Minä en juuri nyt halua kuolla, mutta välillä oleminenkin tuntuu hankalalle juuri noiden lainalaisuuksien ja järjestäytymisen kannalta. Olen aina tuntenut, etten kuulu niihin ja en osaa elää, ajatella ja toimia niin, kuin yhteiskunta yleensä tekee.
Olen aina elänyt omalla tavallani ja sekin on aiheuttanut paljon hankaluuksia. En ole koskaan ollut (oikeasti) kiinnostunut opiskeluista, työuran luomisesta, perheen perustamisesta, omaisuuden haalimisesta ja sellaisesta, mikä suurimmalle osalle ihmisistä on itsestäänselvyys. Muistan jo nuorena hämmentyneeni siitä, että toiset nuoret näyttivät pitävän juuri itsestäänselvänä, että jatkavat opiskeluita ja myöhemmin perustivat perheet jne. Minä silloinkin vain mietin, että mitä haluaisin tehdä? Ei minulla ole koskaan ollut mitään suoria säveliä elämässäni. Ei oikeastaan edes tavoitteita tai päämääriä. Kait olen sitten vain ajelehtinut ja tehnyt juuri silloisenkin päähänpiston mukaan asioita. Ei tarkoita sitä, ettenkö olisi elämässä tehnyt mitään. Olen tehnyt ja harrastanut paljonkin, mutta en sillä kaavalla, kuin enemmistä ihmisistä.
En ole koskaan myöskään voinut ymmärtää sitä, että jotain pitäisi tehdä vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Aikanaan kieltäydyin menemästä rippikouluun, kun en kokenut sitä mitenkään kiinnostavaksi. Tämä oli suuri kummeksunnan aihe niin nuorten, kuin aikuisten parissa, suuri skandaali. "Kyllähän nyt rippikoulu kuuluu käydä". No, minua ei kiinnostanut ja thats it. En ole asiaa katunut. En ole myöskään katunut sitä, etten ole luonut työuraa tai korkeakouluttautunut. Ei sitäkään kukaan ymmärrä, ettei vain ole kiinnostanut. Luulen, että suurin syy tälle epämotivoitumiselle on ollut aikanaan aina pienestä lapsesta teini-ikään jatkunut rankka koulukiusaaminen, kyttääminen ja kaikkinainen itsetunnon polkeminen. henkinen ja fyysinen väkivalta sukulaisten taholta. Kukaan ei ole kannustanut. Mitenpä sitä oppisi ihan itsekseen luottamaan kykyihinsä jos puoli maailmaa tekee kaikkensa sen mitätöimiseksi.
Mieluummin olen kait sitten elänyt elämääni riippumattomana toisista ja omassa rauhassani omien sääntöjeni mukaan. Hullun kirjoihinhan siitä joutuu/laitetaan, mutta minulle on aivan yksi lysti mitä papereissani lukee.
Tämä juttu lähti nyt rönsyilemään ihan minne sattuu, mutta pointti oli kait se, että tässä valmiiden odotusten yhteiskunnassa on aika ajoin melko monimutkaista elää jos et "kuulu joukkoon".