soroppi kirjoitti 7.8.2017 18:49
Millaisia JP virkkailet?
En ollut viikonloppuna varsinaisissa punkkimaastoissa, mutta eipä noita näkynyt. Pidän yleensä aina kompassia mukana, ja katson karttaa ennakkoon sen verran että tiedän aina mihin ilmansuuntaan kävelemällä pääsee tielle. Eilen päädyin pitkäksi aikaa pitämään sadetta yhden suon laitaan, mutta lopulta totesin että sade taitaa kestää niin pitkään että kannattaa vaan lähteä tarpomaan autoa kohti. Sadeviitta on hyvä kun sinne mahtuu reppu (ja marjaämpäri) alle, mut jos se päällä kävelee sateessa niin housut kyllä kastuu.
Hei, Soroppi! Mulla on pyöräilyviitta. Toimii myös kävellessä ja alle mahtuu reppu.
Virkkaan tällä hetkellä jonkinlaista jakkua. En löytänyt sopivaa virkkukoukkua. Pitäisi olla kooltaaan 3,75 ja sellaisia ei taida olla. Olen virkannut liian kapeaaa hihaa. Teen ehkä niin että pidennän hihaa hieman, jotta saa oikean leveyden käsivarsille eli että edes mahtuu päälle. Purkamaan en käy. Lanka luultavasti menisi vain huonoksi. Pitää sitten toisessa hihassa seurata, mitä on ensimmäisessä tehnyt...
Yön nukuin muuten ihan ok, paitsi kun heräsin viiden aikoihin, olin pyörtyä jopa vielä istuviltaankin. En tiedä, mikä sen teki! Jaoin eilen dosetin, ja ajattelin, josko olisin jakanut väärin, mutta ainakin tämän päivän iltalääkkeet on oikein jaettu. Tällä hetkelläkin on vielä vähän huono olo.
Nyt ei ole vielä päivystys-olo. Onhan päivä aamussa. Katson sitten illemmalla. Yllätyin oikeastaan kun tuttu olisi vienyt mut päivystykseen... Onhan tässä tullut oltua jonkin verran itsetuhoinen, ja leikitty kuolemalla, mutta kuitenkin. Kai mulla on aika korkea kynnys lähteä päivystykseen. Pitäisiköhän soittaa avopuolen polille? Eipä vielä sitäkään...