SSRI:t ja paniikintäyteinen syksy
Heippa!
Haluaisin kertoa oman tarinani SSRI-lääkkeiden käyttöön liittyen, pahoittelut jo valmiiksi jos viestistä tulee pitkä. Toivottavasti jaksatte lukea, ja erityisesti toivon että tästä saattaisi olla jollekin samassa tilanteessa kamppailevalle hyötyä. Kommentteja ja vinkkejä otan tosi mielellään vastaan.
Olen lähes kolmekymppinen nainen, opiskelut opiskeltu ja tyytyväinen työhöni (tällä hetkellä tosin sairauslomalla lokakuun loppuun asti). Henkilökohtaisessa elämässäni siis kaikki on seuraavaa tarinaa lukuun ottamatta hyvin.
Paniikkihäiriötä olen sairastanut reilun kymmenen vuoden ajan ja lähivuosina olen tajunnut, että minulla on myös pakko-oireinen häiriö (pakkoajatuspainotteinen sellainen). Pienestä asti olen jännittänyt esiintymistä yleisön edessä, vaikkakin muuten pidän itseäni aika sosiaalisena tyyppinä. Varsinaiset paniikkikohtaukset alkoivat opiskeluaikoina, ensin luennoilla ja tenteissä, sen jälkeen autossa, junassa ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joista ei ollut pakomahdollisuutta. Siinä vaiheessa, kun paniikkikohtaukset alkoivat tulla myös kotona ilman mitään syytä, päätin hakea YTHS:ltä yleislääkäriltä. Lääkitykseksi määrättiin paroksetiini (muistaakseni 20mg), joka melko nopeasti auttoikin oireisiin ja pystyin elämään normaalia elämää.
Paroksetiinia söin reilun vuoden ajan ja kun tunsin olevani terve, päätin lopettaa lääkityksen lääkärin ohjeiden mukaisesti. Ilmeisesti virhe noin neljän kuukauden päästä paniikki ja ahdistus palasivat kauheampina kuin koskaan aiemmin. Marssin takaisin lääkäriin ja sain uuden paroksetiinikuurin. Muistaakseni söin sitä muutaman viikon, mikä aiheutti minulle aivan JÄRKYTTÄVÄN olon, paniikki, ahdistus tärinä, ihon kuumotus ja muut mahdolliset oireet olivat läsnä 24h päivässä. Menin sitten yksityiselle psykiatrille, joka vaihtoi lääkkeen Cipralexiin (10mg), joka alkoi toimia aika nopeasti ja söinkin sitä sitten seuraavat neljä ja puoli vuotta, tämän vuoden kevääseen asti.
Cipralexin lopetin siis keväällä muutaman kuukauden aikana taas lääkärin ohjeiden mukaan, koska oloni oli ollut hyvä jo pidemmän aikaa (lukuun ottamatta lieviä hassuja pakkoajatuksia, jotka kaikki liittyvät jollain tapaa oman kontrollin menettämiseen, mitä ei ikinä tähän mennessä ole tapahtunut).
Muutama kuukausi lopetuksen jälkeen tuttu ahdistus ja paniikki alkoivat palata, mutta olo ei ollut niin huono ettenkö olisi pystynyt käymään töissä ja tekemään normaaleja asioita. Yritin kuitenkin aloittaa Cipralexia uudelleen, mutta siitä se h******i sitten alkoikin. Aloitin ensin 5 mg:lla, söin sitä viikon ja olo oli ihan siedettävä. Neljäntenä päivänä 10 mg:lla alkoivat sellaiset paniikkikohtaukset, ahdistus, järkyttävät pakkoajatukset (joista en edes halua tähän kirjoittaa), ihon kuumotus, sisäinen vapina, tärinä, levoton olo. En varmasti osaa tähän edes kuvata, miten huonossa kunnossa olin. Taas käynti psykiatrilla, joka käski laskea lääkkeen 5 mg:aan viikoksi ja nostaa 10mg:aan sen jälkeen. Onnekseni olin saanut lääkäriltä myös Oxaminia (15mg) rauhoittamaan oloa, ilman sitä tuskin olisin pystynyt oikeasti makaamaan edes omassa sängyssäni.
Kuukauden Cipralexin käytön jälkeen, en huomannut olossani mitään helpotusta, joten psykiatrini päätti lisätä rinnalle vielä buspironin, jota söin noin neljä viikkoa, mutta olo ei muuttunut suuntaan tai toiseen. Jossain vaiheessa Oxamin vaihdettiin Xanor depotiin 0,5mg, koska ahdistus ja paniikki olivat ihan jatkuvia. Kuuden viikon jälkeen Cipralex päätettiin lopettaa, ja jatkoin pelkkää buspironia ja Xanor depotia.
Paniikki ja ahdistus ei näillä kuitenkaan helpottanut (yllätys yllätys), ja menin viikon päästä käymään eri psykiatrilla, joka päätti lopettaa buspironin ja aloittaa sertraliinin. Söin sertraliinia 25mg päivässä viikon ajan, jonka jälkeen nostettiin 50mg:aan. Kun olin syönyt 50mg:aa noin neljä päivää, olo oli jo niin huono, että olin melkein valmis lähtemään ensiapuun, vaikka olin päivän aikana ottanut 7x Xanor depot 0,5mg. Seuraavana päivänä minulle nousi myös kuume ja olin yhteydessä psykiatriini, joka käski heti lopettaa sertraliinin. Lämpöä on muuten edelleenkin, yli kahden viikon jälkeen tuo sertraliinin lopettamisesta, en tiedä olisiko se voinut aiheuttaa kropalle niin kovan stressin, että nosti myös kuumeen.
Tämän episodin jälkeen lääkäri aloitti minulle Lyrican, joka on pikkuhiljaa nostettu annokseen illalla 75mg ja aamulla 50mg. Lisäksi bentsojen vieroitukseen Rivatril (nyt 2mg+2mg, josta 0,5mg:n pudotus viikossa), vaikkakaan ei ihan varmuutta ollut, että oliko tuon kahden kuukauden aikana riippuvuutta ehtinyt syntyä, mutta lääkärin mukaan parempi lopettaa bentsot joka tapauksessa pikkuhiljaa. Niin ja tiedoksi, etten ikinä aiemmin elämäni aikana ole joutunut käyttämään rauhoittavia lääkkeitä.
Nyt ollaan joka tapauksessa tässä, hengissä ja paremmissa voimissa, toivottavasti myös menossa parempaan suuntaan. Lyricasta olen kuullut sekä hyviä, että huonoja kokemuksia, mutta tämän viimeisen kahden kuukauden oikeasti äärettömän sietämättömän olotilan jälkeen se on ainakin varma, että SSRI-lääkkeisiin en enää tule koskemaan.
Niin ja unohtui ihan mainita, että olen käynyt Kelan tukemassa terapiassa parin vuoden ajan ja sinä aikana mm. uskaltautunut ajamaan vähän autoa uudelleen ja oppinut muutenkin käsittelemään paremmin ajatuksiani ja tunteitani, mutta tässä omasta mielestäni lääkkeiden aiheuttamassa/pahentamassa paniikissa siitä ei tuntunut olevan kauheasti hyötyä.
Olisi kiva kuulla, onko muilla samantyyppisiä kokemuksia, erityisesti noiden SSRI-lääkkeiden uudelleen aloittamisesta? Paroksetiinin ja Cipralexin aloituksessa ei ollut mitään ongelmia, mutta toisella kerralla ahdistus oli niin huipussaan, etten oikeasti toivoisi sellaista pahimmalle vihollisellenikaan. En tiedä osasinko vieläkään kuvailla tuota ahdistuspaniikkiani ihan tarpeeksi hyvin.. Kiva jos joku jaksaisi kommentoida 🙂
Onko kellään muuten kokemusta Lyricasta ahdistuksen ja paniikkihäiriön hoidossa? Olisi kiva kuulla, erityisesti kuinka nopeasti auttaa ja millä annoksella?😑❓
Näköjään joutuu ihan itsekseen kirjottelemaan täällä 😞
Kirjoitin tuossa aiemmin jo, että sertraliinin noston jälkeen mulle nousi lämpö (max 37,8 astetta), mutta se lämpöily näköjään päätti sitten tulla ihan jäädäkseen. Tällä hetkellä kuusi viikkoa ollut, joka päivä nousee aamusta heti johonkin 37,5 asteeseen.. Kaikki verikokeet, kilpparit, röntgenit, ym, jotka lääkäri katsoi tarpeelliseksi on otettu, eikä mitään syytä löydy. Ikinä ennen mulla ei tällaista ole ollut ja vähän ihmetyttää kun tuo pahin ahdistuskin on jo talttunut, että mistä tuo kuume voi johtua.. Mun normaalilämpö on vähän yli 36, eli on aika veto pois tällä hetkellä. Mitään flunssan tms oireitakaan ei ole.
Oiskohan jollain tällasesta kokemusta tai tietoa? tai edes arvausta? Alkaa jo kärsivällisyys loppua. Oiskohan nuo SSRI:t, buspironi ja muut yhdessä jotenkin voinu sekoittaa aivojen lämmönsäätelykeskusta tai jotain?
Moi.
Itse söin tuota lyricaa vuoden verran. Minulla auttoi kyllä ahdistukseen ja sosiaalisiin tilanteisiin.
Hei Mies83, millä annoksella söit sitä Lyricaa? Mulla on nyt 2x150mg päivässä.. En tiedä joutuuko vielä nostamaan. Oliko hankala lopettaa se?
Moikka,
Mulla oli just korkeimmillaan tuo 2x150 mutta 150 annos riitti kyllä minulle hyvin.
Haittapuoli on juuri että se on lääke mikä on vaikea lopettaa.
Tai sekin on kyllä niin yksilöllistä. Kyllä siitä eroon pääsee jos haluaa lopettaa.
Moikka! Täytyy yrittää olla stressaamatta siitä Lyrican lopetuksesta, just oon vasta saanu itteni sellaseen kuntoon et pystyn joten kuten töissä käymään.. Varmaan täytyy hitaasti lopettaa sitten kun on aika.
Minkä takia muuten lopetit sen, tuliko jotain pahoja sivuoireita? 🙂
Olisi kiva kuulla, onko muilla samantyyppisiä kokemuksia, erityisesti noiden SSRI-lääkkeiden uudelleen aloittamisesta? Paroksetiinin ja Cipralexin aloituksessa ei ollut mitään ongelmia, mutta toisella kerralla ahdistus oli niin huipussaan, etten oikeasti toivoisi sellaista pahimmalle vihollisellenikaan. En tiedä osasinko vieläkään kuvailla tuota ahdistuspaniikkiani ihan tarpeeksi hyvin.. Kiva jos joku jaksaisi kommentoida 🙂
Moi. Minulla on todettu aikoinani sos.tilanteiden pelko, ja pari vuotta sitten diagnosoitiin ADD, eli tarkkaavaisuushäiriö ilman hyperaktiivisuutta. En syö tällä hetkellä ADD:hni mitään. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa, akateeminen, työssä käyvä mies.
SSRI-lääkkeitä olen syönyt vuodesta 2005: ensimmäiseksi Cipralexia, sitten Paroksetiinia sitten Aurorixia ja tätä nykyä Sertralinia. Ja kyllä: aloitusoireet ovat olleet aina poikkeuksetta todella rankat. Erityisesti paroksetiinin kanssa tuli avian järkkyjä olotiloja.
Tänä syksynä, kolmevuotisen terapian ja ihan hyvän vaiheen jälkeen, lakkasin syömästä Sertralinia: vähensin todella pikku hiljaa annoksesta 50 mg/vrk, kunnes lopetin kokonaan. Muutama viikko lopetuksen jälkeen olo huononi: vaikea sanoa miksi. Oli pakko aloittaa uudestaan. Ja aloitusoireet (25mg/vrk) kestivät peräti 1,5 kk. Vasta nyt ihan hiljattain on alkanut helpottaamaan.
SSRI-lääkkeiden kanssa olen huomannut, että muutos ei ole ainakaan minulla ollut koskaan nopea; kaikki tapahtuu pikku hiljaa. Ja silloin, kun on huono olo, se paremman olotilan odottaminen on niin ahdistavaa. Jouluna aloitan ADD-lääkityskokeilun. Aion pitää lomaa, koska tiedän, että voin todennäköisesti huonosti.
Tsemppiä kaikille paniikista ja ahdistuksesta kärsiville. Inhottava seuralainen, pitää vaan sitkeästi puskea eteenpäin 🙂🌻.
Moikka kaikille! 😀
Minulla ei ole vielä mitään lääkitystä ahdistukseeni, mutta tulin tätä lukemaan kun haluan lääkkeistä tietää enemmän kun en niistä oikeestaan mitään tiedä.
Okei paljon olen netistä lukenut negatiivista, mutta olisikohan täällä joku jolla olisi auttanut lääkkeet huomattavasti?
Sitten millaisia ne sivuoireet ovat olleet?
En tiedä vielä minkä nimistä lääkettä minulle ollaan tarjoamassa. Sen tiedän vasta maanantaina toivottavasti.
Oon aika lääkevastainen. 😋 Ehkä enemmän sen takia kun ne sivuoireet ei kuulosta kivoilta ja tuskin sitä onkaan.
Oletteko pystyneet olemaan koulussa/töissä lääkkeiden alottamisen jälkeen?
Ois kiva jos joku vastaisi jotain. Kiitos! ☺️
Moro. Tämä ei varsinaisesti kuulu aiheeseen, mutta lopetin lääkityksen (sepram 20mg) seinään viisi päivää sitten. Nyt mä tunnen paremmin eri tunteita. Sellaista katkonäkemistä on mikä tulee kun kääntelee päätä ja silmiä. En osaa paremmin selittää. Kaippa tuo oire joskus loppuu sitten, jahka aivokemiat oppii ilman lääkettä toimimaan.
Heippa kaikki! 🙂
Olen itse ollut enemmän tai vähemmän paniikkihäirikkö kymmenisen vuotta. Nyt ikää 26 vuotta, joten yläasteella alkoi ensimmäiset jännitykset ja muut. Psykiatrille tajusin mennä vasta aika tasan 5 vuotta sitten. Diagnoosiksi tuli paniikkihäiriö kera julkisten paikkojen pelon. Sain Propralia ensihätään (ihan yhtä tyhjän kanssa) ja vähän myöhemmin aloitettiin Citalopram Orion. Aluksi 10mg muutaman viikon, sitten 20mg.
Tänä kesänä tuntui olo paremmalta, joten ajattelin koittaa lopettaa koko lääkityksen. Lääkärin kanssa sovittiin, että loppuvuodesta lopettelisin kokonaan. Tässä nyt muutama kk mennyt kymppimillisellä taas ja älytön ahdistus, paniikkia, jännitystä... Koulusta tuli poissaoloja, oon skipannut kavereiden näkemisiä, kaupassakin ahdistaa taas, ei huvita mikään, ei ole energiaa tehdä mitään, bussista haluan heti parin minuutin jälkeen pois, poikaystävänkin luona ahdistaa. Masentunut en oo koskaan ollut sillai varsinaisesti, tottakai kaikilla niitä kausia ja päiviä on.
Enivei... Citalopram on mulla toiminut ihan hyvin kaikenkaikkiaan. Ei ole ollut aloitusoireita eikä lopetusoireita. Yhteen väliin lääkärin toimesta päätin kokeilla nostaa annokseen 30 milliin ja siitä meni nuppi aivan jumiin! Ahdisti vaan enemmän, oli huonomuistisuutta ja en tuntenut itseäni enää itsekseni.
Tiedän, että auttaisi jos olisi rauhottavia lääkkeitä mukana varalla, mutta omalääkäri on sellainen vanhan liiton patu, jonka mielestä nuorten ei tarvitsisi lääkkeitä syödä ollenkaan. En tiedä vaihtaisko tässä terveyskeskusta ja omalääkäriä, että otettaisiin vaivat tosissaan vai mitä tekisi... Jotenkin kaikkien näiden vuosien ja kaiken tän psyykkaamisen jälkeen on vaan h*lvetin väsynyt :/ Antaisin vaikka molemmat käteni pois, jos sillä paranisi paniikkihäiriöstä.
☺️❤️ kaikille kohtalotovereille!
Moikka kaikille!
Ahmed: Sehän mulla kummallista olikin, ettei ensimmäisellä kerralla aloittaessa tullut paroksetiinista eikä cipralexista kummastakaan juuri mitään aloitusoireita, mutta toisella kerralla olot oli niin järkyt, etten vain yksikertaisesti pystynyt aloittaa uudelleen. Tuliko sulla oikeasti vain muutaman viikon tauon jälkeen tosi rajut aloitusoireet? Luulisi että siinä ajassa aivot olisi vielä jotenkin tottuneet siihen lääkkeeseen, mutta ei ilmeisesti. ☹️ Psykiatrit oli ihan ihmeissään mun tilanteessa, kun aiemmin hyväksi todettu lääke ei enää auttanut ja aiheutti vain sata kertaa huonomman olon..
Baileys: Mulla auttoi hyvin paniikkihäiriöön sekä paroksetiini että cipralex, ja molempien aloituksen aikaan opiskelin/olin töissä. Cipralexia söin siis sen reilu neljän vuotta ja harmittaa kyllä tosi paljon että menin sen edes lopettamaan, kun uudelleen aloitus ei sitten onnistunutkaan. Ei mulla tullut kummastakaan pahemmin sivuoireita, ei ainakaan mitään mainittavaa. Muistaa vaan aloittaa pienellä annoksella ja pikkuhiljaa suurentaa annosta (lääkärin ohjeen mukaan tietysti), ja sama sitten lopetuksen kanssa. Kannattaa vielä muistaa se, ettei nettipalstoille kirjoittele sellaiset ihmiset joilla menee hyvin, vaan nimenomaan ne kenellä on huonoja kokemuksia. Sen takia voi tulla vähän liian negatiivinen kuva niistä. Eikä oikeastaan turhaan kannatakaan itseään pelotella lukemalla kauhukertomuksia täältä. Itsekin olen varmaan poikkeustapaus tuhansien joukossa noiden lääkkeiden suhteen 🙂
Bruce2: Mullakin tuli jotain lopetusoireita cipralexin lopetuksista, vaikka lopetin tosi tosi hitaasti. Muistaakseni jotain ihme värähtelyjä alahuulessa, eli ei kovin paha 😀 Sitten olin myös paljon ärtyneempi kuin aiemmin, eli huomasi kyllä että alkoi tunteet tulemaan pintaan helpommin. Toivottavasti sulla menee lopetusoireet pian ohi!
Itse painiskelen tällä hetkellä vielä Rivatrilin lopetuksen kanssa ☹️ Lyrica tuntuu auttavan ihan ok, mutta ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin esim cipralex..
Tsemppiä kaikille täältäkin!
🙂👍
Baileys kirjoitti 14.11.2014 10:21
Moikka kaikille! 😀
Minulla ei ole vielä mitään lääkitystä ahdistukseeni, mutta tulin tätä lukemaan kun haluan lääkkeistä tietää enemmän kun en niistä oikeestaan mitään tiedä.
Okei paljon olen netistä lukenut negatiivista, mutta olisikohan täällä joku jolla olisi auttanut lääkkeet huomattavasti?
Sitten millaisia ne sivuoireet ovat olleet?
En tiedä vielä minkä nimistä lääkettä minulle ollaan tarjoamassa. Sen tiedän vasta maanantaina toivottavasti.
Oon aika lääkevastainen. 😋 Ehkä enemmän sen takia kun ne sivuoireet ei kuulosta kivoilta ja tuskin sitä onkaan.
Oletteko pystyneet olemaan koulussa/töissä lääkkeiden alottamisen jälkeen?
Ois kiva jos joku vastaisi jotain. Kiitos! ☺️
Heippa!
Täällä toinen ex erittäin-lääkevastainen ja nykyään lääkettä käyttävä ilmoittautuu. 😉 Mulla on sekä negatiivisia että positiivisia kokemuksia SSRI-lääkkeiden tehosta paniikkiin ja ahistukseen. Kerrottakoon nyt alkuun, että olen tosi lääkeherkkä, niin hyvässä kuin pahassa. Viime syksynä oli ensimmäinen lääkekokeilu vaikean elämäntilanteen aikana, sertralin 25 mg. Yksi puolikas riitti "puhkaisemaan kuplan" eli sisällä kytenyt ja kasvanut ahdistus puhkesi paniikkihäiriöksi. Sen lääkkeen käyttö loppui siihen yhteen puolikkaaseen. En halunnut aloittaa uutta lääkettä, sillä pelkäsin- Se veti elämältä pohjan. Voi olla, että olin allerginen tälle lääkkelle (pupillit lautasen kokoset ja kasvot turposi).
Toukokuussa menin yksityisen psykiatrin vastaanotolle, sillä en jaksanut elämääni. Mikään ei tuntunut miltään, tunsin häivähdyksiä enää tunteista mutten varsinaisesti kokenut niitä saati juurikaan ilmaissut. Olin pelkkä tyhjä kuori enkä uskaltanut altistaa itseäni paljonkaan paniikin pelossa. Pyysin saada seronilia koska isälläni se on toiminut masennukseen (itseäni vaivasi sillä hetkellä eniten se tunteettomuus, siihen toivoin apua). Varovasti kesäkuun alussa aloitin seronilin 2,5 mg, joka kyllä pahensi paniikkioireita puolentoista viikon ajan, mutta sen jälkeen lähti toimimaan. Annos nostettiin 5 mg, suuremmasta annoksesta (7,5 mg) tuli jäätävä ahdistus puolisen tuntia lääkkeen oton jälkeen. Mutta niin. Seronil on ekasta päivästä asti avannut mun tunne-elämää ja helpottanut sillä tavalla masennusta, kirkastanut värejä, saanut mut eloisammaks. Itken, nauran ja suutun. Tyhjyys silmistä on poissa. Paniikit on pysyneet aika hyvin poissa, ahdistusta tosin on mutta sitä kai kuuluukin olla. Lääkityksen aloituksen jälkeen oon altistanut itseäni paljon ja hyvällä menestyksellä! Pystyn asioihin, joista toukokuussa vain haaveilin. 🙂👍
En usko että olisin pystynyt olemaan töissä aloituksen aikana, niin paljon tuli paniikkeja. Toki varmaan olis ollut helpompaa jos oisin käyttänyt rauhottavia rinnalla, mutten halua niitä käyttää paitsi äärimmäisessä hädässä. Heinäkuussa olin kuukauden töissä (6h / pv), lääkitys silloin se 5 mg ja ihan suht hyvin pärjäsin. 🙂 Diapam mulla oli taskussa jos paha paikka tulee, se toi ja tuo edelleen turvaa. Koskaan en oo vielä käyttäny niitä vaikka tilanteita on ollut, jolloin oon miettiny pameihin turvautumista.
Haittavaikutuksia tuli alussa: lisääntynyt hikoilu, huimaus, ruokahalun heikkeneminen, närästys ja kuukautisten palautuminen (tätä en kyllä haittoihin laske, oli olleet puoli vuotta poissa). Olin myös tosi itkuinen ja keho ahdisti (syömishäiriö ongelmaa), siihen liittyviä pakkoajatuksia oli myös. Haittoja kesti sen puoltoista-kaks viikkoa jonka jälkeen lähti helpottaa. Haittoja tulee aina noston yhteydessä myös, tosin lievempinä yleensä kuin alussa, nyt varovainen nostovaihe menossa ja huomaan ihan pienestäkin lisämurusta olevan apua.
Seronil on auttanut mua saamaan kiinni tunteista paniikin ja ahistuksen takana. Eräs psykiatri kertoi minulle ahdistuksen olevan peitetunne ja sellaiseksi sen itsekin miellän. Tunteet on kasautunut paketiks nimeltä ahdistus. Sen ymmärtäminen on auttanut mua elämässä eteenpäin ja myös sietämään sitä ahdistusta. Tavallaan ajatus siitä että ahdistus on "vaan tunne" joka menee ohi kun hetken jaksan odottaa. Ja myös sillä tavalla, että yrittää ilmasta niitä tunteita ja tunnistaa niitä, ettei ne jää sisään ja patoudu. Hups, meni vähän ohi aiheen, toivottavasti tästä oli jollekin apua. 🙂🌻
Tsemppiä kaikille ahdistuksen kanssa painiville! 😍