Oon edelleen allapäin. Eilen ongelmakäyttäydyin vähän. En tiedä, mitä tehdä. Haluaisin sairaalaan. Olenko taas siinä tilanteessa, että sairaala suojaisi? Kotona voin tehdä asioita, jotka on välillä ihan mukaviakin, mutta merkitys asioilta puuttuu. Miksi ompelen?! Miksi möyrin mullassa?! Missä on elämän mieli???!😑❓

Paniikkikohatuksen alku oli taas ennen puoltapäivää. Olen jälleeen alkanut merkkata lääkkeiden ottoajat, ahdistukset/paniikit ja tarvittavien otot paperille. Tuntuu jo näin lyhyen seurannan jäljiltä, että jokin logiikka noilla on. Otan paperin mukaan terapiaan tänään, Katsotaan sitä sitten hoitajan kanssa.

Nyt tuo paniikki on jo poistunut. Lääkkeillä se onneksi useimmiten onnistuu. Eihän see ole koskaan jäänyt päälle, vaikka sitä joka kerta pelkään.

Heräsin yhden jälkeen - yöllä. Menin nukkumaan väsynenä jo kahdeksalta, mutta jäi tämä yö lyhyeksi. Vähän väsyttää, mutta sänkyyn on enää turha mennä. Masennnusta kai tämäkin. Aina välillä näitä öitä on ollut...

Mietin sitä, otanko aamulääkkeet jo nyt herättyäni vai vasta suunnilleen niihin aikoihin kuin normaalistikin. Taidan ottaa ne vast lähempänä viittä. Eihän siihen ole enää kuin puolitoista tunita.

Mulla oli eilen taa alkava paniikkikohtaus. Kohtauksia tulee yleensä 2-3 viikossa. Nyt olla kahdessa. Mulla on tänään kurssipäivä, otan lääkkeet jo ennakkoon. Jotain rauhoittavaa ja beetasalpaaja. Jos se sillä menisi pois päälle tulematta. Olilsi niin tärkeä päivä tiedossa!

Alkaa ahdistaa jo...😟

Vähän parempi yö. Nousin vasta puoli kolme.

Eilen illalla nukuin muutaman tunnin, en pysynyt hereillä edes istuviltaan. Ehkä se sitten valvotuttaa. Olin kuitenkin illasta hereillä vielä pari tuntia, kunnes uni oikein kunnolla tuli. Otin yöksi ihan unilääkettä, jos se olisi avittanut nukkumisessa, mutta ei tämän pitempään.

Nolottaa kertoa tämä. Eilen ompelukurssillla tein tunikaa. Muuten valmis, mutta helmasta piti leikata ylimääräinen pois. Sakset lipsahti, ja mekkoon tuli reikä Hirveä hätä, ettei kukaan huoma. Leikaan sauman auki, ja uusi ompelu. Ja tunikahan lyheni. Nolottaa ihan hirveästi. Sen reiän olisi voinut paikata, jos olisin opelle kertonut, mutta hädisäni en sitä ajatleuut. Eli oikeastaan mua ei nolota se leikkuuvirhe, vaan sitä seurannnt hätäännys. Tunika lyheni, mutta on vielä ihan käyttökunnossa. Lyhythän se on, mutta muuten kiva. Ja nyt hallitsen tuon mallin, eli voin tenhdä monta - normaalimittaist - samanlaista. Se lohdutaa. Onko teistä mulla aihetta häpeään?

Tänään ompelen paitaa. Nyt ei saa virheistä hätääntyä.

Ehkä jotain opin. Virheen yhtysessä, mitää miettiä ja rauhoittua! Ja pyytää vaikka toisen mielipide asiaan. Ei se tunika ihan kauhea ole. Ehkä asettuu vaatteiden kanssa näin vaikka paremminkin... Mutta nolotta silti edelleen!

Halusin jakaa tämän teidän kanssanne. Jotenkin kun paljastaa häpeänsä, se asettuu parempiin mitttasuhteisiin. Näinhän voisi - ehkä - käydä muilllekin... Eikö?

Tämä kirjoittelu alkaa olla kirjoitusta yökukkumisesta. Tänään nousin puoli viideltä. En oikeastaan yritä edes nukahtaa uudelleen. Kaipaan näitä aikaisia aamuja. Päivästä tulee pitempi näin. Perinteisesti olen ollut aamuväsynyt. Onko tämä nyt sitten masennuksen oire vai alanko toipua ja jaksan ja haluan valvoa. Haluan olla hereillä.

Olen masentunut. En hirveästi, mutta kuitenkin. Parempi olen kuin sairaalan aikana.

Kunpa voisin ommella. Nyt. Mutta naapurit heräisi. Ompelisin kaitaliinaa. Tai mekkoa, tai peittoa, tai jotain.

Yöllä joku porukka piti hauskaa jossain asunnossa. Niin paljon, että itse harkitsin patterin hakkaamista, mutta jätin sen tekemättä. Joku toinen asukas hiiltyi siihen myös, ja hakkasi puolestaan patteria. Vähän nauru ja juttelu hiljeni, mutta ei täysin.

Aina ajattelen, mitä muut ajattelee - minusta. Jos joku oletaa, että meteli tuli multa. Nolottaa ja hermostuttaa jo pelkkä ajatus...

Paniikkikohtausten perään eellen kyselen. Olen muutaman tekstistä huomannut, että muillakin on paniikkikohtauksia. Kirjoittakaa, rakkaat kanssakirjoittajat, minkälaisia teidän kohtauksenne ovat. Kaipaa sitä tietoa. Siksi, että osaisin suhtuettaa omat kohtauksen keskivertoon. Saan itse kohtauksia sen verran harvoin, 2-3 viikossa. Ne eivät mene ohi ilman läkkeitä. Haluaisin oppia päästämään niistä irti. Hallitsemaan niitä jonkin verran pystyn, mutta ohi menemine ei vain onnistu. Onko kellään keinoja siihen?

Alkaa väsyttää. Saas nähdä, menekö nainen vielä nukkumaan... En tahtoisi...

Huomenta kaikki! Nousin puoli viideltä. Pari kertaa jatkoin aiemmin unia, mutta nyt halusin ylös. Vettä sataa, ropisee ikkunalaudalle. Pitäisi loppua aamusta. Mun on käytävä tänään kirjastossa ja kaupoilla. Ja ehkä palstallakin, kun en ole siellä ollut "toissä" muutamaan päivään. Ja ommellakin haluan ehtiä... Suunnitelmia siis on... Ehkä masennuksen suhteen on nyt parempi olo. Ongelmakäyttäytymistä on aina välillä.

Mulla on niin monta projektia vaiheessa. Pitäisi saada välilllä jotain valmistakin. Mutta aloitan aina uuden. Yksi liina on aika pitkällä, sen voisi tehdä loppuun. Tilkkupeittoja kesken. Mekko aloitettuna. Kaikkea isompaa ja pienempää. Haluaisin välillä jotain valmistakin, mutta aika ei riitä. Tai aikaahan olisi, mutta kun en jaksa niin paljon. Istun paljon tässä koneella. Ja valitan, kun mitään ei ehdi...

Mulla on joulu vielä kotona. Sitäkin pitäisi vaihtaa. Keittiön verhot, liinat, sisustus. Sekin veisi aikaa. Ja huomiota.

Mun pitäisi kai taas tehdä lista hoidettavista asioista. Ja tehdä hommia siitä. Näkisi samalla, että jotain saa tehtyä. Mä aina välillä teen listoja, ja se helpottaa. Konkretisoituu se, mitä on tehtävänä. Taidanba tehdä sen seuraavaksi. Tuleekohan siitä listan eka kohta: "tee lista".😋

Tytölle soitin eilen. Kyselin, milloin tulee mulle. Ei tiennyt vielä, on kiireinen. Mutta häntä mun on vähän ikävä. Oon niin jo tottunut siihen, että hän käy harvakseltaan. Pelkään unohtavani hänet. Onko se mahdollista?! Mun elämään kuuluu niin paljon muuta. Tai paljon ja paljon, mutta kuitenkin. Tuo pelko on nyt ihan todellinen. Jotenkin mun pitää muistuttaa itseäni hänestä. Jos edes iltarukouksen hänen puolestaan rukoilisin. Se olisi iso alku!

Mutta nyt se lista...

Huomenet!

Ompelin eilen liinaa. Vaihdoin keittiöön verhot. Suunnitelin käsitöitä eteenpäin. Sain eilen 17 kohdan listastani tehtyä - jopa - kolme juttua pois. Vaikka listalla on paljon tekemistä, se ei mua ahdista. Jotenkin työt on järjestyksssä ja hallittavissa, kun olen listannut ne. Ja sitten teen hommia oman aikatauluni ja kiinnostukseni mukaan. Ja lisäilen listaan välillä jotein uuttakin.😉

Unohdin illalla ottaa viimeiset läkkeet. Nukuin silti ihan hyvin. Nyt aamusta tosin tuntuu, että jotain lääkettä on liian vähän veressä. Otin osan iltalääkkeistä. Ne eivät ole kovin väsyttäviä.

Haluaisin jo ompelemaan. Mutta on hiljaisuus-aika vielä. Paikkoja voisin järjestelllä hiljakseen. Saisin jotain ehkä listalta pois.

Eilen mulla oli paniikkikohtaus. Mulla nolouden tai häpeän tunne nostaa paniikin pintaan. Se kaava alkaa vahvistua mun mielessä. Ei aina, mutta usein. On siten paniikkia joka alkaa mahdollisesti jänityksestä. Ja sellaista joka hyppää vain puskista, mutta tuo häpeän -teemakin on selkeästi esilä.

Tuohon häpeään liittyi eilinenkin kohtaus. Tsekkasin päivällä, joko lääkäei olisi uusinut mun reseptit. Oli muut paitsi yhden. Ihmettelin sitä, ettei ollut uusinut sitä yhtä. Aloin tuntea häpeää. Mussahan sen vian pitää olla, jos lääkäri ei jotain uusi. Olen pyytänyt väärin tai kohtuuttomasti Jotain hävettävää. Ja siitä se siten alkoi. Ihan tavallinen tilanne, jonka minä tulkitsen muuksi. Joku syyhän lääkärillä on ollut siihen, ettei hän tuota yhtä uusinut, mutta ei sen pitäisi olla mun vika, että sitä pyysin... Eihän?

Mun pitää käydä tänään ostamassa lehtikomposti palstalleni. Se ei maksa kuin reilun kympin. Olisipa auto jolla hakea, mutta ei se onneksi voi ollla kovin painava, ja bussilla pääsen melkein viereen... Eli tälle päivätte siivoamista, palstaa, komposti, ompelemista... Ja jotain eri kivaa, kuten kesä-sohvatyynyjen valmistusta.

Hyvää päivän jatkoa!

Noista aamun oloista on romahdettu ja lujaa. Äsken mun oli vielä ihan hyvä olla, muta nyt mietin synkkiä. Tekee mieli ongelmakäyttäytyä.

Huomenta.

Parempi mieli kuin illalla. Nukuin vain puoli neljään. Sitten en enää saanut unta. Yö jäi reiluun viiteen tuntiin. Menen tästä vielä nukkumaan torkuille, jos siltä tuntuu.

Mulla on tänään terapia, johon kotipoli tulee mukaan. Eli en pääse puhumaan juurikaan siitä, mitä on nyt mielenpäällä.

Katsoin eilen tilkkutöinä tehtyjen liinojeni varaston. Niitä on jo paljon. Ja koko ajan teen uusia. Voisin sanoa, että liinat on aika kivoja. Pitäisi useammin vaihtaa niitä pöydille. Nyt olen vielä joulussa. Kun en ole saanut sairaalan jäljiltä vaihdettua niitä.

Eilen istutin palstaa ja parveketta varten siemeniä turveruukkuihin. Nyt purkkejaa on jo liki 80. En tiedä, pitäisiö mun vaihtaa sisäkukkien mullat. Nyt olisi kevät ja ehkä vähän myöhäinen ajankohta siihen, mutta monasti olen sen keväisin tehnyt. Rönsyliljan alkujakin olisi jo istutettavaksi. Tänään saisin ehkä multaa parveketta ja kukkia varten, kun tuttu tulee autolla käymään mun luona. Saisin mullat nyt helposti kotiin. Kysyn, jos sopii.

Touhuan ja teen kaikkea. Ja suunnittelen vielä lisää. Mutta loppujen lopuksi olen aika masentunut. Toimintakykyä on. Mielialakin parempi... Mutta kuolla aina hetkittäin haluaisin, kuten nyt.

Ehkä olen vain väsynyt. Kuten varmaan eilen illallakin. Väsymys kai lisää masennusta. Ja kun nukun honosti, jää univelkaa koko ajan, ei sekään tee hyvää. Ehkä tuo unijuttu pitää ottaa tänään puheeksi tarapian ja kotipolin tapaamisessa. Ainakin se jotain konkreettist, mistä puhua. Olen ottanut kaikki normalit iltalääkkeet ja kaksi Tenoxia, mutta en nuku silti tämän parmmiin. En tiedä, mitä muuta voisin tehdä. Liikkua sopivassa vaiheessa iltaa. Väsyttää itseäni fyysisesti pivällä enemmän. Ehkä näillä voisi olla vaikutusta. Mutta kun mulla ei tunnu olevan aikaa. Mihin sitten olisi aikaa...? Nukkumiseen...?😐

Mulla on tuossa vieressä liina, joka pitäisi ommella loppuun. Sitten ompelurintamalla olisi ehkä vuorossa kolme tyynynpäällistä kesäksi sohvalle. Sen verran pitäisi käydä penkomassa nappeja jossain kirpparilla, että saisin napit tyynyihin. Tai sitten tyydyn niiihi, mitä mulla jo on.

Tekee mieli ongelmakäyttäytyä...

En jaksa tehdä mitään. Istun vain tässä koneella. Aioin tänään ommella ja siivota, mutta mitään ei tapahdu. En osaa edes päättää, mitä tekisin, jos jotain tekisin.

Masentaa. Vielä ei aikainen herääminen tunnu. Tai sitten se juuri tuntuukin tässä aikaan saamattomuudessa...

Kotipoli on nyt poissa kuvioista. Enää terapia kerta viikkoisesti.

Haluan kuolla.

Kuuntelen nyt Kotiteollisuutta, (Suomi metallia). Pidän myös Kauko Röyhkästä, Sir Elwoodin hiljaisista väreistä ja Rajattomista. Kuuntelen ensisijaisesti suomalaisten bändien musiikkia. Ja sitten tietysti klassista, joista tämän hetken suosikkejani ovat Sibelius, Arvo Pärt ja Rautavaara. Kaikkinensa kuuntelen tosi vähän musiikkia, näin taustalla koneella, ja sitten ihan perinteisesti CD:ltä. Olen sitä ikäluokkaa, joka ostaa vielä levyt itselleen...😉

Kaikkinensa on olo, että vointi on parempi kuin eilen. Mutta kun käyn kuulostelemaan vointia, tulee pintaan joku synkkyys ja kuoleman kaipuu.

Yleensä kai masennuksen lievittyessä paranee ensin mieliala ja sitten sen jälkeen toimintakyky. Mulla se on perinteisesti ollut juuri toisinpäin. Se voi liittyä perussairauteeni, tai olla liittymättä... Nyt,kuten olen jo aiemmin todennut, on toimintakyky jo aika hyvä, mieliala vain jahkaa perässä. Tosin tuo toimintakyky-kysymys on tulkinnasta riippuvainen. Toimintakykyni on niillä rajoilla kuin normaalisti mulla. Eihän tämä mihinkään työn tekoon riittäisi! Ei lähellekään. Se on vain mun toimintakykyni. Riittää siihen, mitä pitääkin, että itsenäissti asuen pärjään.

Heräsin taas viideltä. Kahden aikoihinkin olin hereillä, mutta sain silloin onneksi vielä nukahdettua.

Masentaa. Tekee mieli itkeä, mutta kyyneliä ei tule. Ongelmakäyttäydyin.

Ahdistaa jo. En ota siihen vielä lääkettä; Yritän ensin rentoutumisharjoituksia. Jos siitä tulee paniikki, ei se olisi niin vakavaa. Mun ei ole pakko mennä tänän minnekään.

Palstalla yritän käydä tänään. Pitää hankki vahvempaa aurinkovoidetta. Jostain luin että 50 kertainen olisi valoyliherkkyyteen sopiva. Se saattaisi auttaa, niin kasvot eivät polttaisi. Eilen laitoin lopulta ihoon kortisonia, kun poltteli niin kovin. Muuten saa itsensä peitettyä, mutta kasvot ovat hankala. Toivotavasti iho tottuu kesän mittaan aurinkoon. Lääkkeestä, joka tuon aiheuttaa, en kuienkaan voi luopua, kai. Se on nyt niin iso tekijä mun ahdistuksen hallinnassa.

Olen vielä kovin ahdistunut. Liittyneee masennukseen.

Yritän jatkaa tänään kodin järjestämistä. Etenen huone kerrallaan. Eilen aamulla sain järjestettyä eteisen. Illalla aloitin olohuoneen, ja sitä jatkaisin tänään. Olen tehnyt listan tehtävistä aisoista ja lisäsin sihen juuri parvekkeen järjestämisen ja orvokkien hankkimisen. Tällä hetkellä olen ruksannut tehdyiksi noin puolet tehtävistä. Jotkun on tosi yksinkertaisia, kuten "osta ruohosipuli" ja jotkut isompia kuten "tee sohvalle tyynyt".

Mutta totean vielä, että haluaisin olla kuollut. Teen asioita, mutta onko niillä oikeasti mitään merkitystä?😑❓ Haluaisin luopua kaikesta. Luovuttaa. Päästä lepoon.

Mun on paha olla. Masentaa. Mietin ongelmakäytäytymistä. En halua elää tätä elämää.

Eikä oloa helpota se, ettei saa nukuttua. Menin nukkumaaan klo 21.30 ja heräsin klo 1.30. Neljän tunnin unet. Voi olla, että tästä vielä väsähdän ja menen takaisin nukkumaan.

Mietin ja muistelen viimeisintä sairaalakeikkaani. En oikein tiedä, mitä tunnen ja ajattelen. Surua, ehkä. Jotenkin kaipaan sairaalaan ja noihin sen aikaisiin oloihin. En tiedä, miksi... Ehkä kaipaan hoidettavana olemista. Ja sitä, että olisi joku läsnä, jolle kertoa paha olo.

Suunnittelen itsetuhoisia. - Jotain kokeilinkin.

Olenko masentumassa uudelleen?😑❓ Olo sen suhteen ristiriitainen. Yksin joutuisin selviytymään. Mutta silti sitä kaipaan. Ehkä se olisi tuttua. Kaipaan surua. Ja kuolemaa, kuoleman ikävää. Ja kaipaan apua.

Juon kahvin loppuun, ja menen ehkä nukkumaan...

Tuntuu tosiaan siltä, että olen masentumassa uudelleen vaikeammin. Saan masennustestistä enemmän pisteitä kuin pari viikkoa sitten. Ei tässä olla vielä kuin vakavan masennuksen alussa, mutta kuitenkin... Yöllä - ja äsken - kokeilin itsetuhoisia. On myönnettävä, että kyllä mua huolestuttaa. Tähän sisältyy ristiriita. Toisaaalta pelkään ja toisaalta kaipaan ja odotan. Saamani hoidon teho voi olla hiipumassa. Niin voi käydä. Lääkitys ei yksin kanna.

Mietin, mitä mun pitää saada aikaiseksi ennen kuin vointi taas romahtaa.

Taidan tarvita apua. Tiistaina tapaan lääkärin ja terapia on keskiviikkona. Osaanko kertoa, missä mennään?!

Sain nukuttua suunnilleeen 7 ½ tuntia. Väsyttää edelleen, mutta unta ei tule enempää. Tein juuri rentoutusharjoitukset. Teen ne useimmiten aamusta kertaalleen. Pitäisi - tai siis olisi hyväksi - tehdä ne pari kertaa päivässä, mutta en ole jaksanut/viitsinyt/muistanut... Masennus tuntuu edelleen. Ei ehkä ihan niin yhtä kovasti kuin eilen, kun olen nukkunut paremmin, mutta tuntuu kuitenkin.

Laitoin Sir Elwoodin hiljaiset värit soimaan. Tutustuin yhtyeeseen aikanaan sillloisen miesystävän välityksellä. Tämä mies jätti mut, mutta musiikki jäi jäljelle hänestä. Joskus tuntuu kipeältä kuunnella, edelleen, vaikka aikaa on kulunut reilusti yli 10 vuotta. Jotain hyvää hänestä kuitenkin jäi. Häntä en ikävöi. Olisi saanut suhde jäädä kokematta.

Mutta kaipaan ex-puolisoani, lapseni isää.

Menen varmaan palstalle touhuihin tänään. Tsekkasin säätiedot. Iltapäivälle ei enää luvata sadetta. Eilen näytti, että sadetta olisi ollut koko iltapäivä.

Haluan ongelmakäyttäytyä. Väsyttää. Tunnen oloni huonoksi. Haluaisin ompelemaan. En voi, kun on vielä hiljaisuus. Haluan rentoutua. Masentaa. Haluan kuolla. - On mulla monenlaisia haluja!🙄 En pidä itsestäni.