Hei, Arka!☺️❤️☺️ Mulla on mies luonani. Tuntuu hyvältä. On hyvä, kun sulla on mies kanssasi! Ja tyttökin, vaikka on jo irtaantumassa perheestä...

Miten sulla on mennyt viime aikoina?

Tää on mulla ihanan rauhallinen viikko. Hyvä niin, kun mies on täällä, etten ole koko ajan menossa. Saan tässä ommeltuakin. Kun mies pelaa pleikkaa tai katsoo TV:tä, mun on hyvä olla ompelukoneella. Tuntuu, että saan ommeltua paremmin, kun en ole yksin.

Hei
Kiitos sailainen viestistäsi- Ihan hyviä neuvoja annoit. Jotain pitää alkaa tehdä.
Ei elämä näin voi jatkua. Muutenkin kiva kuulla kuulumisiasi🙂
Hei arka
Miten olet jaksellut. Löysitkö kirjastoautolta kirjoja? Olen miesystävän luona huomiseen
En tiedä olenko vainoharhainen. Määrätyistä asioista tiedän että täällä joku ollut..
Reilusti silmiin katsoen kieltää asian. Tiedän vain miten olen esim. vuoteen petannut.
Ei ollut samalla tavalla kun tulin . Itse ei siinä yksiollessa nuku. Muuten ainakin
eilisen osalta meni melko hyvin. Kuitenkin ahdistus taustalla koko ajan. Negatiivisia
ajatuksia päässä. Täällä satoi yöllä ensilumen. Kurjaa kun tulee talvi. En osaa muuta
nyt kirjoittaa. Kirjoittele olet tosi tärkeä minulle. Olet ajatuksissa.

Mielenkuohua on minullakin. Surkeaksi ihmiseksi tunne itseni. kaikenlaiset epäilykset siitä olenko edes ihmisarvoinen, en tedä, sekava kauhea olo. Eikä siihen tarvita kuin yhden pahansisuisen ilkeän ihmisen lausunto kuinka kauhea äiti olen ollut. Siis ollut joskus. Sehän tässä vetää mielen maahan ja ihan hakoteille kun itse ei voi enää vaikuttaa siihen mitä minusta ajatellaan tai jos olen tehnyt jotain niin millä sen enää korjaan kun aikaa on sentään jo yli 20v. Päässä on kireä vanne siitä että olenko vain luullut että olen saanut anteeksi virheeni jotka tein kun join, tai tein asioita joita luulin että voin tehdä koska halusin paremman elämän itselleni ja siinä sivussa muillekkin. Eihän se minun syy ole jos ne ei aina onnistunu.
Olen tutkaillut elämääni nyt ja meinaa pää suoltaa ajatuksia että olen täysin epäonnistunut. Jo muutaman vuoden olen ollut kuin "kiirastulessa" vähän joka puolelta tullut sellaista viestiä etten ihan ole onnistunut ihmissuhteissani, siis näissä läheisissä. On aika kipeää kun joutuu myöntämään ettei kelpaa tällaisena, vaan he olisivat halunneet kait toisenlaisen.
Itkenyt olen usein viimeaikoina. Ja surrut. Ehkä tämä on tervettä surua. tervettä surua ja irtaantumista muiden ihmisten miellyttämisestä, auttamisesta ja siitä että minun olisi kyettävä jotenkin puhdistamaan maineeni ihmisenä.
Tuntuu nololta kun pyytelin anteeksi tekojani menneiltä ajoilta. miltä se näyttää muista ihmisistä? Niistä jotka joutuivat juovaa elämääni sietämään? Ei hkä ollut viisas teko. Annoinko vain aseet muiden käsiin millä minua voi sitten loukata kun itsellä on paha olo?
Joku mainitsi epäluulon? se on ihan normaalia jos kärsii meiensairaudesta. olen ollut joskus samanlainen. kytännyt miestä onko sillä toinen. Mutta jos on epävarma itsestään ja omasta viehättävyydestä, tai jos on ollut epävakaassa suhteessa aiemmin, niin ei ole mikään ihme että tulee epäluuloiseksi. Ei kannata sille antaa valtaa. koska se tuhoaa kaikki ihmissuhteet. Siitä pääsee irti kun tajuaa kuinka on väärin kytätä muita ja epäillä heidän tarkoitusperiään.
"jokaiselle päivälle riittää omat murheensa" eli ei kannata etukäteen miettiä pettääkö joku, kyllä se esiin tulee joskus jos ei niin turhaa epäilee.
Arka, ole varovainen oluen ja lääkkeiden kanssa. Olut lisää vain masennusta, se on tutkittu juttu joten älä juo sitä. äläkä muutakaan alkoholia, lopeta kun vielä voit.

Niinpä, en minäkään, eikä kukaan ihminen täällä maan päällä ole immuuni tai suojassa surulta, murheelta tai epäonnistumisilta. Jotkut vain osaavat suhtautua niihin terveesti. Ehkä se on niin että me jotka "pyörimme" täällä kirjoittelemassa emme osaa suhtautua oikein vastoinkäymisiin?
Nytkään en osannut muualla "valittaa" ja kertoa kuin täällä. En suvulle enkä muille, kuin täällä. Minulla on kulissi kait päällä kun kohtaan muut ihmiset.
Eihän lasten ongelmat ja sairaudet ole vanhempien syytä, vaikka niin jossain väitetäänkin. Kuka ihminen jaksaisi kestää sen syyllisyyden alla? Tällähetkellä annan isommille hartioille syytökset, eli jumalan haltuun, kska en muuta voi. Vaikka kuin itseäni solvaisin ei menneisyys mihinkään muutu, ja kun olen pyytänyt anteeksi ja muuttanut elämäntyylin niin enempää en voi. En ainkaan ymmärrä mitä voisin tehdä? Jotenkin tuntuu että saan sen mitä itsekin tein, nyt kestää. Ehkä se tuli nyt kun on voimaa se kestää.
Minäkin olen syyttänyt, silloin kun join, vanhempiani ja sisaruksiani siitä että elämäni meni väärälle tielle. No, voihan siihen olla jotain perääkin, mutta kyllä juominen, alkoholismi on ihan omaa syytäni ja sen seuraukset. Juomaan ei kenenkään kannata alkaa vain sen takia että elämä on surkeaa tai on vaivoja. Ne vain pahenee ajan myötä. Ensin minäkin luulin että alkoholi helpottaa oloa, ja niin se tekikin, mutten osannut pitää varaani ja tarve kasvoi, piti saada lisää ja lisää, enemmän.
me kumpikin vanhemmista olimme alkoholisteja, tai alkoholin suurkuluttajia, viikonoppujuoppoja, ihan miten vaan. Mutta viinaa oli liikaa elämässä ja vaikeuksia alkoi tulla. tarve turruttaa itseni oli minulla suuri, en halunnut katsoa elämää jota elin. Olin tyytymätön kaikkeen mitä olin saanut elämältä. En ensin, mutta alkoholi muuttaa persoonaa toisenlaiseksi, ei koskaan hyvään vaan aina huonoon suuntaan.
Oletko Arka miettinyt miten voisit järjestää elämäsi paremmin? Siis alkaa itse tekemään jotain millä saisit mukavaa tunnetta elämään?
Minulla on onneksi rakkaat harrastukset joiden parissa touhuan niin suru vähän hellittää. ja kuuntelen hengellistä musiikkia. Eilen kävin messussa. Ja rukoilen. koko ajan rukoilen nyt että Jumala on sanassaan luvannut auttaa. Hän auttaa kun itse en voi eikä minulla ole siihen kykyjä. Sehän tässä eniten ahdistaa kun en osaa enkä voi mennä muuttamaan toista ihmistä, en voi ottaa viinapulloa ja tupakkaa pois, en laittaa pakkohoitoon enkä tehdä mitään.
Ennen poltin tupakkaa, otin kaljaa ja viinaa kun ahdisti, nyt en enää niihin hukuta murheita, kun tiedän mihin se johtaa. Ei hyvään vaan aina vain pahempaa oli edessä, vaikka se hetken tuntui helpottavan. Mutta kait jokaisen on itse kokeiltava ennekuin uskoo. Rukoillaan kaikkien maailman ihmisten puolesta.

Arka, yritä ajatella, että ne ovat vain ajatuksia, joita ei pidä ottaa todesta. Ne menevät ohi. Nyt vain sattuu olemaan paska päivä. Shit happens (vaikka meillä tosin turhan usein). Voimia!

salainen55 kirjoitti 15.11.2015 8:0

Jotkut vain osaavat suhtautua niihin (vastoinkäymisiin) terveesti. Ehkä se on niin että me jotka "pyörimme" täällä kirjoittelemassa emme osaa suhtautua oikein vastoinkäymisiin?

Eikö se ole niin, että terveet ihmiset osaavat suhtautua terveesti vastoinkäymisiin, mutta masentuneen aivot jäävät kaikkeen negatiiviseen niin kiinni, ettei siitä pääse omin voimin irti, vaikka kuinka yrittäisi riuhtoa? Pahimmillaan vaan kaivaa kuoppaansa syvemmäksi, kun alkaa syyllistää itseään siitä, ettei pysty samaan kuin joku muu (terve). Täytyisi yrittää olla itselleen armollisempi.

Hei, Arka! Oletteko jo saaneet miehen kanssa sovinnon? Rankkaa olla riidoissa.

Mä en osaa riidellä. En ole koskaan osannut. Ehkä lapsena sisarusten kesken, mutta tuskin juuri sen jälkeen. Parisuhteessa riitely on mulle oikeastaan mahdotonta. Ja tiedostan, ettei se ole pelkästään hyvä. Olen myös huono puhumaan asioita selviksi. Jotain voin sanoa, mutta siihen se usein jää. Ei ole lapsuuden perheessä ollut sille mallia. Kaikki riitely on ollut liian vaarallista ja uhkaavaa...

Onko vointisi itsetuhoisuuden suhteen yhtään helpottanut?

Huomenta. Parempi aamu jo. Meinasin antaa itsesyytösten ja syyllisyyden vallata mieleni ja mennä masennukseen, sekä epätoivoon. Siihen samaan missä olen ennen ollut.
Puhuin luotetun ystävän kanssa pahan oloni syyn. Eihän se mihinkään pois mene jos vain puhuu siitä, päinvastoin, mutta itsekin puhuessaan tajuaa että ei sille mitään voi mitä on tapahtunut ja alkaa antamaan anteeksi toisille ja itselle. Ja aloin käydä lenkillä joka päivä, vaikka kuinka mieli teki etten lähde. Ja soittelin tuttaville, lapsille ja kyselin heidän vointiaan, mitä kuuluu, en maininnut sanallakaan mitä minulle kuuluu tai mitä on tapahtunut. Pakotin itseni pois ankeista ajatuksista.
Minun menneisyys on tosiaan aika "värikäs", en silloin muuta tiennyt kuin etsiä jotain mistä sai hetken iloa. Jälkeenpäin sitä on viisas, mutta silloin kun sisimmässään on hädissään itsensä puolesta niin ei näe selkeästi mikä on järkevää. menneisyyttäni olen hävennyt ja ihmetellyt miksi niin tein. Mutta uskon Jumalaan kautta sain rauhaa ja yritin vakuuttaa itselleni että olen saanut anteeksi tehdyt mokat. Mutta nyt viime kuukausien aikana, oikeastaan keväästä lähtien vaivaisi syyllisyys ja se ettei ne mihinkään katoa vaan olen edelleen se inhottava ihminen. Epäilys etten ole mitään anteeksi saanut valtasi mielen. Eli epäuskon synti.
Meinasin tosiaan hiljaa ja salakavalasti pudota ansaan joka vie pimeyteen. On se kumma tuo päävärkki kun se alkaa tuollaista tekemään ja itse ei huomaa. Jos olisin rehellisesti heti puhunut tästä, niin ei olisi tarvinnut käydä näin syvällä. Taas toisaalta ehkä tälläkin on jokin tarkoitus. Muistutus että en ole niinkuin muut normaalit ihmiset jotka mennä porskuttaa ilman mitään tunnonvaivoja mistään.
Olen liian herkkä ottamaan itseeni kaiken. Ja alan itseäni solvaamaan hyvin vähästäkin. En uskalla soittaa ystäville kun pelkään että hekin inhoavat ja nauravat minun toilauksille, eivät jaksa minua ehkä kuunnella, juoruavat tms. Tai saattaa tylysti sanoa ettei nyt ole aikaa. kun on itsetunto matalalla niin kaikkeen suhtautuu erittäin kriittisesti, riitaa tulee puolisonkin kanssa ihan vähästä.
Kiitos kun olette olemassa, tänne kirjoittelemalla sain avun vuosia sitten kun olin epätoivon syövereissä, ja tajusin että omien ajatusten kautta ne huonot päivät tulee.
tsemppiä teillekin ja päivä kerrallaan eletään rauhallista ja mukavaa arkea.

Hei arka
Onko sinulla yhtään parempi olo? Kurjaa kun olette riidelleet miehesi kanssa.Oletteko
saaneet sovittua? Voimia rakas ystävä sinulle🙂👍
Minun viikko miesystävän luona meni huonosti. Riitaa ym. Perjantaiaamuna soitin
psykiatrian sairaanhoitajalle. Pyysi tulemaan käymään kun lääkärikin paikalla. Olin
tosi ahdistunut valvotun yön jälkeen. Teki lähetteen keskusairaalaan päivystävälle
psykiatrille. En päässyt osastolle mutta yhtä lääkettä vaihdetaan. Tuntuu etten jaksa.
Elämä on umpikujassa.Ei jaksa mitään tuntuu ettei edes puhua. Itkua piisaa.Toivon
että lääkkeet auttaa.Toivon että pääsisimme miesystävän kanssa sovintoon. Vielä
kaikki muut tekijät jotka vaikuttaa tilanteeseen. Sain opamoxia lyhyen kuurin.
unettomuuteen. Pitää varmaan ottaa 2tablettia illalla jos uni tulisi.
v

Joskus olin sellainen että yritin väkisin vääntää suhdetta jonkun kanssa, vaikka emme tulleet toimeen, ei ollut mitään yhteistä, muuta kuin se tunne mikä yhdisti (oli kait läheisriippuvaisuutta, tai ihan fyysistä) jota kuvittelin rakkaudeksi. Jatkuva erimielisyys, riitely ja ahdistus kun ei saa olla edes oma itsensä niin kuluttaa kyllä voimia.
Mutta taas on ihan normaalia että tulee riitaa, eikä siitä tarvi olla kovin huolissaan. Siis jos on kyseessä normaali juttu. Mutta jos toinen pettää niin silloin on parempi jättää.
Minullakin oli tosi vaikeaa riidellä ennen, tuli pelko siitä että toinen lähtee ja jättää (entisessä elämässä se oli vakio). Pitkä aika meni että uskoin ettei toinen jätä vaikka onkin riitaa, eikä siitä tarvi tehdä numeroa. Enkä itse jätä vaikka riidellään.
Eikä mieheni osannut riidellä, opettelimme sen yhdessä. Se olikin ihan hyvä juttu kummallekin. Ei enää minuakaan ahdistanut kun toinen oli vain hiljaa. Se jos mikä ahdistaa kun toinen ei puhu kun riidellään.

Salainen 55. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Pisti miettimään asioita.
arka. Elän päivän kerrallaan.Vain niin vaikeaa kun asiat pyörii koko ajan mielessä
Hain tänään uuden lääkkeen apteekista. Valdozan nimisen. Toivottavasti apua.
Harmittaa vain kun niin kallis. Toivon että saamme miesystävän kanssa asiat
selvitettyä. Vaikka pettäminen ei todellakaan kivaa jos näin on. Tänään vaihdoin .
jouluverhot ikkunoihin. Ihan vain punaiset ei mitään tontun kuvia. Kävin suihkussa.
Huomenna mammogafia kuvaus. Sekin jännittää vaikka kerran jo aikasemmin käynyt

Minä nyt kerron vain omasta kokemuksestani, en anna neuvoja, jokainen on kuitenkin itse elettävä oma elämä sellaisena kuin sen haluaa.
Sen huomasin taas kerran, ihanaa, että kun rukoilee ja tekee OMAN osuutensa asioissa niin ne selkenee. Ehkei mitään kummempaa tapahdu kuin että rauhoittuu ja tajuaa ettei mitään hätää oikeasti olekaan. Elämä on ihan hyvää vaikkei kaikki asiat olekaan just niinkuin joskus olen toivonut.
Siis nyt soitin, keskustelin, soitin jopa kriisikeskukseen ja juttelin tästä asiasta joka minun päätä ja mieltä nyt kiristää. ja kun juttelin niin tajusin että niinhän se on, on itse alettava tekemään jotain eikä vain odottaa ahdistuneena että mitenkä tässä käy.
Kun tekee jotain minkä järjellä ajatellen on oikein, eikä vahingoita muita, ja joka on moraalisestikin oikein niin uskon, että siitä saa siunauksen.
Minulla on hengellinen ohjenuora, rukous. Mutta terve järki ennekaikkea, maalaisjärki. Yksinkertaisuus. Ja kuunnella muita joilla menee paremmin, miten he toimivat.
Mutta jokainen keksii itselleen sopivat menetelmät millä saa elämän sujumaan.
En ihan allekirjoita Aran olut-terapiaa, mutta olenkin ent.alkoholisti, joten olen jäävi siihen mitään sanomaan jos se hallinnassa pysyy vielä vuodenkin päästä?
Tsemppiä kuitenkin kaikille. Nyt on taas rauha päässä ja mielessä.

Niinhän minä nyt olen kirjoitellut tänne, ja tähän ketjuun jotenkin olen tottunut. Mutta toivon tietenkin että Arka saisi masennuksen ja ahdistuksen kuriin ja voisi alkaa kirjoittamaan tänne siitä miten toipuu ja saa tukevaa maata jalkojen alle. Siitähän muut saisivat voimia että kannattaa kirjoittaa tänne.
Itse sain taas rauhan päähäni ja ei enää ole ahdistusta. Elämä tuo joskus eteen tilanteen että mielenrauha menee, pelko ja hätä tulevat tilalle ja syyllisyys, mikä on kyllä usein ihan väärä.
Jotenkin tuntuu että muillakin täällä on turhaa syyllisyyttä paljon. Turhaa häpeää omasta itsestään. Ja aivan niin kuin minullakin meinasi alkaa pää tuottamaan ajatusta että olen ihan huono ja epäonnistunut. Aloin muistaa kaiken jotenkin nurinkurisesti: esim. vanhat seurusteluyritykset tuntuivat ihan huoraamiselta, työpaikoista muistin vain huonot asiat, lapsuudesta vain hylätyksi tulemisen ja pahoinpitely. yhtäkkiä kaikki sai negatiivisen leiman.
Rukoilin ja kirjoitin. Rukoilin kovasti että saisin anteeksi että olen taas aliarvioinut Jumalan lahjaa, elämääni. Pyysin anteeksi etten ollut arvostanut elämääni sellaisena kuin se on. Pyysin anteeksi etten iloinnut siitä että olin saanut kokea sekä vastusta että onnen aikaa. jne. Ja tein oman osuuteni, eli kieltäydyin ajattelemasta itsestäni pahaa! Pelkkä rukoileminen ei mielestäni riitä ellei tee jotain, siis voimaa saa kun rukoilee pysyä päätöksessä.
Nyt on taas olo erilainen, jotenkin järkiintynyt. Ihan hullua oli että haukuin itseäni siitä mitä olin tehnyt, kun olin vain yrittänyt elää onnellisena, yrittänyt myös läheisilleni tehdä hyvää. Jos minut oli ymmärretty väärin niin en voi mitään.
Toivon kovasti että muutkin löytää sen punaisen langan kaikesta sotkusta ja osaisivat arvostaa itseään sellaisena kuin ovat.
Tsemppiä.

Salainen.
Mukaavaa kun kirjoittelet tänne. Sitähän minullakin on. Näen vain asioiden huonot
puolet. Kuvittelen asioita joita ei ehkä tapahtunut. Olen yrittänyt rukoilla voimia.
Kirjoittele . Mukava lukea ajatuksiasi
arka. Miesystävä tuli käymään.. Yritän olla kunnolla ettei tulisi riitaa Ahdistaa.Veläkään
ei unet oikein palautuneet. Käytiin kaupassa. nyt tässä lehtiä lueskelen. On tämä kun
koko ajan pitää varoa puheitaan..

Hei arka ja muut!

En nyt alkanut aivan koko viestiketjua lukea, jos vaikka pääsisi kerrankin ajoissa nukkumaan, mutta oli mukava huomata että on ihmisiä jotka pystyvät avoimesti uskostaan puhumaan. Iloinen asiahan se on, jos on löytänyt jostakin lohtua ja helpotusta ahdistukseen. 🙂

Toivon todella että pääsisitte kaikenlaisista häpeän ja huonommuuden tunteista eroon! Menneitä asioita voi tarkastella toisinaan, se on aivan hyväksikin,mutta niitä ei pitäisi jäädä tuijottamaan. Niin menneisyydellä mässäily kuin myös tulevaisuuden turha murehtiminen vain sokaisevat meidät nykyhetkeltä.

Stressin tai ahdistuksen vyöryessä niskaani, yritän saada itseni pysähtymään hetkeksi. Lakaisen mielessäni maton alle kaikki pitäisi-alkuiset lauseet, joita lapsiperhearjessa on osoittautunut olevan yllättävän paljon, istahdan ja suljen silmäni. Mietin: "mikä asia oikeasti on juuri nyt tärkeää saada tehdyksi? Minkä tekemättä jättäminen ei tänäänkään kaada maailmaa?" Jos vieraita on tulossa kylään, ajattelen vain heidän olevan sitä onnellisempia omista sotkuistaan, kun näkevät muillakin olevan vähintään samanlaista. Jos joku sattuisikin asiaa päivittelemään, niin siinäkös leikkii tekopyhää aivan rauhassa, syntinsä kullakin.

Mitä siis yritän sanoa... olkaa armollisia itsellenne. Antakaa jo anteeksi menneisyyden mokanne, jos sellaisia on. Tuolla ylhäällä ne on teille anteeksi annettu jo silloin, kun katumusta ensi kerran tunsitte. Sillä mitä muut ihmiset teistä ajattelevat, ei ole mitään merkitystä, kun vain tänään toimitte järjellä ja sydämellä ajateltuna oikein. Huomista on turha miettiä, koska se voi milloin tahansa jättää tulematta.

Ollaan ystävällisiä tänään, etenkin tuntemattomille. Yritetään auttaa itseämme ja muita parhaamme mukaan, sekä olla kiitollisia siitä paljosta, mitä meillä jo lähtökohtaisesti kaikilla Suomessa asuvilla on: ei sotatilaa eikä mitään järjettömyyksiä, mutta sosiaaliturva ja terveyskeskus.

Elämänilo on parhain saatavissa oleva lahja elämältä. Sitä ei rahalla voi ostaa, mutta sen voi ajatusten ja tekojan kautta saavuttaa. Mitä enemmän me kylvetään ympärillemme kiitollisuutta, anteeksiantoa ja hyviä tekoja, sitä enemmän me niistä myös saamme nauttia.

Aurinkoa päiviinne! Kyllä se lumi vielä maan Jouluksi valaisee 🙂🎂