Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Maksoin sairaalalaskusta puolet ja kirjan. Toinen puoli sairaalalaskusta jää ensi kuulle. Sovin sen jo virallisesti, niin ei tule sanktioita.
Kävin iltapäivästä Kelassa ja kaupassa. Kelassa käynti aina ahdistaa. En saanut kuitenkaan paniikkioireita. Selvisi, että voin tehdä seuraavan Kelan toimeentulotuki hakemuksen useammalle kuukaudelle. Saan sitten sosiaalitoimiston täydentävästä tuesta myös pidemmän päätöksen. Se koskee ensisijaisesti apteekin lääkejakelua. Siihen suhtaudun ristiriitaisesti.
Puhelin muistuttaa lääkkeiden otosta. Juuri äsken sammutin yhden hälytyksen. Otan lääkkeitä niin monta kertaa päivässä. Ensin listalääkkeet ja sitten lisäksi tarvittavat lääkkeet.
Olen kaiken kaikkiaan ristiriitainen tyyppi: Toisalta haluan nähdä huomisen päivän ja oppia vielä uutta, toisaalta haluaisin lopettaaa koko tämän olemiseni. Haluan vielä elää, mutta haluaisin jo kuolla. En oikein osaa tätä elämää...
JP
Hei JP.
Toivon todella että sinä löydät elämänhalusi, ja näet, koet, ja kuulet, elämäsi merkityksen,
ja kestät sen vielä. Sinulla on läheisiä joille merkitset jotain.
Minä olen ollut hyvin yksinäinen, äitini kuoleman jälkeen, minulla ei ole kuin veljeni ja hänen
perheensä, joilla on omakin elämänsä elettävänä, ja joita näen aika harvoin, en edes joka
kuukausi, välillä menee monta kuuta.
jaana6 kirjoitti 5.1.2018 21:18
Hei JP.
Toivon todella että sinä löydät elämänhalusi, ja näet, koet, ja kuulet, elämäsi merkityksen,
ja kestät sen vielä. Sinulla on läheisiä joille merkitset jotain.
Minä olen ollut hyvin yksinäinen, äitini kuoleman jälkeen, minulla ei ole kuin veljeni ja hänen
perheensä, joilla on omakin elämänsä elettävänä, ja joita näen aika harvoin, en edes joka
kuukausi, välillä menee monta kuuta.
Mä näen omaa miestäni yleensä päivittäin Skypessä, mutta livenä paljon harvemmin. Nyt nähtiin jouluna ja tavataan ensi viikon lopulla. Poikkkeuksellisen paljon.
Säikäytin hänet jouluna, tahtomattani, kun sain eräänlaisen kohtauksen. Hän oli varmaan tosi peloissaan. Ymmärän sen vasta nyt. Olen ajatellut asiaa pääasiassa vain itseni kautta. Minä en silloin kohtauksen aikana tai heti jälkeen osannut olla peloissani; Pelko iski muhun myöhemmin. Odotan nyt sitä koskien lääkäriaikaa.
Tänään pykkään. Tuntuu tylsältä, mutta pitää tehdä. Lakanat vaihdan, kun mies tulee.
Tänään en viitsi tehdä isompia hommia pyykin lisäksi. Selaan kirjaston kirjoja; Voidakseni palauttaa niitä samalla, kun lainaan uusia. Tiskit hoidan...
Mulla aloitetaan lääkkeiden apteekkijakelu todennäköisesti ensi viikolla. Suhtaudun siihen edelleen ristiriitaisesti. Toivon saavani vaikuttaa jakeluun. Mulla on tietyt kellonajat, jolloin olen tottunut ottamaan lääkkeeni. Ja haluan pitää siitä kiinni. Vain mä tiedän, mitä haluan.
Vaikeaa...🤔
Onko teillä tuollainen järjestely miehesi työn takia?
Me rakensimme uuden talonkin miehen työn lähelle eli että olisimme nähneet useammin. Mutta sitten hänet taas siirrettiin muualle ja nyt vielä on niin, että joutuu olemaan ulkomailla paljon. Ennen näimme säännöllisesti joka kolmas viikonloppu, yleensä kerralla neljä päivää. Nyt sitten näemme joskus koko viikon, sitten menee yli kuukausi tai kaksi ettei nähä laisinkaan. Meillä ei ole tapana olla skypessä eikä soitella muuten kun jos jotain ikävää tapahtuu tai kotona on jotain, että tarvin miehen apua asiassa. Yleensä niitäkään ei ole paljon, koska miten se voisi auttaa, kun on kaukana.
Joskus mietin, että miksi yleensä edes olemme naimisissa, kun ei ole lapsiakaan. Emme me kyllä eroakaan mutta aika tyhjänpäiväiseltä tämmöinenkin välillä tuntuu. Ei tavallaan kaipaa toista mutta on onnellinen, kun se on kotona.
Tulipa pitkä horina sun ketjuusi mutta, kun taas vaihteeksi sataa lunta, niin tuli mieleen, että menisipä mies ne tekemään.
Hei JP.
Millainen kohtaus sinulla oli oikein jouluna, kuin pelästytit miehesi? Oliko se vakavaakin,
kuin sinun täytyy mennä lääkäriin sen tähden?
Minusta sinulla on asenne ongelma kehittynyt apteekin valvontaa kohtaan! ☺️❤️
Hei, Maanvaiva... Ei me olla miehen kanssa naimisissa, seurusteltu vain pitkään. Etäisyys johtuu siitä, ettei kumpikaan ole halukas muuttamaan. Kummankin elinpiiri on tahoillaan... Koen hyväksi, että ollaan miehen kanssa niin paljon yhteyksissä. Silloinkin, kun olen sairaalassa, soitamme toisillemme tavallisesti kahdesti päivässä, aamulla aamupalan jälkeen ja illalla ennen nukkumaan käyntiä. Haluaisitko, että olisitte miehesi kanssa enemmän yhteyksissä?
Jaana6, en halua kirjoittaa tänne tarkemmin kohtauksesta. Voin kuitenkin hyvin tällä hetkellä.
On mulla varmaan asenne vamma lääkejakelua kohtaan, tiedänhän sen. Siis sen ristiriitaisuuden, mitä koen. Haluaisin pitää kiinni helpon itsemurhan mahdollisuudestani. Mutta onhan noita keinoja, jos yksi menee pois... Toisaalta koen tuon lääkkeiden määrän rajoittamisen hyvänä ja melkeinpä huolenpitona...
Hei JP.
Ymmärrän sinua.
Kaikki on sinun parhaaksesi järjestetty. 😳
En halua sellaista puheyhteyttä mieheni kanssa, me vaan kysyttäisiin miten menee tms. Olen vaan hieman pettynyt välillä. Vanhassa kodissa oli sisko ja adoptiovanhemmat lähellä, nyt vaan naapurit jotka ovat mua paljon vanhempia.
Mutta tämä nyt on tätä, ei mies voi lähteä työstään pois ja ehkä kohta tulee taas lähemmäs töihin.
Mullakin muuten on lääkkeet apteekissa ja haen sieltä kahden viikon annokset kerralla. En itsemurhaa kyllä ajattele mutta välillä ..............no mitä lie.
Hei, Jaana6! Kiva kun sain seliltettyä itseäni ymmärrettävästi.
Aurinko paistaa. On valoisaa, ja se tuntuu hyvältä. Valoisaa pitkästä aikaa!
Mukavaa sunnuntaita kaikille! Olo ei ole nyt niin paha, kuin usein... Tuntuu ihan hyvältä olla. Vaikka kun alkaa ajatella vointiaan, se ei enää tunnukaan niin hyvältä.😞
Maanvaiva, me istutaan miehen kanssa usein Skypessä touhuten omiamme. Mutta olo on kuin istuisi samassa huoneessa. Välillä jotain jutellaan, mutta pitkälti ollaan omissa touhuisamme. Itseasiassa, kun soitetaan puhelimella, niin puhutaan silloin enemmän.
Ymmärrän harmisi tuttujan ihmisten luota pois muuttamisesta. Siksi en halua muuttaa. En edes miehen luo.
Kiitos☺️❤️☺️
☺️❤️☺️
Lähden käymään katsomassa Lux Helsinki valoshown. Pitää pukea riittävästi päälle, ettei palele.
Sain tänään sossun viimeisimmän päätöksen. Korvaavat lääkejakelun kustannukset, mutteivät siihen tarvittavia dosetteja. Plääh😟 No, hyvä kuitenkin että edes näin! Kyllähän tuo jakelu maksaa. Saan ison taloudellisen avun siihen... Kiitos! Ihan oikeasti: "Kiitos, yhteiskunta!" Joskus sitä tajuaa, että on niin paljon saamapuolella tässä yhteiskunnassa. En tunne itseäni loiseksi tai huonoksi, kun saan enemmän tukia ja tuloja, kuin mitä maksan veroja. En pystyisi muuhun. Ehkä sitä voisi kokea itsensä tärkeäksi ja merkittäväksi, kun muhun panostetaan niin paljon.
Mitä mieltä olette?
Yhteiskunta sinuun panostaa noin paljon- mikä mua veronmaksajana ei haittaa. Mutta panostatko sinä itseesi yhtä paljon? Voisitko ajatella niin, että olet yhteiskunnalle sen verran velkaa, että teet kaiken mahdollisen itse itsesi hyväksi?
Hei JP.
Hyvää valoshowta sinulle.
Kiva että saat tukia, ne auttavat sopeutumaan tilanteeseen.☺️❤️