Musta on ihan absurdia ajatella, et vaikeneminen jotenkin poistais itsetuhoisuuden tai muut murheet. Sithän ne vasta patoutuu jos niistä ei pääse puhumaan kenenkään kanssa!

Puhuminen voi olla rankkaa sekä puhujalle et kuuntelijalle (ja ainakin itse välillä pelkään et se avaa ovia asioihin, joita olisin mieluummin ajattelematta), mut mun kokemus on kyllä ollut että se kannattaa.

Siinä mielessä musta kuulostaa JP hirveän toiveikkaalta että haluaisit puhua ja käsitellä asioita 🙂 Voi kunpa kunpa löytäisit jonkun kivan luotettavan tahon jonka kanssa se kävisi! 🙂🌻

Ja taas... ahdistaa.

Nyt ahdistus saa mut itsetuhoiseksi. On niin paha olla. Mietin jopa päivystyksen lähtöä. Se kynnys on vain niin suuri. Kello on jo yli kuuden. Ennen kuin olisin perillä, kello olisi jo lähempänä kahdeksaa, ja silloin olisin kotona jo nukkumassa. Eli nyt pitäisi vain selvitä pari tuntia... Onko se liikaa???!

Tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Ja se ahdistaa. Voi se kyllä olla niinkin, että ahdistus saa mut tuntemaan itseni täysin turhaksi ja aikaan saamattomaksi.

Tekisi mieli ottaaa yliannostus... Sairalaan?

Paha paha paha olo. Paha paha paha minä!

soroppi kirjoitti 17.8.2017 16:35

Musta on ihan absurdia ajatella, et vaikeneminen jotenkin poistais itsetuhoisuuden tai muut murheet. Sithän ne vasta patoutuu jos niistä ei pääse puhumaan kenenkään kanssa!

Puhuminen voi olla rankkaa sekä puhujalle et kuuntelijalle (ja ainakin itse välillä pelkään et se avaa ovia asioihin, joita olisin mieluummin ajattelematta), mut mun kokemus on kyllä ollut että se kannattaa.

Siinä mielessä musta kuulostaa JP hirveän toiveikkaalta että haluaisit puhua ja käsitellä asioita 🙂 Voi kunpa kunpa löytäisit jonkun kivan luotettavan tahon jonka kanssa se kävisi! 🙂🌻

Olen aika laillla samaa mieltä kanssasi, Soropppi. Ymmärrrän periaatteessa sen taustalla olevan ajatuksen, että kun et ei-toivotulla käytöksellä (nyt mun tapauksessa viiltelyllä) saa huomiota (mitä se myös on mulla: tiettyä huomiohakuisuutta, sen näyttämistä että voin todella huonosti, voin myöntää sen, vaikka se ei todellakaan ole koko totuus toiminnastani) se voi hiipua. Mutta... Kun viiltely on ahdistuksen ja masennuksen purkua. Mitä tehdä, kun sitä ahdistusta ei saa puretttua puhumalla....😐 Sehän mun mielestä ajaa siihen ei-toivottuun käyttäytymiseen, kun ahdistusta ei saa purettua puhumalla...

Jos itsemurhasta kysyminen ja puhuminen ei vie lähemmäs itsemurhaa, niin miten viiltelystä puhuminen niiin kovin ajaisi viiltelyyn...?

Psyk.hoitaja ei käy keskustelemaan mun kanssa. Ei tosiaan ole ketään ammattilaista, jonka kanssa puhua. On kyllä muita ihmisisä, onneksi, mutta heillä ei ole tähän koulutusta ja ehkei myöskään kokemusta. Sairaalapastori voisi olla mahdollinen kontakti, pitää harkita. Kävin yhden papin luona, mutta hän jäi eläkkeelle.

Nyt ahdista jo jonkin verran.

Menin eilen illasta päivystykseen. Mut otettin kriisihoitoon yöksi. Tapasin tänään toisen lääkärin, ja mut uloskirjoitettiin sillä ajatuksella, että voin aina palata päivystykseen. Nyt sitten mietin asiaa, ja yritän toisaaalta unohtaa sen kokonaan. En tiedä, mitä teen.

Mietin, miten masennus, ahdistus ja itetuhoisuus yhdistyvät. Tuntuu sekavalta. Masennus johtaaa itsetuhoisuuteen, mikä ahdistaa. Ja samalla ahdistuksen lievittämisyritykset johtavat itsetuhoisuuteen. En oikein ymmärrrä kuviota. Ehdotuksia? 😐

Pesen ainakin vielä koneellisen pyykkiä ennen kuin lähden. Tuntuu siltä, että on lähdettävä... Mutta katsotaan...

miten menee?☺️❤️

Kotiuduin vuorokauden päivystys/osasto -reissulta. Sain apua. Nyt vain ilta kotona. Ei pitäisi olla paha.

Pelottahan mua. Voin vapaasti vahingoittaa itseäni. Vaikka lopullisesti. Vastuu on mulla. Eri asia sitten, kuinka vastuullisessa tilassa olen....😑❓

Kunpa ymmärtäisin itseäni paremmin!

Hei, Saloka!☺️❤️☺️

Tuossa edellä eilisen tuntoja. Tänään on mennyt paremmin, mutta viiltänyt olen. Tällä viikolla on niin paljon ohjelmaa, etten tiedä, jaksanko. Sairalaankin edelleen haluaisin. Nyt pari viikoa käytännön taukoa, kun en ole paikkakunnalla, vaan miehen luona. Siis jonkun päivän päästä. On nyt aika turha miettiä päivystykseeen menoa... Ahdistaa kuitenkin...

Luin viikonlopun epikriisit. Kovaa kamaa, tää mun olo. Se, miten lääkärit näkevät tilanteen.

Eilisilta oli taas hankala. En lähtenyt kuitenkaan päivystykseen, vaikka mulle sitä suositeltiin.

Tänään on yksi tärkeä tapaaminen. Stressaan sitä. Toisaalta en tiedä, onko mulla oikeasti syytä huoleen. Ensin kuitenkin tarvitsee käydä vähän asioilla.

Olen piirrellyt kaavoja. Housuja ym.

Tytön tapasin lyhyesti eilen. Kuului hyvää, muttei paljon asioistaan kertonut. Teini!

Jännittää. Otan tarvittavaa, että selviydyn, toivottavasti ilman paniikkia...

JP

Tapaaminen meni hyvin. Lopputulos oli positiivinen. Olen melkein yllättynyt...

Tämä ilta varmaaan menee helpommin kuin eilinen. On vielä hyvä mieli tuosta tapaamisesta.

---

Ilta on edennyt, ja tämä viesti on jäänyt roikkumaan lähettämättömänä. Olo alkaa normalisoitua eli huonontua. Nyt masentaa selkeästi enemmän kuin ahdistaa. En jaksa. Haluan kuolla. Itsetuhoisuuus tulee sitten tätä kautta kehiin. Lähtisin kai päivystykseen, jos kello olisi tuntia, kahta vähemmän. Nyt en enää jaksa. Kello olisi tuhottomasti, kun tapaisin lääkärin. En edelleenkää jaksa...

Olo vaikeutuuu koko ajan.

Haluan vahingoittaa itseäni. Sen suhteen ristiriitainen olo. Olen luvannut, etten sitä tee. Koskeeko se jo tätä hetkeä?!😑❓

En tiedä.

Mun on paha olla. Otan rauhoittavaa.

älä vahingoita itteäsi. niistä jää rumat jäljet ja kadut myöhemmin. EIkö ne o keksinyt sulle mitään pidempää hoitojaksoa?

Hei, Saloka. Eipä ilmeisesti pidempiä ole tiedossa. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun lääkäri otti mut osastolle viikonloppuna kahdesti, perjantaina ja lauantaina. Mulla on huomenaamusta tapaaminen ja sen jälkeen lähden reissuun miehen luo. Eli ensi yö on pysyttävä kotona, oli olo miten paha tahansa. Katsotaan siten loman jälkeen, mikä olo on. Mulla kuitenkin alkaa viikottainen ohjelma työväenopistolla piakkoin paluun jälkeen.

Vaikka kello ei ole edes puolta kahta, mua masentaa. Iltaolo tulee jo näin aikaisin. Eikä ole mahdollisuutta päivystykseen menemisestä.

Alkoi ahdistaakin. On päivälääkkeen aika. Taidan otaa myös tarvittavan. Lähden käymään hoitajan luona, enkä halua olla siellä paniikissa.

Mun viillot on niin harmitomia, että tuskin niistä jää arpia, enintään ihan pieniä juovia. Tiedän kyllä, että joillain jäljet voivat olla todella näkyvät. Vaikean ja tuskallisen elämän jälkiä...

Sulla taitaa aina ahdistus kasaantua iltaan. Kivaa kuitenkin että väliin on mahtunut hyviäkin hetkiä, niin kuin silloin sen hyvin menneen tapaamisen jälkeen 🙂

Käykö sulle koskaan niin että ahdistus lisääntyy kun pysähdyt miettimään että olenpa ahdistunut? Mä tunnistan sitä ainakin itsessäni - että ahdistaa kun olen ahdistunut, se tuntuu jotenkin siltä että olen viallinen (mikä ei pidä paikkaansa. Jokaista ahdistaa/jännittää joskus)

Olen luvannut yhdelle mulle tärkeällle ihmiselle, etten viiltele. Nyt viiltelyttää. En tiedä, miten selviydyn. Ehkä ensin pitää tehdä päätös, etten enää viiltele, Sitten se toteutetaan. Ehkä mulla puuttuu vielä tuo päätös.

Taidan juoda tuon kahvin ja mennä sen jälkeen torkuille.

Voi luoja, kun mä haluaisin viiltää.

Tähän kysyn neuvoa teiltä... Mitä ajatelette sukulaisesta, joka sanoo mulle, että mun on pysyttävä hengisssä tytön täisi-ikäisyyteen asti eli noin vuosi. Että sen jälkeen ei ole enää niin väliä? Tämä tytön takia...

Ohoh, onpas siinä sukulainen. Ehkä hänelle ei ole niin väliä (tai ehkä hän kuvitteli olevansa vitsikäs?), mutta en usko että tyttösi tarvitsee sinua mitenkään automaattisesti vähemmän heti 18-vuotissynttäreidensä jälkeen.

Olen miehen luona. Hyvä olla täällä. Mutta silti ahdistaa. En saa viiltää.

Mietin edelleen sitä tutun toistamaa kommenttia, etten saa tehdä itsemurhaa vuoteen. Sittenkö minulla ei ole väliä?😑❓ Onko mulla vain välinearvo?😑❓ Tekee mut surulliseksi. Masentaa ja ahdistaakin lisää.☹️