Viimeisiä lomapäiviä vietän. Pelottaa lähteä töihin. Miten taas selviydyn päivän
töistä. Ei kivaa kun koko ajan ahdistus ja pelko seurana. Kävin tänään
kotikuntouttajan kanssa kuntosalilla. Ihan mukavaa. Tuolla vain laitteita kovin kauheasti.
Käymme yhdessä muutaman kerran . Toivottavasti saan rohkeutta käydä yksinkin.
Nyt taas istun yksin hiljaisuudessa ja mietin miten saan ajan kulumaan. Tuntuu
ettei huvita mikään. Eilen kävin kirjastossa tilaamassa kirjoja joista jossain palstalla
puhetta. Oliko ne nyt Elämälle kyllä-toipumisopas nimisiä. Pitäisi jotenkin saada ote
elämään .Löytää se elämisen ilo. Se on jossain sisimässä hautautuneena huonojen
ajatusten alle.

Hei Sarrukka!
Voi kun kuulostaa niin tutulta ajatuksesi että pitää yrittää saada aika kulumaan jotenkin ja mikään ei huvita. Elämäniloa ei tunnu olevan. Kiva että kotikuntouttaja kävi kanssasi kuntosalilla, minullakin tukihenkilö lähtee kanssani uimahalliin. En tiedä yrittäisinkön laihtua, tuntuu turhalta, haluaisin vain kuolla. Olisiko sinulla Sarrukka mahdollisuuksia päästä kokoaikaeläkkeelle? Vai haluaisitko edes? Minun on edelleen vaikea sopeutua eläkkeellä oloon. Häpeän, tunnen itseni turhaksi, haluan kuolla. Onko sinulla ylipainoa muuten? Minulla on parikymmentä kiloa. Ei tee mieli ostaa vaatteita kun mikään ei näytä hyvältä. Ei kyllä olisi rahaakaan. Tulisipa syksy pian, en jaksa tätä kesää. Rukoilen puolestasi Sarrukka. Toivotan voimia meille molemmille.

Tsemppiä Sarrukka, älä anna periksi. lähde kävelylle, mene ulos hengitä raitista ilmaa, tee jotain muuta kuin istut kotona. Joka päivä jotain tekemistä, ihan pientä ja iloitse siitä.
usein se mielentevreys alkaa siitä että aloittaa ihan pienestä, vähäpätöisestä. sellaisesta mitä ei pidä edes arvossa. Minullakin taisi olla ehkä liian suuret odotukset millaista elämän "pitäisi" olla? tavallinen elämä pienine juttuineen ei ehkä tunnu "oikealta" kun muut hehkuttelee jossain jotain muuta, televisiossa tms.
Kerronpa oman tarinan yhden vaiheen: olin ollut jo monta vuotta masentuneena, ahdistuneena ja vaikka mitä olotilaa oli. Sitten yhtenä päivänä olin leipomassa pullaa, vaivasin taikinaa ja yhtäkkiä se "tuntui" käsissä mukavalta, leivoin ja paistoin niitä ja se tuntui ihanalta. Sitten eräänä päivänä tiskatessa tuntui upealta liottaa käsiä lämpimässä vedessä. Samoin kun pesin ikkunat ( jotka oli ollut pesemättä pari vuotta), mikä ihanuus. Siitä se alkoi. oli uskomatonta tajuta että paraneminen alkaa noin pienestä, eikä siinä olekaan mitään muuta kuin ihan niitä tavallisia arkisia askareita. sen jälkeen aloinkin miettimään että eihän hyvään elämään oikeasti muuta tarvita, kuin turvalliset arkiset askareet. Näin oli minun kohdalla, mutta jokaisella on oma tarinansa.

Hei Arka! Uutena täällä lueskelin ketjuasi. Ikävä tilanne. Mutta voisitko mitenkään yrittää hyväksyä, että nyt ainakin toistaiseksi olet eläkkeellä (ei välttämättä lopullinen asia)? Ei varmasti maailman kamalimpia asioita!!!! Vaikka sattuukin...Käsittääkseni olet tuossa tilanteessa, koska tarvitset toipumista. Seurauksena vaikeista asioista. Anna itsellesi aikaa toipua! Perheesi vakuttaa todella merkittävältä positiiviselta ja kannustavalta asialta tilanteessasi. Jo senkin takia kannattaa taistella! Jo toiseen ketjuun kirjoittelin painoasioista. Tiivistettynähän painoon vaikuutaa saadut (syödyt) ja kulutetut (perusaineenvaihdunta, liikunta) kalorit. Jos painoasia vaivaa, niin voisitko ajatella esim. kävelylenkkeilyä? Ei ole kallista! Käsittääkseni miehesikin on kotona eli voisitteko yhdessä lähteä lenkille? Olisi samalla yhteistä aikaa "ei-passiivisena -tv:n-ääressä". Ja tv:täkin ihan varmsti ehtii katsoa.. Tykkäätkö valokuvauksesta? Ulkoillessa voisi vaikka ikuistaa jotain kaunista, mitä reitin varrella näkee.. Entäpä lemmikki, kuten koira? Olisi varmasti terapeuttinen - ja vaatisi ulos! Ja jos painoasia ongelma, niin pienikin edistysaskel varmasti motivoi eteenpäin! Ja palkintona edistymisestä vaatteet mahtuvat päälle, tai sitten peräti uusia pienempiä. Ja Ilmeisesti luskelet. Voisin suositella mindfulnessiin (tetoinen läsnäolo) liittyviä kirjoja, kuten Kabat-Zinnin teokset (usein mukana myös harjoitus-CD, kielenä englanti). Paljon olisi mielestäni muitakn hyviä kirjallisuuslinkkejä. Esim. todella selkeä on seuraava teos: Sarah Silverton (alkusanat Jon Kabat-Zinn): Mindfulness, Tietoisen läsnäolon läpimurto, Vallankumouksellinen tapa kohdata kiire, stressi, ahdistus ja masennus. Hyä kirja, vaikkei mistään ihmemmästä problematiikasta kärsisikään. Jo pelkästään nykymaailman kiireet saavat unohtamaan läsnäolon nykyhetkessä. Usein on mielessä menneet ikävyydet /nykyhetken kauheus / ahdistava tulevaisuus. Sen sijaan, että eläisi täysillä nykyhetkessä. Kyse ei todellakaan ole mistään ylionnellisuusoppaistam joita en itse voi sietää. Vaan ihan asiaa. Ja vaatii harjoittelua. Suosittelen! Ehkä kaikki mainitsemani tuntuu turhalta. Mutta yritin keksiä.. Oleilemalla ja vain tappamalla aikaa asiat tuskin korjaantuvat..

Hei arka
En usko että minulla olisi mahdollisuuksia kokoeläkkeelle. Kyllä minä toisaalta haluaisin.
Tuntuu tosiaan ettei voimat enää riitä työntekoon. Jatkuva stressi ja kiire ahdistaa
Kun tuntuu etten ehdi tehdä hommia ajoissa hermostun ja ahdistun virheitä tulee-
Toisaalta kyllä tunnen olevani oikealla alalla ammattia en vaihtaisi. On minulla
ylipainoa varmaan n.20kg. Olen yrittänyt laihduttaa ja saanutkin muutaman kilon pois.
Ne kuitenkin tulleet takaisin. Käyn vapaaviikoilla kävelyllä melkein joka päivä. en
mitään pitkiä matkoja. Yrittänyt vaihtaa ruokavaliota terveellisemmäksi. Siinäkin
tulee repsahduksia. Kaupoissa kateelisena katselen nättejä vaatteita. Minu päälläni
ne näyttäisikamalalta. Mikä sinulle on vaikeaa ajatuksessa eläkkeellejäännissä?
Varmaan mukava käydä uimahallissa? Käyttekö joka viikko?

muistan sinua rukouksissani 🙂👍. Paljon voimia sinulle🙂

Hei salainen 55
Kiitos hyvistä neuvoista🙂. Pitää kokeilla jos vaikka apua.Rentoutuskasetteja olen
kuunnellut. Minulla on myös mindfulness kirja ja cd. En vain ole saanut aikaiseksi
lukea sitä enkä tehtyä harjoituksia. Totuushan on että vain minä itse voin pahaiten
auttaa itseäni.

Hei Pirjetta, Salainen ja Sarrukka!
Kiitos Pirjetta pitkästä viestistäsi. Ehkäpä saisin aikaiseksi kokeilla vaikka tuota mindfullnessia, kirjastosta jos löytyisi. Olet oikeassa että pitäisi hyväksyä tämä eläkkeellä olo, on vain niin vaikeaa, joka päivä tulee työpaikkoja katseltua mutta ei ole ollut mitään minulle sopivaa. Häpeän tätä asiaa enkä ole kertonut tätä edes lähimmille ystävilleni. Heille aion kyllä kertoa kun aika on sopiva.
Sarrukka kiitos kun muistat minua rukouksissasi. Ajatus siitä antaa voimia. Ja Salainen, totta on että pienin askelin joutuu yrittää mennä eteenpäin, minäkin leivoin pullaa eilen, korvapuusteja, ja kakkuvuoan aion ostaa ja alkaa tekemään kakkuja. Siinä olisi mukavaa yhteistä puuhaa tyttären kanssa. Hänen kanssaan on mukava tehdä jotain yhdessä. Hänellä alkaa kesätyöt ensi tiistaina. Toivon että siitä tulee hyvä kokemus. Ja ensi maanantaina ehkä menen sinne uimaan. Olen kahden vaiheilla tuon uimisen kanssa, en tiedä rupeanko tekemään sitä säännöllisesti. Tekemisen puute on yksi suurista ongelmistani mutta pelkään että jos alan uimaan säännöllisesti mietin kuitenkin vaan koko ajan että voisin nyt olla töissä jos olisin valmistunut. Se ajatus on niin tuskallinen ja raskas ja tahtoo olla mielessä koko ajan. Uimahalli menee kiinni ens viikon jälkeen kolmeksi viikoksi. Ajattelin kuitenkin yrittää maanantaina mennä ja sitten toisen kerran torstaina kun tukihenkilö tulee mukaan.

Hei arka,
Haluaisin vain sanoa että olet ihmisenä yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin. Eihän ammatti ja titteli ja raha ihmisen arvoa määritä.
En tiedä mistä johtuu että osa ihmisistä tuntee itsensä huonommaksi kuin muut (minä mukaan lukien) ja pienentää itseään.
Minä olen tehnyt paljon vääriä valintoja ja syyllistän itseäni suurin piirtein kaikesta mitä olen tehnyt ja sanonut. En tiedä miten, mutta jotenkin se mennyt pitäisi pystyä jättämään taakseen ja hyväksyä se mitä on.
Toivon, että löydät oman arvosi ihmisenä!

Hei Arka. Miten olisi jos rukoilisit tuon asian puolesta, että menneisyys ei anna rauhaa vaan mietit edelleen jotain ikivanhaa asiaa jossitellen. Sanot uskovasi Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. oletko lukenut raamattua? sillä raamatussa luvataan että kaikki mitä pyydätte uskoen ja luottaen, te saatte sen. oletko oikeasti pyytänyt Jumalaa poistamaan nuo ajatukset? Eihän Jumala valehtele, vaan haluaa auttaa, kaikkia ihmisiä.
Aina kun nuo ajatukset tulee, sano niille "menkää muualle minua kiusaamasta, Jeesus on kanssani". teet sen joka kerta kun eka pieni ajatus tulee joka alkaa jossitella.
Nykyään olen alkanut ajattelemaan etti kukaan terapeutti, ei uskonlahko, ei mikään voi minua auttaa ellen itse auta itseäni. usko ja tee sen mukaan mikä on oikein. En halua ajatella pahoja ajatuksia, jossitella mennyttä ja olla surkea.
Muutama vuosi sitten laitoin jääkaapin oveen lapun jossa luki :" ja se surkiana istuminen saa luvan loppua!" Kun sitä joka aamu katsoin, en voinut kuin nauraa.
Ja toinen lappu myös ilmestyi viereen:"Älä taaksesi katso. älä sivuille vilkuile. Mene eteenpäin sitä tietä jota lähdit kulkemaan." Tuo lause on raamatusta ja kun sanon olevani uskossa, en voi enää murehtien kulkea koska Jumala pitää meistä huolen!

Hei yksinyksinäinen Ja Salainen55!
Kiitos kun kirjoititte. Kiitos Yksinyksinäinen kun sanoit ettei tittelit tai raha merkitse niin paljoa ja kiitos Salainen kun pidät Jumalan sanaa esillä. Minä pidän raamattua yöpöydälläni ja joskus luen alleviivaamiani jakeita Uudesta Testamentista. Kovin syvällisesti en ole raamattuun perehtynyt, lähinnä hengellisten kirjojen kautta olen ikäänkuin välillisesti tutustunut eri kohtiin raamatussa. Nyt luen David Willkersonin kirjaa kärsimyksestä. Raamatussa sanotaan "maailmassa teillä on ahdistus". En tiedä tarkoitetaanko tuolla sitä kun alkuseurakunnan kristittyjä vainottiin vai yleensä ahdistusta. Haluaisin olla jotenkin Jumalan käytössä. Jonkun verran esirukoilen tukinettiläisten puolesta mutta muuta tointa en ole itselleni keksinyt. Vaikea on saada päiviä kulumaan ja ahdistelee aika lailla.Odotan vaan että saisin taas reseptin Oxaminista. Tänään olen tiskannut ja käynyt kaupassa.
Jumalan siunausta teille Yksinyksinäinen ja Salainen55!

hei ,olen aikku ja yritin itsemurhaa keväällä ,ja otin lääkettä ja viinaa niin paljon että henki piti mennä ,tai menikin ,mutta sielä rajantakana oli valo (jumala ) sanoi että mun aikani ei ole vielä .tulin takaisin ,ja väkisin hoitoon .mutta sitten tuli elämänhalu .en enää halua kuolla .en tiedä johtuiko tämä lääkeistä vai keväästä .vai johtuiko se rakastumisesta ,tunsin niin suuren rakkauden ,tämä ihminen ei tiedä asiaa ,miten paljon sai aikaan .ja luulin että näin ei voi enää tapahtua .en oli enää missään tekemisissä tämän ihmisen kanssa .mutta se muutti mun elämän ,nyt rakastan metsää ja yksinäisyyttä ,olen kotona ja yksin ja onnellinen yksin .t:aikku2

hei. Olen lukenut noita pikkukirjasia Elämälle-kyllä sarjasta. Saan niistä paljon nyt, siis kun aikaa on kulunut siitä kun raitistuin. Näköjään pitää antaa ajan kulua, ennekuin asiat alkaa valkenemaan ja pääsee irti joistain ajatuskuvioista joita on päähänsä saanut, jostain mistä lie.
Yhtäkkiä vain vapauduin jostain kummallisista ajatuksista joita olin aina vain uudestaan ajatellut. etten muka voi mennä lapsuudenmaisemiin enää koskaan, ettei ihmsiet siellä unohda koskaan millainen olin ja mitä tein. Häpeä oli liian voimakas ja syyllisyys. Mutta ajan kans ja nyt kun tajusin että en joillekin asioille voi yhtikäs mitään, ne on ja pysyy, mutten tartte elää enää niiden mukaan, ne ovat menneisyys ei tulevaisuus.
Häpeän tunne tosiaan sitoo aikalailla ja ainakin minut pisti elämään sellaista "kuori-elämää", kuin yrittäisin jotenkin tämän elämän kahlata läpi ja selvitä kunnialla. Häpeä estää ilon. Häpeä estää nauttimasta mistään.
Jumala on suurempi kuin häpeän tunne.
Jouduin häpeän valtaan jo ihan pienenä lapsena, kun minut nöyryytettiin julkisesti, opettajan ja muidenkin taholta. Se jatkui vielä ammattikoulussa, kun olin arka ja ujo kysymään mitään opettajalta ja tein virheen, opettaja nauroi ja pilkkasi minua tyhmäksi kaikkien muiden oppilaitten edessä. Nyt vasta sitä kehtaan muistella. Ja sitten sama jatkui eräässä toisessa koulussa myöhemmin, ihan samlla tavalla.
Sitten niitä häpeän aiheita tuli koko ajan lisää kun aloin käyttämään alkoholia ja tupakoin niin menin tosi välinpitämättömäksi. Nyt uskoon tulon jälkeen noita asioita on pitänyt selvittää ja tuo häpeän tunne on ollut hankalin, samoin syyllisyys. Erottaa asiat toisistaan aikuisella tavalla, ei neää mennä siihen tunteeseen missä olen ollut, alistumiseen.
Olen ollut sellainen ihminen , että olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta epäonnistunut monessa asiassa, tai en ole kait hyväksynyt joitain asioita vaan tullut katkeraksi kun en ole saanut just sitä mitä muka tartten. nyt kun ajattelen jotain kaipaamani asiaa, niin järki sanoo ettei se olisi kuitenkaan ollut hyväksi minulle. tai olen ollut silloin niin alistunut ja tuntenut oloni vähäiseksi etten ole jaksanut taistella itselleni jotain hyvää mikä olisi kuulunut minulle, nyt se on myöhäistä ja on tyydyttävä tähän. yritettävä tehdä tästä ja näistä resursseista paras mahdollinen elämä.
kiitos tukinetin olemassa olosta, saan tänne kirjoitella omia oivalluksia ja pääsen vapaammaksi kaikista painolasteista ja mielen vankiloista.

Hei Aikku2 ja Salainen55!
Kiitos kun kirjoititte! Antoi rohkaisua tuo mitä kirjoitit aikku että kohtasit Jumalan joka sanoi ettei aikasi ole vielä. Hyvä että tuskasi on hellittänyt ja sinun on parempi olla. Salainen, minäkin taistelen tuon häpeän ja syyllisyyden kanssa. En myöskään minä halua matkustaa kotipaikkakunnalleni, pelkään että törmään vanhoihin tuttuihin ja en tiedä mitä heille sanoisin. Häpeä eristää. Opinkohan minä ajan kanssa antamaan itselleni anteeksi? Olen noudattanut neuvoasi että taistelen vaikeita ajatuksia vastaan turvautumalla Jeesukseen. Häneltä pyydän apua. Ei minulla vieläkään ole elämänhalua mutta en ole tappanut itseäni vielä. Minä aina jaksan ihmetellä kuinka paljon perheeni rakastaakaan minua ja on ihanaa kun he osoittavatkin sen. Minäkin rakastan heitä niin mielettömän päljon ja teen mielelläni kotitöitä ja yritän olla mahdollisimman hyvä vaimo ja äiti. Se minua painaa kun en pysty töissä käymällä tienaamaan heille rahaa. Eläkkeeni on aika pieni ja joudumme turvautumaan toimeentulotukeen. Jos vain voisin antaa sen itselleni anteeksi.

Hei!
Nyt on valvottu yö takana ja pitäis taas jaksaa yksi päivä. Asioillakin pitäis jaksaa käydä. Onko teillä kertoa vinkkejä unettomuuteen, miten saisi nukuttua koko yön heräämättä jo tunnin kuluttua nukahtamisesta valvomaan.

Hei!
Jotenkuten jaksoin valvotun yön jälkeen käydä kaupassa ja laittaa ruokaa ja tiskata. Viime yönä nukuin 12 tuntia joten sain vähän kuitattua univelkoja. Mieleni on raskas, ahdistelee, itsemurha pyörii paljon mielessä. Salainen55 ja Sarrukka, jos käytte täällä netissä niin kirjoitelkaa.
Muutkin ovat tervetulleita kirjoittamaan ja vaihtamaan ajatuksia!