Mun vointi on huono. Oon ottanut kaikki päivän tarvitavat. Luulen, että jos soittaisin päivystykseen, mut pyydettäisiin paikanpäälle. En kuitenkaan halua lähteä minnekään. Jos päätyisin osastolle, siellä olisi luultavasti viikonloppuna täyttä. Ja sitten jos mua ei otettaisikaan osastolle... Kokisinko itseni taas hylätyksi?!

Meen ehkä päikkäreille.

HEMMETIN SEKSUAALISUUS!

Nukuin yön kohtalaisesti. Näin taas jotain voimakasta unta, mutta en enää muista, mitä se oli. Olisi kiva muistaa joitain unia. Mun olisi pitänyt kirjoittaa siitä jotain ylös.

Menin nukkumaan jo yhdeksältä, ja heräsin kolmen jälkeen. Ei väsytä. Kuin ihan pikkuisen.

Jaoin dosetit. Harmittaa, kun viime kuussa sain toimeentulotukea, enkä silloin huomannut yhden kohtuu kalliin lääkkeen olevan lopussa. Nyt joudun sitä tilaamaan omaan laskuun.

Ei mun mielialani mitenkään huippuhyvä ole. Voi se tosin liittyä väsymykseenkin.

Hei, Pikemiten! Mikä seksuaalisuudessa haittaa?!  Sehän voisi olla voimavarakin! Mutta sulla taisi olla kokemuksia siitä, että se on ollut pakotettua. Muistanko oikein? Silloin siitä voi varmasti tulla haittakin!

Samanlainen yö kuin edellinenkin. Kävin herättyäni suihkussa. Mulla on tänään ruokakurssi. Pelkään, että mulle tulee ahdistuskohtaus. Otan perusahdistus-lääkkeet etukäteen, mutta en ota Opamoxia ennen kurssia. Sitten vasta, jos ahdistus yltyy. Eilen selvisin ½ tabletilla Opamoxia!!

Tuntuu ihan hullulta unirytmiltä mennä sänkyyn ilta yhdeksältä ja nousta kolmen/neljän jälkeen aamusta. Mutta toisaalta tää on mulle kuitenkinkin toisinaan ihan normaali rytmi. Saa nähdä, milloin tämä taas muuttuu. Nukun nyt tunnin, kaksi liian vähän suhteessa siihen, mitä yleensä tarvitsisin. Meinaako tämä masennusta?

Puhuin tänään hoitajan kanssa. Eipä siinä ihmeempiä. Oon tuntenut itseni useampana iltana suisidaaliseksi. Tänään en niinkään. En kai ole ehtinyt, kun oltiiin miehen kanssa liikenteessä. Mutta nyt, kun olen itse yksin kotona, alkaa itsetuhoisuus nousta taas pintaan. Enkä tiedä sitäkään, olenko vaih ahdistunut vai saanko myös paniikkikohtauksia. Tänään oli taas yksi. Ostoksilla, kaupungissa.

Mua jo väsyttää.

Vointi  - psyykkinen - romahtaa... 🙁

Nousin aikaisin. Nyt on vähän huono olo, mutta en nyt kuitenkaan mene sänkyyn enää. Nukun iltapäivällä/illalla päikkärit, jos on tarvis. Heilun suisidaalisuuuden suhteen puolelta toiselle. Hoitaja kuulostaa kyllästyneeltä mun olooni. Tiedä sitten, tulkitsenko häntä väärin...

Hei JP,  kiva kuulla että olet onnistunut pitämään puoliasi suisidaalisuutta vastaan. Voi olla, että hoitaja tuntee itsensä kyllästyneeksi koska ei koe että pystyisi juurikaan vaikuttamaan oloosi, mutta se ei tarkoita ettetkö saisi soittaa silloin kun siihen on tarve.

Mä heräsin tänä aamuna lievään päänsärkyyn, mutta olo on rauhallisempi kuin edellisinä päivinä. Kaveri vitsailee että ehkä meillä on koronavirus.

Voi tuo arvelusi hoitajasta pitää paikkansakin. On harventanut käyntejä. Jo... Puhumisesta ei ole hänen mukaansa apua. Kyllä hän sen suhteen vetoaa psykologiinkin. Huomenna mulla on aika psykofyysiseen fysioterapiaan. Onneksi aika on vasta päivällä. Ei ole kiirettä lähteä... Voi hyvinkin olla, että herään jo aikaisin aamusta, mutta vaikka saisin nukuttua kunnolla, on lähtö rauhallinen.

Sain neulottua siskolle sukat. Päättely ja muu sellainen on vielä tekemättä. En tiedä, tuliko sukkaosasta liian lyhyt, mutta saa kelvata. Kyllä se venyy... Toivottavasti!

Yritin soittaa äidilleni pariin otteeseen. Vastasi lopulta... Taitaa olla niin, ettei hänkään koe tarpeelliseksi pitää muhun yhteyttä. Ex-anoppi oli lyhyt sanainen. Mies touhuaa omiaan. Kukaan - ei välitä musta. Etsinkö syytä tappaa itseni?! Tai edes miettiä sitä?

Menin katsomaan terveystietojani. Olen vaikeasti/merkittävästi lihava. Tiedän sen, mutta ei ole kiva lukea sitä. Että muutkin näkevät sen... Voi h...tti... Mä en kestä olla tekemisissä itseni kanssa. Mä häpeän itseäni. En haluaisi kenenkään näkevän mua. Haluaisin piiloon. Tai en oikeastaan piiloon, vaan pois. En vain pois näkyvistä, vaan kokonaan pois.

Auts. Helpottaako yhtään jos pystyy pitämään mielessä että ylipaino ei kerro juuri siitä millainen on ihmisenä - korkeintaan sen sen että painaa vähän tavallista enemmän? Sillä voi olla terveysvaikutuksia (ja siksi se varmaan terveystietoihin on kirjattu, jotta hoitohenkilökunta voi ottaa asian huomioon), mutta se ei kerro mitään arjen rohkeudesta, tai lempeydestä, tai tavasta suhtautua ystävällisesti toisiin ihmisiin. Se ei ole hyvä tai paha asia, se vain on. Ehkä siihen voi vaikuttaa (joillakin ihmisillä se on huomattavan paljon vaikeampaa kukn toisilla, esim. hidastuneen perusmetabolian vuoksi), mutta se ei ole virhe joka pitäisi korjata, ei mitään mikä vaikuttaisi siihen miten arvokas ihminen kokonaisuutena on.

Mä oon sairaaloisen lihava 😭. Enkä pääse tästä pois. Sopisin leikkaukseen, mut syömishäiriö estää.

Rääkkään itteäni, nytkin. En ole juonu enkä syöny mitään vielä. Mulla oli suunnitelmis tehä nakkikastiketta, mut en mä sit teekkä. Ei tee mieli syä mitään ja jos tekee, tekee mieli oksentaa pois.

Tunnin päästä sisko tulee multasäkit hakee, vie mökille nurmikolle.

Hei me pikkasen isommin pullukammat, tuo paikka nimeltä Pois, missä ois ja mimmosen muutokseen elämiseen tois? Tän ei ole tarkotus olla kompakysymys eikä lyhytterapiamainen pikaratkaisu, vaan tosimielellä kysytty.

Mua väsyttää. Kiitos viesteistänne, Soroppi, Saloka ja Keskustelua! Rauhoittavat vähän ajatuksiani.

Puhuin tänään puhelimessa lyhyesti omahoitajani kanssa. Ei ole mitään pikaratkaisua mun vointiin. Jos oon suisidaalinen, mun pitää hakeutua päivystykseen. Tänään en sinne mene.

Mua väsyttää, vaikka nousin aamusta vasta myöhemmin. Oon kuitenkin ottanut tänään normaalia enemmän rauhoittavia, ja luulen, että ne väsyttää. Menen nukkumaan ajoissa...

Hyvät viikonloput!

Pikaratkaisua... hmmm. Mikä ois kaikkein hitaimman kaistan ratkaisu siihen, että elämään tulee enemmän (oman) elämän tuntua?

Omaa kohtaa jos mietin, joku jossain ketjussa kirjoitti armollisuudesta itseä kohtaan. Jos se olis aamun ensimmäinen ajatus, ja keskipäivän havainto ja illan viimeinen ennen nukahtamista? vaikka elämä polkee jumiutuneena tiettyihin hankaluuksiin, se olen kuitenkin  minä kenestä kyse. Mun elämä. Minä. Mulla oikeus olla just tämmönen, oikeus ottaa lomaa näistä hankaluuksista, unohtaa ne, ruveta tekemään mistä tykkään. Nauttia vaikka hetkestä jossa ei tarvi kantaa mitään, ei antaa mitään kellekään. Vain antaa itelle hyväksyvä.huomio, parhaani olen yrittäny, parhaaseen pyrin. Olen elämäni paras osa.  Ja jokainen meistä saatuaan itsekin myönteistä kohtelua, vaan vapaammalla mielellä tekee sen mitä tarvii omille lähimmilleen. Ei velvollisuudesta vaan halusta tehdä niin. Veikkaan, että me liian usein unohdetaan pitää itsestä huolta, arki on täynnä vastuunottoa  - ei iloa siitä, että ongelmista huolimatta meillä on jotain mitä antaa. Myös itselle.