Hei Arka.

Olen lukenut ketjuasi kauan ja toivon todellakin, että synkässä mielessäsi elämä voittaa ja jaksat kuitenkin jatkaa. Olet äiti, se merkitsee paljon, se on jo yksi syyn pitää elämästä kiinni. Äiti on lapselle maailman tärkein ihminen. Sitä ei sanota useinkaan perhe-elämän arjessa ääneen, mutta niin se on. Elämälläsi on iso merkitys, älä unohda sitä.

Jaksaisitko ottaa yhteyttä seurakuntasi diakoniin? Itse sain sieltä suuren avun, kun uskalsin astua ison kynnyksen yli.

Arka, jaksa vielä yrittää elää. Sinulla on syy elää, olet tärkeä. Älä anna vielä periksi !

Yksi päivä kerrallaan.

Kiitos Vaeltaja-Ihmettelijä!

Hei arka

Toivottavasti olet löytänyt edes vähän iloa elämääsi. Sinulla perhe joka rakastaa
sinua. Yritä jaksaa. Toivon sydämestäni että sinullekin koittaa se parempi päivä.
Kävitkö joulukirkossa? Joku tuossa ehdotti seurakunnan diakonissalla käyntiä.
Minä olen käynyt täällä hänen juttusillaan. Tosi ymmärtäväinen ihminen. Puhuttiin
kaikelaisista asioista Kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa.
Itse en löytänyt joulumieltä. Kuuntelin netistä joululauluja samoin radiosta. Nyt
olen pitemmällä vapaalla. Ajatukset heittelee laidasta laitaan. Näiden kanssa vain
elettävä. Onneksi itsemurha ei ole käynyt mielessä.
olen tosi huono kirjoittaan asioista mutta tässä jotakin. Kirjoittele kuulumisiasi😉

Hei Kartastofiina ja Sarrukka.kiitos viesteistä. Yritän jaksaa varata ajan diakonissalle. Kirjoielkaa jatkossakin vaikka en nyt jaksa kirjoittaa pitkään.

Hei
Kirjoitelkaa kiltit ihmiset minulle

Hei arka. Miten voit? Minulla vapaata vielä tämä päivä. Pelottaa taas töihin
lähtö. Muutenkin mieli maassa. Tuntuu ettei elämässä mitään hyvää.
Vaihteeksi sataa lunta. Vuosi vaihtuu. Voi sitä raketin pauketta ja pitäisi
nukkua.

Toivotan sinulle ja kaikille tukinettiläisille hyvää uutta vuotta🙂👍.

Hei Sarrukka, kiitos kun kirjoitit
Olen ahdistunut koko ajan, haluaisin kuolla.
En jaksa kirjoittaa pitempään.

Olen tänne joskus kirjoitellut, ehkä yrittänyt luoda valoa siihen että elämä kantaa sittenkin, vaikeista ajoista huolimatta. Olen ollut lapsena, nuorena ja vielä aikuisenakin alistunut ja puolustuskyvytön siksi että jouduin kiusatuksi jo lapsuudessa ja en senjälkeen enää osannut itseäni suojella ja varjella pahalta. Nyt viime aikoina kun eräs läheinen ihminen hyökkäsi sanoillaan kimppuuni ja toi minun elämän synkät ajat esiin ja nauroi pilkallisesti niille, aloinkin yhtäkkiä puolustautua. Hitsi soikoon! en ole koskaan uskaltanut tehdä näin, koska olen pelännyt, että mitä tapahtuu jos sanon vastaan, torjun jonkun ihmisen, vaikka se olis kuinka rakas ja läheinen sukulainen. Minulle kaikein vaikein asia oli sittenkin oppia torjumaan pahuus toisen taholta ja sanoa, ettet minua kyllä enää pilkkaa ja moiti.
Nyt tunnen kauheaa pelkoa ja häpeää, että joudun naurunalaiseksi ja minua moititaan siitä, että sanoin vastaan tuolle ihmiselle, hän kun on aika näkyvä hahmo suvussa ja suulas. Pelkään mitä tuleman pitää. Mutta silti, en pelkää kuitenkaan sisäisesti, vaan olen aivan ihmeissäni kun tunnen hyvää oloa ja kuin iso painolasti olis otettu pois minun hartioilta. Menneisyyteni on ollut aina iso musta möykky ja varjostanut elämääni, en ole uskaltanut elää siten kuin Jumala varmaan olis minun tahtonut. tai pitänee ajatella niin että tämä oli minun elämänkulku ja kamppailu jonka nyt selätin. Jokaisella taitaa olla jokin asia minkä kanssa painia ja sitten viimein sen selvittää. Ilman uskoa ja rukousta en olisi koskaan ollut näin rohkea.
Joten rohkeasti vain, uskokaa vain hyviä asioita ja muistoja, kelatkaa vain hyviä asioita niin hyvää alkaa tapahtua.

Terve kaikille

Piti alkaa kirjoittelemaan kun ei meinaa jaksaa ja jotenkin se auttaa kun edes jotenkin saa kontaktia muihin ihmisiin joita ei tarvi pelätä. Olin keväällä täällä ja sen jälkeen menty kuin sumussa. Jotenkin alkanut tuntua ettei tästä paranekkaan kun kaikki hyvä ja itsellä ollut tavallaan joku rauhan olotila kuvitelmissa tulevaisuudessa ja se tuntuu lykkääntyvän koko ajan, se on kuitenkin ollut ainoa mikä on saanut jaksamaan. Nyt ei kertakaikkiaan saa tehtyä mitään ja olosuhteet on niin ettei voi jättää kaikkea taakseen, tarkoitan työelämää. Pelko on nyt kova ettei jaksa ja onhan noita lääkkeitä popsittu kohta vuosi, jotenkin ne hetkesi helpottaa, mutta samalla haluaa pitää itsensä kontrollissa ja ei ehkä syö niitä tarpeeksi, lääkäri kyllä varoittelee koko ajan että pitäisi syödä vähemmän. Se iso rauhan tavoittelu on mielessä ja voi olla että rohkeus puuttuu kuitenkin mennä täysillä sitä kohti. Että onko se muilla masennukset millä mallilla. Luulin ettei se enään voi pahentua melkein vuoden takaisesta mutta näyttää ainakin minulla menevän niin. On niin paljon tätä tarinaa kertynyt että romaani varmaan tulisi kaikesta mitä tässä on töpeksinyt työelämässä, yrittäjänä koittanut olla mutta ei enään jaksaa taistella. Yöt on unia koko ajan, tuntuu että ne vaihtuvat lennossa aina toiseen, ei niitä muista kuitenkaan, väsyttää vain ja kauhea skarpaaminen että pääsee liikkeelle. Mutta on sitä kipinää jäljellä ja hyvää uutta vuotta kaikille.🙂👍

Hei Salainen 55 ja JP49!
ititos kun kirjoititte, oli mukava lukea kun jaksoitte kirjoittaa pitkään. Toivon teille molemmille parempaa oloa, Salainen älä suotta pelkää sukulaistasi ja JPkoita pärjätä. Jos jaksatte niin kirjoitelkaa vielä. Minulla on paljon pakkoajatuksia, en tahdo saada levättyä.

Hei
Tulin vaan katsomaan onko joku kirjoitellut. Kirjoitelkaa kun jaksatte.

Hei vaan, nyt sitten uusilla kujeilla edetään, jokaisen pitäisi katsoa onko sitä mitään mukavaa ja aitoa elämässä, jotenkin alkanut uskoa jo sen ettei se ainakaan ole mitenkään liittyvää materiaaliin tai rahaan, tuo rahan paska se ainakin itsellä aiheuttaa melkoista stressiä kun on velkaa ja ne pitäisi pystyä hoitamaan. Samalla kova pelko että jos sitä romahtaa kokonaan ja ei pystykkään koskaan töihin. Joku piru tuolla päässä pitää elimistön tavallaan koko ajan ylikierroksilla ja säikkynä kaikelle. Mutta jospa se aika auttaa ja koittaa saada asiat järjesteltyä niin hyvin mahdollista, aina se helpottaa kun saa edes 1 asian hoidettua, vaikka itsellä ainakin se raha on ainoa mikä auttaisi asiaa. Sen olen huomannut kun ihan pysähtyy pahimman olon keskellä ja jotenkin pakottaa huomamaamaan ne hyvät asiat mitä on olemassa, kyllä se perhe on kaikkineen ongelmineenkin se ainoa aito asia. Kaverit on kaikonneet vuosien saatossa, osan huomasin ihan hyväksikäyttäjiksi, olen aivan liian lepsu ja kiltti olemaan yrittäjänä ja sen olen nyt sitten alkanut uskoa vihdoin. Siviilissä on jotenkin yli varovainen päästämään ketään lähelle, koskee myös perhettä, jotenkin koittaa vissiin suojella kun ei kaikesta puhu. Olen löytänyt hyvän terapeutin ja sen kanssa sitä 1-2 vuotta kuulemma menee ja sen pitäisi auttaa saamaan elämä raiteilleen. En oikein tiedä onko siihen kaikilla mahdollisuutta rahallisesti mutta minulla ainakin Kela maksaa suurimman osan siitä. Itse nyt ehkä olisi valmis jollekkin eläkkeelle, en tiedä miten sitä selviää sitten jos ei semmoista saa. Pidän omaa tilannetta jonkinlaisena käännekohtana elämässä ja uskon todella että tulevaisuudessa on sen rauhallinen elämä mahdollista, se tieto saa jaksamaan ja nytkin pääsin käymään työmaalla. Voihan ne nämä minun tarinat olla moneen kertaan kuultu, mutta jotenkin se vain tuntuu ettei se Jumala nyt ihan mul...u voi olla ja auttaisi pois tästä tilanteesta, en ole uskovainen vaikka haluaisin kyllä sieltä jotakin apua, on vain niin vaikeaa jotenkin lähteä "niihin" piireihin mukaan. Että näin, taistellaan ja uskotaan että aurinko sieltä pilkahtaa kun raotetaan verhoja.😎

Vuosi vaihtui. Enää jaksa odottaa ihmettä tapahtuvaksi. Masentaa ja ahdistaa.
Pääsin osatyökyvyttömyys eläkkeelle vuoden alusta. Jotain hyvääkin en olisi
jaksanuut enää olla töissä kokopäiväisenä. En kuulu siihen joukkoom olen ulkopuolinen
jota siedetään kun on pakko. Tosin en päässyt mielenterveysongelmien vuoksi
eläkkeelle. Niitä papereita kela ei vakuutusyhtiöön toimittanut jostain syystä-
Vaikka kävin monissa testeissä psykiatrian puolella. 'Töissä mua kuitenkin pidetään
mielenvikaisena ja luulotautisena. Varsinkin jälkimmäisenä. OLen ollut paljon viime
vuonna saikulla diagnoosina yleistynyt ahdistuneisuushäiriä ja muu sekamuotoinen
ahduistuneisuus. Siitä työkaverit päätelmänsä tehneet,. Ennen tykkäsin työstäni .
Nyt olen onnellinen ettei tarvitse olla kun joka toinen viikko töissä. Tosin toimeentulo
huolestuttaa. Elämä on kallista. Mutta päivä kerrallaan mennään.

Hei JP 49!
Elämässäsi tapahtuu paljon joka kysyyä voimiasi. Haluaisitko eläkkeelle? Onneksi sinulla on terapeutti joka tukee sinua. Olet siinä oikeassa että perhe on tärkein, minkälainen perhe sinulla on. On hyvä että olet päässtyt eroon hyväksikäyttävistä ystävistäsi, et tarvite sellaisia. Kirjoittele miten tilanteesi edistyy, olen kiinnostunut.
Hei Sarrukka!
Onneksi olkoon osatyökyvttömyyseläkkeestäsi. Nyt ei tarvitse joka toinen viikko jännittää töihin menoa. Olen iloinen puolestasi. Toivottavasti keksit jotain mukavaa sisältöä elämääsi nyt kun sinulla on enemmän itsellesi aikaa. Meillä taitaa olla sama psykiatrinen diagnoosi, ollaan niinkiuin siskoja tavallaan. Mielenkiinnolla aina odotan milloin olet kirjoittanut.
Meillä on tänään sossunaika. Tarvitaan toimeentulotukea kun omat tulot ei riitä. Meillä on mukava sosiaalityöntekijä, muistaa meidät aina hyvin kun tullaan. Tuntuu että hän välittää. Saan kai taas pitkätä aikaa lääkkeitä. Olen ollut ilman kun rahaa ei ole ollut.

Tere taas, niin sitä vain päivästä selvitty ja ihmeen vähän ahistaa, on kyllä lääkkeilläkin osuutta mutta jotenkin helpottaa kun tänne kirjoittelee. Olen ikäni ollut yrittäjänä ja jos oikein ymmärsin Kelan sivuilta niin minulla olisi joku työkyvyttömyyseläke mahdollista saada alentuneen työkyvyn takia, en pysty oikeasti johtamaan mitään yritystä, onneksi minulla mahtava sihteeri/talousihminen tässä apuna. Ehdin ryssiä konkurssikuntoon yritykseni ja nyt taistellaan että jotenkin selvittäisiin. Niin tuosta eläkkeestä vielä, saisin tehdä niitä töitä mitä pystyn ja nostaa pientä palkkaa eläkkeen lisäksi, tämä olisi todennäköisesti väliaikainen ratkaisu, mutta iso huoli olisi omasta taloudenpidosta pois ainakin vähäksi aikaa. En osaa olla tekemättä mitään ja kun pakko lähteä johonkin työhommiin niin en kyllä saa sitten mitään aikaiseksi, tämä on aika iso ongelma kun koko ajan semmoinen olo että on töitä tekemättä vaikka ei niitä tärkeitä edes ole tekemättä. Ei pysty rauhoittumaan. Olen sikäli vielä onnellisessa asemassa että vielä oma talous kunnossa, tosin aivan kädestä suuhun mutta kuitenkin. Tuntuu jotenkin pahalta jos sairaat ei oikeasti saa apua ja joutuu rukoilemaan esim. sos.huollosta apua. kuinkahan moni ei edes jaksa enään pitää puoliaan. Minulla 4 lasta ja nuorin vauva 20 vuotias asuu vielä kotona, mamma käy töissä ja suunnilleen normaali. 30 vuotta taisteltu hänen kanssaan, että monenlaista on koettu. On se kuitenkin hyvä että tämä palsta on olemassa, keväällä kun sairastuin niin täältä varmasti sain eniten lohtua tai mitä se lieneekään, ei sitä muut ymmärrä kuin itse kokeneet kuinka se vain voi olla välillä vaikeaa, ja itse mietti monesti että pitävätkö jotkut laiskana tai jotenkin huihapelina kun ei saa hoidettua asioita, ei vain uskalla olla tekemisissä aina kenenkään kanssa ja sitten ne asiat venyvät ja paisuvat omassa päässä isommiksi kuin ovatkaan. Mutta eihän me anneta periksi kun tuo kesäkin jo tulossa. Kirjoitellaan ja kommentoidaan.😋