Hei arka
Uiminen varmaan ihan hyvä juttu vaikuttaa mielialaankin. Toivon että saat
bussilipun. Mulla liikkuminen kausiluonteista. Toivon että jaksan joka päivä
käydä kävelyllä ym.Sinähän olet ollut ahkera tänään. Minulla meni pari tuntia
kampaajalla. Värjäytin hiukset ja leikkuutin.
En tiedä onko mulle kotikuntoutuksesta apua. On kuitenkin vain kerran viikossa.
Pitää katsoa mitä keksitään tekemistä. Aamulla taas vaikeaa ylös nouseminen.
Vaikkei väsyttänyt olisin halunnut jäädä peiton alle. Alan väsyä tähän olotilaan-
yöunet hukassa. Koko päivän niin ahdistunut olo. Tyhjyydentunne täyttää mielen.
Monesti mietin mikä on mun elämän tarkoitus. Vaellan täällä vailla päämäärää.😟

Hei Sarrukka!
Ilahdhuin kun olit kirjoittanut. Elämän tarkoitusta minäkin mietin. Minulla sinänsä ontämä perhe joten voin ajatella että elän heidän takiaan. Mutta viime yön valvoin ja mieheni oli minulle valtavan vihainen siitä aamulla ja sanoi heittävänsä minut ulos jonkun muun riesaksi. Eli jos olen vain riesa perheelleni minä voisin yhtä hvin tappaa itseni. En tiedä mitenasia oikeasti on, mies on jo pyytänyt anteeksi.Sinunkin elämälläsi on varmasti tarkoitus ja Jumala tietää sen niinkuin minunkin kohdallani. Olet minulle tärkeä, viestisi rauhoittavat minua ja arvostan sitä kovasti kun lupasit rukoilla puolestani.Kävi tänään uimahallissa mutta en jaksanut uidakun250 metriä. Olin ajatellut että uin kilsan mutta alaselkään ja niskaan otti niin kovasti. Kun tulin kotiin menin sohvalle makaamaan ja nukuin 7,5 tuntia kunnes mies herätti minut laittamaan ruokaa. Nyt jännitän miten ensi yö menee, tuleeko uni kun nukuin päivällä niin paljon. Sinäkö käyt kävelylenkeillä? Se tekee varmasti hyvää, minä en ole jaksanut mennä. Kuinka kauan kotikuntoutus jatkuu? Minulla on tukihenkilöpäätös elokuun loppuun, en tiedä jatketaanko sitä. En ole kertonut tukihenkilölle näistä ongelmistani, sinä tiedät paljon enemmän. Mutta hänellä on auto ja hän on käyttänyt minua kirjastossa, apteekissa ja ruokakaupassa.Siksi haluaisin kyllä jatkaa hänen kanssaan. Joskus olemme käyneet kahvilassa.
Kirjoita Sarrukka taas heti kun jaksat.Odotan viestiäsi.

Hei tänne taas. Kirjoittelen kun luin viime kirjoituksianne, ja joidenkin vastauksiakin.
Olen samaa mieltä että jotkut lääkkeet aiheuttavat vain lisä-ahdistusta ja itsetuho-ajatuksia. Se on todistettu ilman minun sanomistakin, siitä voi lukea vaikka täällä netissä. Eikä se ole salaisuus.
Ehdottomasti kannattaisi mennä heti lääkäriin ja kertoa tuo, että itsemurha-ajatukset vain lisääntyvät tai ainakin ovat liian häiritseviä.
Minä kerroin silloin vuosia sitten kun olo oli pahimmillaan terapeutille ja tuo mokoma sanoi että "nyt on viikonloppu tulossa, pitääkö minun olla huolissaan sinusta?". En ymmärtänyt hänen sanomistaan ennekuin jälkeenpäin, hän halusi herättää minua, hän halusi että alan elämään enkä vain miettimään kuolemaa.
Toinen asia mikä minulle on ollut toipumisessa kovastikin tärkeää, on se kenen kanssa elän ja asun. Kenen kanssa vietän päiväni tai juttelen. Mitä luen. Mitä kuuntelen.
Kaikki vaikuttaa mieleen. Kun olen liian herkkä.
Kukaan muu ei auta, ellen itse auta itseäni ja suojele väärältä ilmapiiriltä. On pakko suojella itseään tietyiltä asioilta niinkauan että on tarpeeksi vahva että oma suojelemismekanismi toimii siten että torjuu kaiken pahan ja huonon, negatiivisen.
Jopa telkkarin katsominen, elokuvien katsominen, musiikin kuuntelu saa mieleni heilumaan sinne tänne.
En usuta ketään muuttamaan tai eroamaan läheisistään, itse jouduin niin tekemään. Olin muutaman vuoden hieman loitolla suvusta ja läheisistä, kun en tullut toimeen heidän kanssaan. He eivät vain ymmärtäneet minua ja jouduin puolustautumaan, se vain lisäsi ahdistusta.
Toivon pikaista apua teille joilla vielä ahdistus on päällä. Siitä pääsee eroon, mutta ikävä kyllä itsen on tehtävä se työ, että alkaa nousemaan aallon pohjast ylös. Kukaan muu, ei mikään saa nousemaan ellei itse nouse, ellei kerää halua nousta.
Saan vahvistusta kun luen ja tajuan että sittenkin se kova yksinäisyyden tie mitä kuljin että löysin uuden tavan elää kannatti. en jäänyt makaamaan siihen samaan missä elin vaan erosin ja lähdin sille vaikeammalle tielle. Ja se että tyydyn tänään tähän mitä on, enkä enää hamua lisää jotain parempaa. Näin on ihan hyvä.
Tsemmpiä teille kaikille, rukoilen oikeasti teidän puolesta!

Hei Salainen55!
Kiitos kun rukoilet puolestani ja kiitos kun kirjoitit.En ehdi kirjoittaa enempää kun pitää lähteä kauppaan mutta palaan illalla.

Arka, Sarrukka ja Salainen🙂🌻

Tulen tännekin "naapuriin" lukemaan ja jotain kirjoittamaan.

Arka, kirjoitustesi perusteella miehesi on hyvä ihminen. Niin minunkin mieheni. Joskus kuitenkin kiltilläkin ihmisellä mitta täyttyy jostakin. Vaikka olisi hyvä suhde niin joskus räjähtää. Se voi olla ihan toisen mielessä kasaantuvat rahahuolet (kuten minun miehellä usein on) tai kun on jaksanut pitkän aikaa ja pinnistellyt ja ihan pitkään jatkunut kuuma ilmakin sitten tekee ärtyneeksi, eikä paljoa tarvitse, kun saattaa kiukutella ja puhua sellaista mitä ei edes oikeasti tarkoita. Tuskinpa olet mikään riesa kellekään ja vähiten perheellesi. Olihan minulla ja miehellänikin se riita silloin vähän aikaa sitten ja sanottiin sellaisia asioita, joita ei satavarmasti tarkoiteta. No, onneksi olette jo sopineet. Tai ehkä miehesi on hieman tylsistynyt, ehkä kaipaisi jotain arjesta poikkeavaa ja ärsyyntyy siksi tuollaisista asioista. Meillä ainakin jos pitkän aikaa menee sitä yhtä ja samaa niin kumpikin alamme turhautumaan ja helposti tulee kiukuttua.

Uiminen kuulostaa tosi hyvälle. Hienoa jos jaksaisit sitä. Voihan uimahallilla myös ehkä rupatella jos sattuu mukavia ihmisiä ja saada näin ihmiskontakteja ja vaihtaa ajatuksia.

Vielä tuli mieleeni, että minun mies joskus silloin muuttuu ärtyisäksi, kun tuntee itsensä riittämättömäksi. Varsinkin silloin, kun minulla oli vaikeampaa ja hän tunsi, ettei osaa/pysty/jaksa olla tarpeeksi tukena tai että mikään ei saa minua piristymään niin hän kait koki epätoivoa ja tuli ärtyisäksi. Miehet reagoivat usein vihalla pelkoon. Ehkä miehesi pelkää, että ei osaa tukea sinua tarpeeksi tai hänen tukensa ei riitä tai auta sinua? Tämähän on vain arvailua, mutta kerron vain omaa kokemusta.

Toivottavasti kauppareissu meni hyvin🙂🌻

Hei arka
Ei mieheesi varmaan tarkoittanut paha. On varmaan huolissaan sinun voinnista.
Riesa tuskin olet.Kunpa jaksaisi uskoa että elämällä on minullekin vielä jotain
annettavaa. Pitäisi vain yrittää voittaa tämä ahdistus ja paha olo. Ei voimat riitä.
Olin tänään töissä. Tuntui päivä pitkältä. Tuntui ettei jaksa. Niin kauan mennyt
heikoilla yöunilla. Tuli vielä työkaverin kanssa ongelmia. Tuli taas selväksi etten
ole yhtään mikään. hänen mielestään. Vaikka kuin yritän olla välittämättä se sattuu.
Tiedän että pystyisin parempaankin . Minulta vain se viimeinenkin itseluottamus mennyt.
En enää edes välitä enkä uskalla edes yrittää. Nyt on mieli maassa ja ahdistaa.
Pelkään mennä töihin. Ajatuksetpyörii päässä
Mukava kuulla että viesteistäni ollut sinulle apua. Jatkan rukoilua puolestasi. Mukava
myös että jaksat vastata. Saa edes jollekin kertoa asioita.
Pääasia että kävit uimassa. Oliko siitä yhtään apua mielialaan?. Yritän jatkaa kävelemistä
Samoin kuin jumppaa ja kuntosalia. Minä olen kyllästynyt olemaan tälläinen läski
Kotikuntoutus jatkuu tällä tietoa elokuun loppuun.
Voisiko tämä tukihenkilä auttaa sinua jos puhuisit asioista? Eipä silti emme mekään
minun ahdistuksesta ym puhu. Siksi odotankin yhteydenottoa psykiatrian polilta.
että pääsisi jutteleen.Tulipa tässä nyt tekstiä

Paljon voimia sinulle
🙂👍

Hei AK ja Sarrukka!
Kiitoksia paljon viesteistänne! Ja Sarrukka, kiitos kun jatkat rukoilua puolestani, min
äkin rukoilen puolestasi.
Osuit AK oikeaan siinä että syy mieheni vihastumiseen voi olla riittämättömyyden tunne. Hän sanoi itsekin että oli vain niin huolissaan. Olen yrittänyyyt esittää että voin paremmin kuin voin juuri siksi etten aiheuttaisi huolta hänelle ja olen luullakseni muuten onnistunutkin aika hyvin, vain nämä yövalvomiset saavat hänet noin huolestumaan. Olen ennenkin huomannut että huoli saa hänet räjähtämään, esimerkiksi tyttärelle on huutanut puhelimessa kun tyttö on viipynyt liian kauan iltalenkillä eikä ole ensin vastannut puhelimeen. Yritän kyllä jatkossakin käyttäytyä niin ettei mieheni tarvitsisi olla koko ajan huolissaan, esim. IM-ajatuksistani en ole kertonut hänelle vaan olen purkanut niitä täällä.
Sarrukka, ikävää että töissä työkaverisi pahoitti sinun mielesi. Onko sinun työpaikallasi yleensäkin huono työilmapiiri? Olen vähän kateellinen sinulle tuosta työpaikasta. Kun minäkin jotnkin tunnen että pitäisi olla töissä. Toivottavasti työsi ei ole liian raskasta. Vai jatkuu kotikuntoutus elokuun loppuun. Haluaisitko jatkoa? Minä haluaisin tukihenkilön jatkavan vielä elokuun jälkeenkin, en tiedä onko jatkoa luvassa. Nyt on yö kun kirjoitan tätä ja ulkona riehuu ukonilma. Toivottavasti mieheni ei nyt herää yöllä ja saa minua kiinni valvomisesta. Toissapäivänä nukuin 7.5 tuntia päivällä ja sitten yön perään. Eilenkin nukuin kahdet päiväunet joten univelat on nyt kuitattu ja ei olekaan ihme että heräsin yöllä. Toivottavasti psyk.polilta coitetaan sinulle pian.
Kiitos vielä kerran AK ja Sarrukka että laitoitte viestiä.Se oli tärkeää.

Ahdistaa,masentaa ,itkettää. En jaksa tätä elämää. On niin paha olla. Ei töissä
kovin huono ilmapiiri ole. Minut vain jätetty kaiken ulkopuolelle. Olen välttämätön
paha jota pitää sietää joka toinen viikko. Minun pitäisi olla kiitollinen että on töitä.
Ennen olinkin. Nyt raahustan työpäivästä toiseen ja odotan että vapaa alkaisi.
Rinnassa puristaa tuntuu ettei pysty hengittään. Toisaalta vapaaviikot pitkiä kun
yksin joutuu olemaan.Sekin ahdistaa. Missään ei hyvä olla. Tuli sekavaa tekstiä
parempaan en pysty tämän olotilan vuoksi

No, täällä yksi surkea "itku-iikka" (onneksi ei enää kovin usein) myös kirjoittelee.
Uskon Jumalan johdatukseen, sillä eilen kun kirjoitin mitä kirjoitin niin jo tänään sain siitä muistutuksen missä ennen elin. Ja olen tosi kiitollinen että olen uskaltanut jättää ne ihmiset taakseni jotka yrittivät mitätöidä minut. He taas yrittivät kun jouduin olemaan heidän seurassaan. Paha mieli tuli, kun tajusin etteivät he muutu, eivät kai koskaan. mutta minä olen muuttunut, siitä kiitos Jumalalle.
kaikki alkoi jo lapsuudessa, omassa lapsuusperheessä, pahoinpitelyä, alistamista, kiusaamista, kilpailua kaikkea vahingollista. Ja se jatkui nuorena ja aikuis-iässä. Minusta tuli liian kiltti, puhumaton ujo erakkomainen, joka ei suutansa avannut kuin humalassa, ja silloinkin usein vain itkemiseen tai vihaan.
Tänään muistin, miksi join ennen, miksi minusta tuli helposti alkoholisti.
Tuo mistä joku mainitsi, eli ulkopuolelle jättäminen on se rankin mitä voi ihmiselle tehdä. Julmaa touhua. Ja kun tarpeeksi kauan on siinä tilassa niin oppii siihen, eikä enää edes usko että on minkään arvoinen. Hyvin helposti sitten mieli kuvittelee jokapaikassa olevan samnalaista, eikä se kuitenkaan ole totta, mutta kun sitä tarpeeksi tapahtuu niin menee pitkä aika ennenkuin se korjaantuu ja uskaltaa pitää puoliansa.
Minun mielestä kaikki lähtee sitten siitä että uskaltaa puolustaa itseään ja omaa työtään jolla elää.
Lukekaa Suomen perustulakia, siellä sanotaan että jokasella on oikeus elää katsomallaan tavalla, olla työssä yms. Eikä niitä oikeuksia saa loukata.
Se kolahti kerran postin mukana, pieni opas Suomen perustulakiin ja itkin ja luin sitä. Se oli jotain ihmeellistä, minulla on oikeus elää.
Toinen asia on rukous. ilman rukousta en selviä enää. Se antaa voimaa kestää päivän kerrallaan päivän murheet.
Samoin minäkin häpesin sitä etten saa unta, yritin sitä peitellä, enkä suurin surminkaan olis uskaltanut puhua kaikesta muustakaan. mutta sitten tajusin että parisuhde on sitä että on rehellinen toiselle. Nyt en enää häpeä. Olen vain erilainen. Eikä mieheni minua moiti, ainakaan vielä. Kannattaa olla rehellinen, lääkärille, puolisolle, kaikille, se kannattaa pitemmän päälle.
Eteenpäin mennään, me erilaiset, silti ihmisenä täysin oikeuksin.

Hei Sarrukka ja Salainen55!
Sarrukka, pitäisikö sinun hakea sairauslomaa kun sinulla on nyt niin raskasta. Ikävää kun koet jääväsi ulkopuolelle työporukassasi. Mukava kun jaksoit kuitenkin laittaa viestiä tänne, voin kyllä samaistua kokemuksiisi sillä minuakin masentaa ja ahdistaa. Viime yönä sain kyllä nukuttua hyvin. Miten sinä olet nukkunut? Minä luen kahdentoista viikon hartauskirjaa jossa sanottiin että Jumala sallii ahdistuksen jotta ihminen oppisi turvautumaan häneen. Minä olen turvautunut Jumalaanjo pitkään, toivon että tämä ahdistus jo hellittäisi. Oletko sinä seurannut EM-kisoja. Minä olen, osin katsonut ja osaksi kuunnellut sohvalla maaten. Tänään kait on miesten keihäskisa joka on mielenkiintoinen. Sarrukka, jatkan rukoilua puolestasi.
Salainen55: On mukava lukea kun kerrot miten olet oppinut selviytymään. Minulle on arka paikka vaan tuo työ, aina kun siitä tulee puhetta niin koskee. Minä kun en enää ole töissä enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan enää. Oletko sinä töissä vai eläkkeellä? Olen yrittänyt jaksaa päivän kerrallaan, uimassakin kävin vaan en jaksanutkaan uida kilometriä niinkuin olin suunnitellut, vaan uin vain 250 metriä. Otti alaselkään ja niskaan niin kovin. Olen yrittänyt noudattaa ohjettasi kiittää Jumalaa aamulla ja illalla. Joka päivä en ole tähän pystynyt. Kiitän kyllä perheestä ja unesta mutta että kiittäisin koko päivätä se on ollut vaikeaa. Jatkan kuitenkin yrittämistä.

Hei. Olen eläkkeellä, joutunut jo kauan ennen oikeaa eläke-ikää. Ensin se oli suuri häpeän aihe, tunsin olevani ihan tarpeeton koko maailmaan. Mutta kun aika kului niin tajusin, että onhan elämässä muutakin kuin työ. Ja kun olin kuitenkin mukana mielenterveysjutuissa ja muissa vertaistukiryhmissä niin huomasin, että voin elää ja olla ihan kuin muutkin, oman kaltaiseni. minusta ei enää tule työtä tekevää, liian kauan olen ollut pois työ-elämästä, vaikka vieläkin olisi varsinaiseen eläke-ikään aikaa.
Niinkuin kerroin kaikki meni vinoon jo lapsuudessa, liian herkkä ja arka olin puolustamaan itseäni, mieluummin annoin olla. Se on se minun vika, liian arka ja herkkä. ja sitten virhe oli ammatinvalinta. Ei siihen aikaan ollut pienellä paikkakunnalla valikoimaa mihin kouluttautua ja taas esteenä arkuus yrittää. Eihän arka ja pelokas ihminen kykene olemaan sellaisessa ammatissa missä olin. Mutta sinnittelin kuitenkin aika pitkään ja alkoholi oli minun lääkkeeni, jaksoin aina viikon työt kun tiesin että saan lohtua juomisesta. Mutta kuten tiedetään alkoholi ei pidemmän päälle ole hyvä lääke, päinvastoin se tuhosi sitten loputkin vajavaisesta itsetunnostani. häpeä ja syyllisyys oli kova. Mutta vertaistuen avulla selvisin siitäkin.
Ja parasta minulle oli Jumalan löytäminen raitistumisen myötä, se on paras tuki ja turva.
Siitä sain voimaa muuttaa paikkakuntaa ja etsiä paikkaa missä koin saavani elää rauhassa, ilman ahdistusta ja häpeää. Täällä olen jopa ollut osa-aikaisesti työssä.
Nuorempana koin, että sain leiman otsaani ja kukaan ei huolinut minua, en enää kelvannut mihinkään kun sairastuin ja olin elänyt muutenkin epäsovinnaisesti.
Täällä olen saanut olla rauhassa jo monta vuotta, ja en kyllä aiokaan yrittää mennä sellaisiin "seurakuntiin" tai ryhmittymiin missä joutuisin taas arvioitavaksi. Ikävä kyllä koen, että ihmiset ovat julmia toisilleen.
Kuolemantapauksen johdosta jouduin olemaan suvun kanssa tekemisissä ja tuo edellinen kirjoituksenikin on kuohuntaa niistä tunteista mitkä heräs,i kun muistot tuli mieleen. En olekaa parantunut niistä muistoista, tuskin koskaan paranen, mutta jo tiedostan ne, ainakin jälkikäteen. Tänään on jo helpompi. Eilen itkin ja surin kaikkea mennyttä ja luopuminen sekä hyväksyminen tapahtui. mennyttä ei voi muuttaa, enkä ihmisiä sieltä, he ovat mitä ovat. Jotenkin olen kait antanut anteeksi. ja näen sen hirveän kilpailun ja itsensä esiin tuomisen pakon mikä heissä vallitsee, ja siihen tarvitaan aina joku jota painaa alas, joku jota naureskella. Jotenkin ymmärränkin heitä, kilpailua rakkaudesta, huomiosta, kaikesta.
Mitään muuta en nyt rukoile kuin sitä, etten itse koskaan syyllistyisi vähempi-osaisen nauramiseen, vähättelyyn.
Olen tosi kiitollinen etten tarvitse enää olla siellä missä olin. Kyllä paikkakunnan vaihdolla oli minulle valtava parantava vaikutus. Siitä olen Jumalalle kiitollinen.

Hei Salainen55!
Kiitos kun kirjoitit! On kyllä mukava lukea miten löysit Jumalan raitistumisesi myöt ä ja kuinka hyvin olet osannut itseäsi hoitaa kipeitten kokemustesi jälkeen. Minä olen tmuuten myös tyytyväinen etten asu enää samassa paikassa kuin lapsuuteni ja pitkälle aikuisuuteen. Ei tarvitse nähdä sukulaisia eikä nuoruudenkavereitä. Minä kun häpeän tätä eläkkeellä oloa, ehkä vielä joskus olen töissä. En kylläkään taitaisi saadakaan niitä töitä vaikka hakisin. Minulla ei aika tahdo vaan kulua.En pysty katsomaan televisiota kovin paljon ja lukemiseen keskittyminenkin on vaikeaa. Paljon makoilen vaan sohvalla. Eräänä iltana kun makoilin tuli tytär yhtäkkiä moiskauttamaan suukon poskelle ja sanoi että ihana mamma. Tuon yritän muistaa kun itsemurha-ajatukset käyvät päälle. Tyttäreni rakastaa minua, samoin miehenikin taitaa rakastaa minua. Mutta onhan minulla kova kuoleman halu. Voi kunvoisin toipua ja alkaa taas nauttimaan elämästä. Pelkään että olen huono naisenmalli tyttärelleni mutta kyllä hänellä näyttää menevän hyvin. Koulu kiinnostaa ja kavereita on paljon samoin kun tulevaisuudensuunnitelmia. Ja on meillä ainakin aikaa hänelle. Ja hän näkee kotonaan vanhempiensa välistä rakkautta. Minun olisi vaan jaksettava elää.

Hei Arka!
Lueskelin muutamien viestiketjujen viimeisimpäiä juttuja. En halua olla ikävä, päinvastoin tunnen myötätuntoa, mutta haluan myös ravisuttaa. Itsekin mietin - ja erittäin tn erittäin pian toteutan IM. Mikä tuossa eläkeasissa on niin kamalaa? Olet varmaankin tehnyt töitä vuosikausia ja sitten tuli tilanne, ettet jostain syystä kestänyt.. Inhimillistä! Ja saadun eläkkeen olet ansainnut. Miksi et siitä voisi iloita? Monet joutuvat kamppailemaan vuosikausia huonossa kunnossa saadakseen eläkkeen ja kuntoaan vastaavan toimeentulon. Niin, sinusta ei tullut sairaanhoitajaa. Jostain syystä asiat niin menivät, mutta varmasti teit arvokasta työtä! Olet ollut kelpaava puolisoksi ja saanut mahdollisuuden tulla äidiksi!!!! Elämän tärkeimmät asiat! Itselleni vain haavetta. Ja sellaiseksi jäivät.. Sinula on mahdollisuus nähdä kodissasi ihminen ja puhua joka päivä. Itselläni ei. Kerrot kokevasi rakkautta - ja mikä on tärkeämpää? Entä jos hyväksyisit, että asiat nyt ovat näin: sinusta ei tullut sairanhoitajaa, olet eläkkeellä?? Kasvatit lapsia ja teit työtä. Mitä häpeällistä tuossa kuviossa on? Ja mikä estää toimimisen? Varmastikin jotaini harrastustoimntaa löytyy.. Voisitko ajatella pystyväsi antamaan itsellesi rauhan ( ja hyväksymään), että asiat nyt näin? Ja havahtumaan siihen, että sinulla on paljon syitä elää! Rakkaasi tarvitsevat sinua!

Hei Sylvia!
Älä tee itsellesi mitään pahaa! Kirjoittele tänne ja yritä jaksaa eteenpäin. Kiitos kun olit lukenut ketjuani ja kirjoitit minulle paljon asiaa. Totta on että perhe on elämän tärkein asia jos sellainen on. Ja se minulla on. Minulla vaan pyörii koko ajan tuo työasia mielessä ja siksi suunnittelen IM. Ahdistusta on niin paljon. Kumpa saisin Oxaminia tulevaisuudessa että edes kahdesti viikossa saisi ottaa.Saisi levätä. Nukuin eilen puoli kuudesta puoli kymmeneen ja vielä yön perään. Kiitin Jeesusta unesta.
Sylvia, rukoilin puolestasi! Älä tee itsellesi mitään pahaa vaan kirjoita uudetaan!

Hei Arka ja Sylvia ja muut itsemurhaa suunnittelevat. Kun luen täällä huomaan että kannustatte toisanne olemaan tekemättä pahaa itselle, siis sehän on jännä juttu että tiedostatte että se on paha asia kun tekee itsarin.
Olihan se aika kova paikka kun nuorena ollessani kaveriporukassa oleva uhkaili itsemurhalla koko ajan ja sitten teki sen humalassa. Meille jälkeenjääville jäi siitä varmaan traumat, eikä silloin ollut mitään kriisi-apua. Ja aikuisena on monta kertaa tapahtunut, että joku tekee itsemurhan. En tiedä mikä siihen vetää ihmisiä. Miksei ole enää mitään iloa ja toivoa?
Minulla on myös ollut ajoittain itsemurha-ajatuksia, en sitä kiellä, ja ne oli vaarallisia aikoja, mutta ihmeen kaupalla selvisin niistä. Minun itsemurha ajatukset lähti kait siitä, että join ja käyttäydyin rumasti ja siten jouduin häpeän valtaan, siis nuorena. Aikuisena avio-ero oli koettelemus pienellä paikkakunnalla ja ystävien puute, silmätikkuna oleminen. Tai ainakin niin itsestä tuntui. Juominen vain lisäsi hankaluuksia. eristi muista ihmisistä kun aloin hävetä itseäni. kaikenlainen epä-onnistuminen opiskeluissa ja työssä on aiheuttanut myös samoja tunteita, häpeä ja epätoivo saavat sen aikaan. Mutta ajan myötä ja kun ikää tulee niin tajuaa ettei ne olekaan se kaikkein tärkein asia. ja sylvialle sanoisin, että olen joutunut olemaan vuosia yksin, hyljättynä, jonka kyllä aiheutin itse kun erakoiduin omaa häpeääni. Ei yksin oleminenkaan ole huono asia, eikä se ole epä-onnistumista, on paljon asioita joihin tarvitaan yksinäisyyttä ja se kannattaa käyttää hyödyksi, eli mieti mitä voit alkaa tekemään sellaista mihin tarvitaan yksin oloa, ehkä kirjoittaminen, taide, jokin muu?
Hyvää päivän jatkoa!
sanotaan että ylpeys on epätoivon nurja puoli. Mitä mieltä olette, onko näin?