viveeka kirjoitti 3.10.2016 11:44

Hei taas!
Suht hyvin nukuttu yö takana ja arkinen aherrus alkakoon. Herkuttelin sitten ja söin pitsaa ja muuta sontaa. Ihme kyllä en ruoskinut itseäni sen enempää herkuttelusta mutta tämä aamu on lähtenyt takkuen etenemään. Olen jumittanut tässä koneella ja kuunnellut musiikkia siitä lähtien kun sain lapset kouluun. Pitäisi saada jotain tolkkua kotitöihin, olisi lakananvaihtoa ja pyykkäystä, ruoanlaittoa jne blaah. 😞

JP, väsyttääkö se uusi hoito sinua enemmän nyt? Haluatko kertoa millaisesta hoitomuodosta on kyse?

Voi, tiedän tuon paniikin salailun! Se on vielä sellainen noidankehä 😞 Tuntuu että sydän tulee ulos kurkusta, kädet tärisee ja oksettaa, mahassa velloo ja huimaa, mutta on PAKKO olla normaalisti ettei kukaan huomaa = lietsoo paniikkia lisää. Itsekin huomaan olevani kireä kohtauksen ollessa päällä, en juuri ota katsekontaktia tai vastaa mihinkään, nyökkäilen vain ja nipistelen salaa itseäni. Ja auta armias jos tiedät ettet pääse tilanteesta pois. Kaikki huoneeseen sulloutumiset ja "tapaamiset" kammoksuttaa, avoimessa tilassa kohtausta harvemmin tuleekaan. Toinen varma nakki on monesti ruokailu/kahvihetket esim. töissä kun siinä on muitakin. Ei oikein voi rynnätä äkkiä minnekään. Hyi olkoon. Minulla ei ole lääkitystä tällä hetkellä, en ole saanut varattua aikaa lääkärille ☹️ Aikaisemmin oli bentsot kohtauksiin. Tosi addiktoivia mikä ei paranna tilannetta.

Minkä ikäinen tyttäresi on? Osaako/pystyykö hän auttamaan mitenkään tilanteessasi?
Aurinkoa tähän päivään! 🌻🙂🌻

Hei, Viveeka, ja kiva, kun kirjoitit!

Viime yö oli mulla heikohko. Olen väsynyt hoitojen alusta ja kursseista ja kaikesta muusta ohjelmasta. Terveenä tämä ei varmaan olisi aivan näin raskasta. Mutta sain käytyä päivän menot... Huominen on taas ihan täysi päivä.

Käyn TMS-hoidossa eli magneetttistimulaatiossa. Siinä annetaan magneetilla sykäyksiä aivoihin. Eri juttu kuin ECT (sähköhoito), mutta kai niillä on jotain samaa vaikutusta. TMS:ssä ollaan hereillä ja hoito kestää kerralla noin puoli tuntia ja jatkuu neljä viikkkoa joka arkipäivä. Sinänsä rankkaa reissata sairaalaan päivittäin, mutta hoidon aikana saa vaikkka nukkua. Ja minä torkahtelinkin tänään aina välillä...

Miksi sitä paniikkia pitää salailla!!!???😐 Mitä järkeä siinä on? Miksei sitä voi sanoa, että "nyt mua ahdistaa kovasti" tai "nyt mulla on paniikki päällä?"? Miksi se on jotenkin niin häpeällistä? Olisi paljon helpompaa itselle, jos sen uskaltaisi sanoa ääneen. Miksi sillä on niin pajon väliä, mitä toiset ajattelee? Eikä siitä tulisi normaalimpi tila, jos useampi uskaltaisi sanoa sen? Mitä mieltä olette?

Yritän itse seuraavan kerran sanoa edes jollekulle paniikistani. Ihan läheisimmille sen voin jo kertoa, mutta esim. kurssillla se on jo likimain mahdotonta. Yritän seuraavan kerran toimia toisin.

Tyttäreni on 17-v. Hänellä on oma elämänsä. En halua edes hänen sinänsä auttavan minua mitenkään. Se ei ole hänen tehtävänsä. Yritän elää normaalia, mukavaa arkea silloin, kun hän on luonani.

Pelkään huomista päivää. Se on niin rankka...

Toivottavasti hoidot auttavat! Kestääkö se neljä viikkoa? Tarkistettiinko/muutettiinko sinulla lääkitystäkin?

Eilen en jaksanut käydä ulkona muuten kuin postilaatikolla 😞 Piti taas märehtiä omaa tilannetta ja raha-asioita. Laskujakin pitäisi maksaa, lapsille ostaa uusia vaatteita. Onneksi karenssi loppui nyt ja kuukauden päästä pitäisi tulla rahaa. Uskon että jos taloudellinen tilanteeni olisi parempi, mielialakin saattaisi olla pykälän korkeammalla. No sittenhän olisikin liian helppoa tämä elämä.

Tänään on lapsen hammastarkastus. Tämän viikon ainoa must do -homma. Saa nähdä kuinka menee, kun on arka ja pelokas potilas. Niin monesti käyty turha keikka tekemässä kun ei suostu aukaisemaan suuta ☹️ En jaksaisi nyt tapella asiasta.

Onneksi tänäänkin paistaa aurinko.

Tuosta paniikkikohtauksesta kertomisesta vielä. Itse häpeän sitä, koska omasta mielestäni se ei ole normaalia. Ei muut työporukasta saa mitään kohtauksia, he jutustelevat rennosti, sulloutuvat huoletta pikku huoneisiin saamatta mitään kohtauksia, jonottavat ruokakaupan kassoilla mitään ajattelematta jne. Minä olen epänormaali. Miksi haluaisin kertoa sitä kaikelle kansalle? Ja TIEDÄN, asiasta sanominen puolittaa paniikin, eikä sitä tarvitsisi niin peitellä. Mutta minkäs teet 😞

Hei, Viveeka!😍 Vastaan sinulle myöhemmin. Nyt olen niin väsynyt, etten jaksa edes istua tässä. Viime yö oli taas huono. Lähdin aamullla liikkeelle ennen kahdeksaa ja kotiin palasin puoli neljältä, vain lähteäkseni kauppaan ja apteekkiin. Nyt ei ole mitään. Paitsi aikainen aamu huomennakin. Ja joo, hoidot kestää vähintään neljä viikkoa... Ei jaksa...😭

Kovasti jaksamisia hoitoihin! 🙂🌻

Tämä aamupäivä on mennyt laiskotellessa. Kävin suihkussa äsken ja nyt ajattelin makoilla vain sängyssä nettisarjaa katsellen. Ehdin ottaa rennosti vielä kaksi tuntia ennen kuin lapsi tulee koulusta. Sitten taas ruokaa, pyykkäystä, tekemistä ja ties mitä puuhaa. Jospa sitä jaksaisi käydä myöhemmin vielä ulkona. ☺️

Hei, Viveeka!😍 Kiitos kun olit taas kirjoittanut!

Viime yö meni hyvin, olin tosin nukkua pommiin. Menin nukkumaan illallla kahdeksan aikoihin. Otin Levozinia ja Tenoxia. Ne ei ole aiemmin vaikuttaneet, pitkiin aikoihin, joskus aiemmin kylläkin, mutta viime yönä - liekö ollut kyse myös isosta univajeesta - nukuin siten, että heräsin kahden aikoihin, kävin vessassa ja menin takaisin sänkyyn. Heräsin puoli kahdeksan. Mun piti olla terveyskeskuksessa yhdeksän jälkeen. Tuli kiire. Illalla en ilmeisesti väsymyksen vuoksi ollut saanut kännykkää herättämään aamusta. Hoito oli puoliltapäivin, ja nyt olen ollut hetkisen kotona. Ja alkaa taas väsyttää...

Lääkkítystä ei ole vielä muutettu, mutta tapaan psykiatrin loppuviikon aikana, ja luulen, että jotain muutoksia tehdään.

Huomenna on vielä aikaisempi aikataulu. Mun pitää olla jo klo 8 hierojalla. Ja sitten taas puoliltapäivin on hoito.

Ehkä se on väsymys, mikä saa mut toivomaan ongelmakäyttäytymistä. Tai yksi mahdollinen tekijä siihen. Nytkin tekee mieli satuttaa itseäni.

Tunnen itseni joka hetki väsyneemmäksi. Ja olin suunnitellut tänään piirtäväni ainakin yhdet kaavat ja jos mahdollista, tekeväni omenasosetta. En tiedä, pitäisikö mun ottaa nyt päikkärit. Vaikka nukuin viime yön. Tuntuu, että alan kohta itkeä tätä uupumusta.

Haluaisin sairaalaan, vaikken ole vielä niin kauhean itsetuhoinen. En tiedä, mitä siltä kaipaan. Jotain turvallisuutta, kai...

Ensi viikolla tapaan avohoidon käynnillä sosiaalityöntekijän, joka ilmeisesti osaltani vastaisi sosiaalisesta kuntoutuksesta. En siitä oikein paljon enempää tiedäkään vielä. Sitä on haettu, ja jotakin päätöstä asiasta on tehty. Luulen.

Nyt toivotan hyvää päivänjätkoa kaikille. Juon vielä kahvia, harkitse päikkäreitä, ja yritän saada jotain tehtyä...

kiitti kun oot jaksanut kirjoitella mulle, vaikka mä en o jaksanut kun lukee sun kirjoituksia. TÄnään on joku ihme päivä ja ajatukset ym lentää.

Äiti antoi puolukoita mulle ja lisää saa. Ajattelin, jos tekisin munattoman maustepuolukkakakun heille, laittaa äiti sit vaikka roskiin sen. Löysin netistä juur sopivasti siihen ohjeen ja tallensin sen koneelle. Äiti ehottaa että tekisin puuroo, mut en viitti oikee tehä. Tosin voisin sitä alkaa syömään leivän tilalle. Pitääpä miettii. Nyt tosin on leipää kun vasta tänään hain kaupasta, tosin voisin sen laittaa pakastimeen muidenkin leipien kanssa (juu, mulla on ihan sairaan paljon leipää pakkasessa) ja tehä vaikka perjantaina pieni annos ohravispipuuroa. Hmm... Siinä ei varmaan ole paljoo kaloreitakaan, en tiä. Sori että ajattelen täällä omia asioitani 🙂

Voi kun minäkin pääsisin joskus hierojalle 😋 Minulla on koko ajan hartiat aivan jumissa, särkylääkkeitä ja mobilatia menee päivittäin mutta en ole saanut aikaiseksi varata hieronta-aikaa. Suurin syy siihen on ettei ole rahaa mihinkään "ylimääräiseen". Yksi kerta kun ei riitä, pitäisi ottaa sarja. Blaah.

JP, ehditkö levätä viikonloppuna?

Söin eilen kokonaisen suklaalevyn, herkkurahkaa ja puolikkaan leivän. Siis sellaisen kokonaisen leivän puolikkaan. Plus kaikki muut lisäksi, aamupalan, lämpimän ruoan ja iltapalan. Olo on yököttävä. Otin itsestäni niskasta kiinni ja huhkin yhden ohjelman verran crossarilla. Vaakalukemat näyttävät edelleen samaa, en kyllä ihmettele miksi. Ulkona en jaksanut käydä eilenkään. Jospa sitä tänään saisi kammettua itsensä ruokakauppaan. 😋 Mihin nämä päivät oikein menee.

saloka kirjoitti 5.10.2016 17:27

kiitti kun oot jaksanut kirjoitella mulle, vaikka mä en o jaksanut kun lukee sun kirjoituksia. TÄnään on joku ihme päivä ja ajatukset ym lentää.

Äiti antoi puolukoita mulle ja lisää saa. Ajattelin, jos tekisin munattoman maustepuolukkakakun heille, laittaa äiti sit vaikka roskiin sen. Löysin netistä juur sopivasti siihen ohjeen ja tallensin sen koneelle. Äiti ehottaa että tekisin puuroo, mut en viitti oikee tehä. Tosin voisin sitä alkaa syömään leivän tilalle. Pitääpä miettii. Nyt tosin on leipää kun vasta tänään hain kaupasta, tosin voisin sen laittaa pakastimeen muidenkin leipien kanssa (juu, mulla on ihan sairaan paljon leipää pakkasessa) ja tehä vaikka perjantaina pieni annos ohravispipuuroa. Hmm... Siinä ei varmaan ole paljoo kaloreitakaan, en tiä. Sori että ajattelen täällä omia asioitani 🙂

Hei, Saloka!😍 Hyvä, kun jaksat edes lukea mun tekstit!🙂

Mä oon ihan puhki. Ongelmakäyttäydyin juuri. Tunnen itseni lopen uupuneeksi. Haluaisin vain pois! Haluan repiä itseni rikki. Tää on outo olo. Olen liian uupunut. Valitan vain sitä. Masentaa... Ja oikeastataan ahdistaa ihan kamalasti, ilman että olisi paniikkikohtaus.

En tiedä, mitä tehdä.

viveeka kirjoitti 6.10.2016 10:10

Voi kun minäkin pääsisin joskus hierojalle 😋 Minulla on koko ajan hartiat aivan jumissa, särkylääkkeitä ja mobilatia menee päivittäin mutta en ole saanut aikaiseksi varata hieronta-aikaa. Suurin syy siihen on ettei ole rahaa mihinkään "ylimääräiseen". Yksi kerta kun ei riitä, pitäisi ottaa sarja. Blaah.

JP, ehditkö levätä viikonloppuna?

Söin eilen kokonaisen suklaalevyn, herkkurahkaa ja puolikkaan leivän. Siis sellaisen kokonaisen leivän puolikkaan. Plus kaikki muut lisäksi, aamupalan, lämpimän ruoan ja iltapalan. Olo on yököttävä. Otin itsestäni niskasta kiinni ja huhkin yhden ohjelman verran crossarilla. Vaakalukemat näyttävät edelleen samaa, en kyllä ihmettele miksi. Ulkona en jaksanut käydä eilenkään. Jospa sitä tänään saisi kammettua itsensä ruokakauppaan. 😋 Mihin nämä päivät oikein menee.

Hei, Viveeka. Mun onni hieronnan suhteen on asua isossa kaupungissa. Vaihtoehtoja löytyy, ja ihan kohtuuhinnoilla. Tänään kävin hierojakoululla. Mä havahduin jumiutuneisiin lihaksiin sairaalan fysioterapeutin hoidosssa. Nyt käyn kerran kahteen tai kolmeen viikkoon hierottavana. Olen löytänyt itselleni sopivan hierojan. Oikeastaan löysin hänet heti, kun aloin etsiä...

Enpä juuri viikonloppunakaan saa levättyä. Lupasin ystävälle mennä muuton purkuavuksi lauantaina. Ja sunnuntaina olisi jumalanpalvelus, jonne haluaisin mennä, mutta voi olla, että jätän sen väliin. Ja seuraavana viikonloppuna tulee tyttö. Valitin tätä jo edellisessä viestissä Salokalle. Mutta en jaksa. Heräsin taas viime yönä puoli kahden aikoihin. Ehdin tosin nukkua reilut 5½ tuntia, mutta se ei riitä mulle.

Pakastin äsken omenasosetta. Ja siirsin tänä aamuna tehdyn soseen partsilta jääkaappiin. Ja pyykkikoneenkin laitoin pyörimään. Hommia, jotka ei normaaalisti vaadi juuri mitään, mutta nyt en vain jaksaisi.

Pelottaa vähän tämä voimattomuus.

Mulle laihdutus on jollain tasolla pakkomielle. Oksennan. Otan Duphalacia enemmän kuin pitäisi. Haluan painoa alas, vaikka se olisi huijausta. Nyt syön näkkileipää, siemen sellaista, tosi hyvää, ja odotan, mikä on päätökseni oksentamisen suhteen.

Olen sairas monessa suhteessa.

Sinun syömisesi on paljon terveemmällä pohjalla, mun mielestä. Syöt, ja liikut sitten itsellesi paremman mielen.

Istun joka ilta pimeässä kunnes en näe enää tietokoneeni näppäimistöä, silloin laitan valon.
Joka ikinen päivä kissani haluaa parvekkeelle ja sille on aukastava ovi, jonka unohdan sitten sulkea. Nyt huomaan varastoivani ruokaa pahan päivän varalle, mutta unohdan laittaa ruokaa ja syödä kunnollisesti.
Kaiket päivät roikun koneella, vaikka ei siellä olisikaan mitään. Olen yrittänyt kirjoittaa omalle koneelleni muistiinpanoja, mutta kertaan vain samoja asioita, mietin menneisyyttäni, ja vaikka yrittäisin kirjoittaa hyvällä miellellä niin mieli paha hallitsee kirjoitustani.
Kirjoitin lyhyesti kaiken sen johon aina juutun ja alan analysoimaan kenen vika, minun vika,
mutta jotenkin se tuntuu ihan riittämättömältä, ja vaikka kuinka sitä sivua katsoisin on siinä
ihan kaikki, mutta monta vuotta on mennyt ja anteeksi en ole itsellenikään antanut, kuin ei
minusta ollut siihen kaikkeen elämään jota minulle tarjottiin, halusin vain toisenlaisen elämän, en sellaista jollaista isäni minulle kaavaili. Kenenkään emännäksi en rupea, jos olisin
päässyt ammattikouluun asia olisi ollut ihan erillainen, mutta ei siellä silloin ollut emäntälinjaa. En tiedä onko nykyisin, yritin tehdä noita hommia, mutta sain vain suonenvetoa sormiini, ja selkäni kipeäksi. Täytyy vissiin lopettaa nyt.🤨

Mietin taas itsekseni menisinkö tänään ATK-ryhmään, vai jättäisinkö väliin, meilläpäin kokoontuu semmoinen ATK-ryhmä josta saa neuvoja ja opastusta ATK-pulmiinsa, ja
minulla on muutama pulma.
Aamusta kävin lähellä olevassa Ankkurissa aamiaisella ja ruuanjakotilaisuudessa, sain
kerrankin hyvän jonotus numeron(1) ja pääsin pitkältä jonottamiselta, olin kyllä ihan
ensimmäisenä paikalla, mutta jonotus numerot arvotaan, saan usein huonoja numeroita.
Sain perunoita tällä kertaa ja lihaa, kunhan vain jaksaisin laittaa ruokaa.
Hyvää jatkoa kaikille.🤨

Kiitos, Jaana6, pitkistä teksteistäsi.

Mä olin päikkäreillä, kun mies soitti ja herätti. Sitten kun oli lopetettu Skypessä, menin ja oksensin vatsan tyhjäksi. Olo helpottui. Haluaisin ongelmakäyttäytyä. Eilen ongelmakäytäydyin vaarallisemmalla tavalla. Nyt en tiedä, mitä tekisin.

Tapaisn tänään lääkärini. Ei tehdä mitään muutoksia lääkitykseen, jotta nähdään, onko TMS:llä vaikutusta. Unilääkettä ja Levozinia voin ottaa harkintani mukaan. Hän tuntui nyt luottavan kokemukseeni lääkkeiden käytössä.

Tällä kertaa TMS sattui. Mulla oli alkanut paniikkikohtaus aamusta lääkärin jälkeen. Ja olin ottanut siihen melko paljon lääkkeitä, koska en päässyt piiloutumaan kotiin. Nukahdin sitten hoidossa, vaikka teki huomattavan kipeää.

Mä en halua elää. En halua nähdä huomista. Haluan nukkua enkä koskaan enää herätä.😞

Jaana6, mustakin tuntuu, etten tee muuta kuin istun tässä koneellani. Välillä käyn tapaamisissa tai teen kotona jotain, mutta muuten istun tässä. Se turhauttaa. Haluaisin lukea tai tehdä käsitöitä, mutta ei. Ja ulkoilemaan en itseäni saa. Vihaaan itseäni.

Viime yön nukuin taas hyvin. Olin tosin päivälllä joutunut ottamaan paniikkiin kohtuusuuren annoksen rauhoittavia, ja illalla otin Tenox-Levozin -koktailin, minkä käyttöön lääkäri eilen antoi luvan ihan virallisesti. Ja nukuin. Senkin suhteen on jotenkin ristiriitainen olo. Olen nauttinut näistä aamuöistä, mutta nyt olen menettämässä ne, jos saan nukuttua paremmin. Ehkä siten illasta vapautuu aikaa, jonka olen tähän asti nukkunut. Eilen tosin nukuin päikkärit, itse asiassa kahteen kertaan ja menin nukkumaan ennen klo 19. Eli kaikkinensa nukuin kellon ympäri. Lääkkeet ja yletön univelka.

Tänään menen ystävän avuksi muuton purkuun. Nyt se ei uuvuta etukäteen niin paljon kuin esim. eilen. Kai se on se, kun on nukkunut riittävästi. Saa nähdä, kuinka paljon nukahtelen bussiin...?

Oksensin eilen. Myöhemmin illalla syöminen sattui, mitä ei ole aiemmin tapahtunut. Siinäkin kai näkee, että homma ei ole ihan terveellistä. Paino tosin laskee... Ja se motivoi kaikkeen sairaaseen...

Hyvät päivän jatkot kaikille!🌻🙂🌻

Jaana, menitkö atk-kurssille? (saitko asiaan apua?)

JP, piristikö muuttoapuna oleminen mieltä? Oletko kertonut ajatuksistasi, ongelmakäyttäytymisestä ja unettomuudesta kellekään, hoitavalle lääkärille esim? Oletko huomannut että hoidosta olisi ollut apua?

Miehen kanssa on sukset ristissä. Kilahdin eilen joten koko päivä oli pilalla, samoin tänään ollut samaa tunnetta. Eilisestä kauppareissusta piti tulla mukava kahdenkeskinen hetki, mökötin ja pidin mieheen välimatkaa. Ahdistaa oma elämä, tympeä mitäänsanomaton olotila jossa ei ole päämäärää. Täällä korvessa asuminen on alkanut ärsyttää. Surkea rahatilanne kiristää pinnaa. Ei ole mitään millä voisin edes yrittää aktivoida omaa päätäni. Tarvitsen nähdä ihmisiä, elämää ympärilläni vaikka juuri sitä kiirettä ja hulinaa lähdimme pakoon maalle. Väärä valinta. Olen sittenkin ehta kaupunkilainen vaikka yritin uskotella itselleni muuta. Mies yrittää mukautua jatkuviin päähänpistoihini ja tässä on lopputulos, valitan hänelle huonoa elämääni ja syytän häntä suunnilleen joka asiasta vaikka tiedän ettei mikään ole kuin omaa vikaani, mitäs minulla on tällainen pää 😞 Surkuttelen ja kierin itsesäälissä.

Teen asioita mekaanisesti, mistään en saa iloa. En syömisestä, en liikkumisesta. Kaikki on vain sarjoja liikkeitä. Tuntuu etten kuulu tänne, tähän kaupunkiin enkä tähän maailmaan. Ei auta kuin rämpiä eteenpäin. Koettakaa tekin jaksaa!

Ulkona tuulee ja on kylmä, hyi olkoon. Lupasin lapsille että leivotaan tänään. Odottavat sitä että päästään herkuttelemaan 😋

Viikonlopun jatkoja! 🙂🌻