Hei JP!
Tulin vain moikkaamaan sinua! Pidetään yhteyttä!

Jardin Prive kirjoitti 27.8.2015 9:27

Hei, Jupiteri!☺️❤️☺️

Kiitos kun kirjoitit. Ei mun vointi ole valitettavasti parempi. Alamaissa mennään. Anteeksi, en nyt jaksa vastata pitemmin, mutta palaan asiaan!

Juu täälä ei kukaan loukkaannu vaikkei aina jaksais vastata paria kirjainta kummemmin. Monilla kuitenki on tai ollu samoja tuntemuksia ni sen moni varmasti ymmärtää jos ei jaksa kirjotella.
Nii ja yks mikä mun päätä nyt auttaa minkä oon huomannu, on tänne kirjottelu, ei niinkään omien asioiden jakaminen, vaan se kun lukee muiden juttuja, huomaa samaistuvansa johonkin ja omia ajatuksia ja kokemuksia jakamalla tuntee et ehkä voi jotakuta auttaa. "Help juu, help mee" tai jotain 🙂🌻

millaista kurssilla oli? jaksoitko olla siellä ja seurata?

Kiitos, Jupiteri, myötätunnosta. Olen nyt lisäksi ollut niin kiireinen: Olin eilen käsityökurssilla ja illalla laitoin ruokaa. Nyt on, mitä laittaa pakkaseen!🙂 Väsyttää, heräsin ennen kelloa puoli kuuden aikoihin. Kirjoita lisää! Kiitos.🙂

Hei, saloka!☺️❤️☺️

Se oli ompelukurssi, tuttu opettaja. Oli ihan kivaa, tosin varauduin useammalla Temestalla, kun noissa tilanteissa mua usein alkaa ahdistaa. Kurssilaiset olimulle vieraita. En saanut paljon aikaiseksi, mutta jotain kuitenkin.

Odotan, että aisin kotonakinommeltua. En tiedä, mistä kiikastaa. Eilen laitoin ruokaa, kolmea ei ruokaa. Nyt on, mitä pakastaa. Vielä yhteen keittöön on ainekset, kunhan hankin liemikuutioita siihen. Vie varmaan huomiseen. Alan pakastaa noita eilisiä kokkaukkusia tänään.

Väsyttää. Heräsin ennen puolta kuutta.

Voimia!😍

Niin, Jupiteri, pakko lisätä... Olet oikeassa, että toisten tekstien lukeminen auttaa. Ja välillä se, kun "kuvittelee" voivansa jotakin auttaa, edes myötätunnon ilmaisulla. Ja, miten hyvältä ja lohduttavalta se tuntuukaan, että omassa pimeydessä joku käy jakamassa joain.

Voi hyvin ja voimia tähän päiväään... ja huomiseenkin!🌻🙂🌻

Kiitos. Voimia sinnekkin🌻🙂🌻

Viikonlopun kurssi ohi. Tyttö lähti kotiin. Mun on tosi paha olla. Olen ottanut lääkkeitä ja viillellyt. Tekisi mieli kuolla. Se tuntuisi helpotukselta. Väsynytkin varmasti olen. Heräsin aamusta puoli kuudelta, ja kello on nyt yli iltaseitsemän. Tuntuu, etten kestätä. Voisinpa juodä pään täyteen, ja unohtaa kaiken! Mä en ... pysty tähän!😭

Hei JP!
Kiva kun olet siellä ompelukurssilla. Ja jaksat laittaa monipuolista ruokaa itsellesi. En tässä enempää nyt osaa kirjoittaa mutta olen ajatellut sinua. Voimia!

Hei Jardin Prive ☺️❤️☺️

Halusin tulla sulle kirjoittamaan että älä luovuta! niin kuin hyväolo, myös pahaolo on ohimenevää, ne vuorottelee elämässä, kyllä musta tosin tuntuu että joillain elämä on aina tasaisen hyvää, mutta sitten ovat me, joiden elämä vuorottelee hyvässä ja pahassa. Älä tee itsellesi pahaa. Koita ajatella että näet tyttöä taas vähän ajan päästä, tyttö ei lähtenyt sun luota ikuisesti. Mä koitan ajatella pojan kohdalla näin, vähän se helpottaa, tietää että poika tulee taas vähän ajan päästä uudelleen. Ehkä se tulee osittain siitä epävakaasta (ja vissiin rajatilassa, mikä mulla on, niin on samaa) että kun ihminen häviää pois silmistä, sitä ihmistä ei enään ole olemassa, oletko koskaan lukenut semmoisesta? mä tunnistan itsessäni sen. Ennen en tiennyt mistä se johtuu, mutta kun aloin tänä vuonna lukemaan rajatilahäiriöstä, niin moni asia loksahti paikoilleen, monelle oudolle käyttäytymis tavalle tulikin syy. Ja tietää että moni kokemista tunteista on jollain tavalla sairauden aiheuttamaa, ja niistä varmaan voi jollain tavalla oppia toimimaan eritavalla. Mä huomaan hyvin itsessäni sen että toinen kun ei ole enään lähellä, se ihminen jollain tasolla häviää mun elämästä, ja koen joskus todella voimakasta ahdistusta kun tuntuu että mut hylättiin, vaikka tiedän järjellä (joskus kun se järkikin tulee ehkä esiin, aina ei) että ei se ihminen mihinkään hävinnyt, ei vaan ole mun vieressä juuri silloin. se on varmaan vähän niin kuin poissa silmistä, poissa sydämestä. Mulla on ollut tätä jo nuoruudesta asti. Enkä halua oikein tämän takia läheisiä ihmissuhteita, koska aiheutan tällä käyttäytymisellä ihmisissä ajatuksia että olen outo ja takertuva. Mun on helpompi pitää muun kauempana kuin päästää liian lähelle.
No aloinpa mä kirjoittaa nyt pitkästi. Tunnistatko sä mitään samaa itsessäsi mitä kirjoitin?

Toivon sinulle voimia, älä luovuta!! kaikki järjästyy kyllä, olen aivan varma siitä ☺️❤️☺️ ja mitä syömiseen tulee, älä siitä ota stressiä jos et pysy nyt ruokavaliossasi, jatkat sitten kun olet siihen tarpeeksi vahva taas. virtuaali halaus ☺️❤️☺️

Hei, Minävaan00!☺️❤️☺️

Mun on tosi vaikea pystyä ajattelemaan, että pahan olon jälken tulee hyvä. Se paha olo sulkee mut sisäänsä niin täysin. Tuo kuulostaa mindfullnes-taidolta, ymmärtää tunteiden vuorottelu.

Mulla tuo ajatus, että tyttö tulee vähän ajan päästä, kohtaa sen ongelman, etten tiedä, milloin on "vähän ajan päästä". Se voi tässä tapauksessa ola kaksi viikkoa tai puolitoista kuukautta. Tuntuu vaikealta orientoitua, kun ei tiedä, milloin tuo "pian" on. Ehkä jos hän kävisi viikottain kuten tähän asti, en ottaisi tätä niin raskaasti. Ymmärrän, miksi näin on, mutta silti minun on vielä vaikea kestää tätä. Ehkä kun syysteemi alkaa jotenkin pyöriä, niin minäkin totun tilanteeseen.

Mä luulen, että mulla tuo toinen ihminen, joka on poistunut ovesta ulos, ei ainakaan täysin katoa mielestä. Tiedän missä tyttöni on ja mitä tekee noin suunnilleen. Mietin itsekin tuota hylkäämis-kysymystä. Se on mulle edelleen vaikeaa. Mutta en tiedä, koenko tytön kohdalla, että hän hylkäisi minut. Enemmin sanoisin, että en. Tällä hetkellä mun on vaikea nähdä tuota hylätyksi tulemista. En oikein taida tiedostaa sitä nyt. Mihin se nyt olisi kadonnut. Ehkä mulla ei ole tällä hetkellä riittävän tukevaa terapiaa, että voisin käsitellä ja kestää tuon tunteen ja ajatuksen.

Kiitos kun kirjoitit, tuli minullekin ajattelemista, joko varmaan jatkuu vielä tämä viestin lähettämisen jälkeen...

Virtuaalihalaus sinullekin!😍

Hei JP!
Kiitos kun kävit ketjussani, olet tärkeä. Toivottavasti saat taas pian tyttösi luoksesi. Minä niin toivoisin saavani yhteyden kolmikymppisiin poikiini muttei ole enää heille puhelinnumeroa. AAnoppini ja mieheni täti olivat miettineet että jos mentäis kolmistaan Ouluun katsomaan heitä mutta en ole varma missä asuvat ja pelkään että en kestä jos heillä ei ole asiat hyvin. Kerran jouduin sairaalaan sen vuoksi. Täytyy toivoa ja rukoilla. Onneksi tyttö on vielä kotona.

Hei, Arka!☺️❤️☺️

Taisipa taas karata viesti...😋

Oli siellä kurssilla kiva olla. Ainut tuska oli se, kun tyttö oli kotona yksin. Olisin halunnut olla hänen luonaan. Mutta valitsin kurssin. Tunnen syyllisyyttä.

Mun ajatukseni ruoanlaitossa on kahtalainen. Toisaalta on kotona tehtyä ruokaa, josta tietää, mitä siihen on laitettu. Ja osaan voi laskea pisteet valmiiksi. Toisena syynä on se, että näin saan ruokaa halvemmalla kuin ostaisin valmista kaupasta. Ja on siinä se kolmaskin syy eli helppous. Sen kun ottaa pakastimesta, mitä haluaa. Tietysti mun tarvitsee käydä kaupassa, mutta kuitenkin. Ja on sitten valinnanvaraa pakkasessa. Ei tarvitse aina syödä samaa.

Kiitos kun olen ajatuksissasi!

Haluaisin satuttaa itseäni...☹️

Heräsin kuudelta. Puolituntia ennen kellon soimista. Olin pirteä, joten nousin ylös. Paino on noussut viikossa 300 grammaa, mikä ei tunnu hyvältä.

Tänään mulla olisi yksi käsityöryhmä, jos sinne viitsin mennä.

Ahdistaa ja masentaa. Olossa ei tosiaan ole hurraamista. En haluaisi tehdä mitään. Otin eilen lievän yliannostuksen. En tiedä oikeastaan, miksi. Haluan vahingoittaa itseäni. Keinot on monet.

Täällä pitäisi siivota. Kaikki pöytäpinnat on taas täynnä tavaraa. Tuskastuttaa. Haluan myös ommella tänään. Ja kaupassa pitää käydä. Liian paljon ohjelma yhdelle päivälle! Ja sitten haluaisin käydä IKEAssakin.

Osaisiko joku rohkaista tai lohdutta mua?

Hei Jardin Prive☺️❤️☺️

luin uudelleen tuon mitä kirjoitin ja mulle jäi siitä olo että kirjotin sen jotenkin tosi epäselvästi.. esim lause poissa silmistä,poissa sydämestä.. tarkoitin sillä että musta tuntuu että mä en ole enään toisen sydämessä kun en ole toisen vierellä,että jotenkin ihminen hylkää mut silloin kun lähtee mun viereltä pois. Sitten taas joidenkin ihmisten kohdalla huomaan että kun en näe heitä,heidän olemassa olonsa jotenkin kummallisesti lakkaa mulle,en osaa selittää tätä. Tällä en todellakaan tarkoita läheisiä,esim lapsia,he eivät lakkaa olemasta millään tasolla mun sydämestä vaikka eivät ole vierellä. Joidenkin kavereiden kohdalla huomaan että ihan kuin en muka tuntisi heitä enään kun en näe heitä,tätä on ihan todella vaikea selittää.
Mun on vaikeaa olla yksin,ilman miestäni. Ihan kun osa musta puuttuisi silloin ja koen että hän jollakin tavalla hylkää mut yksin tänne pimeyteen. Ihan kun mä en olisi kunnolla olemassa ilman miestäni. Mulla on elämässä aina ollut joku ihminen johon takerrun,en ymmärrä miksi.

Ei ole mullakaan kovin järin hyväolo ollut. Ei ole pahin,mutta ei parhainkaan olo. Ahdistaa. Ei oikein huvita mikään. Vihaan tätä syys aurinkoa,en tiedä miksi.
Mustakin tuntuu taas etten kestä tätä elämää täysin ilman oxamiineja. Yritän taistella sitä tunnetta vastaan,tiedän että kohta taas luovutan. En ota niitä paljoa liikaa,pari-kolme vain,että saan hetkeksi tän todellisuuden pois,edes vähän.

koita sinäkin Jardin Prive jaksaa ☺️❤️☺️ vaikka kyllä mäkin mietin aina välillä,onko tässä mitään järkeä? Elämässä siis. Kunpa voitaisiin nähdä ihan oikeasti. Mä koen ettei mulla ole kuin mieheni joka ymmärtää mua ja jonka seurassa voin olla oma itseni. Keneltäkään muulta en saa tukea,lähipiirissä ei ole mielenterveysongelmaisia,vaikea heidän on ymmärrettävästi ymmärtää mua ja ei ne osaa koskaan sanoa oikein mitään.

Sanon itsekkin usein että hetki kerrallaan,tällä hetkellä kysyn itseltäni miksi? Mitä varten elän hetken kerrallaan? Miksi siis kamppailen kun voisin luovuttaakkin kun ei tästä koskaan tule loppujen lopuksi mitään. Ahdistaa!!!

voimia sinulle paljon,olet ajatuksissani ☺️❤️☺️