi hyvällä tavalla muihin ihmisiin, niin se tuo hyvää mieltä myös itselle.

Minusta on kyllä tosi kiva, ja tulen hyvälle tuulelle kun esim. joku nuori avaa oven kun menen kauppaan. Sitä sattuu nykyään usein🙂) ja jos olen kaupassa ja kassahenkilö toivottaa hyvää päivän jatkoa iloisella äänellä.
Sitä haluaa itsekin sitten myös olla kohtelias ja hymyilevä, ennemmin kuin vihaisesti tuijottava.
Kävelin kaupungilla tässä muutama vuosi takaperin, ihan säikähdin minkänäköinen ilme minulla oli kun näin kuvajaiseni jonkun liikkeen ikkunasta. Eipä ollut kovin kiltin ja mukavan näköinen. Olen siitä lähtien alkanut tietoisesti muuttamaan ilmettäni.
En välttämättä ole vihainen, surullinen tms. vaikka ilmeeni sitä olisi, olen vain liian keskittynyt johonkin.
Niinkuin eräs tarina kertoo: Isä ja pieni lapsi olivat rannalla. Isä katseli lastansa ja ajatteli että olen maailman onnellisin ihminen. lapsi katsoi isäänsä ja kysyi: miksi isä olet surullisen (tai oliko vihaisen) näköinen? Silloin isä tajusi ettei sisäinen onni näkynyt ulospäin muille.

Luin jotain pitkäikäisten (siis yli satavuotiaiden) haastatteluja ja ainakin yksi heistä ilmoitti pitkän iänsä salaisuudeksi sen, että hän oli aina keskittynyt vain ja ainoastaan omaan elämäänsä.

Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, ettei minkäänlaista yhteiskunnallista vastuuta ollut otettu, eikä sen kummemmin muista ihmisistä tai maapallon voinnista välitetty, vai kui? Jos voi sulkea silmät ympäröivältä todellisuudelta oman tontin ulkopuolella, voi varmaan viettää suht stressitöntä elämää, mutta kuka voi nykyisin näin tehdä? Jokin sopiva määrä pitäisi onnistua tähän määrittelemään ja säätämään...

Muistan jo 80-luvulta erään poikaystäväni isotädin, josta suku oli huolissaan sen vuoksi, että kyseinen täti oli äärimmäisen huolestunut siitä, mahtavatko kullakin hetkellä lennossa olevat lentokoneet pysyä ilmassa. Liiallisuuksiin voidaan mennä kummassakin ääripäässä...

Uskon ihan täysin siihen, että se, mihin ihminen keskittyy, myös lisääntyy hänen elämässään. Onnettomuuksien ajattelu on siis kutsu niille tulla. Vaikka kuinka typerältä vaikuttaisi toistella itselleen myönteisiä lauselmia, niillä on varmasti hyvä vaikutus. Alitajunta ottaa tällaiset ajatukset käskyinä. Miksi sille pitäisi syöttää jotain kamaluuksia, kun yhtä hyvin voisi keskittyä johonkin myönteiseen?

Kohteliaisuuskin on suomalaisille aina yhtä suuri yllätys. Tuntuu siltä, että jos avaa oven suomalaiselle, tämä kuvittelee jääneensä jotain velkaa ja on sen vuoksi kärttyisän oloinen, ainakin jos olisi itse kyennyt tarvittaessa kyseisen toimenpiteen suorittamaan. Missä on kepeä, flirttaileva ja iloinen elämänasenne? No varmaan jossain epsanjassa sitten... 🙂

Itsellä on pari tekstiä, joita lueskelen silloin tällöin.
"Hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon. Se rikastuttaa häntä, joka sen saa, muttei tee antajaansakaan köyhemmäksi.
Se kestää vain hetken, mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti. Kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen, että pystyisi tulemaan toimeen ilman sitä; eikä kukaan niin köyhä, ettei se häntä rikastuttaisi.
Hymy luo onnen kotiin, hyvää tahtoa liike-elämään ja on ystävyyden tunnus. Se tuo levon väsyneille, ilon lannistuneille, auringonpaisteen murheellisille, ja on luonnon paras vastamyrkky kaikkiin huoliin.
Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa, kerjätä tai varastaa, sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa kenellekkään kuin poisannettuna.
Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilläkseen. Hymyile sinä heille, sillä ei kukaan niin suuresti hymyä tarvitse kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä."

Muistiliiton kortissa taas lukee:
Muista nauttia elämästä, auttaa kaveria, opiskella kieliä, kuunnella musiikkia, käydä maalla, tavata ystäviä, käydä töissä, siivota kotona, käydä kaupassa, liikkua ulkona, olla läsnä, pukeutua lämpimästi, käydä kylvyssä, nukkua hyvin, juoda, syödä, hengittää.

Kuhan halusin jakaa nämä.

Lolana! Iso kiitos sulle tuosta kauniista ja koskettavasta tekstistä.Tuli kyyneleet silmiin. Pieni hyvä teko (kuten hymy) voi olla suuri asia kanssakulkijalle, etenkin hänelle, joka kipeimmin lohtua tarvitsee. Valo maailmassa tuntui taas lisääntyvän tekstisi myötä. 🙂🌻☺️❤️Kiitos.