Hei, Arka!

Mulla ei ole viime aikoina ollut juurikaan itsemurha-ajatuksia, mutta muistan ja tiedän, että niiden kanssa eläminen on tosi ahdistavaa. Olen itse hakeutunut niiden takia useamman kerran sairaalaan osastolle. Viimeksi taisin olla niiden takia osastolle joskus viime keväänä, ehkä loppukeväästä.

Toivon sinulle parempaa oloa. Toivottavasti olosi helpottaa edes välillä!🙂🌻

Eikös ihminen voi mennä hoitoon jos on vaaraksi itselleen ja jokainen, joka sanoo itsensä tappavansa on jo vaarallinen. Ei saa muiden mieltä rassata sillä asialla, se ei ole leikin asia.

tässä ketjussa on kirjoitettu jo monta kertaa kaikenlaisia ohjeita ja neuvoja millä voisitte kokeilla saada elämäänne kuntoon.
Ymmärrän että tuo leikki itsemurha-jutulla on hätähuuto, mutta miksi ette kuule kun teille sanotaan, että ei saa ajatella itsemurhaa? Jokakerta kun se ajatus tulee päähän niin sanotte että mene pois, niin monta kerta,a että ajatus tottuu siihen ettei se sitten enää tule, se ajatus.
kaikki on kuitenkin kertusta, oppimista, oppimista pois pahoista tavoista. Ei kukaan voi ketään auttaa, ellei autettava itse tee sitä että uskoo ja tekee niinkuin sanotaan.
Olette hellineet itsesäälisiä ajatuksia jo liian pitkään, itsesääli on pahinta mitä ihminen itselleen tekee.
Miksi kirjoitan noin kiivaasti? Koska minulle sanottiin melkein samat sanat, en sanatarkkaan niitä muista, mutta aloin kyllä hävetä sitä, että kehtasin olla niin itskeäs ja julma ihminen, että uhkasin itsemurhalla. Siitä alkoi muutos, lopetin hellimästä ajatusta itsemurhasta ja päätin elää tämän elämän loppuun saakka ja loppu tulee sitten kun on aika siihen asti yritän olla hyödyksi muille.
Ja tiedän miltä tuntuu kun henkisesti rassataan, niin on minuakin henkisesti kiusattu, ei vastata puhelimeen ja saan hädissäni odottaa onko joku enää hengissä, monta vuotta sitä samaa peliä. Ja hän on surkeana itsesäälissä aina vaan, kun "hänellä on asiat niin huonosti, ei töitä, ei koulua, ei mitään", ja unohtaa täysin sen, että itse omilla teoillaan sen aiheutti. huh, että nyt on sydän täynnä kiukkua siitä, että minua on käytetty hyväksi. myötämielistä mieltäni on käytetty hyväksi ja se suututtaa. läheinen henkilö kehtaa käyttää hyväkseen minun hempeää ja liian kilttiä ymmärtäväistä mieltä. Olen nyt vihainen kun en ole huomannut että minua käytetään hyväksi. olen liian ymmärtäväinen, liian kiltti ja liikaa luulen että autan muita.
Kirjoitan tämän tähän siksi,että jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä ja itsekkäästi vain käpertyvät oman navan ympärille huomaisivat väärän ajatusmallin. Lähimmäiseni on tosi itsekäs ihminen, täysi narsisti, nyt sen myönnän. Hänellä ei liikene myötätuntoa kuin silloin kun saa jotain itselleen, aina vain vaatimassa itselleen ja odottaa että muut ihmiset tekisivät hänen elämästään mukavan, kun hänen itsensä pitäisi alkaa toimia. Polttaa tupakkaa ketjussa melkein, juopottelee ja viettää aikaa samanhenkisten kanssa jotka odottavat että yhteiskunnan tai yleensä muiden velvollisuus on heidän elämänsä mukavaksi tekeminen. Siihen olen nyt tympäänytynyt.
mutta ilmeisesti jokaisen on itse hoksattava missä menee vikaan. kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Hei, Salainen55.

Sanasi ovat kovat. Pahoitin niistä mieleni.

Hei Salainen ja Jardin Prive!
On taas koko päivä edessä, miten jaksan. Itsemurha-ajatuksia on paljon. Pakkoajatukset vaivaavat. Kumpa saisin lepoa. Miten sulla menee Jardin Prive?

Salainen, Minusta puhuit ihan asiaa. Ehkä sillä kiivastuksellakin on tarkoituksena, herätellä muita. Minäkin tiedän tuon tunteen hyväksikäytöstä. Se on raivostuttavan musertava, mutta lopulta hyvin parantava, kun tiedostaa sen tilanteen ja saa siihen etäisyyttä. Minusta ihmisellä on oikeus joskus olla kiivas, raivoissaankin. Eihän negatiivisia tunteita pidäkään vain padota sisälleen ja ainainen hymistely ei johda mihinkään. Tiedän pari ihmistä, jotka ikänsä padonneet kaikki nega tunteet sisälleen ja hymyilleet vain (teko)hymyä ja lopulta pahemman kerran pimahtaneet paineisiinsa. Mitä enemmän tulen aikuiseksi olen alkanut olemaan sitä rehellisempi ja sanon asiat suoraan, tietysti niin etten tahallaan ketään loukkaa. Olen huomannut, että se puhdistaa mieltä ja pitää "oikealla tiellä".

Toivottavasti en loukkaa sinua Arka, mutta minun mielestä sinun pitäisi päästä ihan terapiaan tuon asian kanssa, koska sinulla on voimakas pakkoajatus, joka masentaa ja ahdistaa sinua niin, että olet jatkuvasti IM partaalla. Varmastikaan et voi yksin päästä siitä eroon ja pitäisi olla jokin terapeuttinen taho, jossa voisit purkaa kaiken mitä ajattelet, ajan kanssa, eikä mikään lyhyt lääkäritapaaminen. Jos et läheisille halua puhua niin jollekin muulle. Itse kun vatvasin IM ajatuksia monta kuukautta niin pystyin niistä puhumaan mieheni ja äitini kanssa ihan suoraan, vaikka se varmaan on heille ollut raskasta niin äitini sanoi, että hän ainakin haluaa tietää rehellisesti mitä oikein päässäni pyörii vaikka se sitten olisi kuinka "paha" asia hyvänsä vaikka IM ajatteleminen. Minusta se oli hyvin vapauttavaa, kun äitini suhtautui noin asiaan ja halusi kuunnella ne hunotkin asiat. Välillä sanoin, että en enää kuormita häntä millään IM puheilla, mutta hän sanoi, että sittenhän hän ei tiedä eikä pysy kärryillä mitä mielessäni ajattelen ja hänestä se tuntuisi pahemmalle, kuin että puhun IM. En tosin hänelle päivittäin, enkä kovin pitkää aikajaksoa purkautunut näistä asioista enkä mitenkään tavan vuoksi vaan aina silloin kun ihan oikeasti oli pahin IM olo päällä. Arka sinun pitää saada tehokasta hoitoa tuohon pakkoajatukseen muuten elämäsi ei voi koskaan muuttua paremmaksi tai hyväksi. Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi se ei ole tarkoitus.

Voimia🙂🌻

arka kirjoitti 7.12.2011 11:44

Elämäni on nyt sairauslomalla ollut taistelua ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Vähän lepoa saan kun otan Oxaminin. Minua on kehotettu vähentämään ja olenkin vähentänyt käytön puoleen. Nyt on resepti uusittavana, ja aina saa jännittää että kyllä kai ne varmasti uusii...Siitä lääkkeestä on minulle suurta apua, selviän paljon paremmin kun saan katkaistua ahdistuksen kierteen hetkeksi. Minua kun tuppaa ahdistamaan melko lailla jatkuvasti muuten.

On niin raskasta kun näin keski-ikäisenä vertaa itseään muihin ja tuntuu että muut ovat kyllä pärjänneet ja nauttivat nyt työnsä hedelmistä. Itsellä kun on moni asia jäänyt kesken ahdistuneisuuden ja pelkojen takia. Työ on pienipalkkaista, ei tahdo rahat riittää muuhun kuin vuokraan ja ruokaan, vaikka lapsikin tarvitsisi aina välillä kaikenlaisia hankintoja. Syytän itseäni siitä kun olen näin pienituloinen ja en pysty parempaa lapsilleni tarjoamaan. Häpeän itseäni ja toivon ettei kadulla tule ketään vanhoja tuttuja vastaan joiden kanssa pitäisi vaihtaa kuulumisia. Minun elämäntarinani on täynnä epäonnistumisia.
Tällä hetkellä olen sairauslomalla ja tulot entisestään tippuneet. Joskus tuntuu etten millään jaksaisi elää vanhaksi ja tuntea tätä itseinhoa ja itsesyytöksiä. Itsemurhaa en kuitenkaan harkitse kun on perhe joille olen tärkeä tällaisenakin.

Jos tätä kirjoitustani lukee joku jolla on kokemusta epäonnistumisen tunteesta ja sen herättämästä häpeästä, ole hyvä ja vastaa ,ja kerro miten sitä voisi oppia hyväksymään itsensä ja menneisyytensä. Ja te kaikki nuoremmat jotka luette tätä: olette onnekkaita kun teilläon vielä kaikki mahdollisuudet edessä päin. Hakekaa ajoissa apua pahaan oloonne ja ottakaa vastaan kaikki mahdollinen tuki. Itse lähinnä vetäydyin pois kaikesta ja siksi olen keskeyttänyt monta asiaa. Kiitos kun luit tämän, vastaa ole hyvä jos tulee jotain mieleen.

Kirjoitan ensi kertaa ja mietin meneekö lainauksen käyttö näin.Olen myös keski-ikäinen nainen ja tunnen huonommuutta kanssakulkijoiden keskuudessa.Minulla myös epäonnistumisia massoittain.Yksinäisyys koettelee.Työtilanne askarruttaa.Olen kuntoutumisväyliä vailla!?😑❓🙂🌻

Hei Syyssade!
Kirjoita lisää tilanteestasi tänne.
AK: Voinhan kysyä pääsisinkö jonnekin terapiaan. Olen rukoilemalla saanut apua itselleni ja Raamattua olen lukenut. On niitä IM_ajatuksia kyllä vielä.

Hei Syyssade
Löysin itseäni kirjoituksestasi. Minullä myös tunne että olen epäonnistunut elämässä.
Olen entinen koulukiusattu. Olen koko ikäni yrittänyt hakea toisten hyväksyntää.
Pelkään että minut torjutaan jos mene jutteleen. Muutama hyvä tuttu minulla on.
En luota ihmisiin. Töissä olen epavarma osaamisestani. Pelkään epäonnistumista.
Pelkään että minulle nauretaan selän takana. Mitään neuvoja en osaa antaan sinulle.
Kirjoittele kuulumisiasi. Voimia🙂👍

Arka
Miten päiväsi mennyt. Minulla meni yö tosi huonosti. Tuntuu ettei mikään huvita.
Pakotin itseni imuroimaan ja käymään saunassa. Ahdistaa kovasti. Lääkäri 6.10
Toivon että saisin apua. Pelottaa töihin lähtö. Niin nyt muistin. puhuit terapiasta.
Voisi olla hyvä ajatus. Olisikohan sinulla mahdollisuuksia siihen.?

Hei 'sarrukka!
Tässähän päivä menee TV:tä katsellessa. Mies murjottaa kun en lähtenyt kauppaan. Ahdistelee, Jeesusta rukoilen,Kirjoita taas

Hei!
Koko päivä edessä.Pakkoajatuksia on paljon. Tekee mieli tehdä itsemurha. Sohvalla minulla on turvapaikka jossa en tee itsemurhaa, siellä minulla on raamattu ja askel-lehti ja rukousystävä-lehti. Menen sinne suojaan.

Olin hieman huolissaan kirjoitinko liian suoraan, mutta jotenkin tuntui että liian paljon keskitytään itsemurhaan. Siis olisi hyvä jos sana kirjoitetaan kokonaan, se on ihan erilainen sana kuin pelkkä IM. IM ei tunnu missään, mutta kun kirjoitan itsemurha, se kolahtaa jo kovasti, vai mitä mieltä olette? ja jo se sanana pistää ihmisen miettimään miten tästä ajatuksesta pois pääsisi?
Sillä se on ajatus, jota liikaa mielessä hellitään ja kuvitellaan. mistäkö tiedän? olenhan itsekin ollut itsemurhaa hautomassa, ja tänä päivänä olen Jumalalle kiitollinen ettei se tapahtunut.
Autiotalon kuunvalo on oikein oivaltanut ja kertonut lähimmäiselleen ja toivottavasti jo päässyt irti niistä ajatuksista.
Minä itse menin terapiaan ja kävin myös papin luona ja muiden hengellisten ihmisten luona rukoilemassa apua. En keksi kyllä muuta keinoa kuin avun hakeminen, ei se tarvi olla uskonnollinen vaan ihan vain toinen ihminen, joku joka on lähellä.
Minulle tosiaan sanottiin aika kovasti, paljon kovemmin kuin itse tänne kirjoitin. Enkä olisi kirjoittanutkaan, ellei live-elämässä olisi ollut tuota tilannetta, että tajusin kuinka minua vedätetään. yritetään saada myötätuntoa, aikomattakaan tehdä asioille mitään. huhuh, on se niin viekas, ihmismieli, että saa hyväksyntää väärälle suunnalle mihin on menossa.
Olenhan minäkin käyttänyt ihmisiä hädässäni hyväkseni, eli tarttunut avunantajaan tiukasti, mutta tein mitä ehdotettiin, en vastustanut "lääkettä" kun sanottiin, etten saa enää velloa itsesäälissä ja märehtiä menneitä. On vain hyväksyttävä elämä sellaisena kuin se on, tulevaisuuteen voi vaikuttaa, ei menneisyyteen.
Minulle paras apu on ollut se, kun on oikein kunnolla "haukuttu", se on herättänyt, ei se että on leperrelty ja säälitty. Siksiköhän on sanonta "sääli on sairautta", itsesäälikö?
Sitten kun olen muuttanut elämässä suuntaa, lopettanut tupakoinnin ja alkoholin sekä muun kielteisen käytöksen olen saanut kannustusta ja se on huomattu, että voin paremmin. Mutta muuttuuko ihminen jos ei ole pakko? Jos kaikki ympärillä vain silittää päätä ja ymmärtää, niin miksi muuttua?
Pitää muistaa kuitenkin, että tämä on vain minun kokemus, joku toinen on parantunut jollain muulla tavoin.

Kiitos Salainen kun kirjoitit!

Hei!
Yritän pitää itsemurha-ajatuksia ja sairaanhoitaja-ajatuksia pois viisi minuuttia kerrallaan. Olen turvapeitonalla ja yritän lukea.

Hei arka. Luin itsemurhasta tuolta muilta sivuilta, etten kirjoittaisi mitään sellaista mikä vain vahingoittaisi muita, jotka miettivät itsemurhaa. Mutta eipä sieltä sen enempää apua tullut, joten kirjoitan vain oman kokemuksen ja miten selvisin siitä että menneisyys meinasi painaa mieltä liikaa ja viedä elämän halun. Kuten olen aiemmin kirjoittanut on elämäni ollut aika rikkinäistä, jo lapsuudessa on rajat rikottu. On ollut hämmentävää elää maailmassa kun ei ole tiennyt miten täällä pitää toimia, ajatella tai puhua. Arka, väsynyt ja peloissani oleva olen ollut jo ihan nuorena ja siten ajautunut muiden hyväksikäytettäväksi
Elin väärin vastoin omaa moraaliani, ihan siksi että saisin jonkin paikan missä tuntisin oloni hyväksytyksi. Olin nuorena niin yksinäinen ja ujo, etten uskaltanut mihinkään mennä.
Kun elämänmuutos tuli nelikymppisenä oli se raju kokemus. Oli tosi kammottavaa havaita että olin elänyt "synnissä", tehnyt hirveitä vääriä tekoja henkisesti muille ja itselle. Niistä en meinannut selvitä kun mieleni oli syyttävä ja tuomitseva, ankara itseä kohtaan. Muut sanoivat että anna itsellesi anteeksi, mutten tiennyt miten se tapahtuu. Meni monta vuotta että elin itsemurha mielessä, koska koin että olen niin huono ihminen etten ole kelvollinen elämään, muille olisi helpotus jos kuolisin, ettei tarvitsisi hävetä minua. Kuljin vaikka minkälaisissa hengellisissä tapahtumissa ja terapiassa yms. Ja ne auttoivat niin että pysyin hengissä ja sain aikaa, välimatkaa siihen entiseen elämään. sain välimatkaa myös kaikenlaisiin muihin ongelmiin, joita muut olivat minulle tehneet, tai joihin olin joutunut kun olin liian kiltti. Ammatissa, työssä ja sitten työttömänä, koin monesti väärinkohtelua josta olin katkera. Ennen olinkin aika katkera ja menneitä pahoja asioita miettivä.
En tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä aloin muuttua kun aikaa oli kulunut. Itsetuho ajatukset loppuivat ja aloin suunnitella tulevaisuutta, ihan ihmeellistä, näin jälkikäteen ajatellen.
Siksi toivon että uskot että jonain päivänä kaikki muuttuu, pikkuhiljaa, hetki kerrallaan ja jonain päivänä huomaat ettet enää olekaan niin toivottomassa olossa.

Hei Salainen!
Kiitos kun kirjoitit. Voitko kirjoittaa säännöllisesti, sinä ja Sarrukka olette mm. asioita jotka pitävät minut hengissä. Taistelua tämä on, minuutista toiseen mennään. Yritän olla ajattelematta itsemurha-ajatuksia ja sairaanhoitaja-ajatuksia viisi minuuttia kerrallaan. Yritän keskittyä lukemaan. Tänään pitäisi vielä kaupassa käydä, bussilla mennään. Makaan paljon turvapeiton alla. Ajattelen Jeesusta. Pirkko Jalovaara rukoilee minun puolestani. Rukoilisitko sinäkin. Oletko sinä eläkkeellä? Mitä puuhailet päivisin? Kirjoita pian.