Korona-testiä varten pitäisi hakeutua sairaalaan päivystykseen. Tällä alueella ei ole ollut tautia vielä paljon. Oireet on niin lievät, että mennään vielä flunssana. Eikä hoitajatkaan ole reagoineet. Aloitan vain varoiksi astma-lääkityksen.

Mun itsemurhasuunnitelmat on tappavia. Mutta totta on, että se jonkin verran terve puoli pelkää sairauttani. Olen vaarallinen itselleni. Kai sitä haluankin olla!

Heräsin ennen kahta. Torkahdin lyhyesti vielä aamusta, ennen hoitajien tuloa. Eipä tässä kuitenkaan väsytä.

Haluan riehua. Seinää haakkasin nyrkein. Haluaisin raivota ja hakata seiniä ja huonekaluja tuolilla. Vielä pystyn itseäni rajoittamaan.

Olen yksin. En saa hoitajilta riittävästi apua. Niin koen.

Itsetuhon ajatukset ja suunnitelmat on edelleen voimakkaat.

Jauhan samaa...

Soitin äsken päivystykseen. Mut ohitettiin.

En halua ottaa lääkkeitä. Olen ottanut niistä osan. Melatoniinit on jäljellä. Väsyttää jo. Niiden ottaminen vain väsyttäisi lisää. Ei siis muuttaisi paljon mitään. Mutta silti... En halua voida paremmin!! Yhtään. Nukahdan hetkessä ilman lopujalääkkeitäkin. En tahdo!!!

Haluan kuolla. Ei mun itsetuhoisuutta huomioitu  -  käsitelty juurikaa. Muutama minuutti.

Kerroin äsken hoitajalle viime yön lääkkeiden oton vaikeudesta. Suostuin nyreisesti sitten siihen, että mun on otettava lääkkeet valvotusti ennen iltavuoron poislähtöä. En tahtoisi. Mutta tämähän oli tiedetty lopputulos, kun kerroin viime yöstä. Ymmärrän sen kyllä.

Lääkkeet valvotusti. Ei taida koskea kuin iltalääkkeitä. Ja kuinka täysin niitäkään!? Katsotaanko, että todella otan lääkkeet? Ja eilen illalla kun halusin - ja suunnittelin - oksentavani lääkkeet pois...

Pyykkääminen valvotusti.

Paljon muuta saan tehdä itseäni vastaan. Rajoittamista haen itse. Kuinka paljon sitä annetaan?

Omahoitaja ei ole tänään töissä. Huomenna lääkäri tulee käymään talossa. Pari juttua mun lääkityksestä on esillä.

Yöllä suunnittelin täältä poislähtöä. Tiesin, minne olisin mennyt.

Hoitaja jäi katsomaan, että otin iltalääkeet.

Olen villellyt. Haluan kuolla.

🙁    Voi h...tti.... Melkein itken. Ei kai se paha ole, mutta kertonee siitä, kuinka vaikea mun on olla...?

Näen öisin unia lääkäreistä potilaista, tutkimuksista, psykistreista, lastenrattaista...

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten.

Kävin hoitajien luona. Vaativat mut ottamaan iltalääkkeet heidän valvomanaan. Mietin jonkun aikaa. Otin sitten. Multa kysyttiin suunnittelemastani itsemurhatavasta... Tiedän väsähtäväni melko pian. En haluaisi nukkua. Soitan vielä päivystykseen. Voi olla, että voin sen jälkeen tätäkin huonommin. Yritän kuitenkin.

Oi Jardin jardin jardin jardin.....Prive 😎

...kannan sinua aina kun muistan... 💗...mitä muuta voin? sano miten auttaisit minua jos olisin siinä tilanteessa jossa sinä olet nyt

Valvoin lähes klo 23 asti. Puhuin pitkään päivystyksen ihmisen kanssa. Väsyttää.

Pyykkään. Eikä mua oltais vahdittu. Pyysin apua koneen kanssa. Mainitsin, ettei hoitaja saisi jättää mua sinne yksin. Vastaus: "Kyllähän aikuinen ihminen osaa pestä pyykit itse." Niin kyllähän osaa, mutta osaa muutakin...Mun on nyt nukuttava.

Hei, Keskustelua. Pakkohoitolähetettä en sinulle saisi. Sitä nyt itse kaipaan. Eihän sellaista pyydetä ja saada...

Eilisen psykiatrian päivystyksen ihminen puhui siitä, etten taida nyt selvitä sillä tuella, mitä nyt saan täällä tuetussa asumisessa. Voi olla, että tarvitsen enemmän. Onko se sitten sote-alueen omaa vai ostettua palvelua jää nähtäväksi. Ja mitä se todella loppujen lopuksi tarkoittaa.

Päivä on tähän asti mennyt kohtalaisesti. Nyt on alkanut ahdistaa, ja itsetuhon ajatukset nousevat pintaan. Alan olla myös ärtynyt ja vihainen. Haluan riehua. Rikkoa paikat. Mitä sitten tapahtuu? Aamussa on yksi mies töissä, muut aamu- ja iltavuorossa olevat ovat naisia. Pelottaa, riittääkö tuki! Liian paljon on mun varassani... Pelottaa vielä enemmän. Haluan kuolla. Päästä pois.

Mitä sinä ymmärrät minun tilanteesta, kun sjattelet, että olen kokenut kuin sinä? Mistä voisi olla enemmän apua kuin pakkolähetteestä?

Millä saisit luotua minuun rohkeutta? uskaltamista olla? Kun tiedät kaikkk taustat, joista tulet. Kun ajattelet että ne kokemukset on tämän taustslla, tämän hädän?!

Jos tarvit enemmän tukee, nii se on pian joku suljettu yksikkö sitten.

Keskustelua ja Tyttönen vaan, ... En ole psykoosissa... suljetulle, tahdosta riippumattomaan hoitoon en pääse. Keskustelua, mitä tarkoitit?

Toivoin hoitajien unohtavan iltalääkkeet. En kuitenkaan uskonut heitä niin hajamielisiksi... silti...

Hoitaja kävi pyytämässä mua ottamaan lääkkeet. Hain ne kansliasta ja palasin huoneeseeni hakemaan vettä. Hoitaja tuli perässä. Hän halusi tulla katsomaan, että myös otan ne.

Puhuin hoitajan kanssaan illalla useamman otteeseen. Kerroin tämän päivän tapahtumista. Pohdin tuen tarvettani. Selviän käytännön asioista, joissa monella muulla on ongelmia. Mun ongelmani on itseni kanssa pärjääminen. Ehkä sitä ei oteta yhtä suurena ongelmana? En täällä uskalla puhua suljetun toiveestani. Pelkään, minkälaisen suhtautumisen kohtaisin.

Hoitajien mukaan minun pitäisi selvitä itsetuhoisista yllykkeistä - kuin aikuinen. Ehkä en sitten ole aikuinen?

Luin parin kuukauden takaista tekstiä. Siinä pohdin sitä, kuinka osastonlääkärin mukaan olin psykoosissa itsetuhoisuuteni perusteella. Ja nyt jo jonkin aikaa muut lääkärit ovat olleet psykoottisuuden suhteen toista mieltä.

Tuntuu, etten enää jaksa!