Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Hei, Dahliakukka, Saloka ja kaikki muut...
Olen ollut hoidossa koko talven ja olen vielä hetken edelleen. Kaksi ja puoli kuukautta sairaaloissa eri osastoilla. Nyt käymässä kotona. Yötä pitäisi olla. En tiedä, onko se hyvä ajatus... katsotaan...
Olen ollut syvästi masentunut, ja olen sitä jossain määrin edelleen. Lääkkeitä menee taas hurjat määrät. Ja lisäksi kaikki muut hoidot. Ja vielä ihan oikeita paniikkikohtauksia.
Nyt mua pelottaa.
Jardin Prive, ihana kuulla että olet vielä elävien kirjoissa! ☺️❤️🙂🌻🙂👍 Tilasi oli todella huono, tiesit sen itsekin. Onneksi pääsit osastolle, vaikka sitä vastustit. Oletko saanut painoasioihin ja minäkuvaan apua ja selkeyttä? Älä murehdi sitä, että nyt yritetään lääkityksellä auttaa sinua parempaan suuntaan. Ota tämä pakollisena välietappina, jossa voit tarkastella asioiden suuntaa. Kaikki kääntyy kyllä hyvin päin. Minulla on vahva tunne siitä. 🙂👍
kivaa kuulla sinustakin. Onnksi olt saanut hoitoa ongelmiisi ja saat edelleen.
Mulla menee huonommin. Mua ei sairaalaolo ole auttanut, olen pahemmin masentunut ja ah pahenee. Tosin perhetilannekin on mennyt huonommaksi.
Amassados kirjoitti 27.3.2016 11:12
Jardin Prive, ihana kuulla että olet vielä elävien kirjoissa! ☺️❤️🙂🌻🙂👍 Tilasi oli todella huono, tiesit sen itsekin. Onneksi pääsit osastolle, vaikka sitä vastustit. Oletko saanut painoasioihin ja minäkuvaan apua ja selkeyttä? Älä murehdi sitä, että nyt yritetään lääkityksellä auttaa sinua parempaan suuntaan. Ota tämä pakollisena välietappina, jossa voit tarkastella asioiden suuntaa. Kaikki kääntyy kyllä hyvin päin. Minulla on vahva tunne siitä. 🙂👍
Hei, Amassados! Kiitos kun kirjoitit!
En tiedä, haluanko asioiden olevan paremmin... Olen edelleen niin masentunut, etten halua edes päästää olosta irti. Mutta väistämättä tulen parempaan kuntoon. Luultavasti silloin se tuntuu jo hyvältä.
Pakollinen välietappi... En tiedä, mihin olen menossa. Siinä mielessä olen olossani ihan kesken. En tiedä, mitä tulee olemaan ehkä esim ensi kesänä. Vaikka en halua parempaa, toivon silti, että voisin silloin paremmin ja olisin onnellinen siitä, että vielä olen...
saloka kirjoitti 27.3.2016 13:52
kivaa kuulla sinustakin. Onnksi olt saanut hoitoa ongelmiisi ja saat edelleen.
Mulla menee huonommin. Mua ei sairaalaolo ole auttanut, olen pahemmin masentunut ja ah pahenee. Tosin perhetilannekin on mennyt huonommaksi.
Kiitos Saloka sinullekin, että kirjoitit! Ja hyvää pääsiäistä.
Onneksi saan apua. Mutta saanko riittävästi? Uloskirjoitus on pian edessä. Miten selviän sen jälkeen?! En tiedä. Eihän mua yksin jätetä, mutta huolestuttaa ja pelottaa kumminkin.
En ole ketjuasi lukenut vielä, mutta harmi, kun vointisi ja tilanteesi on nyt huonompi. Voimia sinulle!
Ensimmäinen yö kotona pitkään aikaan. Olen edelleen elossa.
Toinen yös kotona. Ja vielä uloskirjoitettuna... Ei ollut helppoa, kuten arvata varmaan saattaa...🤕
Nyt hyvät ihmiset - ja vaikka vähän pahemmatkin -, kaipaan teidän tukeanne ja rohkaisuanne tässä tilanteessani. Kaipaan siis positiivisia viestejä. Kotiinpaluu ei näin pitkän hoidon jälkeen ole ruusuilla tanssimista, lattialla on myös lasinsiruja piikkien lisäksi... Jos jotenkin haluat minua lähestyä, rohkaistu ja kirjoita. Kaipaan sitä nyt. Haluan nähdä, kuinka moni lukee näitä viestejä ja ehkä samalla vähän ajattelee minua...😯🗯️
Mie kyllä aina luen sun ja salokan kuulumiset mutta en viitsi kirjoittaa, kun tuntuu itsestäkin ettei mun kirjoitus ole koskaan mitään vertaistukea.
Kiitos, Maanvaiva, kuitenkin.😉
Olin päivän liikenteessä, oli asioita hoidettavana mm. terapia... Nyt oon ollut kotona pari tuntia. En osaa rauhoittua. Ahdistaa. Mietin, miten selviäisin tällä kertaa tästä olosta. Tunnen nyt olevani ihan yksin. Mutta samalla en haluaisi ketään luokseni. En ymmärrä itseäni.
Raha-asioita pitäisi miettiä. Tuntuu etten jaksa. Huomiseen mennessä pitäisi yksi asia päättää. Muut voin jättää viikonlopulle.
Nukuin niin huonosti viime yön.
En voi vieläkään hyvin vaikka kuukausia vietin sairaaloissa. Tiesinhän sen, etten ole parantunut, mutta nyt pitäisi kuitenkin selvitä avohoidon resurssien varassa. Muutos on iso. Ja nyt tuntuu, että muutos on liian iso.
Nyt aloin kuulostella, onko paniikkikohtaus tulollaan. Ehkä sen voi vielä välttää. Pelkään jo...
Heräsin jo puoli viiden aikoihin. Aamupalassa ja -kahvissa jo pitkällä. Eikä juuri väsytä. Msennus oireilee nyt sitten näin... Sairaalassa nukuin ihan hyvin.
Painon seurannan aloin tänään. Ollaan samoissa kuin vuodenvaihteen tienoilla. Eli ei tällä sairaalakeikalla ollut vaikutusta kumpaankaan suuntaan. Tuntuu sinänsä ihan hyvältä, että on saanut pidettyä painon kurissa noissa olosuhteissa. Luulisi sen olevan helpompaa kotona, kun liikkuu ja syö normaalimmin.
Jatkan painoasiaa tuolla toisaalla...
Tekisi mieli ostaa kankaita. Olen kai jo niin toipunut masennuksesta, että suunnittelen uutta... En oikein tidä, mitä ajatella asiasta. Enköhän ole vielä ihan - riittävän - masentunut edelleen, että voin ottaa apua vastaan. Pelkään kai sekä sitä, että jään yksin, jos voin liian hyvin, ja toisaalta, etten ole oikeutettu ottamaan tarjotttua apua vastaan...
Tälle päivälle olisi töitä. Kaupassa pitäisi käydä. Tiskata. Järjestää lääkkeet... Ja vaikka kuinka paljon kaikkea muuta. Mutta pysyn minimissä. En jaksa vielä paljon. Jos jo pienestä tekemisestä tulisi onnistumisen olo. Jaksaisinko sitä ottaa vielä pyörän pois talvivarastosta. Pääsisi nopeammin kauppaan...? Paljon kaikkea. Mikä terveelle olisi pikku juttu...
Näissä asioissa huomaa sen, ettei ole kunnossa. Kun ei jaksa mitään. Tai jos jaksaa ja saa johonkin tartuttua, väsyy kuin tyhjästä. Tälläkin hetkellä tuntuu että tukahdun jo tekemisen ajatteluun.
Nyt vain kahvia ja sitten voisin tehdä rentoutumis-harjoitukset. Se ei ehkä ole vielä liikaa...?
Taas tällainen aikaisen heräämisen aamu. Nousin puoli viiden jälkeen. Ensisijaisesti pyöri raha-asiat mielessä. Ja kun ei enää väsyttänyt, niin ylös vain.
Eilen ahdisti ja masensi. Vahingoitin itseäni parilla keinolla. Nyt olo on siltä osin vielä aika ok.
Miähän olisi tämän päivän projekti koti-rintamalla? Keittiö jäi eilen kesken, mutta jos kuitenkin jatkaisin olohuonesta. Pöydällä, sohvalla ja nojatuolissa on niille kuulumatonta tavaraa. Ja paljon.
Ompelemaan tahdon ehtiä. Löysin netistä kivan ohjeen ja haluan kokeilla sitä. Toivottavasti ilo voittaa... Niin vieras ajatus, että jokin voisi tuottaa mielihyvää, kun viimeiset kuukaudeton olleet päinvastaiset. Ettei ole edes toivonut mielihyvää. Vihannut sitä enemmin. Kai täältä masennuksesta noustaa, vaikka se ei ole ollut toiveissa.
Mutta itseni vahingoittamisesta en pääse.
Heräsin taas puoli viideltä. Tai oikeaamin heräsin vaikka kuinka monta kertaa, mutta nousin ylös puoli viideltä. Nyt juon kahvia. Lääkkeet otan vasta lähempänä kahdeksaa, säilyy jokin rytmi. Nukkumaan tosin menen ennen kymmentä, mikä oli ohjelmassa sairaalassa. Ehkä mun pitää kysyä asiaa hoitajalta. Päivälääke ja iltalääke, kun tällä hetkellä kuitenkin menevät "oikeilla" kellonajoillaan, joten kai sitten aamulääkekin... Mutkikasta...
Mies sanoi eilen tulevansa käymäään tällä viikolla. En oikeastaan edes ilahtunut asiasta ensin. Tulee sotkemaan mun kotiutumisen. Voinko oireilla vapaasti? Voinko satuttaa itseäni, kun hän on täällä? Mitä tästä tulee?
Mutta toisaalta, onhan se ihan mukavaa, että toinen haluaa tulla käymään. Kai se kertoo siitä, että toinen välittää ja rakastaa. Kolmen kuukauden tauko tässä ehtikin olla, kun sairaaalassa olin.
Tunnen syyllisyyttä ajatuksistani...
Psyykkinen kipu on kova.
Haluan itkeä, mutten pysty.