Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Nyt ei ole pariin päivään ollut paniikkikohtauksia, lauantaina tosin otin lääkkeitä ennakoivasti. Useampaan päivään ei ole vähennetty Ketipinoria, joten se ehkä viittaisi siihen, että paniikkikohtaukset ovat ensisijaisesti vieroitusoire. Tänään lääke taas vähentyy, joten tuon oletuksen mukaan paniikkikohtauksia on taas tiedossa...
Toivon, että ehdin ompelemaan edes vähän.
Tuntuu hyvältä, kun mies saapui mun luo eilen. Sain vain sitten noidannuolen selkääni, joten kaikki on hankalaa. Jotenkin nyt aamusta masentaakin. Ehkä mä pelkään paniikkioireita, vähän jo ahdisti aamusta. Eilen vähentyi ilta-annos Ketipinorista. Tuli tosin yksi lievähkö paniikkikohtaus eilenkin. Ja pelottaa toi MS-piikin pistäminen. Se on kohta edessä, kun Burana vaikuttaa kunnolla. (Odotan siksi, että vaikuttaisi kunnolla, ettei pistäminen sattuisi niin kovin.)
Yskin. Eli yöllä oli selkä oli herätessä kipeä ja yskitytti. Siinä sitä mies nukkuu varmasti vieressä hyvin.
Tänään käydään kaupoilla. Pääsen ostoksille ja autolla vielä... 😉
Pistäminen ei sattunut kamalasti, jonkin verran kuitenkin. Ehkä mua rohkaisi pistämään, kun en ole yksin. Kivun kestää silloin paremmin. Ehkä se pätee psyykkiseenkin kipuun...?
Nukuin pitkään. Lähdetään miehen kanssa kaupoille. Haluaisin tänään ommella.
Mieli on vähän masentunut. Tekisi kovin mieli satuttaa itseäni. Eilisen terapian jälkeen mun oli tosiaan se tarkoitus tehdä, mutta jäi. On ollut vähän hankala olla. Pelottaa, kun mies lähtee täältä. Mun olo on varmasti hirveä. Tuntuu jo pahalta. Vielä muutama päivä.
Ketipinorin vähennys on sujunut hyvin. Eilen illalla otin ennakoivasti paniikkilääkkeet. Mulla oli illalla yksi juttu, ja jouduin siellä ottamaan alkavaan paniikkiin lääkkeet.
Haluan itselleni vain pahaa...😞
Mies lähti aamusta kotiinsa. Huomasin jo tuossa joku hetki sitten, että voin taas huonommin tänään. Nyt vasta tajusin, että johtuu miehen lähdöstä. Vaikka tiesin etukäteen, että miehen lähtö tulee tuntumaan vaikealta, en osannut ajatella sitä tänään, oikealla hetkellä. Nytkään en oikeasti "ajattele" asiaa. On vain vaikea olla.
Mua masentaa. Tekee mieli ommella, mutta en saa projekteja aloitettua. Melkein itkettää. Mitä jos tästä tulee pahempi masennus?! Mulla ei ole enään juurikaan lääkkeitä. Eihän ne edes tehoa. Pelottaa. Pitää puhua torstaina hoitajan kanssa.
Satutan itseäni koko ajan. Haluaisin ottaa lääkkeitä liikaa. Haluaisin... tuhota itseni...
Näin tänään ystävääni melko lyhyesti. Ei olla nähty reiluun vuoteen, kirjoiteltu kuitenkin lähes päivittäin.
Olen nyt väsynyt, ja menen nukkumaan. Olo on masentunut. Kirjoitin toisaalla, ettei mulla ole itsemurha-ajatuksia, mutta lieviä on näköjään... Kaipaan anoreksiaa ja kuolemaa.
Hei
Kuolemaa kaipaan minäkin. Miksi on näin vaikeaa vaikka on rakkautta, se on iso asia. Kumpa kuolema tulis pian.
Hei, Arka! ☺️❤️☺️
Ilman tätä "päiväkirjaa" olisin väittänyt, että mun itsemurha-ajatukset alkoi toissa yönä, kun näin niistä ajatuksista unta, mutta näköjään niitä on ollut aiemmin, eli unet kuvasivat vallitsevaa todellisuutta...Ei niitä ajatuksia ole vielä koko ajan. Mun elämässä om paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita, mutta tuntuu, etten enää anna niillä lopullisesti suurta merkitystä. Jonkinlainen eksistentialistinen merkityksettömyys. Millään ei lopulta ole merkitystä. Kaikki on loppujen lopuksi tyhjää. Silloin siitä kaikesta luopuminen... tuntuu mahdolliselta ja ehkä järkevältäkin...
Mä niistin nenää ja mun viesti hävisi näytöltä. Joko se lähti julkaistavaksi tai sitten se vain katosi. Eli jos toistan itseäni edellisestä viestistä, se johtuu tästä...
Tytön lähtö tämän päivän kurssin aikana tuntuu kipeältä. Tiesin hänen lähtönsä jo ennakkoon, mutta... En voi sille mitään, että sattuu... ja sitten... satutin itseäni kotiin tultua.
Nyt masentaa. Mulla on itsemurha-ajatuksia. Ollut jo muutaman päivän. En tiedä, mistä ne on alkaneet. Onko Ketipinorin lopetuksella osuutta asiaan, en tiedä. Vai mikä tämän tekee? Tai onko tälle edes muuta syytä, kuin että nyt sitten mietitään itsemurhaa. Kaikki vain tuntuu turhalta.
Teen kivoja asioita, onnistun, olen iloinen - hetkittäin. - Ja sitten tämä toinen todellisuus.
Haluaisin lopettaa syömisen. Olen tuolla toisessa ketjussani puhunut painoasioista. Olen reilusti ylipainoinen vaikka laihdutan. Minulla on kuitenkin jossain määrin anorektista ajattelua. Nyt mietin, onko se ilmaus kuoleman halusta?!
Aika moni täällä kirjoittaa nyt ajatuksiaan itsemurhasta. Tämä on minun oloani tästä aiheesta, eikä valitettavasti taida jäädä viimeisekseni. Surullista tietää, että vaikka tämä menisi tosi pahaksi, mua ei sairaalan oteta (epävakaaa persoonallisuus). Itse on pärjättävä, niin pitkälle kuin pärjätään. Pelottaa... En minä vielä halua kuolla, tai no... haluan ja en halua... En edes tiedä, mitä toivottaisin! Yritetään... jotain...
Hei
Mullakin paljon itsemurha-ajatuksia, mietin erilaisia keinoja siihen. Oxaminia on kaksi jäljellä, pitää soittaa apteekkiinmilloin saan uutta. Olut auttaa myös, saa nähä milloin on varaa ostaa lisää. Mies nukkuu vielä ja tytär. Mies haluaa hoitaa minua, sanoi niin monta kertaa. Suomessaa kuolee vuosittain 400 ihmistä alkoholimyrkytykkkseen olisko se helppo tapa kuolla.
Mulla oli tarkoitus nukkua pitempään, mutta heräsin jo kuudelta. Nyt kahdeksan pintaan väsyttää vähän, mutta eiköhän sekin mene ohi, kunsaa aloitettua aamuhommat. Odotan yleensä kahdeksaan ennen kuin alan touhuamaan. Saavat naapurit nukkua.
Tälle päivälle olisi ehdottomasti tiedossa tiskaamista. Sítten ompelua ja siivoamista valinaisesti. Pitäisi saada miehen liinat almiiksi. Kyllä niissä vielä työtä on ja olisi mukavaa aloittaa jotain uutta.
Viikonlopun ompelukursi meni mukavasti. Mukava opettaja. Mukavat kurssilaiset. Ja sain mekkoni valmikisi, ja vähän muuakin. Saumuri on kiva keksintö. Mietin oman henkkimista mutta harkitsen asiaa kevään puolelle. Ellei sitten jo ennen sitä tule himo. Joulupukki!!! Käytetynhän minä ostaisin, mutta en yksityiseltä vaan ompelukoneliikkeestä. Samasta mieluiten kuin mistä ostin tuon omepelukoneeni. Onkohan opistolla saumurikursseja?
Itsemurha-ajatuksia on edelleen. Satuntinkin itseäni. Mikähän ne on nostanut pintaan? tarkoittaako tuo, että itsemuraha-ajatukset nousevat pintaan sitä, että ne jatkuvasti jotenkin latentista majalisivat mielessä koko ajan? Eli olenko silloin jatkuvasti itsetuhoinen?
Ehkä viime viikon terapialla voi olla jotain tekemistä asian kanssa. Silloin terapeutti puhui epätyydyttävistä ihmisuhteista. Jos osaisin asennoitua oiekin, minulla olisi enemmän ystäviä. Kaipaanko kuitenkaan niitä? Ehkä vähän, mutta en oe eläväni sen suhten puutteessa. Muta tuon kerran jälkeen oli paha olla. Enkö kelpaa? Pitääkö mun toimia toisten arvioiden mukaaan? Tuskin tämä kuitenkaan selittää kaikkea nykyistä itsetuhoisuuttani...
Nyt lopetan kirjoittamisen tähän. Aikaa on mennyt vaikka kuinka... Alan ommella miehen liinaa...
Hyväät päivät!
Kiva, että sinäkin ompelet Jardin Prive. ☺️❤️ Minä myös. Miten saat itsesi aloittamaan ompelun huonoina päivinä? Minä en pysty. En saa itseäni tekemään mitään. En vaan voi. Saatan tuijottaa konettakin pitkään, jopa istua sen ääreen mutten vaan pysty aloittamaan.
Amassados kirjoitti 23.11.2015 11:6
Kiva, että sinäkin ompelet Jardin Prive. ☺️❤️ Minä myös. Miten saat itsesi aloittamaan ompelun huonoina päivinä? Minä en pysty. En saa itseäni tekemään mitään. En vaan voi. Saatan tuijottaa konettakin pitkään, jopa istua sen ääreen mutten vaan pysty aloittamaan.
Hei, Amassados!☺️❤️☺️ Eiko ompeleminen olekin kivaa!
Jos on huono päivä tai ei vain huvita ommella, en ompele. Toisinaa ompelisin koko päivän. Nyt olen innostunut vaateompelusta. Vasta vähän niitä ommellut. Aion ensi kevään kursseille oppimaan sitä lisää...
Vaikka mua masentaa nyt jonkin verran, pystyn kuitenkin ompelemaan. Nyt... Nää liinat on menossa miehelle. Eli yritän saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti, että saisin ne matkaan. Pitänee lähettää matkahuollon kautta, varmuuden vuoksi.
Istun hetken nyt koneella, mutta pian on lähdettävä takaisin ompelemaan, ettei se sitten jää siihen, ettei enää huvitakaan ommella.
Toivon, että saisin eilen aloitetun tunikan tänään vielä valmiiksi.
Mulla on mielessä kaksi kaitaliinaa. Toinen on jouluisempi. Toinen sopii muihinkin vuodenaikoihin. Ompeluun on taas himo.😋
Ja samalla kuitenkin jatkuu kaiken tämän rinnalla kaiken merkityksettömyys...
Nyt ahdistaa.
Vaihdoin keittiöön jouluverhot. Sen seurauksena koko keittiö on sekaisin. Kaikki tavara väärässä paikassa. En tiedä, miten jatkaisin tätä järjestämisurakkaa. Jotain pitäisi saada valmiiksi. Mistä aloittaisin?! Kunpa mies olisi täällä ihan vain seurana, niin saisin tehtyä hommia paljon paremmin. (Mikähän siinäkin on, että silloin asiat ovat helpompia?)
Otin Temestan ja beetasalpaajan. Josko ne autaisivat vähän. Söin äsken.
Pitäisikö aloittaa keittiöstä? Järjestäisin paikat ja tiskaisin. Sillä saisi yhden huoneen kuntoon. Ja jos nyt laittaisin jouluvalon keittiön ikkunaan, saisin yhden työtehtävän pois listalta. Tiskillä hoituu myös yksi listan työ. Ja illemmalla voisi tehdä joulukortit valmiiksi. (Listalta pois. Teksti niihin pitäisi vielä löytää.) Vaikea sietää täätä muuta epäjärjestystä, mutta ehkä saan kaiken järjestettyä vähitellen... Toivottavasti.
Tuntuu, että tarmoa on nyt jonkin verran. Toinen totuus tästä olosta on, että haluaisin vain kuolla pois. Ristiriita on melkoinen... Satutin itseäni. Se helpottaa oloa...