Ei jaksa kohta enää taistella tätä sairautta vastaa. Masennus,ahdistus
ja pelkotilat vievät aina vain syvemmälle pimeyteen. En löydä enää
ulospääsyä. Tämä on toivotonta.😭

Hei,

toivottavasti se olotila alkaa parantua kevään edetessä. Itse olen kovassa flunssassa ja lipittelen rommia, mikä maistuu hirveelle.
Onko töissä helpompaa kuin kotona. Itse olen vaan loisena ja yhteiskunnan elättinä😳
Tsemppiä sulle🙂👍

Kiitos Liisa Ihmemaa

Tällä hetkellä ei ole hyvä olla missään. Töissä omat ongelmansa.
Ote lipsuu töissä. En pysty enkä jaksa keskittyä asioihin. Eikä
meillä työilmapiirikään ole paras mahdollinen. En jaksa uskoa
että asiat tulisi paremmaksi. Huh. Täytyy sanoa että rommi ei
koskaan kuulunut suosikkijuomiini. Syön tässä suklaata ja kirjoittelen😋.
Odotan mitä ilta tuo tullessaan ja hermoilen huomista työpäivää.
Mutta mukavaa illanjatkoa sinulle🙂🌻. Toivottavasti flunssa ei
ole kovin pitkäaikainen🤨. Jaksellaan🙄

Huh. Pelottaa nukkumaan meno pelottaa huominen työpäivä.
Jos taas nään painajaisia niinkuin viime yönä. Tämä elämä ei enää
ole kivaa. Oisi jokin sisältö elämälle . Niin tarkoituksetonta.Pitää
lähteä yrittään unta😟

Olipa mukava päivä töissä pitkästä aikaa. Jotenkin tuntui että
järkikin pelasi ihmeesti. Huomenna vielä töitä sitten pari vapapäivää.
Nyt vain alkaa taas sama ahdistus ja pelko . Tämä yksinäisyyskin
varmaan syynä. Sitä alkaa miettiin liikaa asioita. Sitten ne pyörii yhtenä
möykkynä päässä. Osaisi olla murehtimatta asioita. Elää vain päivän
kerrallaan. Eikä hermoilla asioita viikkoja etukäteen. On asioita joita
ei voi muuttaa ne on vain hyväksyttävä. Mutta siihen en tällä hetkellä pysty.
Usein tulee mietittyä mikä tämä elämän tarkoitus oikein on. Vielä keksinyt
vastausta

Hei arka

Toivon että saat asiasi järjestykseen. Voimia sinulle ja peheellesi🙂👍

En tiedä kelle näistä asioista puhuisin kun ahdistaa ja stressaa eikä kukaan olleen jaksa kuunnella. Oon niin hirveässä tilanteessa kun laskuja on yli 1500€ eikä mistään saa apua, käyn töissä mutta teen enää vain muutamaa päivää kuukaudessa. Kelan mielestä tienaan tarpeeksi sossuun ollaa nyt hakemusta laittamassa. Mutta eihän ne sieltä voi meille semmoisia summia antaa? Pelottaa että ajaudutaan vielä tästä syvempään allikkoon.. Tuntuu ettei enää aamulla kiinnosta sängystä nousta ylös kun stressaa ja joku painaa mieltä. Muuttaa pitäisi halvempaan asuntoon mutts miten senkään teet kun on tästäkin 3kk vuokrat maksamatta. Autoni pitäisi seisontaa laittaa mutta millä sitten töissä kuljet kun ei busseja mene. On se elämä hankalaa voi kun voisi vaan olla pieni lapsi ilman huolia ja murheita 😞

moikka!

Kirjoitan nyt tänne hiukan tuntojani, kun en oikein muuallekkaan voi....

eli......
olen kesällä 27-vuotta täyttävä nainen. Elämäni on mennyt palasiksi hyvin monella eri tavalla.
Aloitetaanpa nyt siitä, että ensimmäisenä tuli vastaan avioero. Avioliitto ei ollut pitkäkestoinen, mutta suhde alkoi jo ihan teini-iässä, olimme yhdessä 11 vuotta. Josta yhdessäkin asuimme n.10 vuotta. Meillä oli ihana talo, kaksi koiraa ja tulevaisuuden suunnitelmat valmiina. Mutta toisin kävi. Vuoden 2012 tammikuussa muutin yksin omilleni, ja tässä vaiheessa mukaan astui masennus, en missään vaiheessa luultavasti kerennyt siitä ns.parantumaan, mutta aloin kuitenkin seurustelemaan uuden miehen kanssa viime kesänä. Vaihdoin kaupunkia, ja se tuntui hyvältä idealta ja olo oli hyvä. Kuitenkin mennyttä on kova ikävä, lähes jatkuvasti.

Seuraavana edessä oli keskenmeno. Ei toivottu lapsi, mutta olin päättänyt pitää lapsen kuitenkin ja nykyinen miesystäväni oli samaa mieltä... Olen halunnut lasta jo pitkään, ja luulin että olen kykenemätön tulemaan raskaaksi, koska ex-mieheni kanssa ei koskaan tärpännyt, vaikka ehkäisyä emme käyttäneet vuosiin.
Tässä vaiheessa masennus alkoi puskemaan päälle taas kunnolla, mutta en kuitenkaan hakenut apua, koska olen siinä todella huono...

Ja nyt viimeisimpään... kuukausi rohdun tyhjennyksen jälkeen(joka tehtiin siis koska sikiö ei kehittynyt), kohtasi minua Äidin kuolema..... Täysin yllättäen. Tämä tapahtui siis tällä viikolla, tiistaina.En edes käsitä asiaa vielä kunnolla, mutta nyt olo on todella, todella tukala.
Päätin hakea apua mielenterveyspuolelta, mutta kuinkas kävi... en sitä saanut. Jokaikisestä paikasta laitettiin soittamaan toiseen paikkaan, enkä enää jaksanut jatkaa soittelua. nyt mietin mitä hemmettiä sitä kuuluisi tehdä.

Päässä pyörii jos jonkinlaista ajatusta, ja niistä yksikään ei ole millään tavalla positiivinen..

Tähän kaikkeen lisäksi minua uhkaa asunnottomuus.
Ja tämän syöksykierteen alettua viime keväänä, mukaan tulivat myös päihteet...ne laittomat...

Hei arka. Kiva kuulla sinustakin. Toivotan paljon voimia elämääsi🙂👍.
Toivon että saat asiat järjestykseen ja voisit nauttia elämän pienistä
iloista.🙂🌻. Mun elämä on jatkuvaa vuoristorataa. Välillä paempia
päiviä. Sitten taas mennään alamäkeä, Pelot ,ahdistus ja masennus
vyöryy voimalla kimppuun. Nyt pelottaa töihin lähtö. Huono itsetunto.
Epäonnistumisen pelko on valtava. Voi kun pääsisi edes osatyökyvyttömyys
eläkkeelle. Jos vähän helpottaisi. Mutta näillä mentävä päivästä toiseen😞

Hei arka!

En tiedä mikä tässä keväässä on vikana. Tuntuu, että elämä menee viikko kerrallaan vaikeammaksi. Olo on melkoisen huono suurimmaksi osaksi aikaa. Uni ongelmat häiritsee jaksamista, joko sitä nukkuu aivan liikaa tai ei ollenkaan. Nyt viikonloppu meni valvoessa eikä tänä aamuna meinannu päästä ylös. Tai päivänä, nousin ylös vasta 12 maissa. On todella vaikeaa hahmottaa todellisuutta, vaihteeksi. Unet mitä nään sekoittaa sitä, ja ajatukset muutenkin. En jotenkin osaa yhdistää asioita päässäni niin, että saisin kuvan elämäntilanteestani kokonaisuutena, puhumattakaan itsestäni ihmisenä, persoonana. Välillä 'minua' ei edes ole.

Siinä vähä ajatuksia tälle 'aamulle'.

Voimia arka! Muistan sinua rukouksissani ja toivottavasti jaksat kirjoittaa pian!

Niin välillä tuntuu kun katselis tätä elämäänsä ulkopuolelta. Käsityskyky
Ymmärrys välillä aivan hukassa. Yritä siinä sitten tehdä töitä kun tuntuu
ettei hommasta tule yhtään mitään. Sitä vain yrittää säheltää. Unet
on tosi heikkoja vaikka otan yöksi 100mg ketipinorin ja 1mg xanorin.
Painajaiset seurana . Herätessä ei tiedä oliko unta vai totta. Olen niin
väsynyt tähän . Koskaan ei aamulla tiedä millainen päivä edessä.
Joskus mutta harvoin on niitä parempiakin päiviä. Tuntuu että töissäkin olen
vain taakkana toisille . tässä elämässä ole mitään järkeä. Elämänilo
on kadonnut. On vain tämä suunnaton tyhjyys ja tuska😞

Joku täällä kirjoitti että mikä tässä keväässä on vikana, niin luin erään tutkimuksen että tänä talvena on satanut ja ollut pilvistä enemmän kuin vuosikymmeniin, ja että ihmisten mieliala on apeampi siksi. Joten se ainakin vähän helpotti.
Olen käynyt masennuksen läpi, joutunut eläkkeelle toistuvan vakavan masennuksen takia ja nyt voin paremmin kuin koskan elämässäni.
Lapsuuteeni kuuluin väkivaltaa, sekä henkistä että fyysistä, koulukiusaamista ja sitten avioliitossa väkivaltaa, työpaikalla kiusaamista. On sitä vähättelyä, nimittelyä ja muuta saanut kuulla ihan tarpeeksi, enää en kait sitten jaksa edes välittää mitä muut puhuvat. Tai ei sentään ihan niin ole, olen vain alkanut välttelemään paikkoja ja ihmisiä missä tiedän että ehkä voisin joutua ilkeyden kohteeksi. Katson tarkkaan mihin menen.
Eläke on tosi pieni, mutta se riittää kun elää sen mukaan. Minun on ihan turha enää kuvitella hienoa asuntoa, ulkomaan matkoja tai muuta maallista hyvää, ainakaan omilla tuloilla. mutta on elämässä muutakin kuin materia. Tärkein on henkinen hyvinvointi, mikään raha tai työ ei korvaa sitä, jos se menee, menee kaikki.
Olen luonnossa viihtyvä, pyöräilen paljon luontoon retkelle, eväät mukaan ja siellä on mukava istua kannon päällä ja katsella heräävää luontoa. Hiihdin talvella jonkin verran.
Ihmissuhteet ovat karsiutuneet kun moni ei ymmärrä miksen ala ahnehtimaan maallista mammonaa kun olen nyt paremmassa kunnossa, no en vain enää uskalla koska pelkään että olen kohta samassa jamassa jos lähden johonkin vakituiseen työpaikkaan ja muiden kiusattavaksi. Olen niin herkkä ottamaan itseeni kaiken ja loukkaannun, alan itseäni haukkumaan ja vertailemaan. Lääkäri sanoi silloin kun kirjoitti eläkeanomuksen, ettei sinusta ole nykymaailman työpaikoille, se on liian kovaa menoa. Uskon sen, ja yritän tehdä tästä elämästä niin hyvän kuin mahdollista näillä eväillä. Yritän hyväksyä itseni tällaisena. Ja teen töitä vähän, silloin tällöin vointini mukaan, mutten mene semmoiseen paikkaan missä on riitaa ja toraa tai vähättelyä.
Hyvää vointia kaikille ja rukoillaan Jumalaa että hän ohjaa oikeaan ja suojelee kaikelta pahalta.

Niin ja jäi kertomatta, että jätin tupakan ja alkoholin pois elämästä kokonaan, sekä en syö mitään mielialalääkettä, enkä rauhoittavia. Siksi kait olen eläkkellä kun kieltäydyin lääkkeistä.
Näin jälkikäteen muistellen pahin aika on kuin musta tunneli, pelkotilat olivat kamalia, ahdistus kuristi kurkkua ja hiki pisarat valui. En kyennyt menemään kauppaan kuin silloin kun tiesin ettei siellä ole paljon ihmisiä, jonoissa en kyennyt olemaan. Muistan kun yritin valita puurohiutaleita kaupassa, niitä kun oli hirveän pitkä hyllykkö, mitä erilaisempia, minulle tuli siinäkin paniikki niin että jouduin lähtemään ulos kaupasta ostamatta hiutaleita. Menin sitten pieneen kauppaan jossa ei ollut niin suurta valikoimaa. Tänään kykenen katsomaan ja valikoimaan hyllyn edessä ilman paniikkia, vieläkin meinaa hiki tulla jos en heti kykene päättämään mitä ostan. Kaikki tuo johtuu kuulemma masennuksesta ja ahdistuksesta. Sen kanssa vaan pitää oppia elämään.
Elämän ns. normaalit vaikeudet voivat minulle aiheuttaa notkahduksen mieli-alassa ja alan liikaa miettimään miten elämä kohtelee minua väärin, mutta onneksi on läheisiä jotka sanovat aika lujasti, että äläpä ala taas liikaa miettimään. Pakko uskoa muita että pysyn elämässä mukana, ja nöyrtyä sen edessä etten omista täysin tervettä mieltä.
Mutta taas toisaalta turvaudun Jumalaan nyt enemmän kuin silloin kun olin terve ja työkykyinen, eli en tiedä voiko tästä olla kiitollinen, kun en muutoin olisi herännyt hengellisesti turvautumaan Jumalaan.

Oletko selvittänyt Kelan kautta oisiko sulla mahdollisuutta päästä kuntoutukseen?

Kirjotin tonne aikasemmallekkin palstalle, mutta kirjotan myös tänne.

Mielestäni olen aika saamaton tapaus.. Kirjeiden vieminen postilaatikkoonkin on kauhea puurtaminen.. Pienikin asia tuntuu niin suurelta.

Ja sitten tämä, joka hemmetin päiväinen ahdistus... Lääkepurkista saa apua, mutta kaikki sen tietää ettei se ole ratkaisu.

Psykologin luona olen käynyt, mutta hän katkaisi välimme ja sanoi ettei meillä ole yhteisiä tavoitteita. No nyt soitin hänelle ja sanoin, että vaihdan psykologia jos ei homma toimi.😠

Katse vain silti uuteen päivään vaikka kuinka ahdistaisi. Ehkäpä tee kupponen ja pieni terassilla käynti voisi auttaa.