Tuo on niin tuttua kun ei saa jotain ajatusmallia pois mielestä, päästä, elämästä. Se vahingoittaa ja saa aikaan ahdistusta ja huonommuuden tunnetta.
Minun pitäisi tänään mennä erään yhdistyksen naisten päiville, se on uskonnollinen paikka. Vaikka olen uskossa, en ollenkaan tunne itseäni hyväksytyksi heidän seurassaan. Pelkään aina että joku "tölväisee" jotain ilkeää etten saisi olla siellä missä olen milloinkin, etten ole hyväksytty sinne minne menen. Siellä on ihania ihmisiä, ainakin edessäpäin, mutten tiedä mitä puhuvat takana. Mutta on siellä näitä piikittelijöitä ja härskisti toisen asioita kyseleviä jotka utraavat olenko oikeasti uskossa ja heidän porukkaan kuuluva. Siksi en uskalla mennä vaikka haluttaisi. Menen kirkkoon messuun, siellä ei kukaan tule kysymään mitään, saan olla rauhassa.
Pelkään joka paikassa etten ole tervetullut, en kuulu heidän joukkoonsa, minua ei hyväksytä, minulle vain naureskellaan kun en ole onnistunut "hyvin" elämässä. Jopa vertaistuki-ryhmässä tunnen olevani väärässä paikassa toisten arvioivien katseiden edessä, aika paha juttu. Mutta saan ainakin joskus tuon tunteen hillittyä, saan sen pois mielestä ja voin mennä mukaan vaikka uskovaisten kokoukseen. En aina siinä onnistu, mutta joskus.
En käy ostoksilla Kaphallissa, Seppälässä, Stockmannilla ym. naisten muotikaupoissa, olisin aikamoinen näky siellä nukkavieruissa vaatteissa, pitäisi ostaa kaikki uusiksi. jos sieltä vaatteita ostaisin ne olisi yhteensopimattomat muihin vaatteisiin.
En lähde nyt mihinkään kun mieli on näin herkkä. Kuuntelen hyvää musiikkia, askartelen kauniita juttuja joista saan mielihyvää kun onnistun, maalaan ja kirjoitan. Yksinäistä elämää? Näin se vain meni. En saanut hienoa taloa, en kesämökkiä, en loistavaa tai edes muutakaan työuraa, näillä on kuitenkin mentävä eteenpäin ja oltava kiitollinen siitä että ainakin tiedän miltä tuntuu kun mieli syyttää etten ole hyvä, enkä tarpeeksi että voisin mennä johonkin missä on ne hyvät synnittömät ihmiset.
Tosiasia kait on ettei tästä koskaan parane vaan on hyväksyttävä itsensä tämmöisenään. En yksinkertaisesti jaksa lähteä taistelemaan paikkaani jossakin, yritän tehdä elämästäni mukavan muutoin.
Minullakin on ihana puoliso, nyt, ei ole aina ollut. Elin 15 yksin eron jälkeen ja sorruin miessuhteisiin jotka päättyivät aina hyvin äkkiä, kun en uskaltanut mennä yhteen ja onneksi en mennytkään. Ja kärsin mielipahaa myös siitä että on ollut liikaa miessuhteita, yrityksiä, epätoivoisia. Se on yksi häpeän aihe ja se miksen kehtaa mennä uskonnollisiin yhteisöihin, koska eräs uskovainen "nakkeli" sanoillaan ilkeästi minun miessuhteista, joten se siitä. Muutama naisihminen on piruillut sanoillaan kuinka minulla on "niitä miehiä ollut". En enää kerro menneisyydestäni kelleen.
Tätä kirjoitusta tulisi vaikka kuinka paljon, on vissiin paineita mielessä.
Mutta tärkeintä on että olen opetellut olemaan onnellinen vähillä rahoilla ja ystävillä. Muuttuisinko joskus, että voisin olla pystypäin joka paikassa ja vaikka kuka sanois mitä niin hymähdän vain enkä välitä? Tuskin edes haluan tulla sellaiseksi.

Hei arka ja salainen55. sinulle arka jattelin antaa tuon kirjan tekijän nimen.
Caroline Myss on sen kirjoittanut. En ole vielä ehtinyt lukea kuin muutaman
sivun.Vaikuttaa minusta ihan mielenkiintoiselta. Tiedän miltä tuntuu kun samat
ajatukset kiertää päässä päivästä toiseen. Löysin lähikunnasta yksityisen
psykoterapeutin . Ajattelin olisi kiva käydä. Mutta ne taitaa olla kalliita
jos itse käynnit maksaa. Rukolen puolestasi arka. Ole turvallisella mielellä
jumala rakastaa sinua.

Sinulle salainen55. itsellä sama tunne jos käyn jossain tilaisuuksissa ja töissäkin
Tulee tunne että ihmiset puhuu pahaa selän takana vaikka kuin ystävällisiä olet.
Samoin tunne tulee monesti kaupassa. On varmaan ainakin itsellä paljon
oman mielikuvituksen tuotetta. Sitä kun tuntee olevansa huonompi kuin toiset
monessa asiassa. Tuntuu että olen aiva arvoton ihminen. Mutta näillä
mentävä.
Paljon voimia myös sinun päivääsi. Ei anneta periksi täältä noustaan vielä🙂👍

Hei!
Palasin kirjoittamaan tänne kun on niin huono olo. Rukoilettehan minulle helpotusta ahdistukseen. Juuri äsken mieheni sanoi että rakastaa minua. Siitä olen kiitollinen. Minulla on vaan niin paljon pakkoajatuksia. Päivät ovat hirvittävän raskaita kun toistelen mielessäni samoja asioita. Kumpa ajatteluni voisi vapautua että pystyisin paremmin elämään tätä päivää enkä olisi niin ajatusteni vanki. Kirjoitelkaa minulle, se auttaa jaksamaan. Kaikkea hyvää teille Sarrukka, Salainen ja MarianneM!

Yritetään mennä eteenpäin, vaikka otsanahkaa rypistämällä🙂)
Minulla jo helpottaa kun sain kirjoittaa, tajuan että on tehtävä surutyö joidenkin asioiden ja ihmisten suhteen ja annettava sitten niiden olla. Alettava elämään omaa elämää, tekemään siitä sellainen että olisin kiitollinen kaikesta hyvästä mitä on.

Tässä miettinyt. Jokaisen elämässä on varmasti jotain hyvää. Aina
sitä vain ei tässä mielentilassa ymmärrä. Näkee vain ne huonot puolet
asioista. Tämä päivä ollut ihan siedettävä. Nyt iltaa kohti alkaa tuttu
ahdistus vallata mielen. Pelottaa nukkumaan meno, Kuitenkin uni mitä on.
Tämä yksinäisyys käy hermojen päälle. Ei ole ketään kenelle jutella.
😟

Minä olin kauan yksin, en osannut edes kuvitella että kenenkään kanssa olisin voinut olla saman katon alla, vaikka halusinkin ja etsinkin. Mutta olin liian herkkä suuttumaan ja loukkaantumaan muiden sanoista. Varsinkin menneisyys oli arka paikka ja myös muu.
Mutta olinkin etsinyt vääränlaista seuraa, kovia itsekkäitä ihmisiä jotka suomivat sanoillaan lisää pahaa oloa ja kovetin itsenikin sellaiseks.
Opettelin sellaiseksi etten välitä kenenkään sanomisista, vaan elän omaa elämää, menen mihin haluan ja koska haluan enkä välitä kuka mitäkin sanoo. varsinkin kun aloin käydä töissä opettelin etten välitä yhtään mitään mitä siellä itsekukin sanoo, pidän oman paikkani työssä ja minulla on oikeus ansaita elatukseni sitä en anna kenenkään viedä minulta ilkeillä puheilla. monta vuotta olen pärjännyt sillä filosofialla, mutta en ole enää työssä nyt ja en ole tarvinnut olla niin kuoressa, ja nytpä olenkin taas mennyt araksi ja herkäksi. Olen avoliitossa ihanan miehen kanssa joka on äärimmäisen kiltti ja hän on muuttanut minua, kun minun ei tartte enää olla taisteluasemissa ketään vastaan.
Olen miettinyt pääni puhki miten voisi olla välittämättä esim. sukulaisten pilkkapuheista tai nälvinnästä. Miten saisi niin ehjän itsetunnon ettei se mene rikki muiden arvioinnista tai kun se on aina minun menneisyydestä johtuvaa muistuttelua, piikittelyä.
Siksi olen ollut aika vähillä ystävillä, voisi sanoa että olematon määrä, kun en edes luota näihinkään ketä on. En uskalla olla oma itseni kenenkään seurassa ja välttelen liian tiivistä olemista jossa tullaan liian tutuksi ja saatetaan alkaa olemaan liian ronski puheissaan. Jos joku on muka hauska ja kertoo vitsinä minusta jotain niin enpä voi nauraa, kyllä itselleni voin nauraa mutten toisen kertomana. Ystävät on tosi vähissä, johtuen siitä etten ole osannut arvioida kuka minua kunnioittaa ihmisenä, olen menettänyt heidät kun olen yrittänyt liikaa sellaisten kanssa jotka eivät minua ole arvostaneetkaan. Olen ollut kuin koiranpentu, heiluttanut häntää ja ollut kiltti kaikille jotka vähänkään ovat taputtaneet minua päähän....

Hei arka. Aamut minullekin vaikeita. Päivällä rauhoittavat saattaa helpottaa
oloa. Illat on pahoja ahdistaa . Joskus harvoin hyviä päiviä. Minulla myös
turvattomuuden tunnetta kun yksin asun. Kuuntelen kirkonmenoja radioasta.
Kävin kioskilla ja sen jälkeen pakotin itseni kävelylle. Pienen lenkin tein.

Päivän Sana Raamattuopiston sivuilta on tämä. Sopii ehkä sinullekin nyt.

1 Piet. 1:4–6

Pietari piirtää eteemme rohkaisevan tulevaisuudennäkymän, joka lohduttaa elämänristin kantamisessa. Hän kääntää katseemme sanoin kuvaamattomaan iloon, joka on pian meidän. Raskaatkin murheemme ovat sille ilolle vertailukelvottomia. Kaikenlaisten ristien kantamisten keskellä Jumala itse varjelee meidät uskossa, niin että emme menetä toivoamme. Hän huolehtii, ettei taakka käy liian raskaaksi, vaikka todelliset koettelemukset eivät koskaan ole kevyitä kannettavia. Pyhä Henki vakuuttaa sydämissämme, että Jeesus on kaikessa lähellä ja tulevaisuus on ainoastaan hyvä. Hän muistuttaa Herramme lohduttavista sanoista ja taivaan lupauksista. Siksi voimme jopa riemuita keskellä sellaista, jossa itsessään ei ole mitään riemuittavaa.

Niinpä se onkin, että kun rukoilemme apua, apu on jo tulossa, kun vain uskomme että apua tulee ja ainakin minun on toteltava sitten sitä mikä tulee, eikä jatkaa sitä väärää tietä mitä olin menossa. On muututtava ja uskallettava muuttua, tehtävä asioita toisin. Jos ennen tein näin niin mitä tapahtuu kun teenkin näin?
Syyllisyys jota olen potenut ja aivan pikkuhiljaa se muuttui itsevihaksi ja masennukseksi on johtunut siitä että häpeän eräiden hyvin läheisten ihmisten tempauksia ja holtitonta käytöstä, joka on aika häpeällistä, minun nuoruudessa varsinkin, ei niinkään enää nykyajan moraalin mukaan.
Nyt minun on alettava tehdä pesä-eroa muiden aikuisten ihmisten tekemisistä ja ei kuulu minun sijaishävetä. On tämä jännää miten asiat alkaa loksahtamaan paikoilleen kun vain avaa suunsa tai kirjoittaa....

Hei. illalla en meinannut saada unta ahdistavien ja nöyryyttävien ajatusten vallatessa mielen. Menneisyys palasi takaisin muistoissa, ei onneksi käytännössä. Koska lähipiirissä esiintyy nyt samaa käytöstä olen alkanut sitä häpeämään ja vertaan itseäni häneen, ja siksi inhoan nyt itseäni, olen inhonnut jo noin vuoden verran, heti kun tuo ihminen alkoi käyttäytyä moraalittomasti (tai siltä minusta tuntuu, voi olla että toisten mielestä ei ja se voidaan selitellä joksikin muuksi).
sain unen päästä kiinni kun pakotin itseni rukouksen avulla päästämään irti huolesta ja häpeästä, syyllisyydestä. Sanoin itselleni etten mitään voi enää menneille. Kuvittelin itseäni kuin minulla ei olisi sellaista muistoa ja sellaista taakkaa ollenkaan kuin on, irrotin koko möykyn itsestäni. Sanoin itselleni että nyt oikeasti uskon Jumalan minua auttavan tämän yli ja voin huoleti nukkua sekä uskoa, että saan elää hyvää elämää hetki kerrallaan eteenpäin, kaikki synnit on annettu anteeksi, kaikki virheet myös ja vääryydet, voin hetki kerrallaan vain elää nyt hyvin ja kiitollisena että olen saanut uuden mahdollisuuden ja siihen ei kuulu kauhea katumus jatkuvasti menneisyyden virheistä. Ei sillä tavalla kukaan voi elää jos koko ajan menneitä muistelee.
Oli käytävä taas pohjalla että tajusin etten saa menneitä muistella vaan elää tänään toisin. Kiitos ketjulle joka tätä asiaa käsitteli!

Voi kun pääsisikin eroon menneisyyden taakasta. Yrittänyt kaikenlaisia
konsteja onnistumatta. En enää tiedä mitä tekisin asian hyväksi. Tänään
sain pakotettua itseni lenkille. Ihailin pääskysten laulua. Olivat kerääntyneet
sähkölangalle istumaan. Osaa ne laulaa sievästi. Nyt yritän ikkunoita pestä.
Ei vois vähempää kiinnostaa homma😟.Ahdistaa ja masentaa. Puritava
möykky rinnassa. Pitää yrittää tämäkin päivä taapertaa. Pitäisi olla
kiitollinen jokaisesta päiväst. Niitä hyviä asioita ei vain näe tässä mieletilassa.
Yrittäny rukoilla voimia. Tiedän että jumala kaikesta huolimatta kuulee
pienimmänkin pyyntöni.

Hyvää päivän jatkoa kaikille tukinettiläisille🙂
l

Hei arka🙂. Oikein paljon voimia päivääsi🙂👍. Yritetään luottaa siihen
että meilläkin olotila paranee. Käytkö Missaa ryhmissä tai psykiatrilla?
Mulla psykiatrin aika lokakuussa. Lähinnä lääkkeiden tarkistuksen vuoksi.
Mulla mm,ketipiinor ja moclobemid (aurorix) käytössä. Itse sitä mieltä
ettei niistä mulle apua. Lyrica varmaan ihan ok samoin xanor. Nyt loppui
mielenkiinto siivoukseen. Pitäisi syödä mutta ei yhtään huvittaisi. Tämä
yksinäisyyskin vie mielen matalaksi. Ajattelin tilata ajan jalkahoitajalle.
Jotain kivaa välillä kehittää. Viikonloppuna on markkinat lapsuuden
maisemissa. Sinne varmaan menen käymään. Näkee tuttuja. Tiedä
vaikka jotain kivaa löytäisi.🙂

Tämä päivä mennyt ihmeen hyvin tähän asti. Istuin ulkona tunnin verran.
Naapurin mummu pyysi juttelee. Kyllä siinä jutun aiheita piisasi.
Sitä minä mietin olenko sekoamassa lopullisesti. Päivällä sattui outo tapaus.
Tunsin jumalan läsnäolon voimakkaana. Oli pakko laittaa hengellinen
levy soimaan ja istahtaa kuunteleen. en tiedä mitä tuosta ajattelisi.
Hölmöä että tätä kirjoitan tänne. Oli vain niin outo kokemus. Nyt taas alkaa
ahdistaa ja pelottaa. Nämä illat on kyllä tosi pahoja. Huomenna onneksi
pääsen jalkahoitajalle rentoutuun. 🙂

Hei. Tuo ryhmäjuttuhan voisi olla sinulle arka ihan kiva. Toivottavast
pystyt menemään sinne. Täällä ei ole mitään tuollaisia ryhmiä. Se tosi
kurja juttu. Aamu oli taas vaikea. Nukuin huonosti ja ahdisti heti aamusta.
Vähän piristyin kun kävin jalkahoidossa ja samalla kirjastossa ja kaupassa.
Tämä päivä mennyt ihan jouten ollessa. Koko ajan ahdistus väijyy taustalla.
Ajatukset kiertää samoissa asioissa. Saa nähdä mitä töissä ensi viikolla.
Joudunko pomon kans jutteleen. Lähinnä työvuoroista. Kyllä vähän alkaa
hermostuttaa. On ollut ihanan lämmin päivä. Pitäisi osata nauttia näistäkin.
Elämisen ilo vain kadonnut jonnekin. Minun kummisetä oli kuollut toissa päivänä.
Hautajaiset tiedossa. Muistellut lapsuusaikaa kun äidin kanssa käytiin heillä
usein kylässä. Hänen vaimonsa oli äitin sisko. Mulle tosi tärkeitä ihmisiä
olleet. Mietin miten selviän hautajaispäivän. Hermostuttaa sekin. Pelottaa
julkiset tilaisuudet missä paljon ihmisiä. Mitä jos paniikki iskee kirkossa😯🗯️
Miten kehtaan lähteä ulos kesken tilaisuuden. Haluan mennä mutta pelottaa
jo nyt pitääkö hermot.😟

Kiitos arka. Hienoa että sinulla on tukihenkilö. Voitte tehdä asioita yhdessä
ja jutella. Varmaan sekin sun mieltä piristää. Käykö tukihenilö miten usein
sun luona? Hyvä juttu myös että pystyit ostaan lääkkeitä. Toivottavasti
niistä apua. Minulla myös lääkkeet kovin kalliita. Mietin jos eläkkeelle pääsen
miten pystyn ne ostaan. Yö oli huono. Aamulla hetääminen vaikeaa. Ahdisti
heti aamusta. Pakotin itseni sauvakävelylle. Nyt taas vähä parempi olo.
Kurjaa kun olotila heittelee laidasta laitaan. Sekin keljuttaa kun viimeksi
lääkärissä kävin sairasloman jatkoa hakemassa. En päässyt tutulle
työterveyslääkärille. Jouduin terveyskeskukseen. Ensimmäisenä lääkäri
tuumas että mun olisi pitänyt mennä psykiatrille etten kuulu terveyskeskuksen
potilaaksi. Sanoin että yritin kyllä psykiatrin aikaa mutta en saanut. Ei ollut
psyk.aluepolilla lääkäriä.Tuntui tosi pahalta. Eikö lääkärin kuulu auttaa jos
ihmisellä hätä. Ymmärrän kyllä tk lääkäreillä välttämättä tietoa ja kokemusta
mielenterveyspotilaista. En minä tätä sairautta itselleni valinnut. Se valitsi
minut.😟.Nyt taas oottelen millainen päivä tulossa.