Hei arka

Toivottavasti jaksat kulkea siellä päiväryhmässä. Olisihan siinä sisältöä päivääsi.
Itsemurhasta. Sinulla rakastava mies ja tytär. He tarvitsevat sinua. Älä
tee mitään pahaa itsellesi. toivon että pakkoajatuksesi hellittävät. Minulla
ollut ihan ok päivä. Eilen töissä jouduin ottamaan ylimäätäisen rauhoittavan,
Oli tullu uusia systeemejä töihin ja pelkäsin etten selviä uusista haasteista.
Olin aivan paniikissa. Hyvin kaikki loppujen lopuksi meni. Olen aivan
toivoton hermoilija. Pienikin juttu saattaa saada mut hermoromahduksen
partaalle. Onneksi viikonloppu vapaa. Saa levätä ja tehdä mitä jaksaa

Minulla ei enää ole ollut itsemurha-ajatuksia, siitä on jo toistakymmentä vuotta kun oli noin pahana mieli että itsetuhoa ajattelin. Silloin vain sen takia kun raitistuin ja huono elämä mitä olin elänyt painoi päälle, vaikka olin jo usean vuoden ollut raittiina, sekä ilman tupakkaa ei se heti mieli muuttunut. Mutta pikkuhiljaa se muuttui ja tajusin ettei siitä ole kelleen hyötyä, vähiten itselle. Ehkä pelkäsin sitä ettei ongelmat itsetuhollakaan kaikkoais, päinvastoin. Kun aloin käydä messussa ja ehtoollisella sain siitä voimaa. Samoin kävin ripittäytymässä, puhuin naispapille koko elämäni historian, kaikki kurjuuden. Kävin muutaman kerran kunyhdellä kertaa ei kaikkia jaksanut kertoa, joka kerta sitten rukoiltiin ja hän antoi synnin päästön sekä siunasi. olo oli kuin uudestisyntyneellä. Pitää vain aina jaksaa uskoa siihen että on kaikki synnit saanut anteeksi ja voi elää uudestisyntyneenä vapaana ihmisenä.
Minuun se tehosi, en sano että se kaikille käy, mutta on se ainakin yksi keino yrittää sitä mieltä rauhoittaa pois itsetuho-ajatuksista.

Hei "arka"!

Olen lueskellut näitä sinun viestejäsi melkein päivittäin, vaikka en olekaan vastaillut sinulle. En aina ehdi tai malta kirjoitella, mutta olen kyllä rukoillut sinun ja muiden ystävien puolesta. Tiedän, että kun elämä ahdistaa tavalla tai toisella, niin silloin on todella vaikeaa nähdä mitään mieltä täällä vaeltamisessa... Haluan kuitenkin muistuttaa sinua ja muita ahdistuneita ja masentuneita siitä, että Jeesus kyllä tietää, millaisessa maastossa sinä ja muut ahdistetut kuljette.

Psalmissa 23 sanotaan, että "vaikka minä vaeltaisin piemässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani". Tämä ei ole mikään klise, vaan totisinta totta: Jeesus itse kulkee sinun kanssasi siinä ahdingossa, missä nyt olet. Hän ei ainoastaan kulje vierelläsi, vaan Hän kantaa sinua. Sen tähden, kun on oikein vaikeaa, niin yritä rauhoittaa mielesi ja ajattele, että Jeesus kantaa sinua sylissään niin kuin lammasta, joka ei jaksa enää itse kävellä.

Kun minulla oli vuosia sitten oikein vaikeaa ja pimeää, avasin radion, ja siellä laulettiin vanhaa hengellistä laulua: "Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois'... " Sanat upposivat suoraan sieluuni, ja minä rauhoituin.

Toivon sinulle ja kaikille muillekin ahdistetuille levollisempia päiviä ja Jeesuksen siunausta kaiken ahdistuksen keskelle.

Hei "arka"!

On suuri lahja, että saat uskoa Jeesukseen kaiken tuon ahdistuksesi keskellä. Usko Jeesukseen ei tietenkään merkitse sitä, että elämä olisi aina helppoa, ei todellakaan. Mutta usko Jeesukseen antaa toivon sen kaaoksen keskelle, jossa sinä elät. Ja vaikka oma uskosi horjuisi, niin Jeesus on silti lähelläsi, koska Hän on luvannut pitää huolta sinusta, omasta rakkaasta lapsestaan.

Kerroit, että olet suunnitellut ottavasi yhteyttä pappiin; suosittelen yhteydenottoa lämpimästi. Papit ovat kuuluneet niihin toivon ylläpitäjiin, jotka ovat auttaneet minua elämäni pimeiden jaksojen keskellä. Pappien ja myös psykoterapeuttini tarjoama apu on ollut minulle korvaamatonta. Myös rippi sielunhoidollisessa keskustelussa on auttanut minua, mutta jo pelkkä keskustelu ja yhdessä rukoileminen ovat usein helpottaneet oloani.

Toivon, että jaksaisit mennä sinne päivätoimintaryhmään. Siihen osallistuminen tuo jonkinlaista rytmiä elämääsi ja auttaa ehkä hivenen pakkoajatusten kanssa kamppailemisessa.

En halua antaa sinulle helppoja vastauksia tai niksejä elämää varten, sillä ei sellaisia ole olemassakaan. Mutta toivo elää ja odottaa, koska saisi tulla kyläilemään sinun luoksesi. Toivo haluaisi itse asiassa muuttaa pysyvästi asumaan kotiisi🙂

Hei

Kävin eilen syke illassa seurakunnassa. Tosi kiva juttu. Laulua ,puheita
ja rukouksia. Olisi voinut käydä jutteleen seurakunnan työntekijöiden
kanssa. Mieli teki mutten uskaltanut. Taidan mennä seuraavankin kerran.
Tiedän että en ole yksin. jumala pitää huolen.
Töissä eilen vaikea päivä. Ahdisti vaikka otin rauhoittavan. Suutuin sille
kiusaajalle. Taisin sanoa pahasti. Mitä väliä en jaksa sitä ihmistä. Onneks
on niitä mukaviakin työkavereita. Yö meni huonosti. Nyt Hermostunut ja
ahdistunut olo. Tuntuu että tämä sairaus vain pahenee. Mikään ei kiinnosta.
Elän kuin sumussa vailla toivoa paremmasta. Koti on kuin pommin jäljiltä.
Jaksa välittää. Rukoilen joka päivä. Tiedän ettei jumala ole hylännyt minua.
Eilen tuolla tilaisuudessa meinasi itku päästä. Tuntui niin hyvältä olla
siellä.

Hei,
omalta kohdaltani olen huomannut, että omasta itsestä löytyy ne työkalut ja lääkkeistä, jotka auttavat jaksamaan. Nuorempana ja vanhempanakin rukoilin. Mutta kun katsoo uutisotsikoita ja kaikkea kärsimystä. En jaksa enää uskoa armahtavaan jumalaan. Jos Jumala on olemassa, ei varmaankaan salli lasten pedofiiliaa, kidutusta ja muutakaan kärsimystä.
Enkä usko sitä, että kärsimys ja kuolema jalostaa.

Hei jälleen, "arka"!

On todella kurjaa lukea, että olet niin huonossa kunnossa. Muistan sinua rukouksissani ja haluan siten kantaa sinua Jeesuksen jalkojen juureen. Jesajan kirjan luvussa 41 sanotaan seuraavasti: "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä."

Tämä lause on sanottu Israelin kansalle sen tietyssä historiallisessa vaiheessa, mutta kristittynä sinä saat lukea sen Jumalan lohdutuksena omalle kohdallesi tänään ja aina kun ahdistaa.

Sinua ja kaikkia ahdistettuja ystäviä siunaten

Vaeltaja-ihmettelijä

Hei Vaeltaja-ihmettelijä.
Nukuin jonkin aikaa mutta heräsin valvomaan. Toivon ettäJumala antaa lisää unnta. Kiitos että tuot Herran sanaa minulle. Jatka sitä jos vaan jaksat kun saan siitä voimaa. Tavoitteeni on pärjätä avohoidossa, yritän olla joutumatta sairaalaan.

Ja vielä lyhyt kommentti "Liisa Ihmemaan" kirjoitukseen: Jos maailma on paha, niin ei siitä voi Jumalaa syyttää. Näin moni ihminen kuitenkin tekee ja kääntää selkänsä hyvälle Jumalalle. Sen sijaan että hylkäisimme Jumalan, meidän pitäisi kärsimyksen ja pahuudenkin keskellä kääntyä Jumalan puoleen ja rukoilla Häneltä apua. Emme opi tuntemaan Jumalaa maailman pahuuden kautta, vaan Raamatun Sanan kautta.

Heips kaikille taistelijoille ja nimim.Arka,erityisesti.
En millään jaksanut lukea yhdellä kertaa läpi kaikkea kirjoitettua.
Kuitenkin haluaisin jotain sanoa tähän,tuskanja pelon ja ahdistuksen ketjuun.
Tunnistaudun samaan,hyvin pitkälti.
Pelkotilat saivat minutkin keskeyttämään monet hyvin alkaneet asiat jo nuorena.
Sain kuitenkin käytyä opiskeluni sisäoppilaitoksessa loppuun ihan ihanaan ammattiini asti,josta nyt olen eläkkeellä.
Samoja rauhoittavia olen popsinut kuopuksen syntymästä asti,lähes 30 vuotta,nyt koen ne lumelääkkeenä melkein.
Kuopus sai *lahjaksi* samoja tuskia kannettavaksi ja hänen taisteluaan kun olen seurannut,olen jotenkin ollut vahvempi kuin muulloin,nyt kun hän alkaa voida paremmin,itselläni tuntuu tulevan lapsuuden kauhut taas enemmän pintaan.
Olen myös alkoholin suurkuluttajan vaimo ja nyt kun en ole enää työssä,koen olevani jotenkin turhan pantti.Olen myös alkoholistin lapsi.
Häpeän monet kasvot tms.samalainen kirja on olemassa,jota en kyllä ole lukenut,mutta tuosta häpeästä,mistä sinä,Arka,kerrot,olen päässyt pois.
Häpeä on ihan turha tunne,mutta sille ei voi ihan noin vain mitään,se syö ihmistä,siitä nouseminen tarvitsee tuen ja uskon,ja usko sinulla onkin,myös minä olen kristitty,kehno sellainen,mutta se on voima,joka pitää ja vahvistaa,Jumalahan ei tahdo pahaa,ei sotia,ei murhia,mutta kun ihmisellä on vapaa tahto,niin se Paha pääsee jylläämään.
Juuri nyt halusin tulla tänne tukinettiin,kun sain itkukohtauksen,joka ei tahtonut lakata millään.Syön Seroxatia,mutta olen ollut ilman pitkän aikaa,tänään aloitin taas,serotoniinin puute pukkaa ne tunteet niin voimakkaina.
Tuskaa ja ahdistusta on niin kovin paljon,jos jotenkin voimme toisiamme tukea,niin se on suurta.
Sinulle Arka,voimia,ja vanhan käännöksen mukaan"usko,on luja luottamus siihen mitä toivotaan..."käsi kädessä ,ystävät.😟🙂👍😭

Hei,
anteeksi vain, jokaisella on kuitenkin oikeus omaan mielipiteeseensä. Minusta tuntuu nyt näin. Miksihän Jeesuskin sanoi ristillä, Jumalani, miksi minut hylkäsit.
En vain aina jaksa uskoa.
En ole Jumalaa syyttänyt maailman pahuudesta. Joskus kai jokaiselle tulee epäilys.
En ole lammas, jota vedetään narusta. Minulla on myös oma mieli.
Tulee vaan välillä epäilys, missä on Jumala, kun sitä eniten tarvitsisi.

Onpa ihanaa, että täältä löytyy toinenkin joka on kokenut saman ihmeen että usko Korkeimpaan voi muuttaa elämän parempaan suuntaan.
Olen huomannut sen että kun kerron esim. ripistä ja kuinka se auttoi minua, kun sain puhua papin kans ja sain synninpäästön ja kuinka se on auttanut monesti jälkeenkin päin, ehdotukseni torjutaan.
Ei ihmiset halua mennä ripille, en tiedä, onko esteenä se ettei tunne tarvitsevansa sitä, ehkä haluaa että muut menis tunnustamaan,muttei koe että itsessä mitään vikaa on. Tai onko vika siinä että kun kerron huonosta elämästäni niin ihmiset ilmeisesti ajattelee että kyllähän tuon kannattaakin mennä ripille, ettenhhän minä ole mitään pahaa tehnyt, ei minun tartte mennä.
Mutta kun ei siihen juttelemiseen tarvi olla mitään muuta kuin että on paha olla ja pyytää rukousta ja synninpäästöä ym. Saa jättäytyä Jumalan huomaan kaikkine vaikeine asioineen. Ihan niinkuin Vaeltaja-ihmettelijä kertoi, Jeesuksen syliin. luottaa että saa avun.
Se onkin ihan toinen juttu miten se apu tulee, se ei välttämättä ole että kaikki huolet riipaistaan pois, eikä ole enää tuskaa eikä ahdistusta. Se apu voi olla niinkuin Aralla on nyt edessä: päiväryhmään meno, siellä se voi jo olla.
On itse vain lähdettävä rohkeasti.
Katsoin Inhimillinen tekijä-ohjelman tänään ja oli täyttä asiaa nyt, kannattaa katsoa.

Hei,
nyt ei kannata vetää hernettä nenään, koska nämä ovat aivan omia kokemuksiani.
Omalta kohdaltani tunnen, että masennus ym. on omaa itsekkyyttäni. Olen miettinyt, miksi minä tunnen näin.
Ainakin minulle on helpointa sälyttää kaikki Jumalalle tms.
Ainakin vastuu on silloin pois itseltä.
Paraneminen alkaa vasta siitä, kun tunnustaa, että myös itsellä, on valinnan vapaus, tahto ja voima, muuttaa asioita. Kuka sen kissan hännän nostaisi,jollei kissa itse.
Tämä ei sulje pois Jumalaa, eikä hänen läsnäoloaan.
Mutta syntiinlankeemuksen alkuajoista lähtien, ihmiselle annettiin vapaa tahto.
Man kan om man vill,,,

Hei,kaikille.
En tarkoittanut,etteikö voi epäillä ja etteikö usko voi horjua,niin ainakin minulle toisinaan käy.Olen epäilijä Tuomas monessa asiassa.Tarkoitin ihan vain,että Jumala on antanut ihmiselle vapaan valinnan mahdollisuuden,ottaa tai jättää Hänet,jokaiselle Hän kuitenkin vihjaisee olemassaolonsa tavalla tai toisella.
Olen käynyt oman Via Dolorosani mustan yön ja tien.
Apua ei näkynyt missään,kuitenkin syvällä sisimmässäni tunsin,että nousen tästä vielä.
Kaikenkaikkiaaan
yhdessä sumussa ja osittain "zombina" meni noin 15 vuotta.
Myönnän,taistelua se oli.Yhdessä rytäkässä parin ,kolmen vuoden aikana kuoli viisi läheistäni,muuttoja kun ahdistus oli kestämätön.
Terapiassa en silloin käynyt,ei kai sitä tämmöisenä ollutkaan,työnnettiin vain hirmu lääkepakkaus käteen ja sanottiin;älä ajattele niin paljon.
Myöhemmin olen löytänyt terapian ,keskustelut ja läheiset seurakunnassa olevat ihmiset.
Jos jokaisella olisi syvällinen luotettava ystävä,jolle puhua,eli ripittäytyä,mehän saamme antaa toinen toisillemme anteeksi ,niin Vapahtaja sanoi,niin olisi psykiatreilla vähemmän hommia.Tosin arvostan heitä,olen heissäkin löytänyt upeita tyyppejä.😎
Kokonaisvaltainen ihmisen kuuleminen,näkeminen ja läsnäoleminen olisi paras turva ja apu.Luottamus ja usko siihen,että vielä mustan tunnelin päässä valo pilkistaa auttaa ainakin pienen hetken ,pieni askel kerrallaan...Toivo,on kantava voima,epätoivoa vastaan se taistelee.Toivoa ja voimaa jokaiselle.🙂👍

Eihän sinun tarvitse kuin mennä jumalanpalvelukseen ja osallistua yhteiseen synnintunnustukseen ja pappi sen jälkeen julistaa synninpäästön.

Tai luet Ps. 32:5: Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani. Minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.

ja Jumalan armolupauksen nojalla saat syntisi anteeksi.
Miksi tehdä liian vaikeaa ripillä käynnissä, kun voit avun saada aivan hetikin ilman miettimistä käytkö ripillä vai et.