Omasta puolesta voin sanoa, että olen todella ärsyyntynyt ja vihainen siitä, että Suomessa syömishäiriöiset eivät saa kunnollista hoitoa. Tässä maassa on monta huumeiden ja/tai alkoholin väärinkäyttäjää, joita pallotellaan hoidosta toiseen ilman omaa halua, sossun pakottamina. Nämäkin voimavarat voitaisiin laittaa juuri syömishäiriöisten auttamiseen. En siis sano, etteikö katkolla olevista osa olisi omasta tahdostaan hoidossa ja haluavat oikeasti päästä eroon huumeista, mutta osa työstä on kyllä turhaa. Helsingissähän ei syömishäiriöinen saa minkäänlaista omaan sairauteen liittyvää hoitoa edes tahdostaan!!

Ärsyttää myös ihmisten ajatukset syömishäiriöistä.... Että se on vain nuorten teinityttöjen laihduttamista ja tiettyyn muottiin mahtumista. Jopa sana syömishäiriö on monelle todella luotaantyöntävä sana. Ajatellaan aina, ettei siitä saa puhua. Itsellänikin on "epätervesuhtautuminen ruokaan" ennemmin kuin syömishäiriö. Näin ihan lääkäritasolla. Myöskin se, ettei kaikki syömishäiriöiset ole langan laihoja tai todella ylipainoisia, vaan meitä on ihan kaikissa koissa ja ulkonäöissä, miehissä ja naisissa, teineissä ja aikuisissa, kaikissa yhteiskuntaluokissa. Ihan samalla tavalla myös huumeidenkäyttäjiä on erilaisia, ei kaikki ole tuolla piikkikourassa hourimassa. Syömishäiriö on mielensairaus, ei mitään "pikkukivaa puuhastelua"! Syömishäiriöinen salaa, valehtelee, ruoskii itseään, masentuu jne. Se siis on PALJON muutakin kun vain sitä että katsoo mitä suuhunsa laittaa, vai laittaako ollenkaan.

Suomi tarvitsee kipeästi asiantuntijoita ja asianmukaisia hoitopaikkoja syömishäiriöistä kärsiville! Se on kuitenkin sairaus, johon ennemmin tai myöhemmin kuolee ilman apua.

Hei!

Kiitos vastauksestasi. Kiva, että on joitain jotka reagoivat edelleen. En tiennytkään että Helsingissäkin on näin huonosti asiat mitä tulee syömishäiriöihin. Mitä itse tiedän syömishäiriöistä, niin sanoisin, että kaikki ns. syömishäiriöiset eivät valehtele, salaa yms. He tietävät ahmivansa, mutta kun menevät hakemaan apua, niin heille sanotaan, että ei sinulla voi olla BED:tä, kun olet laiha. Kyllä silti voi olla. Minä en itse pidä sitä mielen sairautena, vaan reaktiotapana sosiaalisiin loukkauksiin, naiseuden fyysiseen vähättelyyn yms. Siihenkin että et pysty vastaamaan yhteiskunnan vaatimuksiin, koska et ole saanut ajoissa hoitoa.
Se on aikuisiälläkin reaktiotapa syvään haavaan naiseudessa, kun nainen esim. 36- vuotiaana edelleen saa sen saman viestin kun 15 -vuotaaina anorektikkona, että et riitä naisena, edt ole tavoiteltu. Tukea nämä naiset eivät tarvitse, tosin hyvin hienotunteisen kumppanin. Siinä oma mielipiteeni.

"Omasta puolesta voin sanoa, että olen todella ärsyyntynyt ja vihainen siitä, että Suomessa syömishäiriöiset eivät saa kunnollista hoitoa. Tässä maassa on monta huumeiden ja/tai alkoholin väärinkäyttäjää, joita pallotellaan hoidosta toiseen ilman omaa halua, sossun pakottamina. Nämäkin voimavarat voitaisiin laittaa juuri syömishäiriöisten auttamiseen. En siis sano, etteikö katkolla olevista osa olisi omasta tahdostaan hoidossa ja haluavat oikeasti päästä eroon huumeista, mutta osa työstä on kyllä turhaa. Helsingissähän ei syömishäiriöinen saa minkäänlaista omaan sairauteen liittyvää hoitoa edes tahdostaan!! "

Ensinäkin huumeriippuvainen ei todellakaan pääse hoitoon heti, kun haluaa. Jonot hoitoihin on pitkiä ja hoitopaikkoja vähän. Täällä on esim. vieroitushoito ja korvaushoidon arviointi paikkoja yhteensä kolme ja yhden potilaan hoito kestää 4 viikkoa. Ketään ei pakoiteta hoitoihin ja ennen laitos hoitoon pääsemistä pitää käydä avohoidossa muutaman kerran ja näin todistaa olevansa motivoitunut hoitoon. Itse olen odottanut paikkaa vieroitukseen jo 4kk ja odottelu aikana käyn avohoitona juttelemassa noin. kerran kuukaudessa A-klinikalla.

ja syömishäiriöiselle löytyy kyllä apua Helsingissäkin jos vain viitsii etsiä http://www.syomishairiokeskus.net/helsinginyhteystiedot.htm

Myös huume riippuvaisia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Heitä on työttömiä, työssäkäyviä, lääkäreitä, siivoija, johtajia, professoreja.. ect. Eikä välttämättä kukaan heidän lähipiiristäkään tiedä läheisensä käyttävän huumeita. Huume riippuvuus ei ole vain ns. alemman luokan sairaus vaan sitä löytyy ihan kaikista yhteiskuntaluokista.

Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, halaun vain kertoa miten asiat oikeasti ovat. Voi olla, että syömishäiriöisen on vaikea saada apua ja inhimillistä kohtelua, mutta niin on narkkareidenkin!

Hei Lime!

Pahoittelen ensinnäkin, jos loukkasin. Kuten korostin en tunne kovin hyvin sitä maailmaa, mutta uskon kyllä että tämänkin ryhmän on vaikeaa saada ihmisarvoista hoitoa. Sanotaan näin, että tiedän kyllä, että huumeongelma on myös ylempien yhteiskuntaluokkien lasten ns. sairaus. En tunne kuitenkaan näitä ihmisiä.
Kumpaankin ryhmään syömishäiriöisiin ja huumeidenkäyttäjiin liittyy ikävä kyllä vieläkin paljon ennakkoluuloja. Itse kohtasin tällaisen ennakkoluulon ihan viime syksynä
opiskelmallani alalla. Eräs nuorempi opiskelija kuvaili, että huumeiden käyttäjä on laiha ,kun kysyttiin että millaisia he ovat. No, minä itse menin siinä vähän vaikeaksi... Tämä on yksi ennakkoluulo. Me emme ole vertaistukea toisillemme, mutta varmasti aikamoisten ennakkoluulojen kohteita, kunnes omalle kohdalle sattuu....

Hei!

Hmmm...Vastasin, pyysin anteeksi yms. , tulin vastaan... Tuttu kuvio aiemmastakin elämästä. Halusinhan joskus diplomaatiksi. Sekin täysin totta. Se mitä ajattelin lisätä eiliseen niin huolimatta tästä haavastani naiseudessa, jota kutsutaan tiettyjen ikävien tositapahtumien takia oikein BED:ksi olen onnellinen. Onneni lähde on tosin on muuttunut. Kun teen sitä, mikä on minun persoonaani olen omasta mielestäni voittanut. En todellakaan vielä palkassa, mutta siinä, että nautin siitä mitä teen! Mutta eipä kilpailla siitä. Kukin voittaa tavallaan... Edustan hyvää maailmaa, tai ainakin maailmaa jonka lähtökohdat ovat hyvät ja eettiset. Joka aamu kun herään olen omasta mielestäni voittanut. Henkisesti todella antoisaa!

Minun ei tosiaan ollut tarkoitus loukata ketään tai vähätellä kenenkään ongelmaa!!!! Varmasti huumeidenkäyttäjillä on yhtälailla vaikeaa löytää hoitopaikkaa ja omaa hoitomuotoa ja varsinkin Helsingissä on ongelmia on molemmissa ja mielestäni on todella todella harmillista ettet saa asianmukaista hoitoa.

Viestini oli ehkä enemmän omaa turhautumista tilanteeseeni. Minulla kun ei kukaan ota kuuleviin korviinsa sitä, että kärsin syömishäiriöstä. Eli siis kukaan ei edes halua myöntää, että minulla on ongelma.

Surullista on juuri se, ettei kumpikaan saa sairauteensa hoitoa vaikka sitä haluaisikin.

En sanonut pahalla, halusin vain kertoa, että myös meillä on vaikeaa. En alkaisi edes vertailemaan näitä ryhmiä keskenään (kuka tarvitsee tai saa hoitoa helpommin..ect.) Kun kummatkin ryhmät kärsivät kumminkin täysin erinlaisesta sairaudesta.

Molemmilla on myös varmasti vaikea saada hoitoa tai apua, vaikka molemmat hoitoon hakeutuessaan ovat varmaa yleisemmin "pohjalla" ja kiirreellisen avun tarpeessa. Ymmärrän että olet turhautunut, kun sinua ei uskota etkä saa apua sairautesi hoitoon. Voisithan kokeilla kysyä omasta terveyskeskuksestasi lähetettä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon, saisit ainakin jutella tilanteestasi ammatti-ihmisen kanssa, joka voisi ohjata sinut jatkohoitoon.

Olen itsekkin turhautunut, kun joudun odottelemaan hoitoa näin pitkään. Keskusteluista A-klinikallakaan ei tunnu olevan apua. Kertaamme aina vain samat asiat, kun viime kerrasta on kulunut aina niin pitkä aika.

Ainakin meillä on jotain yhteistä, Vaikea saada apua!

Jokaisella on varmaan oikeus omaan mielipiteenseensä näissä asioissa. Sitä ei käy kieltäminen. Ikävä kyllä vieläkin törmää siihen kuitenkin että ne mielipiteet koostuvat paljolti kuitenkin. Yleisen käsityksen ja omien ajatusten pohjalta ei faktojen. Jos tuntee pari ihmistä joilla kyseisiä ongelmia on niin helposti lokeroi mielipiteensä sen pohjalta.
Itse jo vuosia syömishäiriötä sairastaneena voin sanoa että myös terveyden huollossa törmää tähän koska jos et kuulu selkeästi näihin kahteen ääripäähän niin he eivät useinkaan tiedä miten suhtautua sinuun. Näin ainakin meilläpäin. Jos et ole äärimmmäisen laiha tai liian lihava ei sinulla voi olla asiat kauhean huonosti. Tähän ajattelu tapaan olen törmännyt todella paljon.
On surullista että riippuvuudesta vielä jotkut luulevat että se on tapa jonka voi aloittaa noin vaan ja lopettaa noin vaan kunhan vain oikein yrittää ja saa oikeanlaista ohjausta.
Näin voi joilatain osin ollakkin. Voit parantaa elämän laatuasi kun opit hallitsemaan riippuvuuttasi ja haitallista käytöstäsi jopa niin että et oirehdi enään. eli huumeiden käyttäjä ei käytä huumeita, alkoholisti ei juo ja syömishäiriöinenkin pystyy paremmin kontrolloimaan syömistään joko lisäämällä tai vähentämällä. Totuus on kuitenkin että riippuvuutesi seuraa sinua koko elämäsi läpi ja kukaan ei parane koskaan täydellisesti. Se on aina tuolla jossain mielen syövereissä ja tärkeintä on ettei sitä päästä hallitsemaan enään.
Riippuvuus ei myöskään ole sidoksissa mihikkään yhteiskuntaluokkaan. Mutta tietenkin tämä on asia joka voi rajoittaa avun saantia ja eheytymistä. Parempituloisilla on enemmän varaa valita mistä apunsa hakee koska heillä vastaan ei tule taloudellinen puoli. Niillä joilla ei ole varaa valita on vain tyytyminen siihen mitä yhteiskunna puolelta on tarjolla ja usein jonot ovat pitkiä ja hoitokin puutteellista paikasta riippuen.
Tässä tuli taas yksi mielipide muidenmielipiteitten joukkoon.

Mietin kovasti kuinka sinulle WP on muodostunut käsitys että nämä mainitsemasi ongelmat olisivat jotenkin hyvin erityyppisiä?

Näissä on kyse riippuvuudesta - syömishäiriöinen on riippuvainen elämänsä ja syömisensä kontrolloimisesta ja ajattelee harvinaisen paljon ruokaa tai välillisesti yrittäessään hallita ruumistaan kuihduttaa itsensä olemattomiin. ...
Alkoholistin elämä taas ohjautuu alkoholin avulla ja huumeidenkäyttäjä taas ei pysty unohtamaan huumetta... Siis kaikissa näissä jokin yksi asia hallitsee kokonaista elämää.

Yhteiskuntaryhmiin nämä eivät myöskään mitenkään liity. Tiedän alkoholiongelmaisen dosentin, lääkärin, graafikon, toimittajan, toimitusjohtajan ja pitkäaikaistyöttömän, huumeongelmaisen sairaanhoitajan ja työttömien vanhempien anorektikkotyttären. Näihin ongelmiin ei liity yhteiskunta-asema vaan joillakin on suurempi riski sairastua erilaisiin riippuvuussairauksiin ja olosuhteet saattavat vaikuttaa edistävästi tai "helpottavasti".

Helsinginsanomien kuukausiliitteessä oli muuten mielenkiintoinen kirjoitus kirurgista - sinun saattaisi olla hyvä lukea samankaltaisia elämäntarinoita...
Tuo kaipuusi ihmisten lokeroimisesta "sivistyneisiin" ja muihin on kyllä mennyttä aikaa - onneksi - Suomen osalta. Yhteiskuntamme pyrkii nimenomaan välttämään kaikista ulkoisista syistä tapahtuvaa jakamista ihan lain voimalla.
Jos haluat jotenkin yksilöllisempää hoitoa saat sitä kyllä yksityisellä puolella ihan rahalla.

Hei kaikki!

Hienoa, että ihmiset ovat reagoineet. Yleisellä tasolla sanosin, että kyllä Suomen tervedynhuollossa on syömishäiriöiden suhteen todella paljon kehitettävää. Se oli 1980 luvulla minun kohdallani otettu hyvin vastuuntuntoisesti, mutta sitten kun oli täysii-käiseksi, niin kiellettiin trveydenhuollossa koko ongelma. Voi voi.Se on todella surullista myös sitä ihmistä kohtaan ,joka onnistui siinä hoidossa lääkärinä on onnistunut lähes täydellisesti. Hoitokultturi on todellakin muuttunut, mitä tulee vastuuntuntoon. Se on todella, todella hälyyttävää! Kyllä Suomelle saa kääntää selkänsä. Valinta kysymys. Mutta ei koko Suomelle. Toivon että saatte apua! koko maailmaa en voi muuttaa, mutta osaan voin vaikuttaa.