Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Hei, Arka.
Mulla menee rauhoittavana Temestaa ja Ketipinoria, joka on varsinaisesti neurolepti.
Herättyä oli ihan ok olo. Mutta nyt tuntuu, että masennus ottaa vallan ja ahdistuskin voimistuu. Olen surullinen. En vain tiedä, miksi...
Miksi on tällainen sairaus, joka vie elämänhalun? 😑❓
Arka,
En tiedä mitä sanoisin sinua lohduttaakseni. Minulla ei ole tänään mitään kummempaa sanottavaa. Halusin kuitenkin jättää tänne viestin, että olen lukenut ja seuraan kirjoituksiasi ja toivon sinulle hyvää. Olet kyllä päivittäin ajatuksissa, kun täällä käyn. Eihän me kukaan voida mennä, kuin päivä vain ja hetki kerrallansa🙂👍
Hei Jardin Prive!
Kumpa minäkin saisin tuota temestaa. Ketipinor ei auta minua. Yritetään taistella!
Hei, Arka.
Mulla oli viikonloppuna pari parempaa päivää. Sain tehtyä asioita ja keskityttyä yhteen asiaan kerrallaan aika pitkiäkin aikoja. Eilen oli toisin. Illalla koin itseni masentuneeksi. Masentuneemmaksi kuin tavallisesti. Eikä tämäkään päivä lupaile hyvää.
Mulle tulee illalla pari vierasta kyläilemään. Piti siivota vähän. Imuroin ja pesin vessan. Yritän vielä tässä päivän mittaan järjestellä tavaroita.
Haluaisin piiloutua. Tuntuu, etten kestä nyt tätä maailmaa ympärilläni. Ehkä mulla jonkin lajin piiloutumista olisi ottaa yliannostus. Mulla menee niin paljon lääkkeitä, että valinnanvaraa olisi.
Voi kun sun olosi helpottaisi! Ja minunkin.
Hei Jardin Prive!
Mukava kuulla että sulla on ollut parempia päiviä tässä välillä. Kyllä niitä vielä tulee lisää. Minäkin piiloudun maailmalta, käyn harvoin missään paitsi ruokakaupassa jonne on huomennakin mentävä. Perjantaina ehkä sitten menen sinne uimaan. Saa nyt nähdä. Älä ota yliannostusta vaan kuljetaan yhdessä tätä matkaa, kohtalotoverini.
Ei ole täälläkään rapeaa. Elän kemikaalien varassa. Jos ne otettaisiin minulta pois, mätänisin tänne asuntooni😑❓
Hei Jardin Prive!
Tulin näin yöllä kaysomaan oletko kirjoittanut. Kuinka olet voinut? Minä olen elänyt päivän kerrallaan, ahdistuksen kanssa kamppailen.Keitinäsken kahvit ja join aika nopeasti ja piti sitten oksentaa. Joskus ennenkin on käynyt samalla tavalla, kun juo koko mukillisen yhteen menoon. Kello on nt varttia vaille viisi. Sainhyvän kirjeen kirjeenvaihtokaveriltani. Pitää vastata pian, hän sanoi odottavansa kirjettäni. Oletko sinä koskaan harkinnut ryhtymistä kirjeenvaihtoon? Minä kyllä suosittelen. Nettiinlaitoin ilmoituksen ja sain paljon vastauksia.
Hei, Arka. Olen taas koneen äärellä.
Olo on ahdistunut ja väsynyt. Rauhoittavia on tänään mennyt. Kirjoittelen huomenna lisää...
Toivon sinulle voimia Jardin Prive🙂👍
Hei Jardin Prive!
Kirjoittele tänään lisää kuulumisiasi. Minäkin olen ollut ahdistunut ja väsynytkin, sain onneksi nukuttua kahdet päiväunet eilen. Tuntui päivä sitten vähän lyhyemmältä. Kaupassa käytiin bussilla ja raahattiin aika paljon tavaraa. Ruuaksi oli nakkistroganoffia, tyttären kaverikin oli syömässä. Muutoin makoilin sohvalla, hartauskirjaa välillä luin.
Hei, Arka!
Heräsin myöhään, mutta olen ehtinyt jo naarmuttamaan ihoa. Ahdistaa.
Tuntuu taas, etten saa mitään aikaiseksi. Vähän aloittelin yhtä käsityötä, mutta se ei nyt etene. Istun netissä ja luen uutisia. Haluaisin viiltää lisää, mutten löydä kunnollisia teriä. Haluasin tehdä IM.
En nyt valitettavsti osaa kirjoitttaa enempää. Parempaa vointia sinulle, Arka!
Hei Jardin Prive!
Sinnittele kanssani eteenpäin.Minäkin haluaisin tehdä IM mutten ole ainakaan vielä tehnyt. Kirjoita tänne ja kerro tarkemmin mikä sinua ahdistaa niin voimme keskustella siitä. Ajatusten jakaminen auttaa jonkin verran ja yhdessä voimme taas päästä päivän eteenpäin. Tapasin tukihenkilöäni tänään. Onneksi hänellä on auto jolla käytti kaupassa ja kirjastossa. Muuta hyötyä ei hänestä olekaan, turhanaikaisia höpöttelee joten ei hänelle tee mieli kertoa asioitaan. Tukihenkilösuhde loppuu elökuussa mutta haluaisin jatkaa juuri sen auton takia. Meillä kun ei ole enää autoa kun ei ollut varaa pitää. Onko sinulla muuten autoa? Onko sinulla pitkä matka kauppaan? Meillä on aika pitkä, bussilla täytyy mennä. ÄLÄ tee IM vaan kulje kanssani eteenpäin! Käyn joka päivä katsomassa oletko kirjoittanut.
Hei, Arka.
Yleensä en osaa sanoa, mikä mua ahdistaa. Mua vain ahdistaa. Ja siihen on otettava lääkettä, kun ei muuten tokena.
Mulla on kauppa onneksi lähellä, ja polkupyöräkin käytettävissä. Joskus kuljen välin bussilla, jos olen tulossa kaupungilta kotia päin.
Sain tuossa äsken tehtyä käsitöitä vähän. Se ilahdutti.
Olen itse miettinyt tukihenkilö-asiaa. Aiemmin mulla on ollut tukihenkilö, mutta ei tällä hetkellä. En tiedä jaksaisinko uutta ihmistä. Ja kun voin sen verran huonosti, haluaiaisnko kertoa toiselle, joka ei ole alan ammattilainen, mitään siitä, mitä mietin. IM:sta ei oikein voi puhua vieraan kanssa... Kun en halua kertoa siitä läheilillekään...
Nytkin ahdistaa ja olen viillellyt. Tunnen itseni halveksittavaksi, kun olen aikuinen nainen ja silti viiltelen
Hei Jardin Prive!
Tulin näin illalla puoli kymmeneltä katsomaan kuuluuko sinusta mitään ja olitpa kirjoittanut! Voi jospa pystyisit lopettamaan ton viiltelyn! Helpottaako se jotenkin ahdistusta? Hyvä että olet saanut käsitöitä tehtyä, toivottavasti jatkat vaikka huomenna. Sinulla on se asia aika mukavasti että käsittääkseni saat nukuttua aamulla aika pitkään. Minäkin haluaisin nukkua puoli kymmeneen mutta kun ei vaan herään joskus seittemän maissa. Nyt ollaan katottu yleisurheilua miehen knssa ja keihäs olikin hienoa katsottavaa.
Hei. Kirjoititte häpeästä tuolla aiemmin ja siitäkin voi parantua, muttei varman ilman muiden apua. On olemassa sellaisia kirjoja ja ryhmiäkin isoilla paikkakunnilla missä voi näitä asioita käsitellä.
Itse luin kirja-sarjaa ELÄMÄLLE-KYLLÄ- toipumisoppaita. Dale ja Juanita Ryan. Luin "Askeleita häpeästä toipumiseen" kirjasta ja ensin kun luin tuli kova vastavoima, etten halua, kirosin mielessäni että en tuollaista hömppää kyllä lue yms. Mutta luin kuitenkin, joka päivä vähäisen. ja kumma kyllä luin sitten jo innokkaana ja kirjoittelin tehtäviä siitä. Vaikutus oli kuitenkin hyvä. Jotenkin on tasapainoinen olo häpeän suhteen että en ole yksin sen kanssa. Meitä on paljon jotka kärsimme häpeästä. Ja mistä se tulee? Jostain kaukaa, ehkä jo synnynnäisesti olen ollut sellainen, ehkä se on se minun risti joka on kannettava.
Olin joskus niin "myötähäpeää" tunteva että punastelin kauheasti, mutta kun lopetin juomisen olen siitä päässyt aikalailla hyvin jo.
Kun katsoin tv:tä niin häpesin jonkun puolesta joka esiintyi. En kyllä voi katsoa joitain ohjelmia ollenkaan. Enkä kauhukuvia. Tunne-elämä on liian herkkä.
Seurakunnalla on myös terapiaa, myös netin kautta saa apua sieltä, ainakin täällä saa. Ja olen käynyt seurakunnan terapeutin kanssa juttelemassa välillä kun ahdistaa jokin asia enkä osaa siitä ulospääsyä. Se on ilmaista.
Kannattaa hakea apua ja olla rehellinen, eikä yrittää piilotella noinkin vakavaa ongelmaa. Vertaan sitä omaan juomiseeni, hain alkoholista helpotusta ja sainkin, kunnes se meni ihan överiksi ja alkoholisoiduin, mutta paranin siitä menemällä ryhmään ja tunnustamalla että olen alkoholisti enkä enää sitä yrittänyt kieltää. Ehkä se totuus siinä vapautti, ei tarvinnut enää peitellä. Ja ryhmän tuki. Sekä sitten oli myös psykiatri yms.