Tilasin tuossa aamusta kankaita nettifirmasta. Ensisijaisesti alekankaita. Pitää vielä tehdä lisää ostoksia paikan päällä ja isommassa kangaskaupassa. Oon menossa ompelukurssille lähi aikoina, ja pitäisi päättää, mitä siellä ompelen. Ja kotonakin pitäisi ommella valmiiksi pari juttua...

Tänään menen palstalle hommiiin, jos sää sallii.

Olen taas suuunnitellut paljon. Mitä sitten saan tehtyä?! 😑❓ Aloitan asioita, ja siihen ne jää. Inhoan itsessäni tätä piirrettä. Voisi kai sanoa niinkin vahvasti, että vihaan tätä itsessäni. - Ainakaan en koe itsemyötätuntoa!

Hankin eilen orvokkeja parvekkeelle. Istutin ne ruukkuihin. Osa jää kotiin. Pari menee säiden lämmittyä palstalle ja yksi ehkä ex-anopin pihaan.

No, on tässä jo odoteltukin. Tuleehan se masennuskin sieltä...🙄 Tytön synnnytys tuleee mieleen. Se oli yhtä h*****tiä. Alkaa olla ne päivät vuosia sitten. Ahdista asia edelleeeen. Tulee olo, että mielummin kuolisin, kuin joutuisin samaan tilanteeseen uusiksi. Laulavatkohan linnnut samoin kuin silloin? Itkisin jos pystyisin. En tiedä, mitä. Sitäkö, että mulla on sen tuskan seurauksena ihana tyttö vai sitä, kun sattui niin pirusti. Menetin silloin luottamuksen elämään...Jotain kuitenkin..

Mulla aurinko aiheuttaa valoyliherkkyyttä. Eilen olin liikenteessä ilman aurinkorasvaa. Poltti ja kutitti, mutta sain vähän väriä ihoon. Ongelma on, että paljonko aurinkoa kestän. Eilen levittelin kortisonvoidettaa punaisille alueille. Ei hyvä, että iho ärtyy. Mutta, kun haluaisin ruskettuakin.

Nyt mulla on muutenkin huono olo. Illasta taas eilen nukuin. Valvoin pari tuntia ja menin ennen puoltayötä uudestaan nukkumaan. Nukuin lähemmäs viittä. Kävin tuossa nukkumassa vielä vajaan tunnin, mutta olo on edelleen kehno. En tiedä, mikä tämän nyt tekee. Uni, aurinko, syömiset...?

Masennus ei ole hirveän kova. Mutta tuo ahdistuksen määrä ja säännöllisyys viittaavat mahdollisesti toisen masennuslääkkeeni suuntaan. Eli, että se aiheuttaisi edelleen ahdistusta tuolla pienemmälläkin annoksella. Sitä vähennettiin joulukuussa, ja luulen, että voi olla tarve luopua siitä kokonaan. Vai kumpi on pienempi paha nyt: ahdistus ja bentsot ym vai uhka masennnuksen pahenemisesta? Mulla on terapia tänään, ja pitää puhua hoitajan kanssa. Puhukoon hän lääkärin kanssa asiasta.

Kodinhoitoa on tiedossa tälle päivälle. Tiski ja parvekkeen loppuun laittaminen. Josko saisin ommeltuakin. Se olisi toiveissa nyt.

☺️❤️☺️ mä inhoo tota aurinkoa. On ihanaa kun on lämmintä, mut täällä keittiössä on melkein 30 astetta ja ikkuna auki. En voi ja jaksa tehä mitään.

Hei, Saloka. Haluaisin tuntea sinut ihan oikeasti! Kutsua sut kahville mun partsille tai tulla toteamaan keittiösi kuumuus...

Mä nukuin ihan hyvin puoli kymmenestä viiteen, heräten kai kerran. Mutta kyllä siitä silti jäi univelkaa.

Tuntuu tuskalliselta, kun on parvekkeen ovi raollaan. Kuulen linnun laulua. Sitä kuului myös silloin, sinä yönä, kun lähdin synnyttämään lasta. Se yö ja päivä oli yhtä h****ttiä. Menetin silloin luottamuksen elämään. Se kipu oli jotain, jolle mulla ei ole sanoja. Pelkään kipua edelleen. En voi ymmärttää, että joku vapaaehtoisesti otttaa esim. tatuoinnin. Mutta minähän viiltelen! Kaipaan silti kipua, vaikka tuo mun naarmuttaminen ei juuri kipua tuota, mutta on se siinä mukana kuitenkin. En ymmärrä logiikkaani.

Muutamia taimia olen jo siirtänyt parvekkeelle. En vain saa kaikkia mahtumaan sinne. Pääsisvät totuttelemaan ulkoilmaan. Varsinkin ne, jotka menevät palstalle. Lasitetulla parvekkeella ei olisi vaaraa paleltumisesta. --- Nyt siirsin kaikki taimet parvekkeelle. Ja ongelmäkäyttäydyin siinä sivussa.

Aika menee nopeasti. Heräsin ennen viittä, ja kello on jo tunnin enemmän. Tämä kirjoittaminen vie aikaa. Kangaskaupassa olisi nyt tarjous. Tarvitsenko ja mitä? Tekisi mieli ostoksille. Olen vain jo tälle kuulle tilannut kankaita niin paljon. Tuntuu, ettei pitäisi. Mutta... kun halvemmalla saa. Kai siellä on kilokankaatkin halvemmalla...?

Mutta ei ehkä tänään. Huomenna sitten. Paitsi, että mulla on huomenna paljon ohjelmaa. Ekä sittenkin jo tänään. Nyt tulee kiire miettiä,mitä tarvitsen...

Hyvää päivää teille kaikille ketjun seuraajille!!!🌻🙂🌻

Olisi ihanaa tavata, mut... Kaikki tehään niin vaikeaksi, mutta ymmärrän täällä olevat säännöt.

Mun langat on varastossa ja saan käydä pikkusen kerralla hakemassa niitä. Ja sit ku ne on tehty, ni saan lisää. En saa ostaa yhtää kerää enää.

Kässäryhmässä oli hieno tuninka ja kiinnostuin siitä. Olen kauan sitä havitellut ja katellut. Nyt uskalsin kysyy kokoa ja kuinka paljon kangasta tarvii. Kuulemma 2 m trikoota. Tekisi mieli tehä äitille sellainen synttärilahjaksi. Hänelle on niin huono ostaa mitään, ja se olisi harkitusti tehty.

Pitäisi jua toi tee, et saa hiukan energiaa. Laitan liikaa sokeria siihen, mut muusta en saa sokeria tai mitään energiaa.

Hei, Saloka! Kuulostaa mukavalta ajatukselta, että ompelisit äidillesi tuon tunikan. Entä jos tekisit sellaisen myös itsellesi?

Nukuin viiteen. Kello herätti, eli olisin tänään nukkunut pommiiin. Mun pitää lähteä liikenteeseen tänään ennen yhdeksää, ja tarvitsen nykyään monta tuntia siihen, että pääsen lähtemään. Siksi tuo kello. Ei väsyttänyt yhtään, kun kello soi.

Mietin kangas-asioita. Minkä kankaan valitsen työhöni vaaleaksi kankaaksi. Siitä riippuu, mistä sen ostan. Ja kymmeneen mennessä, mun on tehtävä ratkaisuni. Mietin suunnitelmaani ja kankaan riittävyyttä ja hintaa. Ja homman helpoutta...

Eilen uskalsin lähteä liikkeelle ilman ennakkooon otettua rauhoittavaa. Ja selvisin. Sain tosin ahdistuksen/paniikin matkalla, mutta sain siihen otettua lääkkeet nopeasti, ja olosta ei tullut aivan kauhea. Ja meni aikanaan ohikin. Nyt teen saman. Lääkkeet on mukana, ja otan jos tarvitsen. Koko ajan tuntuu varmemmalta, että ahdistuksen laukaisee tuo toinen masennuslääkkeeni. Sen ei kai pitäisi sitä periaatteessa tehdä, mutta mä ainakin reagoin siihen. Kyllä siitä on luovuttava. Odotan seuraavaan terapiaan, mitä lääkäri sanoo asiasta, mutta aion melko varmasti lopettaa tuon, sanoipa lääkäri mitä tahansa. Kokeilen ainakin, vähenevätkö ahdistukset. Todennäköisesti lopetuksen yhteydessä paniikit ja ahdistukset pahenevat tilapäisesti. Niiin kävi joulukuun vähennyksenkin yhteydessä. Mutta sitten se olisi poissa. Toivottavasti masennus ei pahene siitä!

Hyvää päivän jatkoa sinulle, Saloka, ja kaikille muillekin!

Kirjoitin viestin, ja taisin kadottaa sen. No, eipä mitään... Tänään ahdistus tuli myöhään. En tiedä, liittyikö se aamulääkkeeseen. Äsken otin päivälääkkeen, ja jännään, alkaako se ahdistaa.

Olen tainnut viime päivät puhua enimmäkseen ahdistuksesta. Se on nyt isompi ongelma kuin masennus. Masennukselle ei ole ollut aikaa. Mutta kun alan sitä miettiä, alkaa mua heti myös masentaa. En tunne itseäni iloiseksi. En oikein tyytyväiseksi. Olen itse asiassa aika surullinen.

Olen käyttänyt liikaa rahaa jo tässä vaiheessa kuuta. Jätin keskiviikkona toimeentulotuki-hakemuksen. En oikein luota saavani mitään, mutta yritän kuitenkin. Saisin siten maksettua sairaalalaskut loppuun.

Illalla aloitan uuden liikuntaharrastuksen. Tiedän, että se on niin jännä ja pelottava tilanne - kun stressaan uusia ihmisiä ja arvostelluksi/arvioiduksi tulemistam -, että mun on paras ottaa ennekoivasti rauhoittavia. Nyt olen kuitenkin kahtena päivänä lähtenyt asioille ilman ennakoivia, mistä olen tyytyvinen. Eilen tuli paniikki, mutta se hoitui lääkkeillä, ja tänään alkoi ahdistaa vasta kotona. Mutta tiedän ennakkoon tämän illan olevan liian pelottava minulle. Silti annan itselleni pisteet siitä, että kuitenkin menen paikalle ja aloitan jotain uutta. En suostu erakoitumaan, vaikka saan paniikkikohtauksia. Onneksi mulla on lääkkeet olemassa! Niiden turvin uskallan tehdä asioita. Mutta lääkkeiden on oltava mukana aina. Mun on tunnillekin jotenkin otettava lääkkeet mukaan. Ihan vain varmuudeksi.

Mutta siitä masennuksesta... Mietin tänäänkin junan alle hyppäämistä asemalla junaa odottaessa. En uskalla pestä ikkunoita, asun korkealla. Haluaisin ottaa yliannostuksen. Ongelmakäyttäydyn.

Nyt yritän kuitenkin rentoutua. Saada mielen ja ruumiin rauhalliseksi.

Heräsin taas vakiosti puoli viideltä. Nukkumaan menin aikaisin, mutta heräsin reilusti ennen puoltayötä ja valvoin ompelujuttuja etsien jonkin aikaaa. Sitten takaisin nukkumaan.

Eilinen liikuntajuttu oli hankalaa mulle. Mulla on kropan hallinta tosi hankalaa. Tanssiakaan en koskaan ole osannut. Yritän kuitenkin jatkaa sinnikkäästi tämän kurssin. Keskityn oppimaaan tämän ensimmäisen liikkeen, vaikka siihen menisi koko kurssi. Opettaja tuntuu mukavalta. Enkä saanut panikkia tai ahdistusta, kun olin ottanut lääkettä etukäteen. Mutta mietin, mikä on lääkkeen osuus siihen, etten opi... Olisi varmaan parempi olla ottamatta tarvitavia...Mutta sitten... jos tulee paniikki, niin ei sittenkään pysty mihinkään. Ihana ristiriita. Minä niin pidän näistä!😟

Tänään menen pariksi tunniksi ompelukursille. Tunnen itseni niin kovin aktiiviseksi. Kotona en sitten saakan tehtyä mitään. Suoritustason pitäisi olla korkea, mutta ei vain toteudu...´´

Tunnen itseni huonoksi ja kehnoksi. Kuten niin usein muulloinkin. En osaa. Kroppa ei hahmota liikettä. En osaa ommella. En jaksa ommella. Ja vaikka jaksaisin ommella, en viitsi ommalla. Ja tuo päteee lähes jokaiseen asiaan.

En tykkää itsestäni. Inhoan itseäni.

Kirjoitin tuossa jo yhden viestin tälle aamulle. Huomasin kuitenkin tuota paino-ketjua kirjoittaesssani, että mulla on suunnaton halu päästä suljetulle osastolle. Teen itsetuhoisia tekoja, joista en tässä sen enempää kerro... mutta kokeilen joitain juttuja. Tuntisin oloni nyt turvallisemmaksi, jos olisin "vahdittu". Olisin nyt jopa valmis luopumaan lääkkeiden omasta annostelusta, jos pääsisin osastolle. Ja se on paljon.

En tiedä, mikä tämän teki. Muistin yhden tapahtuman eräältä osastolta ja sanat, jotka siihen liittyivät. Ja se toi jotekin tämän olon. Kaipaan niin kovasti suljetulle. En voi luottaa itseeeni. Nyt on huonompi päivä.

Ongelmakäyyttäydyn. Teen pahaa itselleni. Masntaa. Vihaan itseäni!

mä oon ensi viikolla sit aktiivinen. Jotenkin tuntuu etten jaksa 3 kertaa viikossa mennä ja tulla, ainakaan jos sää on tällänen kuuma. Kotona pitäisi tehä jotain, mut ei jaksa.

voimia ja aurinkoa päivääsi.

Kiitos, saloka. Aurinkoa on ollut ja voimia tähän asti.

Olin ompelemassa päivällä. Nyt palannut kotiin, ja olen aika uupunut. Vielä jaksaisin jotain tehdä, mutta jos jään tähän koneelle, jää kaikki tekemättä.

---

Tuntuu, etten jaksa. Olen käyttänyt tämän päivän voimat. Ollut sosiaalinen, pirteä ja iloinen. Kaikkinensa tyytyväinen. Ja nyt en enää jaksa. Halu ongelmakäyttäytymiseen on suuri. Ja kaikki muukin houkuttaa. Tuntuu kuin olisi on/off-napppulat. Muuta ei ole. Ja nyt haluan sulkea kaiken.

Mietin sitä, että olinko oikeasti iloinen ja mukava. Vai esitinkö kaiken. En osaa vastata. Toisaalta mun oli ihan hyvä olla, kun olin etukäteen varmistanut, ettei paniikkia todenäköisesti tule. Mutta siltähän mun PITÄÄ vaikuttaa. En voisi olla julkisesti toisenlainen. Lähimmille uskallan ehkä näyttää itsestäni muutakin, mutta vieraammille... kai se on jonkinlaista jatkuvaa esittämistä, vaikka se ei välttämättä tunnu siltä. Olen/olen olevinani/esitän... Valita nyt siitä...

Mun on vahingoitettava itseäni. Aikuinen, keski-ikäinen, joka satuttaa itseään. Aika ... niiin mitä... Taidan vihata itseäni runsaasti.

Ongelmakäyttäydyin illallä. Nyt vähän väsynyt olo

En ole hakenut apua tähän pahenevaan itsetuhoisuuteeni. En tiedä, pitäisikö mun huomenna tavoitella lääkäriä vai hoitajaa.
.
En mä edes tiedä, haluanko edes apua...Kai haluan,kun mietin tekejeni taarkoituata osaltaan

Eilen en tehnyt mitään pahemmin itsetuhoista, säikähdin kai lauantaita. On vähän huono olo. Oksettaa ja pyöttyttää Onko tää olo lauantasta vai oonko vain niin väsynyt? Kai mun on mentävä nukkumaan, kun istualtaan en tuolissa enää pysy.

Nukuin vajaan tunnin. Edellleen vähän huono olo. Sain eilen ommeltua vähän. Olen siitä helpottunut, kun valmista pitäisi tulla tällä viikolla.

Lähipäiville, tälle viikolle on paljon ohjelmaa. En tiedä, miten jaksan. On jostakin otettava vain hetkiä itselle ja sille, ettei tee mitään. Tunnen itseni niin uupuneeksi. En jaksaisi elää.

Sairastan masennusta. En osaa hahmottaa, mitä se oikeasti tarkoittaa. Ajatukseni ovat vääristyneet. Mutta mistä minä sen tiedän, kun nämä ovat ainoat ajatukseni. Tulkitsen asiat negatiivissti, mutta voiko niitä tulkita positiivisesti, eihän sellaista ole. Haluan kuolla. Miten kukaan voi haluta eläää?! Tai kyllähän ehkä muut, mutta minä en, ja sekin on minulle ainoa totuus. Mutta miten joku voi haluta kuolla näin kovasti??!😐

En jaksa nyt oikein kenenkään seuraa. Haluaisin ollla yksin... Mutta on tämä miehen kanssa Skypessä olo kuintenkin aika siedettävää. Voin tehdä omiani, vaikka toinen on toisessa päässä.

Voi, kun pääsisin pois. Minustahan se yksin riippuu.... Miksi siis olen vielä täällä?!😑❓

Miehen kanssa tuli kränää. Ja kun en osaa selvittää sitä änen kansssaan, kirjoitan tänne...😭 Tuntuu, ettemme ymmärrä toisiamme. Haluaisin hänet luokseni ja samanaikaisesti pois koko elämästäni. Onko tämä normaalia?😐 Mulla ei lapsuuden kodista ole kokemusta riiitelystä, se meni aina vanhempien väliseksi tappeluksi isän olleessa humalassa. Viimeisin psykologi, jonka olen tavannut puhui isästäni juoppona, mitä sanaa en itse ole tottunut käyttämään. (Mutta ehkä sekin avaa jotain. Mieleeni jäi niin voimakkaasti tuo sana.) Eli en osaa itsekään riidellä, ainakaan kovin rakentavasti.