Loppuun palaminen tullut kaikessa elämässä tällä hetkellä, tai kaikilla sen osa-alueilla nyt. Olen käynyt läpi vaikka vähän minkälaista **kaa elämässä, kuten varmasti monet muutkin täällä. Alkanut kuitenkin viimeisen kuukauden aikana menemään vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Tuntuu siltä että energiaa ei ole mihinkään, koulut ei hoidu, työpaikkaa ei ole (toppi paikka piti saada mutta se sitten jäi puolitiehen) ja ei ole energiaa edes tehdä itselleen ruokaa, saattika siivota kämppää.

Jaksaminen kaikkeen on tyystin mennyt ja se vain pahentaa tilannetta entisestään, missä on velkoja maksettavana ja pitäisi yrittää etäsuhdetta pitää vielä yllä. Työttömänä nyt kun olen, niin tuenkin hakeminen, vaikka se loppujen lopuksi ei ole niin monimutkainen toimenpide, tuntuu ylipääsemättömän vaikealta.

Sitten se mikä varmasti vaikuttaa eniten siihen jaksamiseen. Uni. Mikä uni? Sekin tuntuu enemmän siltä että ”en halua nukkua”. Kuulostaa ehkä vähän oudolle, mutta minä kirjaimellisesti en halua nukkua välillä. Se on todella omituinen piirre minussa että aina kun ongelmissa, niin en halua nukkua, vaikka kuinka väsyttäisi. Kirjoitan tätäkin tekstiä nyt kun olen valvonut kolme vuorokautta, siten että yöllä ei nukkunu ollenkaan ja 2-5 nokoset päivällä.

Kärsin aikaisemmin pahasta masennuksesta ja olin mm. Mirtazapin ja Ketipinor kuureilla, ajattelin harkita uudestaan jonkun, vähintäänkin miedon unilääkkeen hankkimista. En kyllä haluaisi aloittaa lääkekuureja uudestaan, lähes 3 vuoden jälkeen kun ollut ilman.
Aikaisemmassa masennuksessa oli lähtö todella lähellä, minä kirjaimellisesti istuin parvekkeen kaiteella ja ellei sen aikainen koira olisi alkanut mankumaan, niin olisin saattanut hypätäkin.

Pelkään että jos vajoan taas takaisin siihen pimeään kuiluun, jossa vääristynyt ja kieroutunut kuva minusta supattaa korvaan ”tee se, tee se pelkuri”, niin en kykene enää vastustamaan sitä seuraavalla kerralla.