Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Mun ahi on alkanu sattuu. Välil en tiiä tuleeko sydäri. Sit alkaa hengitys käymään raskaaks. Mitään apua en saa. Oon vissiin lentäny polilta pois. Päivystykseen en viitteis mennä. Ne nauraa kumminki mulle siellä ja antaa 50e laskun. Ei oo varaa.
Hyvää vuoden alkua ja toivoa paremmasta päivästä. Sinulla on paljon energiaa, ja jaksat kovin paljon tehdä ajatuksellisia päätöksiä, joista pidät kiinni, vaikka tiedät ne vääriksi. Et haluaisi tulla vanhaksi. Ymmärrän sen, mutta ei sitä tarvitse lopettaa itseänsä, ennen sitä.
Saloka, mun rintakipu paljastui astmaksi. Kävin kahdesti rintakivun takia lääkärissä. Otettiin EKG, siinä ei mitään... Lisää tutkimuksia, ja lopulta tuo diagnoosi...
Ymmärrän pelkosi mennä päivystykseen. Mua pelottaa nykyään mennä psykiatrian päivystykseen.
Pikemiten, jäin miettimään, onko itsetuhoisuus energiaa... Useimmiten se kyllä tuntuu energian puutteelta. Mutta ehkä ajatuksessasi on perää. Miksen sitten saa tehtyä itsemurhaa?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheen korjaus
Jardin Prive, Usein liiallinen energia tuntuu itsestä energian puutteelta, mutta ympäristöstä liialliselta energialta, joka säteilee ympäristöön vaikka ei siltä tuntuisikaan. Siihen perustuu itsestäänselvyydet, ja erillaiset vaara tekijät, joiden vaistonvarainen huomioiminen tulee tavaksi.
Hei JP, miten menee?
Vitsit kun saisikin jotenkin iskostettua sun päähän sen uskomuksen että on muitakin (parempia) vaihtoehtoja kuin im. Että se, että olet vielä hengissä, ei kerro heikkuudesta vaan vahvuudesta.
Jardin Prive kirjoitti:
Saloka, mun rintakipu paljastui astmaksi. Kävin kahdesti rintakivun takia lääkärissä. Otettiin EKG, siinä ei mitään... Lisää tutkimuksia, ja lopulta tuo diagnoosi...Ymmärrän pelkosi mennä päivystykseen. Mua pelottaa nykyään mennä psykiatrian päivystykseen.
Miksi?
Hirveän masentunut olo on. Välillä en pääse sohvalta ylös.
Joulu on onneksi ohi. Kamalaa oli.
En millään jaksaisi aloittaa arkea. Mikään ei kiinnosta. Mitään en jaksa tehdä. Luin ajatuksianne masennuksesta. Juuri siltä kaikelta tuntuu minustakin. Välillä ei jaksa liikahtaakaan. Osa siitä muuttuu kivuksikin välillä mutta suurimman osan aikaa vaan makaan ja on huono olo. Todella huono olo.
Soroppi, sain iltapäivällä jonkinlaisen agressiokohtauksen. Se pysyi siinä, että pääasiassa vain satutin itseäni. Ei siis kohdistunut juuri muualle. Olin vierihoidossa muutaman tunnin. Illalla helpotti. Kai se väsytti sitten aika paljon. Nukuin ennen iltapalaa... Hoitaja oli yhteydessä päivystykseen. Silloin ei vielä saatu yhteyttä lääkäriin.
Tuo ajatus, minkä mulle esitit, ei vain mene mulla läpi. Tunnen itseni heikoksi.
Keskustelua, päivystykseen menon pelkoni johtuu osittain häpeästä, osittain kokemuksesta ja pelosta, etten tule kohdatuksi. Häpeä liittyy siihen ajatukseen, että olen taas sairaalassa ja pyytelemässä hoitoon pääsyä, mitä mulle ei tahdota antaa. Kohtaamattomuuden pelko... on yksin jäämistä... Hylätyksi tulemista. Ja se on mulle tosi vaikeaa.
Pelkään jäädä täksi yöksi tänne yksin. Tällaista tunnetta ei ole ollut pitempään aikaan.
Aamulla oli vuorossa hoitaja, jonka tunnen luotetuimmaksi täällä. Hän tuli ensin luokseni päivällä, kun kävin kansliassa kertomassa ahdistuksestani. Hän myös päätti soittaa sairaalan päivystykseen. Se oli ollut pitkä puhelu.
Tuntuu hyvältä, kun voi luottaa johonkuhun. En tiedä, syntyykö mulla luottamus kuinka helposti. Hän on mies. Olen huomannut jo aikoja sitten, että mun on helpompi luoda hoitosuhde miehiin. Koskaan en ole kokenut ihastuneeni heihin. En nytkään.
Vähän, oikeastaan hyvin vähän, tiedän hänen yksityiselämästään. yhden tai kaksi asiaa olen kysynyt, kun hän on siihen suuntaan jotain sanonut itse.
Kohta saan iltalääkkeet. Pelottaa jäädä yksin.
Kysyin iltahoitajalta lääkärin määräyksestä. Naurettava - mun toleransseilla! Ketipinoria annoksella, jota tarjotaan unettomalle nukkumiseen, tosin tuo annos maksimissaan neljästi pivässä. Silti: mulla menee neljä kertainen annos säännöllisesti iltaisin. Olo on pettynyt. Ei tullut hoitajille helpotusta!
Purjevene, kuulostat tosiaan masentuneelta. Sinut se lamaa. Mulla on ehkä enemmän ahdistusta, jolloin pysyn jossain määrin toimintakykyisempänä...
Olet ilmeisesti kotona? Oletko ollut hoidossa sairaalassa? Mulla suunnitellaan nyt jatkoa, kun en voi vain elää sairaalassa. Mulle kyllä sekin vaihtoehto sopisi ihan hyvin! Nyt olen ryhmäkodissa. Hoitajat lähtevät puolen tunnin päästä pois yöksi. Mainitsin äsken pelostani jäädä tänne yöksi hoitajalle, kun hän antoi iltalääkkeet. Ihmetteli kovin, miksi pelkään. Mitä niin suurta ihmettelyn aihetta on iltana, kun päivällä on ollut vastaava ahdistus-/agressiokohtaus kuin mulla tänään?!
Mutta sinuun... tuntuuko, että mikään voisi helpottaa oloasi? Vai tekeekö edes sellaisen kysymisen olosi vielä vaikeammaksi?
Pyörisin sängys, kunnes tajusin että yölääkkeet ottamatta.
Huomen siskonpoika menee armeijaan. Äkkiä sekin kasvo.
Oma tytär vierantuu mulla. Hän ei käy kun joskus. Nykyään ei puhu puhelimeen eikä viesteihin.
Pe taas velvollisuus kutsuu, vaikka kuinka olisi kipuja ja pahaa oloa. Pitää va ne tunniksi syrjäyttää ja sit kotona purkaa pois.
Haluaisin jo nukkua, olisin halunnu jo klo 18 aikaa. Mut kai mä selaan nettii hetken.
Saloka, on hyvä, että haluat nukkua. Onko se sulle helpotusta pahaanoloon, tauko ahdistuksesta? Mä kun en halua nukkua...
Näin yöllä vaikuttavan unen. Se kuvat ja teema ja jotkut ihmiset on edelleen voimakkaasti mielessä.
Juu, se on ainut hetki kun ei tarvii eikä kukaan pakota tekemään tai menemään johonki. Vaikka nään painajaisia, ni kyl mä ennemmin nukun (vaik ikiuneen) kun olisin hereillä.