Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Hei rakas JP!
Voimia sinullekin päivääsi.Me olemme menossa sossuun. Menemme sinne koko perhe, meillä on aivan ihana sosiaalityöntekijä joka tykkää meistä ja on aina meidän puolella. Huommenna olisi sitten seurakunnan mummokerho. Ajattelen sinua!
Hei, Arka.☺️❤️☺️ Toivottavasti teillä menee sossussa mukavasti.
Mä kävin terveydenhoitajan luona. Paino oli tippunut edellisestä käynnistä pari kiloa.
Nyt mulla on masentunut olo. Satutin itseäni. En tiedä, mikä tämän nyt tekee. Olen vähän väsynyt. Se varmaan vaikuttaa asiaan, mutta tuskin on syy. Istun vain paikoillani. En pysty tekemään mitään. Olo on tosi kurja.
Mulla on niin älyttömän ikävä tyttöä! Mä itken täällä ja satutan itseäni. On tuskallinen olo.
Söin lusikalla 4 % ruokakermaa. Tekisi mieli oksentaa, mutten enää jaksa. Lääkkeet vaikuttaa.
älä satuta itteäs. Olet tärkeä. Kyl tyttö tulee taas takasin. MÄ yritin kertoo eilen äitille mun tilaani. Ei siitä mitään tullu. Saa nähä miten onnistuu kun yritän lääkärille kertoo. Tytön kenkkuilu saa mun energiat loppuu oitis. Eilenkin olin sängys ennen 21, mut en nukahtanut ennen 12.
Hei, Saloka. Mä nukuin tuota lääketokkuraa pois, mikä jatkuu vielä nyt aamusta. Eli nukuin hyvin. Vielä väsyttää. Olen kohta lähdössä neulomaan pariksi tunniksi. Hyväntekeväisyyttä...
Mietin ompelutarvikkeiden tilaamista.
Tyttöä edelleen ikävä. Melkein alan itkemän taas. Itken lähes, ainakin yksi kyynel on silmässä...
Mä olin kurssilla. Siellä koko ajan kierroksilla. Nyt on väsynyt olo. Tekee melkein mieli itkeä. Tuntuu, etten nyt pysty mitään.
Mulla on tyttöä ikävä.
En nyt jaksa kirjoittaa enempää... Voimia... Mun on saatava nähdä tyttöä pian. Tosi tuskainen olo sen takia...
Aamusta oli terapia. Nyt oon tiskaillut. Sitä riittää vielä. Väsyttää. Oon jo juonut päiväkahvia. Vielä vähän pannussa jäljellä. Jotenkin ahdistunut olo. Niin, voisihan sitä ottaa päivälääkkeenkin...
Ahdistunut olo. Ajatus ei kulje. Haluaisin kirjoittaa ahdistuksesta, mutta päässä lyö tyhjää.
Mulla terapeutti totesi, että mulla on dissosiaatiota. Osaako joku kertoa siitä enemmän? Se iskee päälle esim silloin, kun reagoin tytön poissa oloon, ikävään häntä kohtaan. Kun pelkään hänen hylkäävän minut. Menee joku varhainen moodi päälle. En meinaa selvitä. En ole silloin aikuinen...
Tapaan tytön tänään. Se on kuitenkin hyvä.
Hei JP!
Tulin katsomaan kuulumisiasi. Ihanaa että tyttösi tulee tänään. Minä kävin eilen kirkon ryhmässä mielenterveyskuntoutujille. Oli vaikea olla kun mies antoi vain yhden oxaminin vaikka pyysin kahta. Sain kuitenkin kerrottua aika paljon itsestäni. Lähetin myös muutaman tekstiviestin peloistani ja sain tsemppivastauksen. Tyttö menee tänään kirjamessuille. Huommenna olisi helluntaiseurakunnassa Salme Blomsterin terpialuento, aika pitkä 10-15. Menen jos mies antaa kaksi Oxaminia. Mulle soittaa yksi Anne usein johon tutustuin seurakunnassa. Se on kiva. Olen lukenut Jeesus-kirjoja. Mietin metrosiivoojan paikan ottamista, ei kyllä taida rahallisestikannattaa vaikka oishan se hienoa jos tienais itse omat rahansa. Mutta taidan olla sairas, olenhan eläkkeellä.
Oon kotona. Toisaalta oli mukava, tosi mukava, olla miehen luona käymässä. Oli mulla muutakin ohjelmaa siellä, mikä vaati aikaa ja keskittymistä ja mikä oli mukavaa, mutta mukava olla taas kotonakin. Alan vähitellen rauhoittua matkan jäljiltä. Ja pääsen kaiketi vähitellen nukkumaankin.
Vähennän taas ensi yölle ketipinor depottia 50 mg:aa eli otan sitä 200 mg:aa. Ja huomisen aamun ja päivän aikana otan tavallista Ketipinoria yhteensä 250 mg:aa. En uskalla nyt vähennellä annoksia kovin nopeasti. Ehtiipä pää tottua vähennykseeen paremmin. Vaikka nopea vähennys houkuttaakin.
En tiedä, mikä mulla on, mutta haluaisin voida huonommin. Tai kyllä minä sen oikeasti tiedän... Tuossa matkan aikana ehti ajatella. Koen, että mua kuuluisi rangaista entisistä tekemisistäni. Olen toiminut väärin, liian väärin, enkä pysty antamaan sitä itselleni anteeksi, vaikka monet monituiset kerrat olen asiaa terapioissakin itkenyt ja etsinyt anteeksiantoa. Pyytänytkin sitä anteeksi asian kohteelta, mutta itselleni en anteeksi anna. En voi. Olen toiminut liian väärin. Minun kuuluu siitä kärsiä. Kuolemaan asti. Ja mitä nopeammin kuolema tulee, sen parempi.
Nyt menen nukkumaan, vaikka sekin on liian hyvää mulle.
Paska minä.
Kävin kirpparilla. Ostin jouluverhot, jotka vaatii tuuunausta. Ensin kuitenkin pesen ne.
Vähennän nyt illalla Ketipinor depotia. Ja huomisesta lähtien tavallista Ketipinoria. Tarkemmat määrätä mietin dosettia jakaessa. Oon vähän huolissani, että tuolla ketipinorin laskulla olisi tekemistä lisääntyneen ahdistuksen suhteen. Mutta koetan ensin vähentää kahvin juontia. Onko jossain teessä vähemmän kofeiinia kuin kahvissa. Mä en näitä juttuja tunne...
Päätä särkee ja väsyttää.
Olen vähentänyt kahvin juontia. En tiedä, mutta tuntuu, että tänään on ahdistanut vähemmän kuin esim eilen. Eilen tuli päivällä melkein paniikki kahvinjuonnin yhteydessä. Samoin toissapäivänä. Tänään kun en siihen aikaan kahvia ottanut, selvisin ilman ahdistusta. Yhden puolikkaaan Temestan otin iltapäivällä kotiin tultua. Ja yhden mukillisen kahviakin otin, mutta olo on ihan hyvä.
Mun on liki mahdoton ymmärtää, miten joku voi olla töissä kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Mulle muutama tunti päivässä on paljon, ja joku kolme - neljä tuntia saa mut ihan loppuun. En tosiaan edelleenkään olisi työkykyinen. Eläkkeellä oon ollut jo yli 10 vuotta. - Kai sitä sitten on eläkkeellä ihan syystä.
Tässä jaksamis-asiassa näkee selkeimmin sairauden. Onhan masennus ja ahdistus vaikeaa, mutta niistä on mahdollista kuvitella, että kaikilla on samanlaista, että ne on jotain "ihan normaalia". Mutta kun vertaa jaksamista... Ei tulisi normityöelämästä mitään.
Mulla on huomenna terapia ja ompelukurssi. Tulen olemaan illalla väsynyt. Mukava kun kurssi alkaa, mutta kun se on ilta-aikaa, on jaksamisen kanssa vaikeaa. Tosin on muutkin välillä aika väsyneitä...😉
Kunpa saisin viikonloppuna ommeltua! Onneksi perjantaina ei ole mitään, niin saan levätä ja nukkua...
Nyt odotan sitä, että pääsen tälle illalle nukkumaan...
Terapia oli. Meni itkuksi.
Mua ahdisti eilen ennen ompelukurssille lähtöä. Melkein oli paniikki. Otin useamman temestan. Pelkäsin, ettei nekään auta, ja sitten pelkäsin ottaneeni liikaa, ja muut näkevät sitten sen. Eli ensin pelkäsin, että muut näkee paniikkini ja sitten, että lääkkeiden ottaminen näkyy... Onneksi ahdistus laukesi juuri ennen kurssin alkua.
Mä oon miettinyt, onko mulla ihan oikeita paniikkikohtauksia. Se on niillä rajoilla. Äsken, kun tein oirekartoituksen ja laskin pisteet sen mukaan, että mulla olisi paniikkikohtauksia, sain kohtalaisen vaikeuden. Eli haitta on todellinen... Mun oireet ei ole niin selkeästi fyysiset, vaan olo on enemmän sellainen hyvin ahdistunut. Mutta jos sitä yrittää purkaa, niin tunnen vapinaa, pelkään menettäväni kontrollin ja luultavasti myös syke nousee ja hengitys kiihtyy...
Toivon ehtiväni ompelemaan tänään. Näin unta ompelemisesta. Ei sujunut kuin Strömsössä...
Vähän ahdistaa. Väsyttääkin. Ja jotenkin pelottaakin tämä päivä. Pelkään etten selviä. Kai tämä on ainakin osittain paniikikohtauksen pelkoa. Tuo kohtaus on iskenyt tällä viikolla jo kolme kertaa. Enkä luota sen menevän ohi kuin lääkkeillä eli Temestalla. Voisiko se mennä ohi itsestään? Ei ainakaan puolessa tunnissa...
Miten paniikkikohtauksia hoidetaan? Mitä silloin kannattaa tehdä? Pitäisikö mun puhua asiasta lääkärin kanssa?
Sain taas paniikkikohtauksen. Olen määritellyt, että nämä ovat jo ihan aitoja kohtauksia ei vain niitä lievempiä. Neljäs kohtaus tälle viikolle. Alkoi pienestä ompeluvirheestä. Lääkkeillä tämäkin selätettiin. Temestaa, Ketipinoria, beta-salpaajaa. Tunti, puolitoista siinä kului. Nyt taas aika ok olo. Tosin pelkään uutta kohtausta. Näitä on alkanut olla jo liki päivittäin. Ja haittaa mun olemista aika paljon. Miten näiden kanssa oppii elämään tai vielä mieluummin tietäisin, miten näitä ilman voi elää?