Olisko se sun toive päästä suljetulle (tahdosta riippumattomaan hoitoon) sit jotain sellaista, että siellä ainakin voisit olla varma siitä että sinusta pidetään huolta? Voisiko olla, että kun sun lapsuudessa on ollut niin vahvasti turvattomuutta aiheuttavia ja ehkä traumaattisiakin asioita, osa "aikuisuuteen" yleensä liitettävistä asioista tai käyttäytymismalleista on jäänyt kehittymättä?

Harmittaa etten muista tarkkaan, mutta mun psykoterapiassa sivuttiin tuota aikuisuus/lapsuus-aihepiiriä siitä näkökulmasta, että toimivan aikuisen lisäksi minussa (ja kaiketi useimmissa ihmisissä) voi olla piirteitä/käyttäytymismalleja esim. pelokkaasta, vihaisesta tai vaikkapa onnellisesta lapsesta. Jotenkin oli hirveän hyvä asia ja tärkeää, että ne lapsen käyttäytymismallit ovat olemassa, koska ne ovat niitä keinoja, joilla lapsena on selviytynyt vaikeista tilanteista - mutta usein niistä saattaa seurata muita ikäviä vaikutuksia, koska lapsi ei pysty tai osaa arvioida tekojensa seurauksia yhtä hyvin kuin aikuinen. Eli aikuisen käyttäytymismallit johtavat keskimäärin parempiin lopputuloksiin, ja siksi olisi parempi käyttää niitä... mutta toisaalta oli kai ihan normaalia, että vaikeissa/riittävän stressaavissa tilanteissa, aivojen kognitiivinen kapasiteetti ei riitä siihen, että aikuisen lailla arvioisi toimintansa seurauksia ja punnitsisi erilaisia vaihtoehtoja. Silloin on kai tyypillistä, että käyttäytyminen palaa lähemmäs niitä lapsen reaktioita.

Sen perusteella mitä olet tänne kirjoittanut, musta kuulostaa että hyvin monessa tilanteessa kirjoitat ja viestit hyvin aikuisen tavoin ja kypsästi. Ehkä se vaikuttaa siihen, että henkilökunta ei oikein ymmärrä, mitä heiltä haet kun toivot että he olisivat vahtimassa esim. pyykkituvassa.

Jos psykoottisuus määritellään todellisuudentajun vääristymisenä, minusta et kuulosta yhtään psykoottiselta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Soroppi, jään miettimään tekstiäsi. Luin sen nyt kahdesti. Olen itseni pahin vihollinen. Muutenkin kuin itsetuhoisuudessa. Ehkä tuo aikuismainen esiintyminen ja asioiden käsittely tosiaan on se, mikä johtaa siihen, etten saa toivomaani ja kaipaamaani tukea.

Illalla soitin psykiatrian päivystykseen. Siitä tuli pitkä puhelu; tuttu työntekijä oli päivystämässä. Hän tuntee mut hyvin. Hänen mukaansa en todellisuudessa halua kuolla. Kyseessä olisi addiktio. Kaipaan koko ajan enemmän ja enemmän kuoleman läheisyyttä. Ja nyt oltaisiin jo vaarallisen lähellä pudotusta.

Puhelun jälkeen mulla oli tarve osoittaa, että hän on väärässä. Tarve ihan vain itseni todistaakseeni tehdä itsemurha. Kun se jo muutenkin on lähes jatkuvasti mielessä. Jäin kuitenkin.

Soitin - ja myöhemmin pääsin läpi - vielä Kriisipuhelimeen.

En ottanut melatoniineja. En vain suostunut ottamaan niitä! Kun kukaan ei ollut vahtimassa ja pakottamassa. Iltalääkkeet olin joutunut ottamaan. Hoitaja tuli huoneeseeni perässäni vahtimaan, että todella otin ne. Mitä kävisi, jos en todella suostuisi ottamaan lääkkeitäni? Yöllä näin voimakkaita unia itsetuhoisuudesta. Ne pelottivat. Ja ahdistavat edelleen.

En osaa mennä hakemaan tukea hoitajilta.

Onko se sitten joku hylätyn lapsen moodi, joka estää hakeutumasta lähelle uutta torjuntaa ja hylkäämistä?

Tunnen, että psyykeni pettää mut. Aina vain. Se on nin vahva, etten painu psykoosin puolelle. Ja se juuri pettää mut! Se, jolla on psykoosi, on varmasti eri mieltä. Mutta mun on selvittävä - yksin.

Koen jonkinlaisena alkukantaisena elossasäilymisen haluna tarpeeni säilyä hengissä. Eilisen päivystäjä oli sitä mieltä, että kyseessä olisi fetissi. Fetissi kuolemiseen. Mutta kun mä jotenkin ajattelen, että tuo fetissi voi hyvinkin olla, mutta silti haluan todella kuolla. Toivon, että viimeiset askeleen puolikkaat tulee otettua. Vaikka elossasäilyminen on olemassa, toteutuisi myös kuolema.

Nyt mun on paha olla. Saisinko itseni rauhoittumaan viiltelyllä?

Tarkoitin sitä, että ajattelesit minua sinun tilanteessa. Että (mulla) olisi tuo kaikki kokemus mikä sulla on. Että olisi halua löytää apu kuolla niistä koetuista pahoista oloista, mutten tiedä miten. Kaikesta mikä ajaa ajatukset kuolemaan. Kuolemisesta vapautua.

Muistelen lukeneeni tästä ketjusta jossain kohtaa, uskolla on sulle merkitys.

Miten mieleen saa rauhan? Miten neuvot minua, miten voi palautua ennalleen?

Hei, Keskustelua. Uskonnollisella uskolla ei ole minulle nykyään juuri merkitystä. Mutta "usko" siinä merkityksessä, minkä merkityksen annan asioille on tietysti keskeistä!

En tällä hetkellä osaa mieltää miten auttaisin sinua siinä tilanteessa, että hautoisit itsetuhoisia ajatuksia. En ehkä muuten kuin niin, että "ilmiantaisin" sinut ajatuksinesi sellaiselle henkilölle, jolla olisi taito ja velvollisuus sinua auttaa. (Kuten toimin joku hetki sitten yhden ihmisen suhteen.)

Haluaisin itseni valvottuihin oloihin.

Olin muutamien muiden asukkaiden ja iltavuoron hoitajien seurassa. Unohdan hetkeksi ajatukseni. Ne palaavat, kun niille on tilaa ja aikaa ja kun taas kutsun ne luokseni.

Jardin.. en haudo tuhoa. Arvelinki että voisin vaikuttaa vaikeaselkoiselta, vaatinee selvennystä.

Minua motivoi elämään jos voin auttaa jotain. Enemmän motiivia elämiseen jos voi vahvistaa jotain toista. Jos joku toinen, kuten vaikka sinä, on toivoton ja jolle kuolema on ainoa ajatus.

Omalla kohdalla oli nuoruudessa vaihe, itsetuhoajatukset kuitenkin haihtuivat kun havahduin kirkosta istumasta.

Usko elämiseen tulee itsen hyväksymisestä kaikkine virheineenkin.

Koitin käänteispsykologiaa mutta täytyneeki mennä sitä jonnekin opiskelemaan... En tavoittanut sinua.

Kyllä sinusta, Keskustelua, on ollut apua! Koen itseni hyväksikäyttäjäksi, kun en voi vastata ystävällisyyteesi!!

Nukuin yön, lähes 8 tuntia. En olisi halunnut.Otin melatoniinit. En olisi halunnut. Teen asioita, vaikken halua. Päivystyksen hoitaja totesi yöllä, että kuulostaa ihan siltä kuin kuuntelisi keskustelua, kun kuuntelee mua. En halua. Mutta toisaalta kuutenkin. En... Haluan...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: tarkennus

Ymmärrän tuosta tilanteestasi, että voimat kuluvat pelkästään kuluttavista ajatuksista. Ja teoista, jotka valuttavat voimiasi lisää. Jokainen vastauksesi on vastaus kuitenkin! Huomion suuntaaminen pois tuosta ristiriidassa elämisestä jossa vaikutat olevan, tai olleen jo vuosien ajan.

Aloitin vknl aikana  selata tätä tämän ketjusi alusta asti. Oliko elämä  sitä ennen jotain samaa? aika ennen 2014?

Kestätkö ajatella niitä, joille olet rakas? Luin jostain vaiheesta, että olet kyennyt salaamaan tyttäreltäsi tämän tuskaisimman osan? Miehesikö tietää? Olen kokenut itse, ettei voimia välttämättä ole, vaikka lähellä olisi joku.

Kuvittelin kyenneeni kätkemään omalta tyttäreltäni miten vaikeaa välillä oli. Tämän vuoden aikana kävin hänen kanssaan perheneuvojan luona. Kysyin miksei koskaan kertonut kun oli vaikeaa. Vastaus siihen aika ajoin lamaa usein  olemista. "En voinut kun sulla oli aina niin paha olla."

Jotenkin sitä ajatellessa osa äitiydestä valuu kuin viemäriin... koetin olla jaksava, kaikesta huolehtiva, ja lasten silmiin näkyi kuitenkin kaiken aikaa mitä en rohjennut itsellekään myöntää.

Olen sairastanut lähes 20 vuotta. Koko sen ajan - vaihtelevasti - mulla on ollut itsetuhoisuutta ja synkkiä ajatuksia. On lähes mahdotonta ajatella, että olisin merkittävä jollekin. Yritän kai kieltää sitä jatkuvasti. Muut eivä merkitse mulle mitään. Minä en merkitse muille mitään. Niin on helpompi olla.

Kuolema on mulle huume. Sitä on saatava lisää, eikä siitä halua luopua.

Tyttöni ei tiennyt viiltelystäni. Hän kuuli siitäbisältään joku vuosi sitten tietyssä yhteydessä. Mies kuvitteli pitkää., että mun itsetuhoisuus tarkoittaa vain viiltelyä. Korjasin hänen kuvitelmaansa vuosi, kaksi sitten. Miten aikuinen ei osaa ajatella itse!?

Hoidin pari asiaa puhelimessa. Uuvuin niistä! Mun voimat on vähentyneet!

Haluan nukkua.

Toivon, että sait nukutuksi.

Elämää tuskin on tarkoitettu helpoksi?

Voimattomana ei muuta ole, sitä menee mistä aita matalin.

Sinunkin olemassaolo on kuitenkin osa tätä elämää. Merkitystä on jokaisella meillä.

Oikeassa olet, että tuo huumaantuminen kaikesta luovuttamisen ajatuksesta on vaikea, koukuttaa pois kaikesta muusta mitä elämä on.

-  Oletko miten miljoona kertaa ajatellut, että malli jonka tällä toimimisella jota teet, annat sun tyttärelle kuin pitkospuut kulkea yhä pimeämpään pimeyteen?

Elät yhä, on mahdollista valita se sun parempi puoli. Kumpa voisin oikeasti auttaa!

Valvoin viime yönä pitkään. En suostunut nukkumaan. Vein äsken melatoniinit pois. Miksi?!!! Olisin voinut kasata niitä. Mutta eihän niihin kuole.

Näin unta epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä. Ei kai onnistuneesta voikaan nähdä, jos ajattelee, ettei mitään sen jälkeen ole...

Ehkä se on toive tai pelko mistä näit unta? Varmaan aika repivää tuo kuin aallonharjalla oleminen?

Muistatko mikä tapahtuma (tai mitä tapahtui) oli alku joka sysäsi luovuttamaan normaalkmmasta elämästä?

Joitain syitä, jotka edelsi masennusta...: synnytyksen kivut, en ole vieläkään päässyt niiden yli. parisuhteiden katkeamiset joitain kuukausia aiemmin. työuupumus. lapsuuden traumat...

Teen edelleen asioita kuin elämä jatkuisi... Miksi...?

Sossu kyseli tänään kuulumisia. Enemmän kuin kukaan muu täällä useaan päivään. Haluaisin puhua, mutta vain kuolemasta. Kuka siihen ryhtyisi?

Unet kertovat varmaan jotain toiveista... ja peloista, joita mulla on. Aamun unessa oli mukana ensihoito ja pelastajat. Jäin juuri ja juuri eloon. Kalenterista ja puhelimesta tarkistin viimeisimmät itsemurhayritykset. Merkkasin ne ylös ajankohtineen ja keinoineen.

Paha olla! En tahdo mitään, mikä liittyy elämään ja elämän puolella olemiseen.

Voi, v...! Haluan pois..!

Onko jotain erityistä mitä haluaisit aiheesta sanoa/jutella, vai onko kyse enemmän tarpeesta tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi, kuolemanhaluinesi kaikkinesi?

Jardin Prive kirjoitti:
Joitain syitä, jotka edelsi masennusta...: synnytyksen kivut, en ole vieläkään päässyt niiden yli. parisuhteiden katkeamiset joitain kuukausia aiemmin. työuupumus. lapsuuden traumat...

Teen edelleen asioita kuin elämä jatkuisi... Miksi...?

Sossu kyseli tänään kuulumisia. Enemmän kuin kukaan muu täällä useaan päivään. Haluaisin puhua, mutta vain kuolemasta. Kuka siihen ryhtyisi?

Unet kertovat varmaan jotain toiveista... ja peloista, joita mulla on. Aamun unessa oli mukana ensihoito ja pelastajat. Jäin juuri ja juuri eloon. Kalenterista ja puhelimesta tarkistin viimeisimmät itsemurhayritykset. Merkkasin ne ylös ajankohtineen ja keinoineen.

Paha olla! En tahdo mitään, mikä liittyy elämään ja elämän puolella olemiseen.

Voi, v...! Haluan pois..!

Elämä jatkuu, sinussakin. Menneen ajan jäljet jää jälkinä kertomaan menneistä pahoista oloista, mutta kipu niistä katoaa.

Pääset tämän vaiheen yli.

Kuolema on voitettu. Se valta mikä sillä sinuun on, katoaa. Löydät uutta voimaa.

Lepää kunnolla, sinua tarvitaan.

Sinä tarvit sinua vielä!