Tämän päivän tapaaminen meni hyvin. Sain siitä apua itselleni, oikeastaan aika paljonkin. Se lievitti ehkä vähän mun itsetuhoisuuttani. Ja se on aika paljon tässä tilanteessa. Suhtaudun tulevaisuuteen vähän valoisammin.

On jo kesä melkein puolessa, ja minä en ole tajunnnut sitä!

Sama tilanne kuin usein kevään suhteen; en ehdi mukaan, ja se ahdistaa. Nyt vain ei tunnu miltään. Tai enintään pettyneeltä. Tuntuu kuin kesä valuisi hiekkana sormien välistä. Olen ollut niin hemmetin huonossa kunnossa tämän vuoden. Ja yhä edelleen. On kesä, ja minä kaipaan sairaalaan, minne mua ei oteta... Turha vuosi!

Ja se, mihin olen pettynyt, on minä itse. Tällaisen vuoden olen itselleni järjestänyt. Onko se mun vikani ja virheeni?! Olenko huono ja kehno ihminen?! Mitä minä olen?😑❓

et ole huono. TÄmä sairaus vaan vääristää ajatuksia ja tekee tällästä. Ihan ku parkinsonin taudissa täristään.
tosin olen samaa mieltä että kesä kulkee todella nopeasti ohi. Itekään en ole ehtinyt oikeastaan mitään tekee. AJatella että kohta tyttö on kuukauden ollu poissa koulusta. Mihin tämäkin aika on menny.

Jaksuja, halia...

Tapasin tytön. Juon kahvia. Mietin, ongelmakäyttäytyisinkö...

Olen ahdistunut. Ja jotenkin väsynyt. Olen itkenyt tänään vähän. Pariin otteeseen. Tahdon itselleni pahaa. Tai ehkä se olisi samalla itselleni helpotusta. Minun tapani auttaa itseäni taitaa olla aika vääristynyt.

En tiedä, miten autaisin itseäni... ihan oikeasti... Haluaisin huutaa, riehua ja repiä.

Kiitos, Saloka!

En taida osata ajatella tätä sairautena. Jotenkin se on vain - muka - minua. Olen huono ja kelvoton. Sairauteni ei tee minusta ahdistunutta tai itsetuhoista, vaan minä olen paha.

Osaisinpa ajatella toisin.

Mulla on KELA-kortissa koodi 112. (Miten sopiva numero itsetuhoiselle henkilölle.) Kävin katsomassa KELAn sivuilta, mitä se oikein taas tarkoitti. Ilmeisesti mun masennus on jossain vaiheessa määritetty psykoottiseksi. Realiteeteissa oon viime vuodet pysynyt, vaikka masennus on ollut välillä kai huomattavan vaikeaa... Onneksi tuo koodi on. Saan lääkkeet halvemmalla. Tosin mielummin olisin kai kuitenkin terve. Tai edes vähemmän masentunut!

Mulla oli herätessä olo, että olisin halunnut käydä siivoamaan. Nyt tuota halua on vielä hiukan. Mutta aikaa siivoamisen aloittamiseen on nukkuvien naapureiden takia ainakin tunti. Tiskit kuitenkin laitoin jo likoamaan. Sen verran kolistelin.

Selvisin eilisestä illasta ilman suurempaa itseni vahingoittamiseta. Olo helpotti illan myötä. Puhuin miehen ja ystävän kanssa. Nyt on taas halu satuttaa itseäni... tai jotain enemmänkin... En kuitenkaan mihinkään isompaan nyt ryhdy.

Sataa, sataa ja sataa... Ei tunnu kesälle! Eikä kai mulla muutenkaan. Kesämekkoja olisi kuitenkin kiva pitää. Ja se, että olisi lämmintä, olisi ihan mukavaa.

Ongelmakäyttäydyin.

mullakin on kauan ollu se koodi kelakortissa. mulla on joku vaikea masennus, mielialan mukaisia psykoottisia juttuja. En muista. Kauhia sanahirviö ainakin.

Kiva kuulla et oot puhunut , se auttaa siinä tilanteessa ainakin hiukan.

Hei, Saloka.

Auttaako sulla oloon puhuminen tai kirjoittaminen? Kirjoitat ainakin tänne näille sivuille...? Mulle olon jakaminen on tärkeää ja keskeistä. Ehkä sitä ei ole niin yksin, kun kertoo jollekulle olostaan. Ja ehkä se - voi - antaa hyväksytyksi tulemisen kokemuksen. Kelpaan, vaikka olen tällainen.

Olen taas herännyt aikaisin. Mulla on yksi tapaaminen aamusta, joten olen mielelläni hereillä. Tosin voi olla, että menen vielä torkkumaan. Katkonaista unta siis. Tänään on ohjelmaa muutenkin. En vain jaksaisi mitään. Ja valmistelen tulevaa, vaikka haluaisin kieltäytyä kaikesta. En halua, ja silti teen. Miksen saa kuunnella itseäni?! Koska se, mitä suunnittelen, voi tehdä minulle kuitenkin hyvää... Mutta kun menen sinne tällä hetkellä vastentahtoissti. Menen esittämään itseäni iloisena. Voinko näyttää siellä, etten voi hyvin? En tiedä. Ehkä se ryhmä kestäisi sen. Tai sitten ei...

Lupasin eilen illalla yhdelle ihmiselle, että jos meinaan tosissaan ottaa yliannostuksen, lähden sitä ennen päivystykseen. Kova lupaus, ja meinasin rikkoa sen. Olin vain niin väsynyt, että menin nukkumaan. (Laittaisin tähän hymiön, mutten osaa valita, minkä. Laitan siis kaikki, jotka mielessäni sopisivat tähän...:😉😋☹️😭🤕😴😯🗯️) Mulle se, että lupaan jollekin, vaikka ihan vieraalle ihmiselle, jotain, on aika painava lupaus. Yritän toteutaa sen. Ja kun lupaan, etten vahingoita pahemmin itseäni, saa se mut suojelemaan itseäni.

Parvekkeen kukat on onnettomat. Pitänee ennen juhannuksen "rientoihin" lähtöä laittaa ne pois. Siedettävää päivän jatkoa teille kaikille!

Kyl tämä kirjoittaminen auttaa. EI paljoo ihmiset ympärillä tiä kuinka paska olo mulla onkaan. Sit ku kirjoitan tänne, tuntuu että olen saanut jollekkin kertoo sen.

Älä ota liikaa lääkkeitä. Mä en o noihin koktailiin vielä sortunut. Tosin otan illasta rauhottavan ja nukahtavan. Mulla ei oikee o kanttia.

Taas ku söin, on paha olla. Mahaa sattuu ja tuntuu turpovan. Kurkussa koko ajan palan tunne ja mieli tekee oksentaa. Enhän mä voi, ku tyttö on kotona. Tosin onko se ennen mua estänyt. EIlen en oksentanut yhtään. EI vaan tullu.

Olen väsynyt. Päivän touhut on takana. Tapaan vielä miehen netissä. En jaksaisi. Haluan ongelmakäyttäytyä.

Väsyttää niin, että haluaisin itkeä, mutten jaksa.

Nukuin viiteen (napeilla), ja nyt oloon aika kohtalainen. Vähän tosin vielä väsyttää...Tänään ja huomenna pakkailen loput tavarat juhannusta ja lomaa varten.. Aika pitkälllä se jo on...

Hyvin nukutun yön jälkeen maailma näyttä vähän - onnellisemmalta. Mutta vain vähän. Edelleen olo, että voisin repiä itseni hajalle. Ja ehkä teenkin sitä psyykkisessä mielessä koko ajan.

Olo on lähes jatkuvasti itsetuhoinen.

Mihn asti ajatus yltäää nyt? Iltapäivään, ja sekin on sumuinen. Ehkä kunnolla seuraavaan kahvikupilliseen. Huominen reissuunlähtö on kuin utopiaa, vaikka valmistaudunkin siihen pakkaaamalla jo siivoamalla. Ja sitten on mielessä reissusta paluu. Itse reissu puuttuu. Kai pelkään sen tuomaa ahdistusta niin kovin.

Nukuin taas vähän yli viiteen. Tuli kuitenkin kahdeksan tuntia unta, kun väsähdin illalla jo yhdeksältä. Tulee mielenkiintoinen juhannus, jos sammun (ilman suurempaa alkoholin kulutusta) jo reilusti ennen puoltayötä. Nyt alkaaa kuitenkin jo väsyttää, vaikka nautin näistä aikaisista heräämisistä toisaalta.

Löysin eilen kangaskaupasta palan Liisa ihmemaassa -teemaista kangasta. En vielä tiedä, mitä sitä tulee. Ehkä kansioon kannet. Ja jotain muuta...

Yksi ihminen sanoi, että jos odottaa tulevaisuudelta jotain positiivista, silloin suhtautuu elämään toisin kuin jos ei halua nähdä tulevaisuutta. Yksinkertaista, mutta totta. Mä oon lähdössä reissuun, näen miehen, käyn yhdellä kurssilla, mutta en mä odota niitä. Haluaisin pysyä kotona. Haluaisin kuolla saman tien. Pysyn hengissä - vastentahtoisesti.

saloka kirjoitti 20.6.2016 15:38

Älä ota liikaa lääkkeitä. Mä en o noihin koktailiin vielä sortunut. Tosin otan illasta rauhottavan ja nukahtavan. Mulla ei oikee o kanttia.

Hei, Saloka. Mua ahdistaa ja on tuskainen olo. Tekisi mieli ottaa lääkkeitä. Edes bentsoa. En vielä tiedä, miten toimin.

Mut on määritetty kroonisesti itsetuhoiseksi. Tuntuu, etten siksi saa apua. Mulla on avohoidon lisäksi aika paljon muuta tukea, mutta kun sekään ei tunnu riittävän. Enkä pysty sitoutumaan kuin satunnaisesti siihen, etten vahingoita itseäni. Ja nyt moni tuki on jäänyt kesälomalle. En tiedä, mitä tästä tulee...😑❓

Olen reissussa. Onglmakäyttäytyminen ei onnistu. En löydä välineitä. Omia en ottanut mukaan. Tuntuu ahdistavalta. Pääsenpä tutustumaan itseeni, kuinka kestän kaksi viikkoa ilman sitä. Jatkan kuitenkin vielä välineen etsimistä.

En ole juuri ärtynyt, vaikka olen toisen seurassa. Olen huolissani tytöstä...

Mulla loppuu virkkauslanka. Kaupassa ei ollut lisää. Mitä minä nyt teen?!

Masentaa. Haluaisin vahingoittaa itseäni. Jännä sinänsä, että tässä tilanteessa kaipaan jotain lankaa...Ehkä olisi jotain tekemistä, kun en oikein täällä kylässä voi pahemmin oireilla. Ei ole keinoa. On paha olla. Haluaisin olla kuollut.