Hei, Arka!

Mulla on päivät vaihdelleet, välillä parempaa, välillä vähän huonompaa.

Olen saanut sivottua ja järjestettyä kotia. Vielä jonkun verran jäljellä. Tuntuu helpommalta olla, kun paikat on kunnossa. Ongelmana vain se, ettei meinaa löytää kaikkia tavaroita, että mihin ne onkaan laittanut pois pöydiltä kuleksimasta. Tai lattialta, tuoleilta tai muualta...

Ahdistus ja paniikkioireet Ketipinorin lopettamisen jäljiltä ovat tasoittuneet. Nyt tuntuu ihan hyvältä olla vähemmillä lääkkeillä. Toivon, että tilanne jatkuu samanlaisena. Vähän kuitenkin edelleen pelottaa, miten selviän, jos vointi heikkenee. Olen helpottunut siitä, ettei ahdistus palannut Ketipinorin lopettamisen jälkeen. Eli vointi voi pitemmällä tähtäyksellä parantua. Huomattavastikin.

Nyt sitten vähennetään Ixeliäkin... Siitä on näköjään tullut sen verran sivuvaikutuksia, mikä näkyy nyt muiden lääkevähennysten jälkeen, että kokeillaan, josko ne poistuisivat näin. Tai ainakin lievittyisivät... Mitähän vieroitusoireita tuosta tulee?

Ixelin vähentämisestä ei ole tullut vieroitusoireita. Viikonlopuksi laskin päiväannosta, huomisesta alkaen lasken myös aamuannoksen puoleen. Vähän olen miettinyt sitä, että jos/kun masennus vaikeutuu, nostetaanko annostusta sitten? Vai mitä silloin tehdään? Tällä hetkellä kuitenkin menee aika hyvin.

Koti on pysynyt ihan siistinä. Pesin tänään kierrätykseen menevät vaatteet. Muutaman taidan kuitenkin pitää, enkä laita pois. Tiskasinkin, kun allas oli täysi. Pääsisi helpommalla, jos tiskaisi päivittäin - edes joka toinen päivä. Mutta kun olen jotenkin niin laiska. Oppisikohan sitä uusille tavoille? Voisihan sitä kokeilla. Tykkäisin itse siitä, että paikat olisivat kunnossa.

Katselin kaavalehteä ja mietin, mitä haluaisin ommella keväällä kurssilla. Kurssi maksaa ja kankaat maksaa. Ehkä sen miettimisen aika ei ole juuri nyt...

Synnytykseen ja lapsuuteen liittyvät traumat ovat aktivoituneet. Eivät ne ole mielessä koko aikaa, ainakaan tietoisina, mutta varmaan jokin prosessi pyörii päässä. Aion tilata synnytykseen ja sitä seuranneisiin päiviin liittyvät paperit itselleni. En tiedä, kauanko niiden saaminen vie. Jotain terapiaa noita traumoja koskien tarvitsen.

Toivottavasti ensi viikko ei ole kauhea. En mitään pahaa sinänsä odota, mutta vähän kuitenkin pelottaa.

Hei
Oletko koskaan miettinyt työelämään palaamista, minä olen paljon vaikkakin tekee kipeää kun mulla jäi vain se päättötyö tekemättä kun romahdin ja näin menetis sen uran josta olen haaveillut. Mutta jonkinlaista siivoustyötä tai puhelinmyyntiä voisi olla saatavilla. Siivouspaikkoihinkin vaaditaan usein koulutus mutta esim. metrosiivouksen ilmoituksessa oliettä koulutus ei nin tärkeää, tärkeämpää on asenne. Siitä sais sisällön elämäänsä ja olis ehkä helpompi elää. Minäkin täytän vasta 55, hyviä työvuosia ois vielä jäljellä. Taloudellisesti se ei tilannetta parantais mutta sais enemmän itsekunnioitusta jos se onnistuis. Sossu kyllä sano mulle etten hakisi paikkaa ennen kuin olen puhunut lääkärin kanssa. Tiedänkyllä mitä lääkäri sanoo, ei töihin. Vapaaehtoistyö on tietenkin yksi väylä osallistua yhteiskuntaan mutta ei se oikeaa työtä korvaa. Kiitos kun kävit ketjussani se oli hyväksi minulle. Olen iloinen kun miehesi tulee joulun jälkeenja siitä että olet selvinnyt ilmanvieroitusoireita lääkkeiden vähentämisestä.

Sain imuroitua ja pestyä alustavasti lattiat ja matot lattioille, pitkästä aikaa. Näyttää ihan erilaiselta. Vielä kun saisi kammettua itsensä suihkuun. Ja pesukoneen päälle.

Eilen ja tänään tuli paniikkikohtaus. Talttuivat lääkkeillä. Vieroitusoire Ixelin vähentämissestä vai ei? Mä oon riippuvainen Temestä. Ehkä mun pitäisi ottaa sitä aamupäivästä vaikka 3/4 tabletti tasoittamaan oloa, ja vähentää annosta vähitellen. Ja ottaa muuten tarvittavana... Vähentää sitäkin asteittain... Ehkä jos noin kokeilisi. Olisi se hienoa, jos pääsisi Temen päivittäisestä käytöstä eroon. Ja jos voisi pitää vaikka taukoa, että lääkkeesn teho kasvaisi... Sitä odotellessa...

Hei, Arka!☺️❤️☺️ Työ on mulle mahdottomuus. Hienoa, jos sinä sitä kaipaat. Minä en jaksaisi. Väsyn edelleen muutaman tunnin tekemisestä, vaikka se olisi kivaakin tekemistä. Olen sairas, enkä sille mitään voi. Teen sen, mihin pystyn. Yritän elää yhdessä läheisteni kanssa. Se on minulle nyt tärkeintä. Se ja harrastukset. Niissä minun elämäni tarkoitus tänään.

Ahdistus on nyt lähes jatkuvaa. Yritän vähentää Temen syöntiä. Tänään ei tullut paniikkikohtausta, mutta kahtena edeltävänä päivänä paniikki on tullut. Eli nyt en sitten tiedä, onko ahdistus ja paniikki Ixelistä vähennyksestä johtuvaa vieroitusoiretta vai onko Ixel peittänyt ja estänyt ahdistusta. Mutta ainakin ahdistusta on nyt enemmän. Ei tunnu hyvältä, mutta onneksi olen kuitenkin pystynyt tekemään ja menemään jonkin verran. Juurikaan en tänään ole kotona jaksanut. Niin vaikea olo ei kuitenkaan ole, että se kaiken estäisi. Mutta paniikkikohtauksia pelkään.

Olen suunnitellut joulun ruokia ja tehnyt kauppalistaa. Käyn ostoksilla jo tämän viikon puolella ja ostan kaiken sen, mikä on jo mahdollista ostaa. Ja sitten aatonaattona tai aattona loput. Oikeastaan ensi viikkoon jää kalat, maidot ja loput vihannekset ja hedelmät, mitkä ei säily muuten pyhien yli.

Ahdistus on aika orjuuttavaa. Yritän nyt kuitenkin vähentää lääkitystä, koska uskon, että osa ahdistuksestani johtuu ihan itse Temestä. Eli kun pitoisuus veressä/aivoissa laskee, alkavat vieroitusoireet, joihin lääkettä on saatava. Katsotaan sitten, mihin asti pääsen, mutta yritän muistuttaa itselleni, että olen päässyt Temestä kokonaan hyvin eroon jo kerran aiemmin. On vain vähennettävä vähä vähältä. Ja sitten voi - jos lääkäri sitä vielä kirjoittaa - ottaa vain ihan tarvittaessa. Silloin tällöin, jolloin lääke vaikuttaakin todella paljon paremmin, ja pienempikin annos voi riittää.

Muistan, kun en ollut käyttänyt Temeä joihinkin aikoihin, vuoteen tai jotain, ja menin ensimmäistä kertaa magneettikuvaan (tiedostin, että mulla tutkittiin MS-taudin olemassaoloa, vaikka sitä ei sanottukaan) ja jännitin ja pelkäsin todella kovasti kuvaukseen menemistä. Otin silloin kerralla kaksi Temeä silloisen lääkärini kehoituksesta, ja olin ihan tillin tallin. Nyt vastaavaa reaktiota ei tosiaan tule! Eli se kertoo tottumisen vaikutuksesta mielestäni hyvin.

Ymmärrän, että ahdistus voi olla jatkuvaa ja niin kovaa, että rauhoittavaa tarvitsee jatkuvasti tai päivittäin. Niin minäkin olen tarvinnut ja tarvitsen tälläkin hetkellä. Mutta nyt kuitenkin yritän sen haittavaikusten takia siitä eroon. Taas... Ei ole helppoa, enkä ole lainkaan varma onnistunko ja selviänkö ilman lääkettä. Ehkä... Toivotavasti...

Olen sytyttänyt parvekkeelle ja sisälle kynttilöitä. Jotenkin niitä kaipaa, kun joulu on tulossa ja on pimeää.

Joulu voi olla tosi vaikeaa aikaa. Tänä vuonna odotaan sitä mielihyvällä. Menneet joulut ovat olleet joskus vaikeita. Lapsuuden kodissani joulua väritti alkoholi ja jokakertainen "joulutappelu". Jonkin joulun olen viettänyt sairaalassa - tai ainakin uuden vuoden. Olisko mut jonain vuonna kotiutettu juuri jouluksi. Ne on olleet kamalia vuosia. Toivottavasti tästä joulusta tulee parempi. Minulle, ja teille... Voimia!☺️❤️

Nyt mulla on sellainen olo, että voisin viillellä. En sitä varmaan tee. On mennytkin jo jonkin aikaa edellisestä kerrasta. En tiedä, mistä se nyt tulee. On jotenkin surullinen olo. Alakuloinen. Masentunut. Ahdistunut. Keittiössä on avaamaton pullo viiniä. Ehkä otan sitä. Järkevää tai ei...☹️

Hei
En toki sua töihin patista, itse tiedät mikä sulle on paras, mulla on vaan tuo syyllisyys tuosta eläkkeestä, se tahtoo tunkeutua mieleen viiden sekunnin välein ja aiheuttaa ahdistusta ja tuskaa. Kyllä mullakin vois olla edessä romahdus niinkuin viimeksi työssä kävi vaikka kymmenen vuottajotenkuten pystyinkin työelämässä vielä sairraanakin taistelemaan. Ikävä kun sulla tuo ahdistus, sehän se mullakin on. Tarvitsisin joka päivä rauhoittavaa mutta kun sitä ei määrätä niin paljon niin joudun olutta ottaan avuksi. Muuten ei elämää jaksa ja jää vain se yksi vaihtoehto. Kyllä minä vieläkin sitä siivousta ja puhelinmyyntiä mietin kun mun on niin vaikea nostaa tuota eläkettä mutta sossukin oli sitä mieltä että jos jatkaisin eläkkeellä kun lääkärit niin parhaaksi katsoneet. Voi olla että päätyisin itsemurhaan sittenkin vaikka menisin töihin.

Hei, Arka!☺️❤️☺️ Uskon, että on hankalaa ja tuskallista, kun tuntee syyllisyyttä eläkkeellä olosta.

Mulle eläke ei tuota syyllisyyttä, mutta kipuilen nyt vähän sen kanssa, kuinka pitkälle urallaan monet opiskelukaverit ovat edenneet. Ja ehkä siinä ei ole niinkään se, että en ole itse töissä, vaan tietoisuus siitä, etten olisi edennyt läheskään samalla tavalla. Toisaalta se ei ollut koskaan suunnitelmissanikaan. Että sinänsä. Mutta koen itseni niin paljon lahkjattomammaksi - ja tyhmemmäksi - kuin he. Arvostan kai fiksuutta ja siitä seuraavaa vaikutusvaltaa.

Näin unta synnytyksestä toissayönä. Se ei ollut kivulias, koska mulla oli jotkut täydelliset puudutukset, mutta oli se silti kovaa ponnistamista. Olikohan niin, että lapsi sitten kuoli, mutta myöhemmin yön mittaan selvisi, että olinkin odottanut kaksosia, ja samä päkertäminen alkoi uudestaan, mutta edelleen ilman kipua. Kai tämä on jotain synnytyksen prosessointia...

Unohdin toissayölle ottaa Levozinin, ja nukuin silti ihan hyvin. Jätin sitten lääkkeen pois viime yöltäkin. Ja nukuin edelleen. Seurailen tilannetta ja otan Levozinin käyttöön mahdollisesti pienemmällä annostuksella, jos tarvetta on.

Muutenkin olen vähentänyt lääkitystä - edelleen... Nyt otan 3/4 Temestan aamupäivästä ja iltapäivästä jonkin aikaa sen jälkeen, kun olen ottanut Ixelin. Tällä yritän välttää niin Ixelin aiheuttaman ahdistuksen kuin Temestan vieroitusoireet. Yritän vähentää annosta hallitusti. Pari päivää meni ilman ahdistuksia. Eilen ahdisti vähän ennen kauppaan lähtöä, ja kun tiesin ostosten teon tällä kertaa stressaavaksi, otin Temestan, koska pelkäsin ahdistuksen muuttuvan paniikkikohtaukseksi. Tänään unohdin tuon aamupäivä-Temestan oton, ja otin sen vasta puoliltapäivin. Eikä ahdistusta silti tullut. Tämä järjestely tuntuu toimivalta. Kun pahempia oloja ei tule, ei beetasalpaajaakaan mene usein. Tavoitteeni on päästä säännöllisesti, päivittäin, otetusta Temestasta eroon. Toivon sen onnistuvan.

Nyt mennään tosi pienillä lääkemäärillä verrattuna entiseen. Leponex (ja kuukausittaiset verikokeet), Ketipinor ja Mirtazapin on kokonaan pois. Ixeliä vähennetty puoleen. Temestan käyttö vähentynyt. Ja Levozinin suhteen tilanne vielä elää... Varmaan elimistökin voi paremmin. Varsinkin maksa ja verenkiertoelimistö. Masennuksen paheneminen sitten joskus taas näyttää, millä silloin selvitään.

Ketipinorista toiset sanoo, että siitä irtipääsy voi olla mahdotonta. Ettei sen käytön jälkeen saa enää nukuttua tai jotain muuta. Mutta mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa sen lopettamisesta. Onneksi se mahdollisuus tuli eteen! ja syynä ensisijaisesti halu laihtua.😀

Nyt olo tuntuu aika hyvältä. Välillä ahdista, masentaa ja viiltelyttää, mutta tuntuu paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Olihan mulla syksystä vaikeampi jakso, mutta en sitä oikein enää muista.

Joulu jatkuu, nyt vain itsekseen. Tyttö oli joulun mulla. Eilen meillä oli ympärillä sukua. Nyt hän lähti toisaalle. Ensin meinasi tulla itku, mutta sitten yritin ajatella, miten hyvin asiat ovat. Minulla on ollut hyvä joulu, ja nyt se jatkuu toisenlaisena. Vähän olen surullinen ja alakuloinen, mutta toisaalta on kuienkin ihan hyvä olla.

Tiskiä on ja muuta, mutta niitä hoitelen huomenna. Ja huomenna menen kirkkoon. Yöllä en jaksanut lähteä messuun.

Mies tulee sunnuntaina. Nyt minulla on aikaa itselleni. On aikaa vain olla omien ajatusten ja lukemisen parissa.

Saan olla onnellinen.

Tämä teksti ei alkanut lauseella "tyttö lähti" - tarkoituksella. Yritän muuttaa ajatteluani. Sitä tulkintaa, minkä annan asioille. Asiat ovat ja tapahtuvat, mutta tärkeää on se, minkä tulkinnan annan niille. Mitä ne merkitsevät minulle? Tyttö kyllä lähti ja olen kotona yksin. Mutta hän ei hylännyt minua. En ole niin huono, että hän lähti luotani pois sen takia. Että hänen olisi ollut paha olla. Oli vain aika lähteä. Hän kasvaa aikuiseksi. Pärjää omillaan. Ystävät ja kaverit ovat tärkeitä. Minkäkin olen tärkeä, mutta elämä menee hänenkin kohdallaan eteenpäin. Ja minun elämäni menee eteenpäin. Ja niin kuuluukin olla. Saan olla onnellinen, että hänellä menee hyvin ja minulla menee hyvin. Saan olla onnellinen, että elämä menee eteenpäin.

Olen miettinyt joulutraditioita. Koen tärkeäksi juhlan viettämisen. Jonkin ajan erottamisen arjesta. Ja minulle siinä on tärkeää ajatukset, aika, läheisten kanssa yhdessäolo ja juhlan juhlistaminen ruoin ja juomin. Tehdä juhlasta erityinen.

Jouluruoat ovat mielestäni hyviä - tai siis sellaiset jouluruoat, joista pidän. Lihaa kun en syö, niin kinkusta ei ole niin väliä, mutta kalaa saa sitten mielellään olla pöydässä useampaa lajia eri tavoin laitettuna. Ja vihanneksia. Laatikoista syön omalla tavalla laitettuina jotain, mutta niitä ei tarvitse olla paljon. Ja jouluruokien - niiden samojen ei tarvitse jatkua pitkään. Ja ne voivat vaihella joulusta toiseen. Nyt tosin noita kaloja jääkaapissa riittää. Ehkä osa menee pakkaseen. Pian siirryn taas laihdutus-linjalle.

Minä pidän joulusta. Mutta en kaipaa kuusta tai joulurauhan julistamista. Asiat, joista tykkään, ovat omiani ja muuttuvat ajan myötä.

Äitini luoksen joulunviettoon en halua. Minun jouluni on täällä. Ihmiset, joiden kanssa haluan viettää jouluni ja muutkin juhlani, ovat toisia. Äitini ja lapsuuden perheeni muistuttavat ahdistavasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Ovathan ne minussa läsnä, mutta en halua antaa niille liikaa tilaa. Ehkä joku päivä ne eivät enää satuta niin kovin kuin nyt.

Arvoni ja toiveeni ovat minun. Ja rakkain minulle on oma lapseni, jonka haluan antaa elää omaa ainutkertaista elämäänsä omine toiveineen ja rakkauksineen.

Omat kipuni ja kipuiluni ja sairauteni ovat olemassa. Mutta elämässä on muutakin. Olen siis nyt onnellinen.

Rauhallista joulunaikaa teillekin!😍

Vähän masentaa. Mies oli viikon mulla ja lähti tänään pois. Toisaalta helpotus, kun on riidelty välillä, varsinkin alkuun, mutta ehkä sitä jo taas tottui toisen läsnäoloon, että tuntuu vähän vaikealta. Mieli tekisi hieman viillellä.

Kun on asunut vuosia yksin, on mun vaikea tottua siihen, että joku muu kuin lapsi on paikalla. Ja ehkä mies on niin tuttu, että uskaltaa kinata. Ja toisaalta tuossa suhteessa tulee esiin ne mun pahimmat puolet.

Toisaalta on kai ihan hyvä, että pidän kiinni omasta tahdostani...

Vaikeaa kuitenkin.

Toimintakyky on vähän laskenut, ajatuksiin on tullut viiltely, enkä tiedä, viitsinko sitä vastustaa, ja tänään aloin miettiä itsemurhaa... Onkohan lääkitys mennyt liian vähiin...?

Masennus on selkeästi vaikeutunut. Positiivinen ajattelu ei toimi eikä uuden merkityksen anto tulkinnoille onnistu. Yhtenä syynä kai se, ettei millän ole merkitystä. Koen kaiken turhaksi, ja oikeastaan ihan älyttömäksi. Teen asioita tulevaisuutta, huomista, viikonloppua ja ensi viikko, varten, koska niin kuuluu tehdä... Kun olen hengissä, niin tulee toimia. Mutta en haluaisi.

Kuolema ei ole tietoisesti mielessä, mutta jollain lailla tuon merkityksettömyyden kanssa kuitenkin koko ajan läsnä.

Lääkitystä kai pitäisi lisätä. Sehän mun ajatukseni oli silloin, kun sitä/niitä vähennettiin. Että jos tarvetta tulee, niin nostetaan tai aloitetaan uudestaan. En kuitenkaan halua. Haluan itseni huonompaan kuntoon. Ja jos jatkoa on, en halua lihoa... Se on tärkeää... Enkä halua paniikkikohtauksia takaisin masennuslääkkeen lisäyksen takia.

Tuo tulevaisuuden näköalattomuus ja toivottomuus ja kaiken merkityksettömyys on nyt selkein oire. Se on mulle tuttua. En halua enää olla olemassa.

Mulle on tällä hetkellä aika suuri ero sillä, että en halua elää eli haluan olla kuollut, ja sillä, että haluaisin kuolla. Jälkimmäinen ei ole nyt niin tärkeä, vaikka se onkin reitti siihen, että olisin kuollut. Tämä ei ole vielä toiminnan tasolla muuten kuin siten, etten halua lisätä lääkitystä. Muuta en itselleni ole nyt tekemässä.

Mä oon viime päivinä ollut jonkin verran omissa maailmoissani. Jotenkin sitä häpeän, mutta nyt olen huomannut, että ne ajatukset ja mielikuvat ja kuvitelmat heijastelevat selkeästi tämän hetkistä psyykkistä vointiani. En haluaisi mennä viikolla terapiaan. En lisätä lääkitystä. Vielä ei olisikaan tarvetta sairaalalle, mutta en haluaisi sinnekään. Eli tämä on mulle vierasta. Olen ennemmin ollut lääke ja mutenkin hoitomyönteinen. Nyt en.

En aio kertoa tästä kenellekään lähipiirissä. Te saatte siitä lukea, koska tarvitsen jonkin kanavan ajatuksilleni. Terapiassa tulen kertomaan tilanteen, mutta en oikeastaan tiedä, miksi. Ehkä sekin kuuluu asioihin, jotka kuuluu tehdä, vaikka ei haluaisi.

Pitkä vuodatus. Ja näitä kai tulee lisää...

Nukuin muutaman tunnin. Puoli kolmesta olen valvonut.

Tuntuu, että masennuksen oireet vaikeutuu. Eli periaatteessa tiedän olevani - ehkä - masentunut, mutta en koe itseäni lainkaan masentuneeksi. Mieliala ei ole alhaalla. Oikeastaan mulla ei taida olla mielialaa lainkaan. Jonkin verran olo aaltoilee, mutta aika tasaista tämä nyt on.

Hei JP
Mullakin vaikeaa, minuutti kerrallaan mennään. Itsemurha-ajatuksia paljon. Tytär lastenhoitokeikalla. Me miehen kanssa kotona.