Heips!
Mulla taitaa olla ongelma syömisen kanssa. Tai on varmaan ollu jo pidempään, mut nyt se alkaa pahentua.. Ongelma oli alussa vain se, että oon tosi nirso ruoan suhteen. Sitten eteen on tullut se, et ruoka vaan ”tökkii” eli en pysty syömään enempää, koska tuntuu et muuten oksennan. Harvoin syön lautasta tyhjäksi, vaikka annos olisi normaali.
Muutaman kuukauden oon syönyt mieheltä salaa karkkia ym. ja jemmannut karkkipaperit jonnekin et se ei saa tietää mun syöneen. Ja oikein odotan et kun se menee työmatkalle, niin saan rauhassa mässäillä sen tietämättä. Mässäilyn jälkeen tulee aina hirveä morkkis ja oon ajatellut oksentamista. Tänään oksensin ensimmäisen kerran syötyäni jätskiä ja lakuja. (siis sormet kurkkuun ja…)
Mulla on paineita mun painosta, vaikka olen painoindeksiltäni normaali, niin haluan laihtua. (must tuntuu että osa tästä johtuu miehestäni ja nykymaailman ulkonäköpaineista)
Oikeestaan must tuntuu, et mitä enemmän yritän laihtua, niin sitä enemmän lihon ja mässäilen. Olen siis 164cm pitkä ja tällä hetkellä painan 63-65kg. Pidän kuitenkin itseäni ällöttävänä läskinä, kun näen itseni esim. sovituskopin peilistä.
Iältäni olen 25v., joten en ole teini enää. Olen naimisissa ja minulla on vakituinen, mukava työ. Mut tämä ei ole mielestäni normaalia vaan jokin on nyt pielessä.???
mitäköhän mun kannattaisi tehdä? Kohtalotovereita?
Heippa!
Minulla on saman tyyppinen syömishäiriö eli epätyypillinen. Se on vähemmän tunnettu kun ne perinteiset koska siinä ei paino nouse tai laske radikaalisti. Kuitenkin se on syömishäiriö siinä missä nuo muutkin ja melkein yhtä paha ja on siksi otettava vakavasti. Suosittelen sinulle että jos tuo jatkuu pitkäänkin niin rohkeasti käännyt lääkärin puoleen koska jokinhan tuon on saanut alkamaan. Toinen mitä suosittelen on syömishäiriöliiton eli SYLIN sivut joilta löydät tietoa ja siellä on myös keskutelu palsta jolla saat vertaistukea sekä asiantuntija neuvoja.
Itselläni tilanne on pahentunut ja en tällähetkellä syö juuri mitään. Huomenna taas lääkäriin. Älä päästä tilannettasi pahenemaan enään pitkään. Voin nyt kertoa että mitä pitemmälle oottelet sen vaikeampaa myös toipuminen voi olla.
Voimia sinulle🙂👍
Heippa!
Minusta näyttäisi siltä, että sinulle on jonkunlainen syömishäiriö kehittymässä. Ilmeisesti ruoka tökkii, toisaalta on pakko mässäillä ja tulee morkkis. Jos alat vähentää huomattavasti normaalin ruoan syömistä, on se jo vakavampaa. Kannattaisi vain ajatella, ettei normaaliannoksista voi lihoa (niin minullekkin sanotaan ravitsemusterapeutilla, vaikka en itse usko siihen ollenkaan 😀 ). Mutta näin se kuulemma vain menee. Tuo oksentelu pitäisi lopetta heti, ettei siitä tule rutiinia ja addiktiota, niin käy hyvin nopeasti.
ravitsemusterapeutti sanoi, ettei oksentelu oikeasti edes laihduta, koska suurin osa ruoasta ehtii jo imeytyä, ennenkuin oksennat. Itsekkin harrastin sitä paljon, vaikken mässäillytkään ja siitä tuli vain yökkö olo enkä laihtunut yhtään. Oksentelu oli minulla tosin myös ahdistuksen purkukeino, mutta huono sellainen.
Itsekkin olen kärsinyt erilaisista syömishäiriöistä 11 vuotta (olen 27-v.), tällä hetkellä anoreksia diagnoosina. Samoin kuin sinulla, painoindexi on normaali, mutta olen vakuuttunut olevani hyvin ylipainoinen ja ainoa keino saavuttaa oma identiteetti ja oikeanlainen kehonkuva olisi raju laihtuminen. Jos en laihdu, olen masentunut ja hyvin itsetuhoinen ja tuntuu, että elämäni on loppu. Painon kanssa taistelu on tuttua myös minulle.
Toisen syömishäiriöisen neuvoista ei ehkä paljoa ole apua, mutta toivon, ettei sinulle käy kuten minulle.
Jos haluat kuitenkin laihtua, yritä vain ajatella ehkä laihduttavasi terveellisin keinoin, esim. syömällä pieniä määriä väh. neljän tunnin välein ja kuntoilemalla pari kertaa viikossa. Useimmilla tuo toimii, minulla jostain syystä ei ja tuntuu, että vain lihon. Suosittelen, ettet anna ruoan tulla pakkomielteeksi ja mietit syitä, miksi on pakko mässäillä. Syömishäiriön sanotaan kuitenkin olevan vain oire jostakin muusta ongelmasta.
Tsemppiä!
Miulla on ollut syömishäiriö viimeiset 11-vuotta ja ikää on "huimat" 23-vuotta tällä hetkellä. Sitä ei siis olla koskaan diagnosoitu, mutta päälimmäisenä on anoreksia ja kausittausta bulimiaan. Itselleni aiheuttamia fyysisiä oireita on jo: Polvissa alkava osteoboroosi, hampaat kamalassa kunnossa, yksi rautahampaistani heiluu, oksentaessa tulee mukana myös useasti verta, sydän lyö välillä epämääräisesti, kaljuunnun pikku hiljaa yms. Tiedostan, että voin pahimmillani onnistua tappamaan itseni tällä, vaikkei se tarkoitus olekkaan. Mutta miulla ei vain ole tarpeeksi henkistä selkärankaa, jotta pystyisin päästämään tuosta osasta itseäni irti.
Eli tämän sepustuksen myötä jos vain siulla mitenkään on halua yrittää päästä eroon tuosta puolestasi niin mie suosittelen sitä siulle lämpimästi, koska mitä kauemmi tuo jatkuu, niin sitä vaikeampaa siitä on päästä pois. Ravintoterapeutin, lääkärin tai syömishäiriöön erikoistuneen ihmisen vastaanotolla kannattaa käydä juttelemassa, niin saisit toivottavasti selkeyttä tilanteeseesi.
Hei kiitos teille kirjoituksista, en itse ole ajatellut että tilanteeni olisi huononemassa. Pitänee varata aika lääkärille. Vielä kerran kiitos 🙂
Juu kannattaa ehdottomasti varailla aikaa et saat apua. Asian kaa ei tosiaan kannata jäädä leikkimään, mitä aikasemmin saat siihen apua sitä helpompi luultavasti on parantua.
Itse oon sairastanu 23vuotisesta elämästäni anoreksiaa n.7v (välissä yksi ns. terve vuosi et pystyin syömään lähes normisti, ahdistus kuitenkin pysyi mukana mut lievempänä).
Paluu entiseen tuntuu olevan menossa pitkällä jo. Oksentamista ei kyl kannata alkaa.. minä jäin siihen kiinni ekasta kerrasta ja teen sitä edelleenkin.
Vaikka ois normaalipainossa, ni voi silti olla syömishäiriö. Se on enemmänki siellä korvien välissä.. Mä olin hetken jo normaalipainoinen, mut taas nyt alipainossa.. tosin en niin pahasti kun 2vuotta sitten sairaalahoidon aikana.
Tsemppiä!🙂
Ottakaa te nuoret ihmiset huomioon se, että anoreksia voi myös vaikuttaa siihen, että ei saa lapsia.
Olen nyt itse yli nelikymppinen. Sairastin lukioikäisenä ainakin vuoden verran anoreksiaa. Olen aika lyhyt, joten mietin ainakin nyt, että olisinko voinut kasvaa vielä pari senttiä, jos minulla ei olisi ollut anoreksiaa. Menin käymään kouluterveydenhoitajan luona, kun kuukautisiani ei ollut tullut muutamaan kuukauteen. Terkkari sanoi, että älä laihduta enää, ei hän mistään anoreksiasta minulle puhunut. Muistan, että minua pelotti terkkarilta lähdön jälkeen, sillä tiesin, että voin hallita vielä syömistäni ja ehkä laihduttaa lisää - mutta minua tosiaan pelotti se, mihin tilanteeni voisi vielä johtaa. Itse asiassa en tiennyt kuin vasta pari vuotta anoreksian loppumisen jälkeen, että minulla edes on ollut jokin syömishäiriö. Olen lukenut pari anoreksiasta lukevaa kirjaa selvittääkseni sitä, mistä anoreksiaan sairastuminen johtuu.
Anoreksia alkoi, kun kävin vaa'alla ja näin sen näyttävän melkein 50 kiloa (vaaka varmaan näytti aina 2 kiloa liian vähän). Olen 154 cm pitkä. Sama vaaka näytti alimmillaan anoreksian aikana 42 kiloa, mutta pitemmän aikaa 43 kiloa. Ajattelin, että en halua pyöristyä äidin mittoihin (äiti painoi vain 54 kiloa) ja aloin säännöstellä syömistäni. Anoreksia loppui siihen, kun juhlin parhaan kaverini synttäreitä koko yön kolmestaan yhden toisen kaverin kanssa. Juttelimme pöydän ääressä myöhään yöhön ja söimme samalla pöydästä. Siinä kontrollini meni sekaisin ja jatkoin aamulla vielä kotona syömistä, vaikka minun olisi pitänyt olla syömättä vähän aikaa. Sen jälkeen en enää niin välittänyt säännöstellä syömistäni ja aloin parantua. Olen synnyttänyt 3 lasta, joten anoreksia ei aiheuttanut minulle lapsettomuutta. En yrittänyt oksentaa yhtään kertaa, onneksi en.
Olen iloinen, että tuosta ajasta ei jäänyt minulle sellaista tunnetta, että minun pitäisi taistella siitä, että pystynkö syömään vai en. Olen normaalipainon ylärajoissa enkä tunne tarvetta laihduttaa. Sen verran kontrollia minulle on voinut jäädä, että en syö naudanlihaa, sianlihaa, riistaeläimiä, veriruokia enkä makkaraa. Tai sitten em. ruokien syömättömyys ei johdu mitenkään sairastamastani anoreksiasta.