Voinhan minä kirjoittaa, jos se auttaa, vaan taitaa olla ettei minun kirjoitukset sinua auta, vaan täytyisi jotain itsekin tehdä että olo paranee.
Suoraan sanoen, en olisi tuollaisessa miessuhteessa joka uhkaa itsemurhalla, ei ole reilua ja on aika vaarallistakin. Mutta sinä itse valitset mitä teet. Ei kukaan voi sinun puolesta mitään tehdä jos et itse tee ja ala muuttamaan elämisentapojasi. Niin se vain on.
Minäkään en parantunut ennekuin jätin juopottelevan ympäristön, ja oli pakko muuttaa kauas pois koska uhka että kuolisin oli todellinen. Ja vaikka oli houkutus muuttaa takaisin en muuttanut. Oma elämä oli tärkeämpi.
Vanha äitini sanoi: ei ketään ihmistä saa rakastaa niin paljon että antaa elämänsä sen taskuun.
Kuinka paljon sinun ympärillä sitten onkaan näitä jotka käyttävät sinua hyväksi vetoamalla sinun kilttiin mieleen ja kuinka saat siitä sitten tunteen että olet tarpeellinen vain kun uhraat itsesi toisten hyväksi. Luin tuolta toisesta ketjusta jossa olit siitä kirjoittanut.Sinulla on kyllä tosi uskovan sydän, annat itsesi muiden hyväksi? Minä olen kyllä aika itsekäs.
Kuinka paljon muuten juot? Joka päivä? Juotteko yhdessä joka päivä? Se on kyllä vaarallista. En tiedä onko tästä vahinkoa sinulle kun kirjoitan. Rukoilen ettei ole vaan saisit voimaa lähteä etsimään tervettä ja raitista elämää.

Hei arka
Miten jakselet? vieläkö käyt ulkoiluttamassa mummoa ja muissa jutuissa. Olet varmaan
kertonut mutten muista. Sain lattiat pestyä. Eilen kävin suuhygienistillä putsasi
hampaat. Iltapäivällä kävin psykiatrilla. Sairasloma jatkui pari kuukautta. Pelottaa
kaikki tulossa olevat jutut. Neuvottelutt työterveyshuollon ja esimiehen kanssa ym.
Ahdistunut olo vieläkin. eilen tuli lääkemuutoksia.Harmittaa kun opamox lopetettiin
En jaksa kirjoitella enempää. Voimia sinulle🙂👍

Arka, pahoittelut, etten ole kirjoitellut paljon tänne toisten ketjuihin, kun on itselläkin ollut kaamosmasennusta, paineita ja ahdistusta. Nyt on taas vähän paremmin ja yritän nousta tästä ylöspäin. Minullakin pyöri IM mielessä ajoittain syksyllä ja joulun alla. Se on totta, että lääkkeet ovat nykyään tehty sellaisiksi, että niillä ei juuri menehdy. Niitä ei ainakaan kannata ottaa. Vammauttaa vain pian itsensä loppuiäksi. Eipä ole kuin muutama varma konsti, mutta niitä tuskin täällä saa kirjoittaa, joten en kirjoita. Mietin vain, että olisiko mikään lääke, joka poistaisi niitä pakkoajatuksia? Muistelen, että joskus sinulla oli joku lääke ja sanoit että se silloin vei pakkoajatuksia pois enemmän. En tiedä muistanko väärin. Ymmärrän, että oluesta saa helpotusta. Minäkin olen ottanut temestaa koko syksyn ja talven ja yritän nyt taas alkaa vähentämään. Välillähän pääsin ja olin jo yli puoli vuotta kokonaan ilman sitä. Oletko Ataraxia saanut kokeilla? Sitähän käytetään ahdistukseen, se on voimakas allergialääke, mutta väsyttävä ja rentouttava, eikä siihen jää riippuvaiseksi. Eli ei ole bentsodiatsepiini. Osastolla paljon käyttivät. Minulle kerran kirjoitettiin resepti, mutta en sitten kokeillut sitä. Tuli vain mieleen. Kuitenkin pidemmän päälle olut voi johtaa alkoholismiin, anteeksi vain kun sanon niin, mutta se voi tuoda lisää ongelmia. Mutta jokainen etsii apua sieltä mistä sitä saa, kyllä minä sen ymmärrän. Itselläkin tekisi mieli joskus joku drinkki ottaa, mutta en ole vielä ottanut, enkä usko, että otankaan. En nyt osaa tämän enempää kirjoittaa. Minä saan aina välillä kaukoparannusta eräältä tutulta joka rukoilee puolestani ja tekee henkiparannusta. Onhan se vaan näitä keinoja etsittävä, että pääsee eteenpäin. Voimia Sinulle! Minulla ja miehelläni on yhtä läheinen ja tiivis suhde kuin sinulla ja miehelläsi. Ilman miestäni olisinkin varmaan jo ties missä. Hän on suurin tukeni elämässä ja varmaan minäkin hänen.

Hei arka
Miten tapaaminen meni viikonloppuna? Tänään nukuin 9.30. Yöllä meinannut tulla
uni. Lehtiä lueskelin. xanor ei auta nukkumiseen. Masentaa mikään kiinnosta.
Pakotin itseni leipomaan marjapiirakan. Veljille kyytipalkkaa kun käyttivät mua
psykiatrilla naapurikaupungissa. Pakastin pitäisi sulattaa kun jaksaisi. Ulkona viitsi
olla kun niin kylmä. Miesystävä oli viikonlopun. Meni ihan ok. Minä paljoa jaksanut
puhua. Hermostuttaa tulossa oleva palaveri. Eikä nuo ajatukset aina niin kivoja.
Mukavaa päivää sinulle 🙂

Hei. Kirjoitin tuolla aiemmin omasta kokemuksestani miten tajusin ettei kukaan voi minua muuttaa, auttaa tai parantaa ellen itsekin ala jotain tekemään sen suhteen. Muuttamaan elämän tapoja, ajatuksia yms.
Jumalasta sain "tukipaketin", oli helppoa puhua hänelle, ei hävettänyt oma kurjuus. Ja kun olin lukenut anteeksiannosta ja armosta, että kelpaan Jumalalle tällaisenaan, ihmisenä.
Pikkuhiljaa on muutos tullut koko ajan viime vuosien aikana. johan se on aikakin, menihän siihen liiankin monta vuotta että itsepäisesti vain ruikutin huonoa oloa muille ja en tajunnut että itse pitää itseään auttaa. Lopettamalla ajattelemasta huonoja asioita, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
Oikeastaan se miksi meni niin monta vuotta siinä menneitten märehtimisessä oli se syy, että häpesin että elin itsesäälissä. Häpesin, koska se itsestäkin oli ihan hölmöä touhua ja siksi tuntui tosi pahalta katsoa itseään peilistä. Mutta tässä tuleekin se Jumala apuun, hyväksyvä rakastava Jumala, joka ei tuomitse vaan ottaa syliin ja rakastaa, siis henkisesti.
Jotenkin käsitän nyt se niin että hyväksymällä itsensä kykenee muutokseen. Jos muutun, sekin pitää vain hyväksyä että on tällainen.
Kun menin AA:ryhmään juopotteluni takia, minut otettiin vastaan hvöksymällä minut, kukaan ei haukkunut, moittinut, arvostellut eikä tuominnut huonoksi ihmiseksi. Pystyin olemaan juomatta kun olin hväksytty sellaisena kuin olin. ja sitten pikkuhiljaa aloin hyväksyä itseni myös tällaisenaan. Ja viimeinkin alkaa myös menneisyys olemaan takana ja hyväksyn sen sellaisena kuin se on. Sitä en voi muuttaa, voin muuttaa vain itseäni.
Olen niin kiitollinen siitä että viimeinkin tajusin että se tarkoittaa myös kaikilta osin, jokaiselta puolelta minua ihmisenä, henkisenä, ruumiillisena.
kaikkea hyvää teille ja hyväksykää itsenne sellaisena kuin olette!

Hei arka
Olinkin jo huolestunut alkoholinkäytöstäsi. Hyvä että hallinnassa. Ei minullekkaan
ketipinor ja atarax auttanut mitään. Saa nyt nähdä miten nämä uudet lääkkeet
vaikuttaa. Kävin kaupassa. Kylmä 28 astetta pakkasta. Vaihdoin lakanat sänkyyn.
pyykkikone pyörii. On niin tyhjä olo. Miten tämänkin päivän taas selviää.

Tuli vain mieleen, että millaista on aikuisen elämä?
Aamulla noustaan ylös, keitetään kahvit, joku menee töihin toinen tekee kotitöitä, siivousta tiskaamista, pyykinpesua, huolehtimista askareista joita on ympärillä,
Minulla on ollut rankkaa luopumista viimeisen 15v aikana. Mutta nyt olen alkanut ajattelemaan että yksin tänne syntyy ja yksin lähtee, siinä välissä tapaa ihmisiä joiden kanssa jakaa elämää joiltain osin, mutta yksin sitä kuitenkin on.
Muutama vuosi sitten näin unen: Jokin sanoi minulle, tee joka päivä jotain hyödyllistä, joka päivä jotain toisten hyväksi, niin elämä maistuu hyvältä.
Ja totta se on. Pitää vain päättää olla surematta mistä jää paitsi. ja alkaa tekemänn niitä pieniä yksinkertaisia asioita.
Arka kirjoitti ettei Jumala anna enempää kuormaa kuin on tarkoitettu, kyllä se pitää paikkansa, sillä ei Jumala anna sellaista mikä on liian raskasta, vaan IHMINEN ITSE sen ottaa. Tekee väärän valinnan. Mutta aina voi muuttaa suuntaa.
Minäkin olisin voinut olla tottelematta Jumalan kehoitusta ja jäädä esim. juoppoon avioliittoon itseäni kiduttamaan ja kärsimään kun elämä oli yhtä hullunmyllyä.
Eikä minulla ole enään niitä haaavekuvia, että pitää olla jotain ennenkuin olen onnellinen ja voin hyvin. Jotain itseni ulkopuolelta olevaa tavaraa, olotilaa, ihmistä ennekuin voisin olla tyytyväinen. Pitää vain itse päättää että on tyytyväinen siihen mitä on eikä haikaile sitä mitä ei ole. ja mennyt on mennyttä, tulevaa ei tiedä.
No, nyt kirjoitan näin ponnekkaasti,mutta voi olla että hetken päästä koen että elämä on surkeaa, no se kun kuuluu elämään, että tunnetilat vaihtelee. Nyt on hyvä mieli ja kiitos siitä.

Taustalla jonkin aikaa ketjuja seuranneena tunuti, että on otettava kantaa...

Salainen55: "Arka kirjoitti ettei Jumala anna enempää kuormaa kuin on tarkoitettu, kyllä se pitää paikkansa, sillä ei Jumala anna sellaista mikä on liian raskasta, vaan IHMINEN ITSE sen ottaa. Tekee väärän valinnan. Mutta aina voi muuttaa suuntaa".

Ottaako lapsi vastaan lyönnit? Tai aikuinen? Tai "ottaako" kukaan raiskauksen? Tai kaiken muun kaltoin kohtelun? Tapaturmat? Sairastumiset? Miten noissa tilanteissa voi valita?

Selviytymisessä toki. Mutta jos on täysin yksin... Miten siinä valita? Kun kertatoisensa jälkeen tulee turpiin ja responssi: ilmaa.

Normielämän ratkaisuissa varmastikin monessa asiassa voi ja pitää valita. Ja itse on vastuussa valinnoistaan. Mutta aina ei voi valita.

Joskus vaan on niin, että kohtuutonta, valinnoista riippumatonta taakkaa kumuloituu. Jumalaan en usko. Koska en voi uskoa, että on mitään niin pirullista tahoa, joka toivoo vuosikausien hirvittävää kärsimystä.

Jokaisen elämässä on vastoinkäymisiä. Iso osa niistä, esim. parisuhdeongelmat (varmasti tuskallisia), on niin yleisiä ja yleisesti hyväksyttäviä, että myötätuntoa satelee. Sosiaalinen tukiverkosto kannattelee. Mutta kun oikeasti tulee hirvittävien tapahtumien kumulaatio ( mahdolliset omat virheet + pirullinen sattuma x xxx), niin täysin yksin jää. Sekö on ansaittua? Missä ihmisten läsnäolo, sanat ja myötätunto, kun oikeasti on hirvittävää? Niin, ei missään. On ilmaa. Totaalisen yksin on mahdoton selvitä. Kaipa jokainen jokseenkin normaali kaipaa kontaktia ihmisiin, myös myötätuntoa ja sen antamista itse.

Elämä on valintoja ja sattumia. Ja joskus tuo yhtälö tai pelkkä sattumakin voi johtaa inhimilliseen helvettiin. Ja todella vaikeita h-ttejä harva näyttää ymmärtävän.

Toivon, että pahalta tuntuvissakin tilanteissa ymmärrettäisiin hyvän parisuhteen, hyvän sosiaalisen tukiverkoston jne. merkitys. Ne eheyttävät, kannattelevat, saavat myös itsensa tuntevan tarpeelliseksi vastavuoroisuudessa. Sma koskee työelämää. Ja ne eivät ole itsestäänselvyys. Monessa ketjussa on kuvattu elämän kriisejä. Mutta kuitenkin on parisuhdetta, vanhemmuutta, kuulumista johonkin. Itse arvostaisin tuollaisia asioita ihan mielettömästi. Mutta utopiaa... Kaikki hajonnut.. Vain tuska..

Tsemppiä kaikille!

Badlybroken kirjoitti 21.1.2016 15:46

Taustalla jonkin aikaa ketjuja seuranneena tunuti, että on otettava kantaa...

Salainen55: "Arka kirjoitti ettei Jumala anna enempää kuormaa kuin on tarkoitettu, kyllä se pitää paikkansa, sillä ei Jumala anna sellaista mikä on liian raskasta, vaan IHMINEN ITSE sen ottaa. Tekee väärän valinnan. Mutta aina voi muuttaa suuntaa".

Ottaako lapsi vastaan lyönnit? Tai aikuinen? Tai "ottaako" kukaan raiskauksen? Tai kaiken muun kaltoin kohtelun? Tapaturmat? Sairastumiset? Miten noissa tilanteissa voi valita? "

Anteeksi, pidin itsestään selvyytenä että kun täällä kirjoitan olen myös väkivallan, raiskauksen, insestin jne.uhri, vaikka kuinka paljon pahaa tapahtui elämässäni, minusta tuli katkera, vihainen juoppo, join unohtaakseni, join suruuni. Ja kun lopetin juomisen ja tajusin kaiken niin tuli kuoleman halu. en olisi millään jaksanut elää ja alkaa muuttamaan kaikkea mitä tunsin.
Mutta Jumalan kiitos, Hän ei hylännyt. Tässä kohtaa tarkoitan että ihminen voi valita lähteekö paranemisen tielle, ja jos ei lähde ei kukaan ole tuomitsemassa. Ei kukaan kehtaa tuomita kärsivää ihmistä jota on jo lapsesta saakka kidutettu kaikenlaisilla julmuuksilla. Minä vain olin oppinut alistumaan niihin.
Sillä tänäpäivänä en olisi tämä ihminen ellei minulla olisi ollut noita kovia kouluja takana.
On aika hurjaa sanoa että on kiitollinen tuskasta koska se pakotti muuttumaan.
En voi mitään sille että uskon Jumalaan ja rukoilen läheisteni puolesta ja uskon että Hän auttaa. Minä sain avun niin uskon että moni muukin saa. Milloin ja missä ajassa ja millaisen niin en tiedä.
Toivon hyvää ja siunattua jatkoa kaikille.

Siinä me Arka olemme aika samanlaisia, että joidenkin asioiden hyväksyminen mitä tapahtuu on kummallekkin vaikeaa ja tuskaista. Mutta onneksi aika tekee tehtävänsä ja oppii hyväksymään ja saa rauhan.
kunnes tulee uusi mullistus elämään 🙂) ja taas alkaa sama kehä pyöriä, eikö vain?
Kunpa oppisimme että ei ole hätää, Jumala pitää kädestä kiinni ja antaa lähelle ihmisiä jotka kannattelevat. kunpa huomaisimme sen ja kiittäisimme siitä että on ihmisiä lähellä jotka ei tuomitse.
Minulla meni monta vuotta ennenkuin opin ettei kaikki mitä minulle tapahtuu ole minun syy.
Tänä päivänä jo uskallan vastustaa ja sanoa että tein parhaani, enempään en kyennyt. Tein parhaani niillä kyvyillä mitä Luoja on antanut.
Vaikka olen työkyvyttömyys eläkkeellä, en silti aio enää ole surkea itsesäälissä oleva, jota olin ennen, sain sillä huomiota itselleni.
Hyvää jatkoa kaikille.

Arka, kuntoutustukihan on aiemmalla työllä ansaittua tuloa tilanteessa, jossa ihminen on katsottu työkyvyttömäksi, syystä tai toisesta. Ja paljonko on niitä, jotka useakin lääkäri on todennut työkyvyttömiksi, mutta joutuneet jopa vuosikausia taistelemaan vakuutuslääkäreitä vastaan? Voisiko olla kiitollinen siitä, että toimeentulo jotenkin turvattu? Tilanteessa, jossa on huonossa kunnossa.

Eikös miehesikin elä tukien varassa? Onko hänellä samanlaisia, myös itsetuhoisia, ajatuksia? Ja jos olisi, niin mitä ajattelisit? Entä mitä ajttelet muista ihmisistä, jotka ovat määräaikaisella tai lopullisella työkyvyttömyyseläkkeellä?

Anteeksi, että vähän kyseenalaistan. Ymmärrän, että on vaikeaa. Ja toivon jaksamista! Elämässä kuitenkin tärkeintä on saada rakastaa ja olla rakastettu. Ja se, että hengissäolo jotenkin mahdollistuu. Jokainen kantaa / on kantanut kortensa kekoon mahdollisuuksiensa mukaan. Tietysti on niitä, jotka elämän alkumetreillä saaneet huonot pelikortit.

Kerrot, että on sietämätöntä elää tukien varassa. Harkinnanvaraista toimeentulotukeakin ilmeisesti saatu. Moni muu voi olla eri mieltä, mutta itse ajattelen, että jos ihminen työtuloillaan tai niillä ansaitsemallaan työkyvyyttömyyseläkkeellä (joka siis päätösten ja prosessien takana) tulee toimeen ilman lisäapuja ja esim. ostaa alkoholia, tupakkaa tai pitää lemmikkejä, se on oma asia, mutta harkinnanvarainen toimeentulotuki ei ole näitä varten.

Toivon, että jaksat. Sinulla on rakastavia läheisiä, jotka tarvitsevat sinua. Saat mahdollisuuden puhua edes jonkun sanan jokainen päivä. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Edes viikoittain.

Hei arka, anna anteeksi, etten ole lukenut tarinaasi kokonaan; vain loppuviestit. Sinulla on ilmeisesti pakkoajatuksia ja vaikeaa masennusta; ainakin. Ja vapinaa ja tärinää sosiaalisissa tilanteissa; tulkitsinko oikein?'
Mutta huom. sinulla on rakastava mies ja lapset! Se on paljon se! Minulla ei ole ketään. Ei edes sukulaisia. Ja tänäänkin ollut aamusta saakka ahdistusta, tuskatilaa ja paniikkihäiriötä; vapisen ja tärisen myös, vaikka olen vain kotona. Tilanne vaikuttaa toivottomalta, mutta silti en suunnittele itsemurhaa.
Olen Jumalan täydelliseksi luoma olento, ihminen.Rukoilen jatkuvasti hädässäni:Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua"! Herra armahda, Kris-

tus armahda, Herra armahda. (Se on ikivanha nk. Jeesuksen rukous.)Se on auttanut jonkin verran.

Kenties sinun olisi hyvä päästä vähäksi aikaa psykiatriseen sairaalaan hoitoon?Ei se olisi mikään "tappio", vaan on lottovoitto päästä nykyään psyk. hoitoon!

Rukoilen sinulle voimia elämäsi suhteen.
Nyt en ahdistukselta pysty enempää kirjoittamaan. Kaikkea hyvää sinulle!

Rakas arka mun on pakko nyt kirjoittaa sinulle.Älä tee itsemurhaa.Raamatussa sanotaan että ÄLÄ TAPA se koskee myös sinua kun mietit itsesi tappamista.

Sinä jätät kauhean perinnön tyttärellesi ja miehellesi,jotka rakastavat sinua,jos tapat itsesi.

Luuletko että he nuin vain siitä selviäisivät? Myös he ovat vaarassa tehdä itsemurha sinun jälkeesi,kun eivät kestä elää.Tätäkö haluat ?

Rukoilen sinun puolestasi,että jaksaisit elää ja tilanteesi helpottaa.

Minä odotan eläkepäätöstä.Toivon että helmikuussa tulee päätös.Minulle olisi suuri helpotus,jos saisin eläkkeen.Tiedän itse,että en ole työkykyinen,niin miksi miun siis pitäisi väkisin yrittää olla töissä,sehän olisi potilaita ja työkavereitakin kohtaan väärin.

Sinä arka et ole yhtään huonompi ihminen kuin sellainen,joka käy töissä.Sinä olet tärkeä ja rakas, niin perheellesi kuin meille täällä foorumilla.

Hei arka muut! Oletteko yhteydessä esim. täällä tukinetissä oman tukihenkilön kanssa? Minulla oli sellainen silloin kun oli kovin vaikeaa, enkä kaikkea voinut tänne yleiselle osastolle edes kirjoittaa.
Minäkin rukoilin juuri tuota vanhaa rukousta silloin kun oli kaikkein vaikeinta: "Jeesuksen Kristuksen nimessä, armahda meitä" Luin erään kirjan jossa se oli, se kirja kertoi tositarinan jonkun ihmisen elämästä ja kristityn kamppailusta.
Eihän se ole aina helppoa. Elämä on joskus pelottavaa ja hankalaa, muttei koskaan niin hankalaa että pitäisi itsensä hävittää.
Voisitko Arka lukea tietoa kuinka paljon on ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeellä? Ja nyt puuhataan lakia jolla saataisiin loputkin työkyvyttämät eläkkeelle. ja on vielä pakolaisetkin jotka eivät tulisi muuten toimeen, kait, ilman tukia yhteiskunnilta. Yhteiskunta on sitä varten että pidämme huolta niistä jotka ei pärjää omin avuin. Oli sitten juoppo tai muu, mutta ihminen kuitenkin.
Kun saa apua niin sen jälkeen tulee kiitollisuus että haluaa auttaa muitakin saman kohtalon omaavia ihmisiä. Haluaa kiittää kun saa apua. Kuolleena ei paljon voi kiittää kenenkään rakkaudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus olis kait se mikä pitäisi sydämessä herätä.
Kelasta saa selville sen kuinka paljon saa tienata kuukaudessa ettei menetä asumistukea. ja työtä on monenlaista.
Jokainen kuitenkin elää tavallaan, joskus vain vastuu siirtyy lähimmäiselle kun ei itsellä ole enää kykyä huolehtia itsestä, toivon ainakin että jokaiselle olisi joku joka huomaa että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Hei Arka! Ikävä, että sinulla on niin huono olla, ettet pysty nukkumaan. Se varmasti lisää ahdistuksen määrää paljon. En osaa sanoa mitään kovin järkevää, mutta kuulostaa niin hyvälle, että sinulla on noin välittävä mies, joka suunnittelee jo teidän 20-vuotispäivää ja sinun tytär menestyy hyvin. Se on siunaus, että on tuollainen perhe. Ymmärrän, että pakkoajatuksiin ei auta oikein mikään toisten lohdutus ym. Tiedän, koska itsellänikin ollut ajoittain pakonomaista IM miettimistä ja syksyllä 2014 se oli hyvin vähällä toteutua. Minulla ei sellaiseen auta kuin rauhoittava lääke, joka antaa hieman lepoa ajatuksista. En tiedä mitä minulle olisi tapahtunut ilman niitä. On todella ikävää, ettei sinulle määrätä niitä riittävästi. Tekisi mieleni lahjoittaa sinulle kaikki omat rauhoittavani, mutta sehän ei ole mahdollista. Mietin olisiko seurakunnassa mitään sellaista mihin voisit osallistua ja tuntea tekeväsi hyödyllistä? Vai oletkohan jo tehnytkin. En muista. Minullekin on viime aikoina kirkastunut mieleen, että haluaisin tehdä jotain hyödyllistä, kun on kuitenkin lahja, että olen vielä elossa. Olen aloittanut olemalla Facebookin kautta tukena eräälle minua nuoremmalle naiselle ja myös omissa facepäivityksissäni tuon ihmisten ajatuksiin syvällisiä, myös henkisiä ja hengellisiä ajatuksia, en tietysti liikaa, koska monet kokisivat sen tyrkyttämisenä. On minulla siellä kaverina muutama uskovainen ihminen. Mutta minulla vointia huonontaa se, että minulla on se epävakaa persoonallisuushäiriö. Minun on vaikea sitoutua tai luvata kellekään mitään kun vaikka tuntisin, että tänään olen kunnossa niin huomenna saattaa olla toisin. Mieliala saattaa jopa saman päivän aikana muuttua useamman kerran. Minulla on nyt taas alkamassa parempi jakso, mutta on vaikeaa uskaltaa sitoutua mihinkään säännölliseen. Mutta tärkeintä kait on se, että minulla on ajatus ja halu syttynyt tehdä jotain hyödyllistä. En tunne varsinaisesti huonoa omaatuntoa ollessani kuntoutustuella, mutta mietin, ettei siinä ole oikein järkeä, että koko elämäni jatkuisi hyödyttömänä. Huono omatunto minulla on vain siitä, että äitini on jäänyt liian vähälle huomiolle omien vaikeuksieni vuoksi ja se asia olisi muututtava vielä nyt kun hän on olemassa, täyttää 71 tänä vuonna. Ja myös se, että olen kieltänyt miestäni ottamasta lemmikkieläintä, koska minulla on allergioita ja minun mielestä meillä ei ole varaa ruokkia eläintä. Miehelleni se lemmikki olisi hyvin tärkeä asia ja hän on vuosia toivonut sitä. Tuntuu, etten voi kovin kauan enää kieltää sen ottamista, tuntuu kuin pilaisin mieheni elämää kun en suostu lemmikin ottamiseen. Minua siis kalvaa, etten tee lähimmäisiäni niin onnelliseksi kuin pitäisi. Vielä ainakaan siitä ei ole tullut ahdistavaa pakkoajatusta, mutta pelkään että tulevaisuudessa tulee. Minun puolesta on kaksi uskovaista ihmistä rukoillut monta kertaa ja mielestäni se on auttanut. Ja tiedän, että silloin kun olin hyvin vakavasti sairas ja kuolemaisillaan niin äitini ja mieheni rukoilivat yötä päivää puolestani. Olen aina uskonut rukouksen voimaan. Rukous on totta! Olen myös saanut monta kertaa rukousvastauksia. Mieheni on yksi niistä. Ei minulla nyt muuta. Olet ajatuksissani. Kunpa sinulle tulisi helpompaa!