Tuntuu et pää hajoo. Haluis ostaa kaikkea kivaa, mut äiti vähän jarruttaa. Olen 2 pvä ollu ulkona, eikä helpota. Samalla olen masentunu. Nyt tämäkin kettuilee...

Kannan sinua aina kun muistan....

JP.

Toivon, että voit jutella ihmisen kanssa johon koet luottamusta. Jatkosakin kun tämä vaihe vaihtuu seuraavaan.

Tuosta tulevasta ajasta, hyvä kun pidät toivoa yllä. Elämässä on yleensä asioilla taipumus järjestyä. Kornia sanoa, en tiedä rohkaiseeko, mutta sitä varten sen sanoin. Että luottamus sinuun itsees vahvistuu.

Luota turvalliseen aikaan, jota kohti olet menossa. Mitä turvallisempi olo sulla on itsen kanssa, kaikki se kipeä kokemus joka sulla on elämästä, sen valta sinussa vähenee, pääset jatkamaan normielämää, millaista se sinulla onkaan.

Jardin Prive kirjoitti:
Eilen olin tosiaan ajatellut soittaa itselleni apua. Sain ahdistuskohtauksen. Se kesti yli kolme tuntia. Ei siinä ajateltu muuta. Ja sitten, kun väsähdän, en enää tarvitse ulkopuolista apua. Siitä jää jotenkin hylätty olo, vaikkei ole edes edennyt niin pitkälle, että voitaisiin hylätä. Yksin jään kuitenkin.

Et jää yksin.

Saloka, minkälainen olosi on tänään? Mulla tavaroiden ostaminen helpottaa joskus oloa; ellei sitten jälkeenpäin harmita.

Keskustelua, sain eilen jutella psykologin kanssa. Koin, että tulin kohdatuksi. Puhuttiin kuolema-unesta ja menneistä... Keskustelut siirtyvät sairaanhoitajan luo. Häntä olen tavannut joitain kertoja.

En luota tulevaisuuteen. En halua sitä. Puhuin eilen toisenkin ihmisen kanssa. Lopussa hän sanoi näkevänsä toivoa. Minä siihen: "En sitä halua."

Eilisiltaan kuului kaksi ahdistuskohtausta. Niitä on nyt alkanut olemaan aiempaa tiheämmin. Ei hyvä!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheiden korjailua
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheen korjaus

Hei. Ahdistus on kova sana. Tunnetko sen ruumiillisena vai henkisenä tilana?

JP?

Taaksepäinkö haluat mennä? kun et eteenpäin, edessäpäinhän on toivoa ja kirjoitit ettet halua sitä?

Mitä haluaa elämässä, missäkin vaiheessa, muuttavaa. Jos ei selvitä mitä haluaa, ajelehtii? Jos elämä on tähän asti ollut toiveista riisuvaa, kysyy tuota kasvokkain kuulluksi tulemista että alkaa löytää.

Pikemiten, mulla on sekä ns. fyysistä että ns. psyykkistä ahdistusta. Vaihtelevasti... Eilen oli kaksi fyysistä kohtausta. Niihin haluaisin ottaa bentsoa. Se voi katkaista ahdistuneen olon. Fyysinen ahdistus saa kädet tärisemään normaalia enemmän. Sen aikana ei voi ajatella itsetuhoisia, koska olo on niin vaikea. Psyykkinen ahdistus voi johtaa/johtua esim. itsetuhoisuudesta tai agressiosta. Sitä helpottaa esim. viiltely. Oikein pahoihin psyykkisen ahdistuksen kohtauksiin mulla on nyt kirjoitettu Ketipinoria.

Molemmat voivat olla intensiteetiltään vaihtelevia. Ja molemmat voivat olla siksi pelottavia.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Keskustelua, ehkä se sitten on toive taaksepäin menosta...? Ainakaan en halua toivoa. Tai sitten... En tiedä... Haluan, että mut pidetään hengissä. Haluan, ettei mun tarvitse olla vastuussa itsestäni... Näin karusti ilmaistuna. Ja niiden julkituomisen jälkeen halveksin itseäni. Halveksin itseäni paljon.

Mulle on joku sanonut, ettei avun- ja huolenpidontarvettaan tarvitsisi hävetä. Mutta... mutta, kun pyydän sellaista, mitä mulle ei haluta antaa, en voi kokea itseäni muuksi kuin huonoksi ja kelpaamattomaksi. Koen, että mut hylätään.

Eikö silloin ole selkeintä - ja turvallisinta - torjua kaikki apu ja toivo valmiiksi?! Pessimistihän ei pety...

Jardin Prive kirjoitti:
Eikö silloin ole selkeintä - ja turvallisinta - torjua kaikki apu ja toivo valmiiksi?! Pessimistihän ei pety...

Olen jossain vaiheessa ajatellut samoin pessimismistä. Välillä tuntuu pelottavalta toivoa asioita joita oikeastaan haluaisi tosi paljon, koska jos myöntää itselleen toivovansa sitä tavallaan altistaa itsensä pettymykselle - koska eiväthän ne toiveet välttämättä toteudu. Toisaalta uskon, että pessimismillä (jos se johtaa yrittämättä jättämiseen) voi sulkea itseltään pois monia mahdollisuuksia ja ovia. Vaikka toivominen välillä tuntuukin hullun hommalta, se on sellaista hulluutta jonka haluan jollain tavalla pitää itsessäni 🙂

JP... Halveksunnan ymmärrän, sen että itseä ei oikein osaa arvostaa kun toimii toisin kuin normaalioloissa toimitaan.

Haluat olla hengissä, sanoit haluvasi että sinut pidetään hengissä. Sanoit ettet halua olla vastuussa itsestäs. Kuulen tuon niin, että sinulta on elämän aikana vaadittu paljon sinun saamatta mitä olisit tarvinnut? Se jollain lailla selittää väsymyksen vastuuseen. Sinun tarpeita ei ole kuultu, eikä ymmärretty.

Kukaan meistä ei voi sinua vapauttaa katkeruudesta (jos se on oikea sana tässä kohtaa), joka on saanut sinut vihaamaan itseä ja koko elämääsi. Kukaan ei elä yksin, jos on perhettä saanut. He (sun perhe) onko heistä joku valmiina tulossa vapauttamaan sinua tuosta itsetuhoisuudesta? Tapahtuneet ei ole olleet yksin sinun vallassa. Mutta heillekin on tosi vaikeaa murtaa jotain siitä sinua rikkoneesta mikä sinut on tuhon ajatuksiin aikoinaan alunperin ajanut.

Tuo mitä sanot avunantajilta haluavas on mahdotonta toteuttaa. Se on elämää vastaan vääryys. Sinua ei haluta hylätä. Tuo mitä odotat (sinun tuhoa) on sitä, että sinä olet hylännyt tai hylkäämässä oman itses. Sinä olet arvokas tällaisenakin mitä nyt olet. Kumpa joku sais sun silmät näkemään mitä kaikkea sinussa on!

Jos ajattelet, että olisit menettänyt vaikka liikkumiskykys, miten vaikeampaa elämä silloin olis? Tulee mieleen jonkun ajatus, en enää muista kenen se oli, ..."  itkin kun minulla ei ollut ehjiä kenkiä ..kunnes vastaan tuli ihminen jolla ei ollut jalkoja."

Tänään on ollu pää aika tyhjä. Jotain kässäideoita ollu. Alan ilmeisesti rauhottuu ja vaipua masennukseen. Saa nähdä mille asteelle.

Äiti ottaa ke sen koronapiikin. Pelkään. Meillä ei ole varaa menettää äitiä.

En o puhunu ku tekstarein tytön kans.

Tuntuu jotenki yksinäiseltä.

Soroppi, en tiedä, kumpi pettymys tuntuu musta vaikeammalta, se, että pyydän jotain ääneen toiselta enkä saa, vai se, etten edes pyydä ja koen pettymyksen jo siinä... En uskaltanut edes pyytää hylkäämisen pelosta. Todellinen torjunta vai se itse aiheutettu - edes kokeilematta toteutunut - torjunta?

Keskustelua, tekstissäsi on mielenkiintoisia ajatuksia... Kysyn kuitenkin tuosta lopusta. Minkä perusteella ajattelen mielestäsi toivovani itselleni muiden ihmisten tekevän mulle pahaa? Kun mä mielestäni toivon ns. "hyvää" ja suojelua. Mulla se vain tarkoittaisi eristämistä ja sinänsä mun tahdon vastaista toimintaa, siis hengissä pitämistä, vaikken sitä tahdo. Onko se mielestäsi pahaa?

Vapaus vastuusta... Väsymys vastuuseen... Vaadittu liikaa... Ehkä näin...!

Saloka, uskon, että korona-rokotus on turvallinen. Niin olen eri tutkimuksista ymmärtänyt.

Koet, että olet ollut jonkin aikaa tavallista aktiivisempi? Ja nyt olet liukumassa takaisin masennukseen...? Miten koet tuon aktiivisuuden, onko se jotenkin ei-tervettä vai ihan psyykkisesti normaali tilanne?

Olen ollut tänään kesivertoa väsyneempi, nukkunut paljon. Ahdistaa, sillä lailla fyysisesti, ei kuitenkaan kovin paljon. Selviän vielä tämän kanssa.

Eilen soitin psykiatrian päivystykseen. Tunsin tulevani totaali-torjutuksi. Lopetin puhelun, ennen kuin aloin itkeä ääneen. itkin pitkään.

Sen piti siis olla nyt "psyykkistä" ahdistusta, ei "fyysistä". Käsi kuitenkin tärisee...

Mikä on keskiverto aktiivinen?

En o 2 pvä kunnolla saanu tytön kans puhuu ja sit tuli tä naantalin tapaus. Haluaisin vaa puhua hänen kans, kysellä koulusta ym. Mut ei ni ei. Mummille on sanonu et on kirjanpito-kurssin suorittanu.

Alkaa kirjaimet pomppii silmillä. Kaikki lääkkeet on tunti sit otettu. Aika kai mennä nukkuu. Jännätä, kuinka paljon lunta tulee yöllä.

Jardin Prive kirjoitti:
Mulle on joku sanonut, ettei avun- ja huolenpidontarvettaan tarvitsisi hävetä. Mutta... mutta, kun pyydän sellaista, mitä mulle ei haluta antaa, en voi kokea itseäni muuksi kuin huonoksi ja kelpaamattomaksi. Koen, että mut hylätään.

Olen samoilla linjoilla keskustelua:n kanssa siitä, että avun saamatta jäämisissä on varmasti enemmän kyse resurssien puutteesta kuin siitä, ettei sinua haluttaisi auttaa. Voi esim. olla, että se henkilö, jolta apua pyydät, ei tiedä tai osaa etsiä keinoja, joilla sinua voisi auttaa. Tai, vaikka hänellä joitakin ajatuksia olisikin siitä, miten pyyntöösi voisi vastata, voi olla että hän ei uskalla irrottaa resursseja siihen (jos se esim. johtaisi siihen, ettei jollekulle muulle, vastaavassa tilanteessa olevalle, pystyttäisi tarjoamaan apua; tai jos hän odottaa ongelmia taloushallinnon/esimiesten kanssa, mikäli tulee sellainen vaikutelma että hän ei ole käyttänyt resursseja riittävän säästeliäästi).

Musta sinulla ei ole mitään syytä halveksia itseäsi 💓

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: konkreettiset esimerkit
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: -