Hei, Saloka. Mulla särkee päätä. Lämpöä on hieman, ja Buranaa olen syönyt koko päivän. Nyt otin lisäksi paracetamolia.

Eilen ongelmakäyttäydyin, mutta yö meni aika hyvin. Heikottaa kuitenkin tällä hetkellä.

Olen tänään syönyt liikaa. Kuvottaa vähän. Hyvä mun mielestä, ettet ole oksentanut viikkoon! Toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena...

Kaipaan sairaalaan turvaan itseltäni.

Olin hoitamassa asioita. Ostin jogurtti- ja suklaapähkinöitä. - Ja oksensin kotiin tultua. Kuvottaa vieläkin.

Sain muutamia asioita eteenpäin. En vielä loppuun asti, mutta vaiheeseen.

Tunnen itseni väsyneeksi. Heräsin taas aikaisin ja torkahtelin sitten välillä. Sama meno jatkuu kotona kuin ennen sairaalakeikkaa.

Toivon, että saisin kotiin apua. Sosiaalitoimen kautta. Nyt voin vain odottaa, minkälaisia päätöksiä tehdään. Tunnen olevani vähän muiden armoilla. Muut päättävät, mitä tarvitsen ja mikä olisi minulle hyväksi. Ja mitkä on resurssit...

Tytön koulu on alkanut mukavasti.

Mä en syö enää herkkuja, en suklaata en oikeastaan mitään. TÄnään ostin jätskin pitkästä aikaa. Perjantaina teen ehkä smoothiekakun ja maistan sitä.
Syön ruokaa aika vähän. TÄnään otin 2 ruisleipää ruuan kanssa. En syö enää tänään ehkä mitään.
Mun kalorin saanti voi olla jotain 1000 paikkeilla tai ei ainakaan kamalasti yli siitä. En osaa niitä laskea.

Saloka, 1000 kaloria on liian vähän... Et jaksa sillä pitkään. Olet jo nyt niin heikkkona. En vain osaa neuvoa yhtään, millä sinua auttaa. Et neuvoja kai kaipaakaan, luulen. Kuljen kuitenkin rinnallasi. Kerro edelleen miten voit.

Mä menin nukkumaan yhdeksän aikoihin ja heräsin kahdelta. Valvoin puolitoista tuntia, nukuin tunnin ja olen nyt ollut hereillä puoli viidestä. Ei väsytä juurikaan... Eli nukkuminen meni heti sekaisin sairaalasta päästyä... Millähän senkin sitten selittäisi...?😐

Mulla uni on ihan ok:ta. Menen illalla joskus nukkuu ja nukun aamuun. Siinä ei ole ongelmia onneks. Sit nukun päivälläkin, jos onnistuu.

Onko sulla kokeiltu mitään nukahtamislääkettä? Mulle on, mut ei ne mitään auta. Valvon niillä ennemmin ku nukahan.

Mä otin illalla unilääkettä. Eipä auttanut. Mulla menee kai bentsoja sen verran, ettei Tenox tehoa.

Kävin hierottavana. Tuntui hyvältä. Ja avohoidon käynnillä. Ei tuntunut niin hyvältä. Korostetaan vain mun omaa vastuuta, ja yritetään puhua "järkeä" päähän. Eipä toimi...

Nyt syön myöhäisen lounaan ja lähden käymään kaupassa.

Katkonainen yö tästäkin tuli. Oon herännyt, valvonut, torkahtanut, herännyt... En oikein osaa jäädä sänkyyn herättyäni. Odottamaan uutta unipätkää. Nousen ylös ja odotan seuraavaa väsymystä.

Jos tämän olon haluaa kääntää positiiviseksi, on se siiinä, etten ongelmakäytttäytynyt eilen pahemmin. Mieli teki, mutta ei kovasti. Kai uskon, ettei päivystykseen kannata mennä vain ongelmakäyttäytymisen aikeen vuoksi, vaan ensin on ongelmakäyttäydyttävä. - Ja miksi silloin enää menisin päivystykseeen?

Pakko mennä nukkumaan....

Viime yön nukuin hyvin. Heräsin vain pari kertaa, ja menin niiden jälkeen takaisin sänkyyn.

Yritän tänään saada keittiön järjestettyä ja siivottua ja vaihdettu verhot sinne. Iso urakka, mutta jos siihen pystyisin. Toinen vaihtoehtoinen suunnitelma olisi lähteä käsityö-ostoksille. Ostokset olisi kuitenkin fiksu tehdä vasta tilipäivän jälkeen, niin ei tartttisi luottokorttia vinguttaa. Ehkä siis yritän ensimmäistä vaihtoehtoa... Toivottavasti saisin edes jotain tehtyä!

Mulla on ompelukone huollossa. On kuitenkin vanha kone, jonka juuri otin esille. Yritän, jos saisin ommeltua makkariin verhot. Kangas on ollut olemassa jo pitkään. Löysin sen Työväenopiston palalaarista. Joku oli luopunut siitä, ja minä "löysin" sen! Aion tehdä sivuverhot ja yläkapan. Kangas on niin leveää, että siitä voi sivusta leikata kapan osuuden pois. Joskus nekin on saatava tehtyä.

Laitoin Sir Elwoodin hiljaiset värit soimaan.

Onko mun toimintakyky parantunut? Entä mieliala? Uusi masennuslääke on ollut hoidollisella tasolla vajaan viiikon. Sitä ennen nostettu vajaat kaksi viikkoa sitten.... En tiedä, miten asennoitua tilanteeseen... Haluanko voida paremmin?!

Toisaalta haluan saada tehtyä asioita, joista tykkään. Mutta... Kun tuntuu, ettei se ole totta. Totta on vain masennus. Tähän palataan kuitenkin. Tämä on tosi. "Normaali" tai hyvä mieliala on huijausta.

Itken, melkein. En halua voida hyvin. Olen antanut sille mahdollisuuden. Mutta en halua sitä oikeasti!

Ehkä on kaksi vaihtoehtoa. Voida hyvin vastentahtoisesti - jos vointi oikeasti olisi parantumasa - tai voinnin parantua siten, että se tuntuuu hyvältä. En tiedä, voiko niin olla...

Ongelmakäyttäydyn päivittäin useampaan kertaan, lievemmällä tavalla.

Keittiö on siivotttu ja järjestetty. Jäljellä dosetin jako, josta en vielä tiedä, monelleko päivälle jaan lääkkeet. (Että saan tarvittaessa liiat lääkkeet pois ulottuviltani.) Toimintakyky on nyt ihan hyvä. Mutta olen tottunut voimaan huonommin. Se on tuttua. En ole sopeutunut tähän. Tuntuu, että jään jotenkin yksin, jos voin paremmin. En tarvitse silloin niin paljon tukea. Ja se tekee ehkä vähän yksinäisen olon. Vaikka... silloin jaksan ja teen paljon enemmän. Ja nautin...

Kaipaan siistiä ja järjestettyä kotia. Muutos tapahtuu vain hitaasti, vaikka voisin paremmin. On niin paljon laitettavaa. Ja olen huono pitämään järjestystä yllä. Siksikin pitäisi olla vähemmän tavaraa. Yksinkertaisempaa.

En halua voida hyvin... 😞

Valvon taas tätä yötä. En oikeastaan ole pahoillani. On aikaa... Omaa aikaa, johon kukaan muu ei voi puuttua. Kukaan ei häiritse. Se on varmaa...

Olen kai vielä väsynyt. Ja se nostaa vähän masennusta pintaan. Aika kotoisa olo. Mutta heti, kun miettii vointia, alkaa tehdä mieli ongelmakäyttäytyä.

Eilen oli erilainen olo. Nyt on mahdollista verrata näitä oloja, ja sitä, mikä tuntuu hyvältä.

Kummasta olosta pidän enemmän, eilisestä tarmosta ja hyvästä mielestä vai tästä vähän alakuloisesta? En osaa sanoa...

Tuntuu nololta tunnustaa, mutta mulle on ollut jonkinlainen ylpeyden aihe, kuinka huonosti voin. Kuinka paljon saan pisteistä BDI:stä, kuinka kovasti haluan kuolla, kuinka toivoton olen... Ja nyt pitäisi yht'äkkiä ajatella ihan toisin. Se on vaikeaa. Tuntuu liki mahdottomalta. Tämä muutos on liian nopea! Siksi ehkä tämä tämän yön masennus tuntuu turvalliselta ja hyvältä.

Masennuksesta luopuminen on mulle iso muutos ajattelussa. Ei ihan yksinkertaista!

Ei siis vielä!

Tänä yönä sain nukutua pitempään, liki neljään... Juon kahvia ja söin äsken sämpylän lisäksi kaksi porkkanaa. Yritän pitää lääkkeiden oton säännöllisenä, nousinpa miten vain. Aamulääkkeen aika on jossain 7.30-8.00 välillä eli siihen on vielä aikaa. Nyt vain istun koneella.

Mä oon sairastanut niin pitkään masennusta, että mulla on kai jonkinlainen masentuneen-identiteetti. En "osaa olla" muuten kuin masentunut.

Toinen on se, minkä olen maininnut ja mikä liittynee edelliseen, että koen/pelkään jääväni "yksin", jos en ole kovin masentunut. Ja siksikään en haluaisi voida paremmin. (En halua missään nimessä tällä hetkellä käyttää sanaa "parantunut".) Pelkään, että hoito ja tuki loppuvat. Toisaalta voisin ajatella niin, että viime syksynäkin oli pitempi hyvä jakso, enkä jäänyt vaille hoitoa. Kuitenkin huolestuttaa. Silloin oli projektina vähentää lääkitystä, mitä nyt ei voi missään nimessä tehdä, etten masennu pahemmmin taas.

En ole kokonaan päässyt masennuksesta, en tosiaankaan. Mutta muutos on silti iso. Lääkäri aloitti mulla kesän alussa uuden masennuslääkkeen, joka sopii harvoille, mutta arveli, että voisi sopia mulle. Ja niin sopikin. Sen piti muistaakseni ensin vaikuttaa toimintakykyyn, mikä mulla perinteisesti alkaa ensin helpottaa, ennen mielialaa. Netisssä lääkettä vain haukutaan, ja sitä käytetään tosi harvoin, mutta mulle se sopi. Ja sopii. Ei mitään sivuvaikutuksia. Ellei sitten nämä lyhyet yöt ole sen vaikutusta. Kun Ixel lopetettiin viime joulukuullla juuri katkonaisen ja lyhyen yöunen takia, en olisi suostunut toiseeen samanlaiseen lääkkeeseen, mutta nyt olen jotenkin tykästynyt näihin "omiin aamuihini".

Tänään mulla on yksi tapaaminen. Odotan sitä. Pitää matkata kaupunkiin. Käyn ehkä samalla käsityöliikkeessä. Tarvitsen ensi viikkoa varten materiaalia.

Olen suunnitellut alkavani neuloa kirjoneulesukat. En vain tiedä, jääkö ne kesken. En ole hyvä viemään projekteja loppuun. Tosin nyt kun ompelukone on huollossa, voisi ehtiä neuloakin. Mutta toisaalta, istun tässä koneella niin paljon... Saisinko neulottua? Kannattaako hankkia lankoja ja aloittaa, jos homma ei valmistu?! Tekisi mieli myös neuloa pitsineulos-sukat.

Pahasti näyttää siltä, että masennus on väistymässä...🙄 Ei pelkästään hyvä.

Eipä se enää niin pahalta näytä... Olin reissussa, ja masennus palasi. Vain vähän lievempänä. Ei tämä niin tasaista ole kuin kaksi (!) päivää näytti. Kävin kyllä tapaamisessa ja käsityöostoksilla, mutta mieli on jo mustempi. Oon miettinyt tarvitsenko hoitoa lisää, ja nyt tiedän, että tarvitsen.

Jotenkin helpottunut olo. Ja masentunut.

Uni loppui kolmen jälkeen. 6 ½ tuntia sängyssä.

Mulla on tänään aika terveydenhoitajalle. En mene vaakaan. Painan niin paljon. Otan nyt ihan oikeasti painonhallinnan asiakseni. Eihän tämä näin voi mennä, että paino nousee koko ajan. Nyt olen tullut seinää vasten. En kestä tätä. Tai kestän, mutten tykkää. Ja enemmänkin... Nyt tarvitaan sinnikkyyttä. Vai onko joku lääkkeistä, joka nostaa painoa? Useampikin, mutta en siihen suostu. Jos en tee mitään, olen vielä mitoissa, mistä lähdettiin...

Eli vähennän syömistä ja lisään liikuntaa. Ja ruoka enemmän proteiinipitoiseksi ja enemmän vihanneksia. Kuitua tarvitsen myös. Kaurapuuroa ja siemeniä. Ja vihanneksia siihenkin...

Kävelylle aiankin 4 x viikossa. Tänään terveydenhoitajan jälkeen ekan kerran. Jostain on pidettävä kiinni.

Osaisinpa ajatella, mitä hyvää liikunnassa on!

Saa olla ulkona, liikkua, masennus voi helpottaa (jos sitä toivoo), verensokeri ja sydän tykkää. Pitää pyytää hoitajaa perustelemaan asiaa mullle, ja motivoimaan.

Haluan olla seuraavan kerran hänen luonaan käydessäni 2-3 kiloa kevyempi. Hän on lomalla kolmisen viikkoa. Sinä aikana saa tapahtua painossa suunnan muutos! Minulla on vastustaja. Se ei ole ehkä paras tapa ohjelmoida itselleen uusi elämäntapa. Tarvitsen siihenkin apua.

Ei, vaa'alle en mene!

Nyt väsyttää.

No, vaa'alle menin, kun sain vatsan toimimaan ensin. Syönyt olen liikaa ja liikkunut liian vähän. Eli meni toisin tämä päivä.

Mulla oli tänään tuttu apuna paikkojen järjestämisessä. Saatiin olohuone kuntoon. Sitten jatkan katsomalla kaapit läpi. Saisinko niihin tyhjää tilaa. Muille tavaroille. Sijoituspaikkoja sellaisille, joille nyt ei ole paikkaa...

Mulla on hitunen kuumetta, mutta en tunne itseäni kipeäksi.

Taidan aloittaa yläkaappien läpikäynnin tänään ennen nukkumaan menoa. Saan vähän käsitystä siitä, mitä niistä voi löytyä. Ovat olleet kaapeissa muuutosta lähtien eli muutaman vuoden. Ehkä lopulta on aika käydä niitä läpi.

Väsyttää, kun oon ollut hereillä jo 16 ½ tuntia.

Käyn läpi kaappeja. Löysin "muistojen laatikon". Tytön pieniä vaatteita, oma vilttini, jonka olen lapsena saanut ukiltani, muutamia valokuvia kehyksissä... En voi laittaa niitä pois. Itken. Jotenkin menneisyys tekee kipeää. Ajattelen nyt, että pakkaan "muistojen laatikon" kunnolla ja vien kellariin. En tarvitse niitä sisällä, mutta haluan niiden säilyvän.

En osaa nyt analysoida tunnettani tai tilaani, mutta jostain syystä olen hyvin surullinen.

Niin paljon rakkautta, toiveita, menetyksiä, kasvua, kipua.

Hyväksynkö menneisyyden? Tai nykyisyyden?

Onko niin, että tässä hetkessä on liian paljon kipua. Ettei se onni toteutunut, pysynyt. Onko tässä hetkessä iloa?

Tunnen tuskaa.

Löysin muita laatikoita, joissa on kalentereita ja muuta "muistettavaa". En avannut niitä vielä. Painavia laatikoita.

Käyn kaikki tavarat läpi, ja pakkaan ne huolella. Jotain varmaan menee roskiin. Itken niiden äärellä. (Kuten nytkin.) Mun on pakko ongelmakäyttäytä. Muuten en kestä.