Hei arka

En ole jaksanut kirjoitella. Jotenkin mieli maassa. Olen ollut tämän viikon
töissä. Odotan vapaa viikkoa. Tuntuu että aivan voimat kaikki. Ei jaksaisi
työntekoa. Kirjoittele kuulumisia mukava tietää miten sinulla menee.

Hei Sarrukka!
Aika vähissä on voimat minullakin. Kotona olen ollut ja yrittänyt saada ajan kulumaan. Saan sähköhoitoa, vielä olisi kaksi kertaa jäljellä. Kotona luen ja kudon sukkaa. Harrastatko sinä mitään käsitöitä? Työpaikkojakin olen katsellut mutta ovat kaikki niin hankalien matkojen päässä. Kuntoutustukihan minulla vielä on. Mukava kun jaksoit kirjoittaa pitkästä aikaa!
Terveisiä myös sinulle Nancy!

Hei Äiti ja Nancy ja Vaeltaja-ihmettelijä ja Sarrukka!
Tulin taas katsomaan oletteko kirjoitelleet. Mietin paljon itsemurhaa, kumpa perheeni takia jaksaisin. Päivät ovat pitkiä, onneksi saa yöllä nukuttua.

Hei arka!

Rukoilimme seurakunnan raamattupiirissä puolestasi viime tiistaina. Esitin asian niin, ettet tullut millään lailla paljastetuksi tai tunnistetuksi, mutta asiasi tuli selkeästi läsnäolijoiden tietoon. Huokailimme yhdessä Herramme ja Vapahtajamme puoleen sinun asiasi tähden.

Menen taas huomenna samaisen seurakunnan tilaisuuteen ja pyydän jälleen seurakuntaa rukoilemaan sinun puolestasi. Muistan sinua myös yksityisissä rukoushetkissäni.

En halua enkä saakaan hengellistää vaikeuksiasi, mutta voin nämä kaikki ahdistuksesi ja itsemurha-ajatuksesi kantaa Hyvän Jumalan istuimen eteen Hänelle tiettäväksi.

Lämpimin terveisin

Vaeltaja-ihmettelijä

Hei!
Tänään olisi mentävä ostamaan tyttärelle oppikirjoja. Heräsin taas aikaisin.

Hei!
Missä olet Sarrukka ja ssinusta JP49 ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Minulla on vaikeaa, paljon itsemurha-ajatuksia. Mutta kun on tuo perhe. Huommenna lääkärinaika.

Hei arka. Kirjoittelen tänne joskus ja nyt luin tämän ketjun alkutekstit. olit aloittanut jo vuonna 2011 tänne kirjoittamaan ja kun nyt luin mitä nyt kirjoitat niin paljon on tapahtunut ja et onneksi ielä ole tehnyt itsellesi vahinkoa. Eli kirjoittamisella on hyvä vaikutus. Ja rukoilemisella.
Minullakin on aina välillä huonompi aika ja sitten taas parempi. Nyt olen joutunut olemaan suvun kanssa tekemisissä ja se saa minut aina kuohuksiin, alemmuudentuntoiseksi, kateelliseksi ja itseni perin epäonnistuneeksi ja huonoksi.
Siskoni ovat voimakkaita ja aika kärkkäitä arvostelemaan ja tuomitsemaan muita. Itse he eivät edes pidä sitä minään, eivät ymmärrä että se loukkaa jos ei hyväksytä tällaisenaan.
Mutta onneksi taas saan olla pois heidän läheltä ja ei tartte kuunnella niitä juttuja. Jo alkuperheestä, lapsuudesta asti juontaa tämä mitättömyyden tunne heidän seurassaan.
Syytänkö suotta muita jos tunnen sillälailla? Pitäisikö minun itseni muuttua ja alkaa jotenkin puolustautua? Mutta miten? sanominen saa vain riitaa aikaan, yleensä he selittävät sanomiseni "Että se on taas sitä sekoilua..." "Se on taas sillä tuulella".
Kun olen jäänyt eläkkeelle mielenterveyden takia on minua hyvin helppo aina syyllistää ja etsiä minusta se syy. Näin se vain menee.
kunpa en joutuisi nyt liian suuren ahdistuksen valtaan. Enkä joudukaan. Luotan Jumalan varjelukseen, muuta en voi. Ainoa joka voi auttaa ja vahvistaa on Jumala, vahvistaa itsetuntoani ja olemaan rauhallinen.

Hei Salainen55!
Kiitos kun kirjoitit ja puhuit Jumalata. Rukoilen Jumalalta nyt voimia tähän päivään. Tänään on lääkärinaika, vasta iltapäivällä kylläkin. Kirjoita Salainen uudemman kerran itsestäsi tänne, miten menee siskojen kanssa yms. Luen mielelläni kuulumisiasi.

Hei!
Sain lääkäriltä reseptin Opamoxiin ja kävin heti ne hakemassa. Lupasin ottaa vain kerran viikossa ja yritän pitää jatkossakin tästä kiinni että saan reseptin sitten jossain vaiheessa uusittua. Eläkkeestä oli puhetta, sairausloma jatkuu vuodella toukokuusta.Haluaisin töihin, käyn netissä katsomassa onko töitä.

Mieli on rauhoittunut. Hyväksyn itseni ja elämäni tällaisenaan, muuta en voi. Olen kokenut turhaksi miettiä kovin syvällisiä. Ennnen mietin ja itkin ja syyllistin itseni, häpesin itseäni ja koin olevani suvun turhake, ajattelin että joutaisin kuolla etten pilaa suvun mainetta, mutta kun ei sekään mitään ratkaise, päinvastoin.
Nyt on enää vain näitä muutaman päivän "ahdistuksia" ja sitten se helpottaa kun rukoilen että voisin antaa anteeksi ja pääsisin irti pahoista tunteista. Siihen pitää vain sitten uskoa.
Ja teen paljon käsitöitä nykyisin, kuntoilen, lenkkeilen ja ulkoilen. Pyöräily on yksi hyvä keino tuulettaa päätä.
Mutta mielestäni kaikkein tärkein on hyväksyä omat rajallisuudet, ei moittien itseä vaan rakastaen. Eräs laulu on ihana, en tiedä säveltä siihen mutta sanat tässä:
"Kun Jumala sanallaan sinutkin loi,
Hän samalla tarkoitti näin:
Sä arvokas oot,
sä osaat ja voit,
mä tuollaisna rakastan sua!"
Toivon että alatte kaikki ihmiset iloitsemaan ja rakastamaan itseänne sellaisenaan, tässä maailmassa joka vaatii niin paljon johon olisi kyettävä. Ja johon me kaikki emme kykene, silti on olemassa oikeus elää iloisena elämää jonka Jumala antoi. (heh, tais tulla saarna 🙂) mutta tarkoitan vain hyvää)

Hei Salainen55!
Kiitos saarnastasi, hyviä olivat rohkaisun sanasi. Rukoilisitko puolestani että kykenisin hyväksymään itseni tällaisena sairaseläkeläisenä. Itsekin ihmettelen että se on minulle niin vaikeaa kun ympärilläni on perhe joka rakastaa minua. Miehenikin osoittaa rakkauttaan minulle päivittäin sanoin ja teoin. Silti kuoleman halu on kova ja itsemurha pyörii mielessä. Tiedän että olen tärkeä perheelleni ja se on pitänyt minut hengissä vaikka ahdistus on kovaa. Kunpa saisin levätä. Voisin ehkä saada uimahallikortin siten että sosiaalitoimi maksaisi sen. Jospa siitä olisi apua että alkaisi päivittäin käymään uimassa.Ajatus ei näin etukäteen innosta minua yhtään mutta ajattelin kokeilla. On niin vaikea kehitellä sisältöä päiviinsa kun herään aina aikaisin jaheti aamusta piinaa ajatus siitä etten ole töissä. Mietin paljon itsemurhaa. Yritän jotenkin jaksaa.Jos vaan viitsit salainen jatkossakin kirjoitella niin ole hyvä ja tee niin. Oletko sinäkin muuten eläkkeellä? 'olet reipas kunviitsit kuntoilla ja pitää itsestäsi huolen. Rukoilin puolestasi siunausta sinun elämääsi. Kiitos vielä kerran kunkirjoitit.
Entä Sarrukka, oletko täällä? Ja mitä JP49: lle kuuluu?

ei arka!

Kuunteleppas seuraava linkki: http://www.youtube.com/watch?v=ILJFPrV2K6s
toivon, että saat siitä vahvuutta ja varmuutta elämääsi, kyllä se kantaa, sinuakin 😍

Voih.... Pystyn samaistumaan tekstiisi täysin.... Samat tunteet, samat asiat.... Kaipaan itsekin vastausta tuon häpeän, epäonnistumisen ja huonommuuden tunteiden käsittelyssä.... Pölvästi kävin kolme vuotta terapiassakin, mutta näin jälkikäteen tuntuu että se meni hukkaan, käytin ajan vain arkisen elämän turhautumisen ja stressiä aiheuttavien asioiden purkuun joka toki silloin helpottikin sitä arjessa selvitymistä.... Nyt kun taas, vain 7kk terapian loppumisen jälkeen, elämäntilanteet kuormittuivat (lapsen sairastuminen, teinien muutto pois kotoa, työttömäksi jääminen ja huono rahatilanne) ja ahdistus, väsymys, uupuminen, masennus palasi, tuntuu etten jaksaa enää ryömiä täältä mustuudesta ylös.... Olen tehnyt sen aiemmin jo kolme kertaa... Vain palatakseni tänne uudestaan... Näköjään turhaa ollut se kaikki... Olen liian herkkä ja huono selviytyjä...
Olen tällä hetkellä lähinnä jopa vihainen omille lapsilleni kun tarvitsevat minua ja vihainen siskoilleni sekä miesystävälleni kun tiedän heidän olevan vihainen jos jotain itselleni tekisin.... Mutta niin vain on... En jaksa enää ....eniten vihainen itselleni kun jännitän toteuttaa elämän lopettamista... Olenko vain laiska paska joka ei kestä arkea...kyllä!!!

Hei Mummikka!
Kuuntelin linkin kiitos siitä.Yritän ottaa päivän vainja hetken kerrallaan. Jos nuo itsemurha-ajatukset sitten vähenisivät. Kiitos mummikka vielä kerran!

Hei Nina2!
Vai olet sinäkin työttömänä ja masennus on saanut sinusta otteen. Itselläni on samanlainen tilanne -tai kuntoutustuellahan minä varsinaisesti olen. Paljon on aikaa tapettavana, minun on vaikea keksiä itselleni tekemistä. Olisin halunnut Punaisen Ristin ystäväksi ryhtyä muttapitäisi ensin käydä kurssi ja tällä paikkakunnalla ei kurssia nyt ole. En oikein keksi millä sanoilla sinua lohduttaisin mutta yritetäänkö elää eteenpäin päivä kerrallaan. Kirjoittele tänne kuulumisiasi niin saadaan vaihtaa ajatuksia. ymmärsin että sinulla on perhettä. Heidänkin takiaan kannattaa varmaan taistella, minullakin on perhettä ja sen takia on tarpeen yrittää. Rakastan perhettäni suunnattomasti. He ovat valtava lahja jonka elämä on antanut. Tytär käy lukiota ja pitäisi pitää opiskeluolosuhteet rauhallisina että saisi kohtuullisen hyvän todistuksen ja pääsisi sillä jatkamaan jonnekin minne hän haluaa. Mieheni on työttömänä. Toivottavasti saa jatkossakin olla sillä hänestä on tukea minulle täällä kotona. Olen itse katsellut työpaikkoja vaikka olen kuntoutustuella mutta ei ole ollut sopivia.
Mitä kautta aikoinasi pääsit terapiaan? Pitikö siitä itse maksaa paljon?