Jardin Prive kirjoitti:
Saan tällä hetkellä nukahtamislääkkeen illalla. Olen sitä saanut nyt kolmatta iltaa, eikä se enää väsytä. Toleranssitko on nousseet näin nopeasti? Mua alkoi ahdistaa kovasti iltapalalla, seitsemän jälkeen. Nyt, yhdentoista aikoihin, se alkaa olla ohi. Milloinkohan käyn nukkumaan?!

Jotenkin tullut käsitys, että välillä olet jossain määrin reippaammin napsinut lääkkeitä? joka voi olla vaikuttanut tähän toleranssiasiaan? Ja nuo nukahtamislääkkeet on vaan nukahtamista helpottavia, muistelen ett osa niistä otettava noin 1/2 h ennen nukahtamista. Ne saa nukahtamaan, mutta vaikutusaikaa ei yllä sen pidemmälle. Ja niiden teho jos joka ilta ottaa hiipuu nopeammin kuin jos harvemmin.

Hyvä kuulla että tunnistat ahdistuksen, ja jossain määrin se tukahtuukin sulla. Nukahtamiseen on vaikutusta jos mieli jtnkn levoton. Siksi tietoisesti jos kykenee suuntaamaan jhnkn myönteiseen, tai harmittomaan tai hyväntuuliseen jonka myötä mielen tukahtuminen ahdistavaan oloon katoaa ja uneen nukahtaminen tapahtuu.

Mulle tuo pakkohoito olisi pakkohoitoon pääsemistä! Haluaisin jättäytyä muiden varaan. Olla heikko, ja silti turvassa. Olla voimaton. Olla jotain muuta kuin aikuinen, jolta vaaditaan jatkuvasti jotain enemmän. Kun vain koko ajan haluan muuta kuin annetaan.

Kuulostaa jotenkin kuin haluaisit, että joku taho (hoitotaho) jatkaisi elämääsi? Että koet ettet selviä ilman sitä turvaa jonka koet kun joku ottais sinut täysin huomaansa kuin äiti lapsensa?  Että saisit tulla huolehdituksi, hoidetuksi? Vapautetuksi asioiden ajattelusta, itsestä huolehtimisesta?

Jos katsotaan, että tarvitsen myös jatkossa tukea, ja jos arvioidaan, että tarvitsen vielä vahvempaa tukea kuin tämän helkinen...

.... mitä arvelet, tarvitsetko, ja mitä ja missä määrin? Jos hetken mietit elämää omissa kuvioissa, onnistuuko ajatella vai nouseeko epätoivo -?

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Viestissä koodia

Ehkä noista vaihtoehdoista "valitsen" epätoivon. Viime ajat on osoittaneet itsetuhoisuuteni... joka jatkuu edelleen. Hoitaja sanoi, että se tuntuu heistäkin vaikealta. Uskonkohan siihen toteamukseen?

Saan nukahtamislääkkeen iltalääkkeiden yhteydessä, kun myöhemmin sitä ei voida mulle antaa. (Henkilökuntaa kun ei ole.) Sitä ei voida jättää mulle. Jättäisin ottamatta? Keräisin isompaa annosta? Muuta, mitä? Eihän sillä tosiaan nukuta! Pitkävaikutteinen melatoniini voisi auttaa siihen? Mutta se pitäisi saada lääkelistalle, että hoitajat voisi antaa sen mulle.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: korjaus

Jardin Prive kirjoitti:
Ehkä noista vaihtoehdoista "valitsen" epätoivon..... . se tuntuu heistäkin vaikealta. Uskonkohan siihen toteamukseen?

Kuvittelehan, olet hoitaja, sisäistänyt hoitotyön perusprinsiipit, sitoutunut niihin. Muistat potilaan hoitotarpeet, haluat muistaa itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen mutta koet ristiriitaa itsessäs kun potilas haluaa tuhoa kun hoitajana tavoite korjata. Kyllä mä sanosin, ettei ole helppoa suojata ketään itseltään. Osaatko kuvitella?

Saan nukahtamislääkkeen iltalääkkeiden yhteydessä, kun myöhemmin sitä ei voida mulle antaa. (Henkilökuntaa kun ei ole.) Sitä ei voida jättää mulle. Jättäisin ottamatta? Keräisin isompaa annosta? Muuta, mitä? Eihän sillä tosiaan nukuta! Pitkävaikutteinen melatoniini voisi auttaa siihen? Mutta se pitäisi saada lääkelistalle, että hoitajat voisi antaa sen mulle.

Melatoniini on hyvä jos kellä se toimii. Kannattaa kysyä. Onkl sitä pitkävaikutteistakin? Ostin apt se taisi olla aika monta grammasta, sitä enin grammasta mitä apt saa ilman lääkärin reseptiä. Kannattaa lukea ohje, otettava pari tuntia ennen maatemenoa.

Tulin ajatelleeksi tuota tilannettasi JP. Pitkään oletkin ollut jollain tavalla kuin paitsiossa omimmasta elämästäsi. Mitä on omin tapa elää? Sulla? Tuntuuko se siltä? Paitsiolemiselta, tai paitsiossa elämiseltä?

Tuohon mitä kysyin, ei riitä että vastaat, kuolla. Kenenkään omin tapa elää ei ole kuoleminen. Tuttu ajatus, kyllä. Monella.

Tänä iltana on ahdistanut jo kahdesti. Nyt taitaa olla toisen kerran ohi.

Saan ottaa Tenoxin itsenäisesti. Nyt jo väsyttää.

Löysin netistä kuusiportaisen "kaavion" itsetuhoisuudesta. Tunnistan itsessäni kaikki sen askelmat. Ne ovat läsnä tässä hetkessä.

Hyvä, kun huomioit missä vaiheessa milloinkin olet. Onneksi noin lyhytaikaisia 👍ahdistusaikoja.

Mun oli pitkään Stilnoct "tarvittaessa", mutta siitä tuli vaan tapa (ajattelemtta sen kummemmin tarvinko sitä oikeasti), ei tehoja pidemmän päälle. Pitkään se toimi puolikkaalla, jos 2 huonoa yötä, puolikkaalla parempi. Se taitaa olla lyhyttehoisempi, Tenox in kesto, vaikuttaa liki aamuun. Nyt käytän apt ilman reseptiä saatavissa olevaa Sedonium -kasvirohdosvalmistetta, sillä sain unet; kemiaahan sekin on, muttei keinotekoista, eikä lääketehtaiden (eikä provikat mene lääkäreiden elintasoon).

Mistä moiset 'portaat' löysit? Voiko niissä astua alaspäin? askelen kerrallaan?

Itsemurhan portaista puhutaan tällaisella sivulla:

http://www.rapport.fi ja lisänä esim. "itsemurhan tiellä", niin löytyy oikea kohde etsimättä...

Portaita voi myös palata taaksepäin...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: tarkennus

Olipa sekavaa artikkelia.  Ja maksullista.

Kiitos linkistä.

Ymmärrän närkästymisen, hiukan hankala oli löytää tämä artikkeli. Mutta maksaa ei tarvinnut.

He pyytää tukemaan tätä journalismia, mutta jos haluaa tukea, ok.

Tältä kannalta en ole koskaan asiaa ajatellut mitä tässä pohditaan.

Sosiaalipsykologilla kykyä koota itsemurhan ajatteluun liittyviä asioita.

Itseasiassa ei olekaan kyse elämästä pakenemisesta vaan psykologisen kivun pakenemisesta.

Mikä sun elämässä, JP, on levein ollut noista portaista, jos niitä tarkrmmin käy miettimään?

Hei JP, miten olosi on kehittynyt? Täällä taitaa olla ohjelmassa iltateetä (hurjimmat keittävät kahvia) ja vähän suklaata ennen nukkumaanmenoa. Sukulaislapset (jestas, tuntuu hurjalta että niin voi sanoa) ovat sen verran vilkkaita että taidamme kaikki nauttia hiljaisesta oleilusta heidän mentyään nukkumaan.

Koen olevani tällöä hetkell kaikilla portailla. Vahvimmin ovat nyt läsnä: Minä, minä, minä- vaihe ja tajunnan kapeutuminen. Myös estojen katoaminen on nyt hyvin totta. Kaikki pyörii minun ymprillä. Ei ole muuta maailmaa kuin minun maailmani. Ajatteluni on konkreettista. Mitä teen, mitä ostan, minne menen... Kun mietin itsemurhaa, ajattelen sitä, miten sen toteutan. Tarkasti. 

Oloni on ehkä hieman helpottanut, ja kun niin käy, kun sen huomaan, pelkään tulevani hylätyksi.

Lopetan nyt. Tarvitsen unta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: kirotuus vire

Niin, tuo voi olla monen kokemus. Yksin jätetyksi kokemus. Eikö sillä ole kääntöpuoli: missä ne itsen rakastsmat omat? Se oma, joka merkinnyt aina vaikka kasvanutkin omaan elämäänsö?

Mikä on kääntänyt niin syvyyteenpäin ettei enää näe silmissään rakasta vaikka silmiin katsoiskin (jos eteen liki tulis)?

Palaan tuohon alkuun. Hyvä kun havahdutit. Se kokemus tekee kipeää. 

Kävin ensihoidon saattamana päivystyksessä ja palasin takaisin tunnin päästä. Lääkäriä en tavannut, hoitaja haastatteli mut. Neuvottelivat kuitenkin keskenään ja lääkäri tarjosi valittavaksi unilääkkeiden oton ja 15 tunnin seurannan tai kotiutuksen heti. En kaipaa sairaalaan niin kovasti, että olisin ottanut tarjotut lääkkeet ja 15 tuntia. Ei tuolla ajalla olisi vaikutusta mihinkään. Kävin palattuani lyhyesuti kävelemässä. Mietin vaihtoehtoja. Ei niitä montaa.

Jouluaatto aamussa.

Olet ajatuksissani.

Toivon 🌠 valoa!

🎄❤️ 🌟

Kiitos, Keskustelua... Minulle valo on pimeää.

Nukuin aamusta, mun kohdalla siis "yöunta", n. 40 min. Aamupalan jälkeen torkuin vielä reilun tunnin.

Itse tajusin yöllä jonkin keskustelun aikana jättäväni jälkeen jääville, jonkinlaiselle kollektiiville, jatkuvien itsemurhan värittämien joulujen sarjan. Onko sillä väliä??! Onko mun siirrettävä toteutusta hieman eteenpäin...?