Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Ootko kuullu et lidl myy kasvisjauhelihaa vege tuotteena. Mielenkiinnosta ootan millaista se on koostumukselta ja mitä se sisältää.
Pitää varmaan kokeilla! Kiitos vinkistä, Saloka! Mä teen pastakastike-kokeilun tofulla. Murensin tofun jo "jauhelihaksi", mutta tämän päivän ruokaa siitä ei tule. Tein sämpylöitä, ja niitä syön tämän illan... Mua väsyttää!
VOI JP. Sinä olet AIKUINEN NAINEN, vaikka tunnet itsesi tavattoman lapselliseksi. 😁👬 Etkö huomaa kuinka kaikki tuntuu menevän mielesi mukaan. Hoitajasi tekee sinulle mieliksi, kertoessaan sinulle, ettet ole aikuinen, mutta olet IKÄSI PUOLESTA AIKUINEN. 👭👬👫
Sinua tarkoitin, vaikka toinenkin osapuoli toimi mielestäni järjevästi 🙂 Nyt en muista olitko viime yönä nukkunut huonosti vai sitä edellisenä, mutta toivottavasti ensi yönä nukuttaa paremmin!
Piti ihan tarkistaa, mihin viestiin viittasit... Kiitos, Soroppi! Se oli edellinen yö, joka oli huono. Nyt tuo viime yö perjantaista lauantaihin oli ihan hyvä. Yskin vain...
Pikemiten, koen itseni taas lapseksi suhteessa äitiini. Muutos tapahtuu niin nopeasti. Äitini on nyt sairaalassa suunnitellusti, ja mun oloni on, että olen kovin riippuvainen hänestä. Se ei tunnu hyvältä.
Kokeilen soittaa miehelle. Toivottavasti hän on jo hereillä, etten herätä.
Oletko tai tunnetko olevasi riippuvainen äitiisi? Mä olen. Anteeksi kun laitoin "lusikan soppaan".
Olen taas hirveen voimaton, vaikka smoothien join. Olis pitäny olla juomatta.
Tekee mieli nukkuu. Mennä sänkyyn jo (13.16). Ei tästä tuu mitään.
Mietin, pitäisikö ensi viikolla soittaa psykan lääkärille. Mut voiko hän ees auttaa mua? Onko tä psyykkistä tai fyysistä? En tiä mitä tekisin ja mitä sanoisin. Paha olla on...
Hei teille,
näissä lapsi-vanhempi -suhteissa ajan myötä tapahtuu muutoksia.
Tuosta riippuvaisuussuhteesta, se on usein molemminpuolinen. Siksi vaikeaakin irrottautua etäämmälle. Itekin äitinä kokisin tarvetta useammin olla lapsiin yhteyksissä.
Aviosta eron vaiheessa sain etäisyyttä myös äitiin, vuosiin ei ollut mitään yhteyttä. Ei vaan ollut voimia, vahva dominoija oli.
Tämä vuoskymmen mikä päättyi, oli säänn.kerran vkossa soittoa. Äiti soitti. Nyt kun edessä viimeinen vaihe, lopullinen yhtetden päättyminen, välit ehkä enemmän ok kuin koskaan. Jos on yhtä sisukas kuin siskonsa, voi elää vielä 10kin vuotta.
Hei, Saloka ja Keskustelua. Tuo äiti-suhde on varmaan monelle hankala, kuten minullekin. Syytän häntä siitä, minkälaisen elämän hän on mulle luonut. Ilman häntä mua ei tietysti olisi. Ja ilman joitain niistä valinnoista, mitä hän on tehnyt, ei minua myöskään olisi. Silti... Tuntuu kuitenkin vaikealta hyväksyä tuo kaikki.
Kirjoittakaa, jos teillä on jotain ajatuksia asiasta lisää. Jos niistä saisin selvyyttä omaan elämääni ja ajatteluuni.
Tein päivän ruoaksi spagettia ja tofu-tomaatti -kastiketta. Oli hyvää! Ja kastiketta jäi vielä paljon. Pitää muistaa laittaa pakkaseen kaikki, mitä jää parilta päivältä syömättä.
Paljonkohan tofussa on rautaa? Jostain luin, että se olisi huonosti imeytyvää...? Pesin astiat taas koneessa. Ei kone ollut vielä täysi muuten kuin alakorilta. Ja sotkin syödessä mekonkin, joten pyöräytin myös pyykinpesukoneen.
Väsyttää. Mulla on vielä vähän flunssainen olo. Nenä on tukkoinen ja yskittää. Yskä tulee puuskittain. Ja jotenkin on olo, että kasvot olisi turvoksissa. Röörit on kai niin tukossa. Otin päivällä Buranaa ja Panadolia, kun päätä särki. Silti lämpö on ollut hieman normaalin yläpuolella. Miehen vointi alkaa parantumaan.
Viikon päästä mun pitäisi olla terve ja kunnossa. Menen tapaamaan silloin tyttöä.
Hyvä kun kirjoitit Jardin Prive.
Samaa nuhaa ja pärskimistä täälläkin. Taidan vaan pysyä sisällä koko vkon. Lihaksia jomottaa siinä määrin, kuin ei niissä voimia ois vähänkään vertaa. Eikä ookkaan.
Tuosta vertaa sanasta tulee mieleen se, miten tärkeää rauta ois meille kaikille, että sitä ois riittävästi. Veressä rauta (Fe) kuskailee niitä happimolekyylejä (O2) jotka meille niin tärkeitä. Iso verenkierto meissä se tapahtumasarja, jossa happi imeytyy elimistöön kaikkialle ja samassa syntyy (CO2) hiilidioksidia, jota meistä vastaavasti irtoaa....
Hengittäminen - ilman happea elimistö ei hengitä.
Siksikin ois niin hyvä, että vaikka olotila kurja, aukaisis vaikka ikkunan ja suojautuneena kylmältä hengittäis sieltä ulkoa happea. Parasta ois, jos jaksais liikkua, koska liikkeessä elimistön hapenottokyky lisääntyy. Venytyksetki on liikettä. Jos tosi vaikeita mielessä, jos saa itsen ulos, jos voi reilusti kävellä pelkäämättä liukastumista, on tavallaan sitä omaa elimistön tehohoitoa, parasta lääkettä masentuneelle mielelle. Voi jopa joku uus ajatuskin putkahtaa mieleen....
Tuosta, mitä puhuit hyväksymisen vaikeudesta, kun äitiin liittyen puhuit.
Mä luulen omakohtaisesti koettuna, että tiedostettuani murrosiässä äidin ja minun välillä siihen asti vallinneen tunteen olevan vihan, huudettua sen julki päin naamaa, äidin huudettua mulle että minä vihannut häntä. Ja siitä seurannut tapahtumien ketju, mikä johti minut löytämään todellisen* rakkauden, tultuani sitä kautta hyväksytyksi, sain anteeksi ja sen jälkeen kykenin halaamaan äitiä ensi kerran, vasta silloin kykenin hyväksymään ettei ollut osannut minua rakastaa. Hyväksyminen on aikamoinen sylttytehdas. Vaikeinta elämässä on syvimpiä myöten hyväksyä ihminen. Kun on kyse äidistä, on myös kyse itsen hyväksymisestä kun äiti läheisimpänä vaikuttanut niin paljon siihen pitkin matkaa. Masennuksen vois sanoa olevan osa tuota sylttyä. Kun ei ole saanut kokea tulevansa hyväksi havaituksi ehdoitta, ilman palveluksia.
*= puhe todellisesta rakkaudesta tarkoitti ihmistä, jossa oli tilaa minunlaisen sallia olla tällaisena olemassa, hyväksyi, arvosti niin että tunsin sen, oli totta
Jardin Prive kirjoittiOtin päivällä Buranaa ja Panadolia, kun päätä särki. Silti lämpö on ollut hieman normaalin yläpuolella. Miehen vointi alkaa parantumaan.
Hei vielä, unohdin mainita tuosta särkylääkejutusta. Burana jos oikein muistan on ibuprofeenia ja Panadol parasetamolia, niiden yhteiskäytöstä on enemmän harmia kuin hyötyä. Niitä ei suositella käyttää samaan aikaan.
Hei, Keskustelua! 🙂 Minä tiedän, että liikkuminen olisi hyväksi. Tai ehkä oikeammin tiedän, että mulle sanotaan, että liikkuminen on hyväksi. En sitä tällä hetkellä kuitenkaan oikeasti usko, vaikka voin vielä muistaa, kuinka mukaa liikkuminen oli joskus vuosia sitten. Kaipaan niita maastoja, joissa kävin sauvojen kanssa päivittäin lenkillä. Ja sitä uimahallia, jossa kävin vesijuoksemassa. Se oli kivaa ja toi hyvän olon! En vain nyt jaksa. Ehkä vähän myöhemmin.... Toivottavasti!
En hyväksy äitiäni nyt.
Mitä tunnet, mitä tunteita ja ajatuksia koet, äitiäsi kohtaan tänä päivänä?
Mun ymmärtääkseni ibuprofeiini on tulehduskipulääke, toisin kuin parasetamol. Niitä saa käyttää yhdessä, jo lapsetkin. Mutta esim kahta ibuprofeiinia tai kahta parasetamolia ei saa käyttää yhtä aikaa, koska silloin tulee samaa lääkettä liian paljon kerralla! Eli esim. Voltarenia ja ibuprofeiinia ei saa käyttää yhtä aikaa, koska myös Voltaren on ibuprofeiini.
Mutta nyt mun on mentävä nukkumaan. Väsyttää jo ihan hirveästi! Hyvät maanantaiaamut ja viikon alut!
Jardin Prive kirjoittiOtin päivällä Buranaa ja Panadolia, kun päätä särki. Silti lämpö on ollut hieman normaalin yläpuolella. Miehen vointi alkaa parantumaan.
Hei vielä, unohdin mainita tuosta särkylääkejutusta. Burana jos oikein muistan on ibuprofeenia ja Panadol parasetamolia, niiden yhteiskäytöstä on enemmän harmia kuin hyötyä. Niitä ei suositella käyttää samaan aikaan.
Kyl mun tytöl on käsketty ottaa migreeniin molempia yhtä aikaa ja päivystyksessä antavat jollei ole ottanut.
Heräsin aamulla tä keskustelu auki. Olen unissani alkanu tukichattailee keskustelusta. Ilmeisesti en onneks o mitään kirjoitellu.
Jardin Prive kirjoitti:
Mulla oli tänään hoitajan tapaaminen. Jossain vaiheessa totesin, etten halua edes toipua, voida paremmin. Siitä seurasi se, minkä koen peloteluna: en saa hoitoa, jos tavoitetta parempaan ei ole...Ja siitä... seuraa se, että koen itseni...
hylätyksi.
Hoitaja laittoi esimerkiksi lapsen ja teinin. Lapsi ei osaa kuvitellakaan elävänsä ilman vanhempia. Se pelottaa. Ja teini, tuntee pärjäävänsä ja haluaa elää ilman vanhempiaan. Minä taidan olla ensisijaisesti lapsi enkä oikein halua kasvaa isoksi.
Hei! Pystyn hyvin samaistumaan siihen, että on aikoja, jolloin en millään haluaisi ottaa vastuuta omasta elämästäni. Haluaisin, että joku muu kantaisi minua. Kiukuttelen, että miksi mun pitää olla aikuinen ja vastuullinen, kun en koskaan saanut olla lapsi.
Koko sydämestäni voin kuitenkin sanoa, että ehdottomasti kannattaa päästää irti lapseksi jäämisestä / uhrin asemasta!! Jos siihen jää, menettää niin valtavan paljon sitä hyvää, mitä elämällä on annettavana. Kukaan muu kuin minä ei voi päättää minun puolesta sitä, mihin suuntaan haluan kulkea; haluanko parantua vai haluanko pysyä nykytilanteessa tai sukeltaa yhä syvemmälle. Kukaan toinen ku minä ei voi elää mun elämää.
Parantuminen ja eteenpäin meneminen todella todella todella kannattaa, koska sen kautta saa asioita, jotka on PALJON parempia kuin mikään hoitosuhde!!!! Ihan uusia mahdollisuuksia, joista ei olis ennen osannu haaveillakaan. Mahdottomat asiat tulee mahdolliksi ja saa elää unelmia todeksi. Sitten, kun on vahvistunut tarpeeksi, ei enää kaipaa sitä hoitosuhdetta, koska elämässä on niin paljon uutta ja parempaa. 🙂
Kaipaan muutosta, mutta se matka muutokseen... Voin nähdä tietyssä tilanteen keväällä tai loppukeväästä. Olen silloin jotenkin eri tilanteessa. En kuitenkaan tiedä, miten sinne kulkisin. Kaipaan edelleen, että joku muu teksisi ne muutokset elämässsäni. EIpä taida valitettavasti onnistua?! Muuttuuko silloin mitään?!
Mua väsyttää. Heräsin aamulla joskus seitsemän tienoilla.
Saloka, oon joskus itsekin touhunnut öisin. Onneksi tietääkseni en ole tehnyt mitään kummallista. Ja et siis ilmeisesti sinäkään... 🙂