Hei Sarrukka!
Kiva että sinulla on vähän parempi olo. Vesijuoksu oli ihan mukavaa, kevyempää kuin uiminen. Heräsin taas viideltä kun menin eilen niin aikaisin nukkumaan. Meillä oli vieraita, anoppi, hänen siskonsa ja siskon mies. Vietettiin mun miehen syntymäpäivää. Vieraat toi kakun kun meillä ei ollut rahaa ostaa. Oli oikein mukavaa.
Tänään olisi päivätoiminta, en tiedä vielä menenkö. Muutakaan tekemistä ei juuri ole paitsi minun täytyy viedä sairaalalasku sosiaaliasemalle. Mutta en oikein pidä tästä päivätoiminnasta. Keskiviikkona on lääkärinaika ja iltapäivällä akupunktio. Olen kokenut että akupunktio auttaa, vähentää vähän ahdistusta.

Olin luvannut että sitoudun ja otan vastuuta eräästä asiasta viikoksi, ja kun se viikko tuli niin olin ihan paniikissa että mitä tuli luvattua ja meinasin lopettaa kesken, mutta sitten tuli kuin sisäinen hätäviesti, ettet kyllä lopeta, että sen jälkeen olosi on entistä huonompi ja tunnet olosi entistä luuserimmaksi. Ja sinnittelin loppuun asti, viikko meni, lyhyt aika mutta minulle pitkä ja ihana tunne kun viikko oli ohi ja olin pitänyt lupaukseni, olin kyennyt sitoutumaan viikoksi!
Siis niin pienestä se on kiinni! Viikosta. Aloittaa kannattaa ihan pienestä askeleesta ja sinnitellä sitten se loppuun, niin tuloksena on hyvä mieli, onnistuminen. Sillä lailla se pikkuhiljaa muuttuu, elämä. Se kun on kuitenkin sitoutumista ja tekemistä. Pelkästään tyhjän päällä palloilu vain lisää ahdistusta.
Luin kerran erään kirjan jossa mies kertoi miten oli muka lähtenyt itseään etsimään ulkomaille, tyhjän panttina paikasta toiseen päämäärättömästi vaellellut ja todennut ettei hänestä ole nyt muuhun kuin putkeksi joka muuttaa ruoan "...". Ja kun hän oli sen tajunnut niin tuli kotimaahan ja aloitti opiskelun ja työnteon ja elämä muuttui mielekkääksi. Se kirja oli minulle oivalluksen paikka, ihminen tarvitsee päämäärän ja kohteen mitä kohti mennä. Vaikka ei muuta niin auttaa läheisiä, tehdä jotain pientä toisten hyväksi, sitoutua auttamaan muita niin siinä sivussa saa itsekin elämälleen sisältöä. Oikeasti se on niin, olen kokeillut 🙂)

Hei!
Kiitos Salainen viestistäsi.
On vaan aika vaikeaa keksiä mitään mielekästä tekemistä. Punaiseen ristiin olen ottanut yhteyttä kun haluaisin mukaan ystävätoimintaan, mutta sitä varten pitäisi käydä kurssi ja en ole nähnyt alkavaksi uusia kurseja.Olisin mielelläni ollut jonkun vanhuksen ystävä pari kertaa viikossa. Muuta en oikein ole keksinyt paitsi sitten kirjeenvaihdon. Minulla on kolme kirjeenvaihtoystävää. Päivät ovat pitkiä, joskus käyn päivätoiminnassa mutta usein siellä on semmoista etten viitsi mennä. Eilen oli lääkäriaika, sairauslomaa jatkettiin toukokuun loppuun. Iltäpäivällä oli akupunktio. Olen käynyt siellä nyt neljä kertaa ja aion jatkosssakin käydä.

Hei!
Minulla alkaa sähköhoito ensi viikon keskiviikkona. Siellä käydään kolme kertaa viikossa yhteensä 12 kertaa. Suosittelevat taksikyytiä aina kotiin , mutta sanoin ettei ole varaa maksaa 15 euroa kolme kertaa viikossa. Kuulemma saa sitten mennä bussillakin, tarkkailevat vaan vähän pidempään. Mieheni ei voi tulla saattajaksi kun ei ole varaa ostaa hänelle bussilippua. Jonkun kerran aikoi mukaan tulla. Toivon kovasti että sähköhoito auttaisi. Akupunktiossakin aion käydä edelleen jos jaksan sähköhoidon jälkeen sinne lähteä. Matkat ovat pitkät, kahdella bussilla täytyy mennä kumpaankin.

Hei arka!

Etkö voisi mennä kysymään kirkon diakoniatyöntekijältä, voisiko diakoniapuoli auttaa sinua näissä sähköhoitoihin liittyvissä taksimatkoissa. Olisi varmaan turvallisempaa ja miellyttävämpää kulkea hoidonjälkeiset matkat taksilla.

En ole kirjoitellut vähään aikaan, koska ajatukseni ovat liikkuneet lähinnä opinnoissani. Yritin mennä maanantaina 7.10. tenttiin, mutta minä missasin sen. Viime lauantaina olin vielä sitä mieltä, että menen maanantaina 7.10. tenttiin, mutta sunnuntai-aamuna päätin, etten menekään. Ja kyllä minua on suututtanut perääntymiseni. Minulle tuli rimakauhu, kun luin tentaattorin kriteerit hyväksytylle suoritukselle. No, tällaista on elämä. Uusi mahdollisuus on muutaman viikon kuluttua.

Hyvän Jumalan siunausta elämääsi, arka!

Hei!
Kiitos kun toivotit siunausta minulle. En tiedä saisinko apua diakoniasta taksimatkoihin, se kustantaisi aika paljon , 180 euroa. Miksei tietysti voisi kysyä, olisihan se paljon mukavampi päästä taksilla kotiin kuin tulla kahdella bussilla.
Lue lisää vielä ja mene sitten tenttiin. Hyvää tenttionnea sinulle.
Minä en pääse päivätoimintaan huomenna kun mieheni tarvitsee apuani aamupäivällä. Käymme yhdessä diabeteshoitajan luona kun on hyvä että minäkin tiedän asioista jotain. Kahdelta minulla on tukihenkilöni ja polin sosiaalityöntekijän tapaaminen. En yhtään tiedä mistä siellä on tarkoitus keskustella. En oikein mielelläni mene sinne.

Saisithan sinä Kelalta apua taksimatkoihin ja loput sieltä diakoniasta.
Ja samalla kyydillä voisi kulkea miehesi kun lääkäri merkaisi avustajan tarpeen.
Mie en oikein tiedä tuosta sähköhoidosta mitään mutta minusta se kuullostaa niin rajulta toimeenpiteeltä ettei sen jälkeen ketään pitäsi päästää kotiin yksin ja vielä linja-autolla.
Kun saan epilepsiakohtauksen, ei minua ikinä päästetä lähteen yksin kotiin vaan pitää olla hakija.

Ei mua täällä Helsingissä päästetty sähköhoidosta ilman hakijaa kotiin. Aina piti olla hakija. Onneksi aina joku pääsi autolla hakemaan paitsi kerran haki siskoni (jolla ei ole autoa) ja silloinkin tultiin taksilla. Sen verran hönttäpäinen olo oli tärskäyksen jälkeen, että en kyllä olisi julkisilla (kahdella bussilla) jaksanut matkustaa. Ja sen hakijan piti aina siellä sähköhoitoyksikössä ilmoittautua. Ei riittänyt, että hakija olisi esim. ulkoa hakenut ja minä mennyt vastaan.

Hei!
Pitänee miettiä kuinka ne matkat kulkee sieltä sähköhoidosta pois. Minulle soitti hoitaja ja antoi yymmärtää että päästäis ne bussillakin kulkemaan. Täytyy ottaa vielä tarkemmin selvää. Mieheni voisi toimia hakijana jos hänellä olisi bussilippu. Postissa on tulossa vielä tarkempia ohjeita ja sinnehän voi soittaa ja kysyä. Keskiviikkona olisi ensimmäinen aika.

Niin on mullakin aina eli pitää hakea ihan sisältä.
Olitkin jo vähentänyt sen Kela korvauksen ja sitten jää tuo 180 euroa, huomasin.
Mutta kyllä sen varmasti saat jostain, kysy vaikka sairaalan sosiaalityöntekijältä.

Hei!
Soitin tiistaina sähköhoitoyksikköön ja peruin keskiviikon sähköhoitoajan. Kerroin että pääsen aloittamaan vasta 11. 11. Sainkin uuden aloitusajan tuolle päivälle. Mieheni pääsee kuulemma sitten mukaan saattajaksi.

Hei arka. Kävitkö sähköhoidossa? Miten muuten jakselet? Minä jouduin
eilwn hakemaan sairaslomaa viikonlopuksi. Olen koko viikon elänyt kuin
sumussa. Työni yrittänyt hoitaa. Tuntuu vain että se vähäinenkin järjenjuoksu
kadonnut. Ymmärrys asioihin aivan hukassa. Nyt mennään voimien ääri-
rajoilla. Eilinen päivä kotona kaoottinen. Armoton pelko ja ahdistus päällä
heti aamusta. Kävelin vain huoneesta toiseen ja tupakkaa kului. Töissä
varmaankaan tykätty mutta olin aivan toimintakyvytön. Nyt vähän parempi
olo. Koko ajan kuitenkin ahdistus väijyy taustalla. Olin eilen syke-illassa
seurakunnassa. Se oli rauhoittavaa. Laulettiin ja rukoiltiin. Myös lyhyitä puheita.

Hyvää päivänjatkoa kaikille tukinettiläisille🙂👍

Hei Sarrukka!
Ikävä kuulla että vointisi ollut nyt huonompi. Hyvä että hait sairaslomaa että saat toipua. Se on tuo ahdistuksen kanssa taiteilu niin tuttua minullekin. Minullakin se alkaa heti aamusta ja samalla lailla vaeltelen huoneesta toiseen ja poltan tupakkaa.
Minun sähköhoito alkaa 11. marraskuuta. Siirsin ajan sinne kun en aanut järjestymään saattajaa tai taksirahoja aikaisemmin. Marraskuussa mieheni aikoo tulla saattajaksi. Se on kova urakka hänellekin kun kolme kertaa viikossa pitää käydä ja tuntikausia aina kestää reissu. Saattajan kanssa voi kulkea julkisilla joten ei tarvitse miettiä niitä taksirahoja. Ensi viikolla en pääse päivätoimintaan kun ei ole varaa bussilippuun. En kyllä pidä sitä suurena menetyksenä, en oikein pidä siitä. Se minua harmittaa kun en keskiviikkona pääse akupunktioonkaan. Olen käynyt nyt siellä kuusi kertaa ja tuntuu että siitä saattaa olla apua.
Mukaavaa että jaksoit mennä syke iltaan. Minunkin pitäisi alkaa käydä seurakunnassa, en vain ole saanut aikaiseksi. Yhtenä päivänä googlasin katolista kirkkoa kun se on minua aina kiinnostanut. Ajattelin että jos liittyisin joskus siihen. Mutta on niin pitkän matkan päässä täältä meiltä etten taida vaihtaa. Jumalan voi kohdata kaikissa seurakunnissa, itseäni lähinnä sijaitsee vapaaseurakunta. Joskus pari vuotta sitten kävin heidän rukouspiirissään ja jumalanpalveluksessa. Mutta nyt se on jäänyt. Heidän jumalanpalveluksensa alkaa vasta kello 16. Saisi olla aikaisemmin.
Minä olen ryhtynyt kirjeenvaihtoon kolmen ihmisen kanssa. Täältä netistä heidät löysin hakusanalla kirjeenvaihtokaveri. Yksi heistä on mies mutta hänkään ei hae suhdetta kun on jo onnellisessa parisuhteessa, niinpä minä kirjoitin hänellekin. Onhan tässä aikaa kirjoitella. Tekemisen puute ahdistaa kovin. Voi olla että jonkin verran käyn siellä päivätoiminnassa kun saan bussilipun.

Olen muutaman päivän ajan miettinyt mitä kirjoittaisin, kun ei ole löytynyt sanoja. Katselin telkkaria ja siellä se oivallus taas tuli! "Ei sais katsoa niin tiukasti sitä omaa napaa vaan katsoa muita, luontoa ja kaikkea mikä on kaunista ja ihmeellistä". olen samaa mieltä, ei mikään estä katsomasta kaikkea kaunista ja ihanaa, vaikka onkin vaivoja. Ja kun menee auttamaan sellaista joka apua tarvitsee, niin silloin omat vaivat pienenee ja saattaapa käydä niin että unohtuu.
Oisko se suuri vahinko jos auttaa muita niin omat vaivat tuntuu pieniltä? Jos ei siis yhdy siihen kuoroon että alkaa itsekin oikein muistelemaan kuinka kauhean huonosti asiani oikeasti onkaan. Asiat ei kummene vaikka niitä kuinka miettii ja polttaa tupakkia. Tai ottaa kaljaa. tai syö makeisia. Jotain, helpottaakseen oloaan. Tämän ainakin olen täällä huomannut kun ihmiset kertoo rehellisesti itsestään. Se on hyvä että kertoo kuinka juoksee tupakalla jatkuvasti, niin toinen huomaa etteihän siinä mitään järkeä ole. Olo tulee vain pahemmaksi. Telkkarissa oli ohjelma siitä miten joku nautintoaine väärin käytettynä aiheuttaa sen, ettei siitä enää tule nautintoa, aivot ei kykene toimimaan enää niin, että siitä sais nautinnon.
Minäkin voisin ihan hyvin alkaa muistelemaan kuinka huonosti asiat on, joidenkin mittapuun mukaan tosi huonosti. Mutta, mutta, enpä niin tee. Nyt kerron vain miten olen päässyt eteenpäin ja löytänyt apua. Pienikin ilon aihe on tärkeä.
Mitäs jos porukalla aletaan auttamaan muita, ei mietitä kuinka on asiat itsellä huonosti vaan autetaan vielä huonommin pärjäävää. Siis uskon, että jokaisella on siinä lähellä vielä huonommin pärjäävä, jota voisi jelppiä. Jos ei muuta niin vaikka tiskata astiat tai imuroida huone, soittaa tai kirjoittaa, kannustaa parempaan, pyytää kaveriksi lenkille tai jotain. Kysyä mitä kuuluu?

Hei Salainen55!
On vaikea löytää autettavia kun ei pysty rahallisesti auttamaan vaan pitäisi tekemällä auttaa. Otin yhteyttä Punaiseen ristiin ja tarjouduin ystäväksi mutta olisi pitänyt joku kurssi käydä ja en löytänyt yhtään kurssia nettisivuilta. Olisin mielelläni jonkun vanhuksen ystävä ja vierailisin hänen luonaan. Se minua tuossa päivätoiminnassa tökkiikin kun se on niin hyödytöntä toimintaa, musiikkivisoja ja keilausta. Jos se se olisi sellaista että voisi auttaa muita niin kävisin siellä. Tunnen itseni usein hyödyttömäksi ja siihen autaisi se että voisi auttaa muita. Olen alkanut kutoa sukkia mutta rahan puute tahtoo estää senkin, ei ole varaa ostaa lankoja kovin usein. Sukkia voisin lahjoittaa vaikka kirkolle myyjäisiin. Lähipiirissäni ei ole oikein ketään joka apua tarvitsee paitsi anoppi jolle kävimme siivoamassa lauantaina. Niinpä yritän kuluttaa aikaani täällä kotona ja olla mahdollisimman hyvä äiti ja vaimo. Kotitöitä teen sen verran kun niitä on mutta ei niitä kovin pitkäksi aikaa riitä. Olo jonkinverran helpottaa kun on jotain tekemistä.