Haluatko kertoa mikä mieltä painaa? Mukavaa kuitenkin kuulla että lääkärikäynti oli hyvä! Mulla on lääkäriaika perjantaina.

Hei, Soroppi! Kiva kun kysyit, mutta vastausta en osaa antaa. En tiedä, mikä mulla on. On vain välillä niin vaikea olla. Ehkä masennus on vaikeutunut. Tunnen itseni jotenkin niin tyhjäksi, mitä se sitten lieneekään. Ja lisäksi kun ahdistaa.

Eilen soitin sairaalan päivystykseen. En lähtenyt sinne arvioitavaksi. Nyt alkaa olla vähän samanlainen olo. En tiedä, pitäisikö mun olla taas sinne yhteydessä. En haluaisi häiritä miestä viemään mua sinne. Tämä ahdistus alkoi oikeastaaan ihan äsken. Otin juuri rauhoittavaa.

Mielenterveysseuran Kriisipuhelimen vapaaehtoiset ovat aika usein "hätää kärsimässä" mun kanssa. Monille on niin vaikeaa ja ahdistavaa kohdata jollakin tapaa itsetuhoinen henkilö. Selitetään sitten omaa ahdistusta pois. Eihän se auta mua. Jos joudunkin kannattelemaan sitä, jonka varaan juuri jättäydyn. On onneksi toisenlaisiakin päivystäjiä. Viime aikoina mulla on ollut huomattavan usein itsetuhoinen olo. Kuten nytkin. Ja ainut, jolle sen nyt kerron, on tämä kirjoitus. Voisin kokeilla masennustestin tekemistä. En vain usko, että saisin siitä kovinkaan paljon pisteitä. Ja mitä sillä sitten tekisin? 😑❓

Tein BDI:n. Ei mitenkään eityisen kamalasti pisteitä, mutta hankalaa se oli välillä täyttää. Kun ei tunne selkeästi mitään. Ja jo ensimmäinen kysymys oli hankala. Mielialasta... Ensimmäisenä vaihtoehtona "en ole surullinen" --- ja neljäntenä "en kestä"... Kun en tunne sitä. En ole mitenkään erityisen surullinen. Olenko lainkaan. Mutta en minä ole onnellinenkaan. Samanlainen tunne tai oikeastaan tunteettomuus kuin viimeisimmän pitkän sairaalajakson aikana kolmisen vuotta sitten...

Monia asioita tai tunteita en tunne. Tai sitten niillä ei vain ole minulle väliä.

Asioilla ei ole merkitystä. ☹️

Särkee päätä.

Kaikki - tai lähes kaikki - tuntuu edelleen turhalta. Pesin pyykkiä, mutta ei siinä sen ihmeempiä. Toimintakykyä on; sentään joihinkin asioihin. Mutta kotia en saa järjestettyä. En saa joulukorttien tekoa aloitettua.

Mies tuli käymään. Puoli viikkoa vielä hoitajan tapaamiseen. Olen jatkanut sen miettimistä, mitä pitäisi ajatella päivystykseen hakeutumisesta...

Kun soitin päivystykseen alkuviikosta tiedostin, että mulle yritettiin tehdä merkitykselliseksi tytön olemassaoloa. Ei oikeastaan vakuuttanut mitenkään. Tiedän hänen selviytyvän, jotenkin, myös mun kuolemasta. En sitä juurikaan ajattele. Jos olisin jaksanut, olisin sen sanonut ääneen. Ei toimi mun kohdalla.

Tietenkin lapset selviävät äitinsä itsemurhasta, koska on pakko. Mutta jokaisen juhlapäivän tai jonkun onnistumisen elämässä, se itsemurhajaäiti kyllä pilaa. Eikä äidistä voi koskaan mitään muille ihmisille puhua, koska lopuksi pitää kertoa, että se kuoli. Ja yleensä sen jälkeen syy miksi kuoli. Kymmeniä kertoja olen kokenut sen vaivautuneen hiljaisuuden mikä sitten seuraa.

*hali*

Tiedän sun olotilasi ja se että mitä tunnet tai mitä et oikeastaan tunnekaan.

Mä yritän mennä eteenpäin, ajattelematta. On paljon asioita joita pitäisi hoitaa viikossa. Ensi viikon perjantaina tulee tyhjyys, enkä tiä miten selviin siitä. Pistänkö sen kokonaan sivuun, vai jatkanko itteni vahingoittamista. En oikee vois.

Jaksuja ja tsemppii sulle

Jardin Prive kirjoitti 22.11.2018 16:37
Kun soitin päivystykseen alkuviikosta tiedostin, että mulle yritettiin tehdä merkitykselliseksi tytön olemassaoloa. Ei oikeastaan vakuuttanut mitenkään. Tiedän hänen selviytyvän, jotenkin, myös mun kuolemasta. En sitä juurikaan ajattele. Jos olisin jaksanut, olisin sen sanonut ääneen. Ei toimi mun kohdalla.

Hei JP, varmaan tunteiden laimeus/merkityksettömyyden kokemus liittyy masennukseen. Sen perusteella mitä olet aikaisemmin kirjoittanut, uskoisin että asiat kyllä muuttuvat sinulle merkityksellisiksi sitten, kun voit paremmin. Kieltämättä tulee ihan oma twistinsä avunhakemiseen, kun tunnistaa keinoja joillaa auttajat yrittävät auttaa, mutta ne eivät vaikuta - puhumattakaan siitä että päätyy kannattelemaan kriisipuhelimen toista soittajaa.

Osaisinpa toivoa sulle parempaa vointia ilman, että siitä tulisi sinulle sellainen tunne että pitäisi voida paremmin jotta kelpaisit. Mun mielestä olet hyvä, ja riittävä. Ei se kai ole niin vakavaa, jos jonakin vuonna jää joulukortit tekemättä - tai ehkä ne olisivat piristävä yllätys, jos ne lähettäisi vasta joskus toukokuussa.

Hei, Maanvaiva, Saloka ja Soroppi! Kiitos kun kirjoititte!

Aloin aamusta tehdä joulukorteja. Olen ihan alussa. Työskentelin muutaman minuutin, mutta tiedän nyt, mitä olen tekemässä. Eli voi kai sanoa, että olen hetkellisesti voinut helpommin. Käytiin tuossa miehen kanssa kaupungissa. Nyt taas yksin kotona...

Mulla on alkanut tulla iltaisin tosi vaikeita ahdistuksia. Olen parina iltana ottanut sitten ilta-opamoxin aikaísemmin, ennen muita iltalääkkeitä. Ehkä niin on alettava tehdä jatkossakin, säännöllisesti.

Odotan, josko sisko tulisi käymään. Laittaisi mulle uudet keittiön verhot.

Yöksi menen miehen luo. Illalla saunotaan.

Kirjoitan ihan positiivisista asioista ja aikomuksista, mutta kasvoni ovat jäätyneet. Istun koneella ja vain tuijotan eteeni.

Päänsärkyä edelleen. Olen ottanut jo niin paljon Buranaa, etten nyt uskalla ottaa yhtään enempää. Auttaisikohan lämmin kauratyyny vai kylmäpakkaus?

Nukuin aamulla pitkään. Iltalääkkeen ottamisesta oli reilusti yli 12 tuntia, joten tunsin Opamoxin vieroitusoireet selkeästi. Onneksi aamulääke auttoi siihen nopeasti. Mietin Opampoxin vähentämistä. Sovittiin lääkärin kanssa, että alan vähentää loppuja lääkkeitä aamulääkkeestä aloittaen. Mutta onnistuuko se? On aloitettava pienellä pudotuksella...Olen tällä hetkellä epävarma, miten pääsen loppuun... Vai pääsenkö? Tarvittaisiinko loppuun saattamiseen sairaalaa?

Saisinkohan tänään jatkettua korttien tekemistä?

Kortit ei edenneet. Josko tänään...?

En tiedä, mitä tehdä Opamoxin suhteen. Saan tällä hetkellä voimakkaita vieroitusoireita (aamuin ja illoin), vaikka lääkettä ei ole vähennetty useampaan viikkoon. Joudun ottamaan lääkkeet joko aiemmin, mikä ei ole niin iso ongelma, tai ottamaan ylimääräistä, mikä ei sitten olekaan niin hyvä... Mulla on alkuviikosta aika hoitajalle. Pitää kysyä, olisiko tarpeen olla yhteydessä lääkäriin.

Mä en osaa viekkareihin sanoo mitään. Mulla niitä ei ole mistään lääkkeessä ollu. Tästä mietin, onko ne sit kuinka hyödyllisiä ollu.

Mut tsemppii...

Hei, Saloka! 😍 On siitä Opamoxista ollut apuakin. Nyt syön sitä kuitenkin siihen, että saan siitä vieroitusoireita. Hullua! Tiedän, että on paras lopettaa lääke. Mutta en enää oikein luota kykyyni tehdä se. Tarvitsen enemmän apua.

Mies oli luonani, mutta meni yöksi kotiinsa. Halusin mennä hänen luokseen, mutta se ei ollut tänä yönä mahdollista.

Nousin aamusta kahdeksan aikoihin, ja olen jo väsynyt. Hetken päästä alkaa Sorjonen. Olen katsonut sitä toisinaan miehen kanssa. En tiedä jaksanko jäädä katsomaan sitä yksin. Aamusta on aikainen herätys. Otin jo iltalääkkeet.

Onko musta mihinkään?!

Jardin Prive kirjoitti 25.11.2018 8:34

Kortit ei edenneet. Josko tänään...?

En tiedä, mitä tehdä Opamoxin suhteen. Saan tällä hetkellä voimakkaita vieroitusoireita (aamuin ja illoin), vaikka lääkettä ei ole vähennetty useampaan viikkoon. Joudun ottamaan lääkkeet joko aiemmin, mikä ei ole niin iso ongelma, tai ottamaan ylimääräistä, mikä ei sitten olekaan niin hyvä... Mulla on alkuviikosta aika hoitajalle. Pitää kysyä, olisiko tarpeen olla yhteydessä lääkäriin.

Kuulostaa järkevältä! Miten viikonloppusi meni? Mä kirjoitan tätä kynttilänvalossa, en kehtaa sytyttää isoja valoja niin poikakaveri saa paremmin nukuttua. Olen ehkä luovuttanut sen suhteen että tänään pitäisi olla unen suhteen hyvä yö, mutta ehkä se voi olla sitä muuten. Oikeestaan aloin kirjoittamaan ihan paperipäiväkirjaan (siksi se kynttilä), mutta kelloa katsoessa tulin sit somen avanneeksi. No, sattuuhan sitä. Ehkä palaan päiväkirjan pariin kohta, tai avaan romaanin.

Mun piti laihduttaa, mutta oonkin lihonut. En tiedä, mitä tehdä!

Kävin tänään hoitajalla ja illasta päivystävällä lääkärilllä. Opamoxia vähän nostettiin, tai oikeastaan sen enimmäisrajaa. Vähennys jatkuu entisellä tahdilla, jos mahdolista. Ehkä sitä joudutaan siitäkin vielä hidastamaan, mutta suunnan tahdon pysyvän alaspäin. Lääkäri totesi, että voin jatkaa Opamoxin ottoa loppuelämäni, mutta sillä on sivuvaikutuksensa. Sanoin haluavani lopettaa!

Terapia on ollut esillä tänään. Mulla olisi kai mahdollisuuksia KELAn terapiaan. Ehkä sillä pystyttäisiin vaikuttamaan mun itsetuhoisuuteen.

Nyt mua ahdistaa.

Tämä ei ole nyt juurikaan vieroitusoire, vaan ihan "tavallista" ahdistusta. Mietin taas päivystykseen soittamista. Tunnistan esteekseni siihen, että heillä on varmasti monta muuta, jotka tarvitsevat apua enemmän kuin minä. Vien siis muiden aikaa. Pelkään että musta ajatellaan, että soitan turhaan. Kuulostan ihan muilta jotka eivät "pysty" soittamaan tai puhumaan itselleen apua. En eroa joukosta. Mutta mitä tehdä sen suhteen? Olla soittamatta vai soittaa? 😑❓

Taidan uskaltautua soittamaan...