Suunta traumojen vankilasta ulos
Olen väkivaltatraumojeni vanki. Ne vaikuttavat niin moneen arjessani. Yritän päästä niistä irti. Nyt kun käsittelen niitä, tunnen olevani täysin yksin ja ulkopuolinen kaikkeen. En tunne kuuluvani minnekään. Olen kaikesta ulkona. Olen liian erilainen. Kukaan ei vain tajua miltä musta tuntuu. Kannan kaiken yksin. Olen rikki lyöty, enkä osaa etsiä enää itseäni. Olen vieras itsellenikin. En tiedä kuka tai mitä olen. Olen vain joku, joka harhailee tietämättä minne mennä. Vailla päämäärää.
Ei sinun tarvitse itseäsi etsiä, sinä olet olemassa, vaikkakin hajalle lyötynä, itsesi sisällä.
Mutta anna arvo itsellesi. Se on kivinen pitkä tie, mutta toivon, ihan todella, että voisit jonakin päivänä arvostaa itseäsi. Ihan ylpeänä vaikka oletkin ollut, kuin se olematon maan matonen..😉 mutta maa tarvitsee enemmän maan matosia kuin maan polkijoita.
Tämä on minua kantanut, eikä ole omaa tekstiä, jostakin tarttui silmiin.
...jos elämämme eilistä ei olisi
olisi helpompaa ymmärtää huominen
mutta tiedämme jokainen
ilman eilistä, ei tule huominen.
Helemi..osuit niin nappiin. Kun sitä itsetuntoa ei enää ole. Pitäisi ihan vaan pikkuhiljaa ruveta kokoamaan itseään ja uskoa siihen, että on ihan hyvä ihminen näinkin. Vaikka onkin rikki, ei se tarkoita, että on huono.